sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Marie Benedict: Lady Churchill


 Marie Benedict

Lady Churchill

Lady Clementine

2020

Suomennos: Hanni Salovaara

Sitruuna kustannus

2022

416 sivua +Kirjailijan jälkisanat ja Kiitokset

Kirjastolaina


Äidin elämässä tärkein, toiseksi tärkein ja kolmanneksi tärkein asia oli isä.

Mary Soames os. Churchill


Minulle nimestä Churchill tulee väistämättä mieleeni kuva historian oppikirjasta lukioajoiltani. Tuossa legendarisessa kuvassa kolme miestä istuu penkillä mantteleihinsa kääriytyneenä huvilan edessä esikuntiensa kanssa neuvottelutauolla. Kyseessä on Jaltan konferenssi Krimin niemimaalla Mustanmerenrannalla. Tuo trio oli tekemässä pesänselvitystä ja piirtämässä tulevia suuntaviivoja äskettäisestä maailmanpalosta helmikuussa 1945. Yksi heistä oli Winston Churchill, Yhdistyneitten kuningaskuntien pääministeri, jonka habitukseen kuului paksu sikari ja Homburg-hattu yhtä kiinteästi kuin hänen sormissaan vast'ikään lanseeraamansa voitonmerkki.

Marie Benedict on tarttunut rohkeasti mielenkiintoiseen teemaan - Clementine Churchill os. Hozier (1.4.1885 - 12.12.1977). Lady Churchill  on ollut vahva merkittävä tahtonainen valtiomiehen taustalla.

Clementine Churchillista kirjoittamansa elämäntarinan Benedict on kirjoittanut päiväkirjamuotoon. Se alkaa tapahtumista syyskuun 12. pnä 1908, jolloin Winstonin ja Clementinen, ("Mopsin ja Mirrin") yhteiselämä alkoi avioliiton solmimisella. Kirjan viimeiset tapahtumat sijoittuvat toukokuun 12. päivään vuonna 1945, jolloin oli vietetty muutamaa päivää aiemmin ns. Voiton päivää - liittoutuneiden voittoa Natsi-Saksasta.

Marie Benedict loihtima kuva Clementinestä on uskottavanoloinen kaikkine henkilökohtaisine heikkouksineen ja vahvuuksineen. Kirja on ikään kuin dramatisoitu kuvaus Clementinen ja Winstonin nuorimmaisen tyttären tekemästä äidin elämänkerrasta  (Soames M.: Clementine Churchill the biography of a marriage. Doubleday, 1979 / 2002.)

Mielenkiintoinen romaani. Suosittelen.