Taina Latvala: Torinon enkeli

 Taina Latvala

Torinon enkeli

Otava

2021

326 sivua

Kirjastolaina

Viime kirjastovierailulla uutuustelineessä keikkui Torinon enkeli silmieni tasolla. Se herätti oitis huomioni kauniilla kansillaan (eikös?), ja se oli pakko ottaa käsiin ja käännellä. Taina Latvala on minulle uusi kirjailija, joten uteliaana tavasin takakantta. Istun kirjaston jo kuopalle painuneeseen sohvaan ja aloitan selailun.

Kirjan päähenkilöksi paljastuu kirjailija, nimettömäksi jäävä nainen, joka lähtee Torinoon jouluksi kirjailijaresidenssiin työstämään näytelmää. Tuo työstö taitaa kuitenkin olla vain onneton tekosyy matkustamiselle, sillä Joulu kotimaassa yksin ei kuulosta vasta eronneelle mitenkään hurraavalta, kun kipupisteitä on yllinkyllin, ja biologinen kellokin tikittää aikapommin lailla tyhjän sylin -syndroomaa uhmaten. Nousin sohvalta ja päätös oli tehty - tämähän täytyy ehdottomasti lukea.

Latvala kuvaa lukijan eteen miljöön, Torinon kaupungin, juuri niin huurteisen ihanana, kun se vaan voi olla. Tunntetut paikat tulevat esiin milloin missäkin yhteyksissä ihan niitä mystisiä käärinliinoja myöten. Tuo mystiikka on yksi mielenkiintoinen teema tässä kirjassa. Residessi, jossa kirjailija asuu on jo sinällään mystinen paikka - sen on todenneet monet siellä vierailleet taiteilijat, jotka ovat kuvanneet omat kokemuksensa residenssin vieraskirjaan. Löytyypä muuten Latvalakin tuosta vieraskirjasta, joten autofiktiivinen teos tämä Torinon enkeli ei kuitenkaan ole, vaikka kirjaston sohvalla niin ajattelinkin.

Naisen kävellessä pitkin Torinon vanhoja katuja, hän kohtaa yksinäisen viluisen pikku tytön sinertävine huulineen, joka tuntuu olevan yksin ja vailla huolenpitoa. Onnekseen kirjailija taitaa muutaman sanan kansalaisopiston kielikurssin avustamana italiaa, joten alkeellinen huolenpito voi alkaa. Etsitään tytön vahemmat myöhemmin, josta syntyy tämän kirjan katastrofin ainekset. Torinon hyvän ja pahan risteysasema - niin naiselle on kerrottu - tuo tuntuu todentuvan.

Tässä tarinassa on lumovoimaa ja vetoa ihan imuksi asti. Se pohdiskelee naiseutta ja äitiyttä tavalla, jossa pelkona on tyhjän sylin syndrooma - onko minusta sittenkään äidiksi, mitä muut siitä ajattelevat, jos en haluakaan lapsia tai saa niitä. 

Huikea romaani, jonka parissa viihdyin verrattain hyvin!