Poika raidallisessa pyjamassa
The Boy of the Striped Pyjamas
2006
Suomennos Laura Beck
Bazar Kustannus Oy
2016
206 sivua
206 sivua
6. taskukirjapainos
Kirjastolaina
Se, miksi tartuin juuri tähän kirjaan, johtuu ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että syyskuun alkupäivinä kirjaston uutuushyllykössä oli lainattavissa Boynen uusin teos Poika vuoren huipulla. Se oli vahva ja väkevä kirja - minulle onnekas sattumalöydös, joka jätti oman jälkensä. Tuon kirjan etukannessa oli pyöryläinfo, mainos, tästä "pyjamapojasta". Lainatessani Boyen uutukaista kirjastonhoitaja kysyi, olenko lukenut tätä nyt käsissäni ollutta kirjaa? Silloin vastasin hänelle kieltävästi, mutta nytpä olen ja se kyllä kannatti. Kiitos Sinulle, kun otit asian puheeksi!
Tästä tarinasta on muuten ehditty tehdä jo elokuva vuonna 2008, jonka ohjasi Mark Herman. En ole itse nähnyt, mutta ilmeisesti menee myöhemmin katsottavaksi.
Tästä tarinasta on muuten ehditty tehdä jo elokuva vuonna 2008, jonka ohjasi Mark Herman. En ole itse nähnyt, mutta ilmeisesti menee myöhemmin katsottavaksi.
Mutta takaisin jutun alkulähteille. Poika raidallisessa pyjamassa on kirja yhdeksän vuotiaasta pojasta, Brunosta, joka elää perheineen mukavanlaista elämää 1940-luvun Berliinissä. Kavereitakin on, hyvä niin, ja neljä vuotta vanhempi sisar menettelee joten kuten, vaikka veljen mielestä onkin "Toivoton Tapaus".
Mutta sitten tulee perheen elämään isohko muutos. Eräänä iltapäivänä Brunon tullessa koulusta hän huomaa, että Maria, kotiapulainen, on pakkaamassa hänen vaatekertojaan kapsäkkeihin. Bruno ihmettelee moista toimintaa ja saakin pian kuulla, että
Mutta sitten tulee perheen elämään isohko muutos. Eräänä iltapäivänä Brunon tullessa koulusta hän huomaa, että Maria, kotiapulainen, on pakkaamassa hänen vaatekertojaan kapsäkkeihin. Bruno ihmettelee moista toimintaa ja saakin pian kuulla, että
"Niin, joskus kun joku on hyvin tärkeä", Äiti jatkoi, hänen työnantajansa pyytää häntä lähtemään johonkin toiseen paikkaan, koska siellä on jokin hyvin tärkeä työ, joka pitää tehdä." (mts. 12)
Bruno joutuu hyväksymään pitkin hampain tilanteen ja harmittelee, kun joutuu jättämään hyvät kaverit ja isovanhemmat Berliiniin ja muuttamaan jonnekin muka maaseudulle, jota sanotaan joksi ihmeen "Aus-vitsiksi". Sinne jonnekin, mikä on keskellä ei juuri mitään.
Tuo keskellä ei juuri mitään oleva uusi kotipaikka on kaikkea muuta kuin Brunon mieleen. Kolmikerroksinen talo, entisen viiden sijaan. Miten sellaisessa voi yksinkertaisesti elää. Ei katuja - ei mitään, onneksi talon puutarha on olemassa. Pihan vieressä on joku ihmeen piikkilanka-aitahäkkyrä, jota riitti ja riitti koko talonleveydeltä ja ylikin. Sen takana ruohottomalla alueella näkyy lapsia - likaisia, laihoja lapsia ja aikuisia. Miksi heillä on raidallisen harmaat pyjamat ja hatut? Kummallista? "Asiasta on pakko puhua isän kanssa" (mts. 43.)
Jälkisanoissaan pokkaripainoksessa Boyen kertoo nähneensä mielessään vision, joka on talletettu tämän pokkarin kansikuvaksi. Siinä istuvat aidan molemmin puolin kaksi pientä poikaa, kaksi tyystin erilaista maailmaa, Bruno ja Shmuel, Heidät kummatkin oli tuotu paikkaa, jonka todellista luonnetta kumpikaan heistä ei voinut arvata tai ennalta tietää. Boyne on kirjassaan asettanut oivallisesti Brunon ihmettelemään, mihin hän on tullut ja mikä on homman todellinen nimi lapsen näkökulmasta käsin. Bruno tietää, että hänen isänsä on sotilas ja korkea-arvoinen upseeri, siis hyvin tärkeä mies, mutta mitä sota on tai mitä sotilas sodassa tekee, se ei vielä ollut tuolloin Brunolle ihan selvää. Tuo räikeä ristiriita toden ja valheen välillä on kirjan parasta antia.
