Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

Agnès Martin-Lugand

Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

Les gens heureux lisent et boivent du café

Suomennos: Kirsi Tanner

Bazar Kustannus

2018

218 sivua

Kustantajan lähettämä arviointikappale

Kaunis kiitos taas siitä!

Minä rakastan hyvää kahvia ja hyvän kahvin kaveriksi kelpaa aina hyvä kirja poikineen. Siihen saumaan oli kuin tilaus tälle kirjalle. Kirjakaapin kummituksen tavoin minäkin odotin kirjalta toisenlaista tarinaa, nimittäin kahvittelua Seinen rantabulevardilla maustettuna kesäisellä Musette-harmonikan alavireisellä soinnilla.

Vaan alavireyttä ja mollin sävyjä kirjan alussa on yllin kyllin, sillä kirjan päähenkilö Diane on kohdannut järkyttävän tapahtuman. Samassa rytinässä on mennyt sekä puoliso että tytär. Siinä on yhteen sydämeen murhetta kerrakseen, ja koville se oli Dianellakin ottanut. Onneksi oli olemassa Felix, joka kirjan alussa oli itselleni lähes kummajainen, ennen kuin hänen habituksensa kirkastui yhtiökuppaniksi kirjakahvilassa, jota Diane kannatteli omilla harteillaan.

Jos edellisessä kirjassa Westön Rikinkeltainen taivas kummastelin kertoja-minän saamattomuutta ihmissuhteissaan, niin tässä kirjassa Diane laittaa toimeksi ja muuttaa Pariisista pieneen irlantilaiseen kylään vuokramökkiin. Vuokraisännnät ovat ihan mukiin menevää väkeä, mutta tämä jörö valokuvaaja Edward, joka asustaa naapurimökkiä, on jotain, joka on.... No, onhan hän ja vielä siihen systeemiin on liitettynä koira nimeltä "Postimies Pate" ... Jotenkin arvasin, miten tässä käy, mutta loppu osasi myös yllättää lukijansa.

Makoisa chick lit -kirjanen kesän hellepäivien muisteloihin. Mahtuu muuten mainiosti otsakkeen: kevyttä kesälukemista alle.

Kjel Westö: Rikinkeltainen taivas

Kjell Westö

Rikinkeltainen taivas

Den Svavelgula himlen

 

Suomentanut Laura Beck

 

Otava 2017

459 sivua

 

 

Kirjastolaina

 

 

 

 

 

Tämän kirjan lukemista söi, ei niinkään kirja itsessään, vaan yksinkertaisesti kesän lämpö. Olin poikki päivän päättyessä, jolloin usein hiljennän vauhtiani ja istun alas antaen tilaa hyvälle kirjalle. Menneinä heinäkuun päivinä helle tosiaankin söi lukuintoani, ja tämän kirjan kohtaloksi tuli juuri ne ihanat helteet. Vaan kun ilmat jäähtyivät trooppisista lukemista meidän leveysasteelle paremmin sopivalle tasolle, sain samalla vauhtia tähän kirjaan. Itse asiassa ihan kelpo tarina, näin ensi kosketuksena Westön tuotantoon.

 

Tämä Rikinkeltainen taivas on ollut bloggareden käsittelyssä jo runsain mitoin, ennen kuin itse sain sen käsiini. Joten enpä tässä sen tapahtumia kirjoita sen suuremmin auki, vaan tilaa annan lähinnä lukutunnelmille.

 

Kirjan luin pitkällä aikaperspektiivillä, kuten ensimmäisessä kappaleessa jo kerroin. Kirja kieli on maukasta ja makoisaa.  Tapahtumamiljööt piirtyivät helposti omaan mielikuvitukseeni ja ne istuivat hyvin omiin ajanjaksoihinsa. Mielenkiintoinen paikka muuten tuo Ramsvik! Westö on onnistunut hyvin sen kuvauksessa.

 

Tässä kirjassa odotin, että kertojaminä olisi paljastanut omat kasvonsa lukijalle, mutta harmikseni näin ei käynyt. Oikeastaan petyin tähän "minään". Tuntui, että hän jäi ihmisenäkasvussaan jotenkin vaiheeseen. En tiedä. Jotenkin, jotenkin hän jäi miettimään ja murehtimaan mennyttä muisteloissaan. Eikä päässyt oman elämänsä ihmissuhteissaan ikään kuin yli ja kirjoittamaan uutta tarinaa tabula rasan täytteeksi.

Muissa henkilöissä tuo Rabellin suku sinällään on hieno kombinaatio. Herkullinen kokonaisuus. Mieleeni jäi erityisesti tuo Alex, johon omassa blogissaan 27.11.2017 (Kannesta kanteen) Kaisakin oli tarttunut. Samoin kuin Kaisa, minä mietin myös lukiessani tuota vallan ja sen vaikutusta ihmiseen. Kyynistääkö valta ihmisen ja sulkee samalla silmät ympäristöltä, kun itsellä menee hyvin?

Kirja oli hieno lukukokemus ja toimi mainiona "avausmatkana" Westön tutantoon.