Metropoliitta Pateleimon: Vienan risti

 Metropoliitta Pateleimon

Vienan risti

Myllylahti

2021

189 sivua

Kirjastolaina

Usein hyvät lukukokemukset tulevat sattumien kautta. Niin ovat tulleet tutuiksi tämän ortodoksipiispa, Metropoliitta Panteleimon teoksetkin. Tällä kertaa kirjastovierailun uutuustelineellä oli Vienan risti, ja se tietysti tipahti siltä silmäykseltä kirjakoriini joululukemistoksi. Hyvä välipalakirja, ehdottomasti. Olen kuin varkain tykästynyt metropoliitan kynan jälkeen. Metropoliitalla on hyvä silmä ja tyyli dekkareiden teossa. Ehdottomasti. Niitä voin suositella itse kullekin, vaikka sen kuuluisan lukujumin laukaisijaksi.

Panteleimonin uutukainen vie lukijan yläsavolaissuuden maalaismaisemiin kuvitteelliseen Koskijärven kylään. Kylä elää omaa oloaan kirjan alussa hiljalleen, kunnes idylli järkkyy pahemman kerran. Takakankaan metsikköstä löytyy maamittaustöiden lomassa ihmisen luita. Kenen luut on peitelty metsikön multiin yhdessä slaavilaisen ristin kanssa? Sitä kysellään kylän raitilla ja maalaistuvissa kaiken muun arkisen aherruksen lomassa?

Tutkimuksien edetessä paljastuu, että kyseessä on luut, jotka kuuluvat laukkukauppiaalle ennen sotia kylällä kulkeneelle vienankarjalaiselle Mikko Valtoselle. Tämä entinen Vlasov on kulkenut kylänraittia tuvasta tupaan, ja naisetkin ovat karjalaiseen mieheen mieltyneet. Sen verran raamikas mies on ollut kyseessä. 

Vaikka kirjan juoni avautuu lukijalle hiljalleen hivuttaen, tulee kierroksia roimasti lisää, kun metropoliitta kirjoittaa juoneen toisenkin kuolemantapauksen, jossa itsemurha on pelkkää lavastusta.

Kuulusteluja tehdään kylän tuvissa ja Hiekan talossa tietysti poliisin johdolla. Poliisin leski Elisabet Uimonen yhdessä Impi Kyykysen kanssa tosin ovat sitä mieltä, että näillä kahdella kuolemantapauksella on jokin kohtalonyhteys. Heidän tehtävänään on itseoikeutetusti selvittää omin neuvoin tapahtumien kulut ja esittää selvät todisteet virkavallan edustajille. Hehän ovat avaintodistajia ja tunsivat laukkukauppiaan henkilökohtaisesti.

Vienan risti on näppärästi rakennettu henkirikosromaani, jossa draamankaareen piirtyvät hienosti intohimorikollisuuden nostalgia 1960-luvulta. Kiva dekkari, jota suositelen luettavaksenne!

Ruth Druart: Viimeinen yö Pariisissa

 Ruth Druart

Viimeinen yö Pariisissa

While Paris Slept

2021

Suomennos:  Elina Salonen

Sitruuna kustannus

2021

450 sivua

Kirjastolaina

Viime kirjastoreissu lähikirjastooni on ollut antoisa kirjasaalista silmälläpitäen. Joulunajaksi tuli noukittua luettavaa hyllyistä ja uutuustelineeltä korintäydeltä. Yksi näistä löydöistä on Druartin Viimeinen yö Pariisissa. Kirja on maikoisaa luettavaa, mutta ajankohta, johon tämä tuli nyt luettua ei ehkä ollut itselleni paras, sillä mielessäni pyöri vielä vahvasti Mark Sullivanin Palavan taivaan alla - dokumenttiromaani Pino Lellasta II maailmansodan tiimellyksessä. Sen tunnelmat tulivat vääjäämättä mieleeni kirjaa lukiessani....

Beauchampsin perhe elää vuotta 1953 sodaljälkeistä vaurastuvaa arkea Yhdysvalloissa Santa Cruzissa. Kesäkuun lopun aurinko porottaa jo kuumasti aamuvarhaisella, kun pihakadulle ilmaantuu outo Chrysler tammen katveeseen. Perheen isä Jean-Luc huomaa auton ja astelee keittiöön, jossa on vaimo Charlotte ja heidän poikansa Sam jo aamiaisen ääressä. Pian koputetaan ulko-ovella. Poliisi haluaa kuulustella Jean-Lucia sodan ajan tapahtumista kammarilla. Tuosta ajanjaksosta hänelle on jäänyt muistoksi kasvoihin julkea arpi. ja vasemmasta kädestä menetetyt sormet.