Boyne kirjoittaa kirjaan karmean lopun. Kun loppukohtaus koitti, en pystynytkään sitä suoralta kädeltä lukemaan, vaan kahvikuppi oli nyt paikallaan. Kun palasin kirjan ääreen, niin tässä lukemassani karmeudessakin piilee pieni inhimillisyyden piirre. Jos olet löytänyt hyvän ystävän, niin hädän hetkellä viimeistään tiedät onko hän ystäväsi, sillä hädässä ystävyys punnitaan!
En tiedä... voi olla, että tämän aiheen/teeman/genren suhteen saturaatiopiste on nyt saavutettu. Pienen ajan sisällä tämä kirja on jo kuudes (Muistathan tappaa itsesi..., Poika vuoren huipulla, Elävien kirja, Sopimus, Auschwitzin seitsemän kääpiötä) kirja, joka tuli luettua ja uutta tuoretta näkemystä on vaikeaa enää kaivaa lukijana esiin. Vaikka teema on monien hyvien uusien kirjojen lähde ja hyviä kiinnostavia kirjoja on kustantajien syksyn katalogeissa, niin minä yritän nyt tietoisesti välttää tätä teemaa. Toivottavasti lukulamppuni ja sohvapöytäni alle sekä päälle löytävät nyt ihan toisenlaiset kirjat. Ehkä sitten taas joskus ...
Tämä niin kuin Boynen tuoreempi kirja osuvat Helmet-haasteessa kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.
Jälkisanoissaan pokkaripainoksessa Boyen kertoo nähneensä mielessään vision, joka on talletettu tämän pokkarin kansikuvaksi. Siinä istuvat aidan molemmin puolin kaksi pientä poikaa, kaksi tyystin erilaista maailmaa, Bruno ja Shmuel, Heidät kummatkin oli tuotu paikkaa, jonka todellista luonnetta kumpikaan heistä ei voinut arvata tai ennalta tietää. Boyne on kirjassaan asettanut oivallisesti Brunon ihmettelemään, mihin hän on tullut ja mikä on homman todellinen nimi lapsen näkökulmasta käsin. Bruno tietää, että hänen isänsä on sotilas ja korkea-arvoinen upseeri, siis hyvin tärkeä mies, mutta mitä sota on tai mitä sotilas sodassa tekee, se ei vielä ollut tuolloin Brunolle ihan selvää. Tuo räikeä ristiriita toden ja valheen välillä on kirjan parasta antia.
Boyne kirjoittaa kirjaan karmean lopun. Kun loppukohtaus koitti, en pystynytkään sitä suoralta kädeltä lukemaan, vaan kahvikuppi oli nyt paikallaan. Kun palasin kirjan ääreen, niin tässä lukemassani karmeudessakin piilee pieni inhimillisyyden piirre. Jos olet löytänyt hyvän ystävän, niin hädän hetkellä viimeistään tiedät onko hän ystäväsi, sillä hädässä ystävyys punnitaan!
En tiedä... voi olla, että tämän aiheen/teeman/genren suhteen saturaatiopiste on nyt saavutettu. Pienen ajan sisällä tämä kirja on jo kuudes (Muistathan tappaa itsesi..., Poika vuoren huipulla, Elävien kirja, Sopimus, Auschwitzin seitsemän kääpiötä) kirja, joka tuli luettua ja uutta tuoretta näkemystä on vaikeaa enää kaivaa lukijana esiin. Vaikka teema on monien hyvien uusien kirjojen lähde ja hyviä kiinnostavia kirjoja on kustantajien syksyn katalogeissa, niin minä yritän nyt tietoisesti välttää tätä teemaa. Toivottavasti lukulamppuni ja sohvapöytäni alle sekä päälle löytävät nyt ihan toisenlaiset kirjat. Ehkä sitten taas joskus ...
Tämä niin kuin Boynen tuoreempi kirja osuvat Helmet-haasteessa kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti