Terttu Autere: Kuokkavieraana kuolema

Kannen kuva: The advertising Archives
/Brideman Images

Terttu Autere

Kuokkavieraana kuolema

Karisto
2019

281 sivua

Kirjastolaina

Jos murhatutkinnassa on tyyliä ja eleganssia, sitä on Terttu Autere saanut tähän kirjaan yllin kyllin.

Tämä Kuokkavieraana kuolema on neljäs osa lääninetsivä Juhani Kuikan tutkimuksia raportoivassa kirjasarjassa. Huikea ja tyylikäs vanhanajan rikostutkinta Komisario Palmu -hengessä. Tässä on sitä jotain. Tuo jotain on ehdottomasti kerronnantaidossa. Autere on kirjoittanut kirjansa runsaaseen dialogin muotoon, jolloin sen lukeminen on helppoa ja vaivatonta. Tarina kulkee kuin itsestään. Tyylikkyys tulee ajankuvauksessa - ripaus ennen talvisotaa jossain päin itäisessä Suomessa - ilmeisesti lähellä Laatokan rantoja.

Lääninetsivä Juhani Kuikka on astellut Onervansa kanssa pitkin kirkonkäytävää ja sanoneet seremoniassa toisilleen tahtovansa rakastaa niin myötä- kuin vastamäessä. Hääjuhlaa vietetään ja laseja on kilistelty runsain mitoin, mutta sitten kuolema tulee "kuokkavieraaksi" ja rouva Enni Luden, yksi häävieraista, lyyhistyy pöytänsä ääreen. Heti kärkeen loppuu vasta vihittyjen kuherruskuukausi, ennen kuin se edes ehti alkaa, ja Juhani Kuikka joutuu tutkimaan kyseistä kuolemantapausta. Murhatutkinnaksihan se tietysti meni.

Rouva Enni Lunden oli Lummelahden kartanon rouva. Enni oli Onerva Ojalan tai nyttemin Onerva Kuikan äidin serkku tai jotain - Enni-tädiksi häntä oli kuitenkin perhepiirissä kutsuttu. Enni oli persoona. Tosin ei kovin pidetty mutta kuitenkin. Erityisesti hänen nappinsa oli vastakkain oman sisarensa kanssa. Välit olivat menneet nuoruuden ihastusten aikoihin, sillä Enni oli vetänyt välistä ja avioitui sisarensa sydämen valitun kanssa. Tuo mies oli kartanonherra Hedman. No, hautaan saattoi Enni kartanonherransa ja avioitui sittemmin liikemies Lundenin kanssa, joka oli Enniä huomattavasti vanhempi - taitaa olla onnen onkija tuumattiin tällöin monella laidalla. Velkaakin on liiketoiminnassa joutunut tekemään. Liekö hänessä murhaajan vikaa, kun lapsiakaan ei ollut siunaantunut.

Pikkukaupungin Seurahuone sliipattuine hovimestareineen ja kevytmielisine tarjoilijattarineen, sukulaiset ja tuttavat juhlatällingeissään, uteliaat naapurit ikkunaverhojen takana (kirjan takakansi) - tästä kaikessa on sitä eleganssia, josta Terttu Autere on loihtinut oivan murhatutkimuksen. Suosittelen sitä  Sinulle!

Lucianda Riley: Varjon sisar

Kannen kuva Shutterstock

Lucianda Riley

Varjon sisar

Tähden tarina

The Shadow Sister

2016

Suomennos Hilkka Pekkanen

Bazar kustannus

2019

715 sivua 

+ Kiitokset, lähteet ja haastattelu

Arvostelukappale kustantajalta!

Isot kiitokset tälläkin kertaa!

Tämä Varjon sisar on yksi niistä teoksista, joiden julkaisua olen tänä keväänä innostuneesti odottanut. Kun sain sen vihdoinkin käteeni, kääntelin "mahtiopusta", ja istuuduin samalla kiikkutuoliini kahvimukin kanssa, avasin kirjan... Huikea on Rileyn tarina tälläkin erää.

Varjon sisar on Seitsemän sisaren kirjasarjan kolmas osa. Sen on tarina jonka Papa Salt viitoitti kolmannelle tyttärelleen Tähdelle. Armilaarin koordinaatit heittivät Tähden Yhdistyneisiin Kuningaskuntaan, Britteinsaarelle. Papa kertoo vihjeestään tyttärellensä näin:

... Sisarelliesi olen voinut antaa enimmäkseen elottomia johtolankoja, mutta kiinnostavaa kyllä sinä joudut muista poiketen keskustelemaan useiden ihmisten kanssa. Tämä johtuu siitä, että tarinasi jäljet ovat vuosien saatossa peittyneet, ja tarvitset apua niiden löytämiseksi. Olen saanut kaiken selville vasta äskettäin, ja uskon, että sinä jos kuka pystyt selvittämään arvoituksen...

...Siksi annan sinulle osoitteen, joka on tämän kirjeen taakse kiinnitetyssä kortissa. Jos päätät käydä osoitteessa, voi kysyä tietoja naisesta, jonka nimi on Flora MacNichol. 

Tuo osoite on

Arthur Morstonin kirjakauppa

190 Kensington Church Street

London W8 4DS 

Allyn sammakon tavoin Tähtikin saa omalle matkalleen esineen oppaaksi. Hänen tarinansa on kietoutunut mustaan onyksista valmistettuun pieneen eläinhahmoon - kissaeläimeen, joka on hopeajalustalla. Jalustassa on jalometallileima ja kaiverrus:

Pantteri

" Kuka sinut on omistanut? Ja mikä yhteys omistajillasi on minuun?" tuumaa Tähti.

Rileyn innoitus tähän seitsemän sisaren tarinaan pohjautuu Plejadien tähtisikermään ja kreikkalaisten mytologiaan. Astrope on Rileyn mukaan se, joka on vähiten tunnettu. Hän kuvaa Tähteään "nuoreksi naiseksi joka on aina varjossa ja ulkopuolinen mutta jolla on toinenkin vielä löytämätön puoli." Vaatii siis melkein itsensä ylittämistä astella Arthurin kirjakauppaan ja kuulla, kun pieni kello ilmoittaa asiakkaan tulosta. Tämä kauppa on Orlandon johtama harvinaisten kirjojen kauppa.

Rileyn kirjoittama tarina on tarina toisen sisällä. Siinä vuorottelevat Tähden kokema "nykyisyys" ja tapahtumat liki sata vuotta aiemmin. Lukuja koristavat myös kauniit "lyijykynä"-piirokset, joihin on kuvattu kasveja ja ne on nimikoitu myös tieteellisellä nimellään.

Kirjan henkilögalleria on huikaisevan hieno. Tässäpä teille muutama maistiaisiksi: edellisen sisar-kirjan tavoin, tässäkin on mukana todellisia henkilöitä. Alice Keppel - yksi kuningas Edvardin rakastajatarista - ehkä Riley mukaan tunnetuin, on merkittävässä roolissa Floran elämässä. Flora on kirjassa oikeastaan itsekin "varjon sisar". Harmi, että tämä sanavalmis nainen oli jäänyt lapsettomaksi. Hän käveli pystypäin kohti vaikeuksia ja selvisi niistä paremmin kuin olisi osannut edes odottaa - siihen aikaan, kun naisen asema ei ollut sitä, mitä se on tänään Canthin päivänä. Mielenkiintoinen nainen. Toinen tosihenkilö on Beatrix Potter kirjailija, joka on samalla Floran lapsuuden uskottu ja naapuri. Monella tapaa heissä löysin paljon samaa.

Tämäkään kirja ei tuo vielä valaisua siihen, kuka on oikeastaan tämä Papa Salt. Hänestä Riley tällä kertaa valottaa vain sen, että Geneve-järven rannnalla oleva puutarha on ollut Papalle rakas paikka. Sitä Tähti ja Papa ovat yhdessä hoivanneet ja kasvattaneet.

Vielä täytyy siis odottaa, mutta onneksemme seuraava on tulossa jo syksyllä 2019 - Helmen sisar. Siinä on kuvattu CeCen tarina.

Tatiana de Rosnay: Nimeni on Sarah

Kansikuva Hugo Produktions Studio 37 - 
TFI - Doits Audiovisuel France 2 Cinèma
Suomenkielinen kansi Nic Oxby

Tatiana de Rosnay

Nimeni on Sarah

Sarah's Key

2006

Suomennos: Irmeli Ruuska

Bazar Kustannus

2. painos

"pokkari"

354 sivua

Kirja on julkaistu 2008 nimellä Avain (WSOY)

Kirjastolaina

Käsissäni on ollut nyt muutaman päivän ajan vahva kirja. Niin vahva, että en oikeen pysty kertomaan, millaisia mietteitä koin tarinaa lukiessani. Olen lukija, joka visualisoi tekstiä samalla kuin luen. Mitä koskettavampi on tarina, sitä vahvemmat ovat mielessä liikkuvat kuvat. Tämän tekstin kohdalla elin vahvasti "mukana". Kylmät väreet meni selkäpiissäni, kun luin Sarahin (Sirkan) pakoa leiristä ja kohdatessaan veljensä jäänteet salakomerossa. Ne vetivät hiljaiseksi ja huokaisten laskin tuolloin kirjan syliini. 