Kirjan toinen aikajana kulkee 1944 Pariisissa. Saksalaiset ovat miehittäneet Ranskan lähestulkoon ilman vastarintaa, ja juutalaiset ovat täälläkin ahtaalla. Keltainen tähti pitää olla ommeltu juutalaisilla päällysvaatetuksen hihaan heidän liikkuessaan ulkosalla. Heitä kuljetetaan työleireille mm. Darcyn rautatieasemalta, jossa Jean-Luc huolehtii kiskojen kunnosta. Hän aavistaa juutalaisten kohtalonkulun, kunnes itse astuu omaan miinaansa ja joutuu hoidettavaksi sairaalaan, jossa hoitajana on Charlotte. Pari rakastuu palavasti toisiinsa.

Ajattelin, että tässä taitaa olla nyyhkytarina edessä ja olin vähällä hylätä koko jutun, kunnes eräänä päivänä juna-asemalla on taas lähdössä uusi karjavaunullinen juutalaisia "evakoitavaksi". Jean-Luc saa käsivarsilleen vastasyntyneen pienen käärön. Tuo käärö on Sarahin poika Samuel, jonka Sarah luovuttaa Jean-Lucin hoteisiin turvaan joutuen itse karajavaunun kyytiin miehensä kera. Tästä alkaa ihan uusitarina.

Minua kosketti tämä Sam'n tai Samuelin tapaus. Sen voi hyvin tuoda nykypäivään. Moni sijoituslapsi kokee samaa ulkopuolisuutta, mitä Samuel koki esiteini-ikäisenä omassa maassaan vieraassa kulttuurissa. Kenen ehdoilla mennään, ja milloin lasta ja hänen tahtoaan täytyy kuunnella siinä, kun kyseessä on lapsen etu? Tätä pohtii lukija kirjan sivuja käännellessä.

Viimeinen yö Pariisissa on hyvä toive Joulupukille esitettäväksi - vielä ehdit. Suosittelen!

Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu

Sarah Lark 

Kiivilinnun kutsu

Der Ruf des Kiwis

2009

Suomennos: Sanna van Leeuwen ja Veera Kaski

Bazar kustannus

894 sivua

Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!

Vihdoin, todellakin vihdoin sain luettua tämän Larkin mahtiopussetin kolmannen osan Kiivilinnun kutsun. Se oli mielenkiintoinen ja viihdyin verrattain hyvin sen sivujen äärellä, vaikka lukusessio katkesi muiden kirjojen pyrkiessä väliin, mutta Larkin tarina kesti hyvin mielessä, ja sen pariin on helppo palata taukojenkin jälkeen.

Minäkin kuulun siihen lukijakuntaan, jotka pettyivät kun saivat tietää kustantajan ratkaisun, että tätä kolmatta osaa tuskin suomennetaan. Onneksi se kuitenkin tehtiin ja päätös pyörrettiin. Kiitos siitä. Nautin nimittäin suunnattomasti trilogian ensimmäisestä osasta. Se osui ja upposi. Toinen ei purrut ihan niin hyvin, mutta tämä kolmas osa Kiivilinnun kutsu on taas sellaista, johon uppouduin kuin kuuma veitsi voihin.

Kolmatta osaa lukiessani voin todeta ihan sitä samaa mitä Kirjarouvan elämää blogin Piritta totesi (täällä), Sarah Lark on armoitettu tarinaniskijä, mutta tiivistys olisi ollut enemmän kuin paikallaan. Piritan ynnäämät setin 2648 sivua on paljon, mutta setin kaikki kirjat ovat helppolukuisia ja koukuttavia. Tämä kolmas osa lähes kilon kirja asetti omat rajoitteensa siihen, missä ja miten sen sivuja kannatti selailla. E-kirjana se olisi ehkä parasta lukea.

Kiivilinnun kutsussa minua sykähdytti ennen kaikkea kirjan ehdoton päähenkilö Gloria Martynin elämä, toisin loppuratkaisu oli minulle pienoinen pettymys. Olisin luonut sen jotenkin toisenlaiseksi.

Jos kaipaat lomallesi lukemista, hyvin voit sen aukon täyttää Sarah Larkin Uuteen Seelantiin asemoidulla setillä. Itsekin aion sen uudelleen vielä lukea. Suosittelen sitä Sinulle! Viihdyttävä lukupaketti!