Sarah ei ollut kuulevinaan, nosti vain avaimen lattialta ja hapuili lukkoa. Häntä hermostutti, hän oli kärsimätön. Kesti hetken ennen kuin se onnistui. Lopulta lukko loksahti, ja hän nykäisi salaoven auki. (mts.  201)

.....

Komeron perällä näkyi pieni möykky, liikkumaton, kokoon käpertynyt hahmo, ja sitten sarah erotti rakkaat, pienet kasvot, tunnistamattomiksi tummuneet.

Hän lyyhistyi uudestaan polvilleen ja huusi täyttä kurkkua, huusi äitiä, huusi isää, huusi Micheliä. (mts. 202)

Kirja on hienosti myös rakennettu. Alkuun kirjailija tutustuttaa kuudenkymmenen vuoden takaisia tapahtumia velodromilla rinnan "nykyhetkeen",  jolloin toimittaja Julia Jarmond saa tehtäväkseen kirjoittaa "mustasta päivästä" lehtijutun. Nämä kaksi tarinaa kulkevat toistensa lomassa. Oikeastaan koko kirjan tunnelma kulminoituu juuri tuohon Sarahin kotiinpaluuseen ja veljen löytymiseen. Sen jälkeen tarinaan tulee uusi vaihe - ikään kuin aukeaa tabula rasa. Olisin vielä halunut "kulkea" hetken Sarahin matkassa - mietiskelin.

Huikea tarina, joka kannatti ehdoitta lukea!

Anna Ekberg: Salattu nainen

Kansi ja taitto: Yliveto Oy

Anna Ekberg

Salattu nainen

Den hemmelige kvinne

2016

Suomennos: Katarina Luoma

Minerva Kustannus

2018

421 sivua

Kirjastolaina

Tätä kirjaa voi todella luonnehtia nimellä trilleri. Se on sitä ihan viimeiseen sanaan asti. Huikean jännä tarina, joka on sangen sadistinen. Siinä oli kammottavia, osin inhantuntuisia pätkiä. Muutamaan otteeseen oli tunne, haluanko edes lukea sitä loppuun. Mutta koukussa kun olin, ja väkänen on lujasti kiinni, oli loppuun luettava. Se on taitavasti rakennettu tarina - totean kun suljin kirjan takakannen ja käänsin kirjan katsoakseni uudestaan selin kuvattua naista etukannessa - Louise. 

Etukannen liepeessä kerrotaan, että kirja on taiteilijanimellä kirjoitettu. Täytyi itse tehdä oma salapoliisityö ja etsiä ketkä on nyt kyseessä. Ja vastauksena löytyi tanskalainen kaksikko Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinrich. Pitkin lukemisprosessia pohdiskelin tätä pseudonyymiä. Nyt, kun tiedän heidät, se jotenkin selvensi sitä kysymystä, olisiko nainen pystynyt kirjoittamaan näin sadistista tarinaa, jossa nainen on näin silmittömän väkivallan kohteena. No, miksikäs ei - ehkä? En kuitenkaan luonnehtisi sitä rakkauskertomukseksi, vaikka takakansi niin kertoo. 

Kirjan päähenkilö Helene Söderberg on kiinnostava henkilö. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, millainen "kovanaama" tämä nainen on aikaisemmin ollut, ennen kuin muisti teki omat tepposensa silmittömän väkivaltakokemuksen seurauksena. Mielessä piipahti mielikuva Lauren Weisbergerin paholaisesta, joka pukeutui Pradaan. Tämä nainenhan ranskalaisilla koroillaan paukuttelin näyttävästi omaan loosiinsa Runway -muotilehden hubina. Osunkohan oikeaan? No, tässä onnettomuudessa kuitenkin oli onnekkaammat seuraukset, ennen kuin vanha puoliso tavattiin kahvilassa.

Mieleenpainuva lukukokemus. Ajattelin tarinaa ihan toisenlaikseksi ennen kuin alotin lukemisen!