torstai 21. syyskuuta 2017

Jeffrey Archer: Vain aika näyttää

Jeffrey Archer

Vain aika näyttää

Only Time Will Tell
2011
 
 
Suomennos: Susanna Tuomi-Giddins
 
Sitruuna Kustannus Oy
2016
 
422 sivua
 
 
 
Kirjastolaina
  
 
 
Jeffrey Archerin ensimmäinen osa  Clifton-kronikasta sijoittuu Bristolin satamakaupunkiin Lounais-Englantiin. Tässä kaupungissa eletään kahden ison maailmansodan välivuosia 1920-luvulta aina vuoteen 1940 asti. Kirjan pääosissa on kaksi perhettä: Barringtonit ja Cliftonit.

Nämä Barringtonit ovat laivanvarustajia Bristolin satamakaupungissa. Vaurasta aatelistoon kuuluvaa väkeä.Sir Walter Barringtonilla ja hänen puolisollaan Maryllä on kaksi poikaa: Nikolas ja Hugo. Perheen esikoisen vei suursota ja tämä kuopus Hugo on avioitunut Elisabethinsä kanssa. Lapsia on parille syntynyt kolmin kappalein: Giles, Emma ja pahnanpohjimmainen Grace. Hugo ja  Walter johtavat yhdessä perheen varustamobisnestä.

Gilesin hyvä ystävä Harry kuuluu Cliftonin perheeseen. Harold Tancockilla ja Vera Prescottilla on viisi lasta, joista Stanley (Stan) ja Maisie ovat edelleen elossa. Stan on poikamies ja satamatyöläinen, mutta Maisiella on aviolliitto Arthur Cliftonin kanssa. Maisiella ja Arthurilla on poika, tuo Giles Barringotnin hyvä ystävä, Harry. Sisarrukset Maisie ja Stan asuvat yhteistaloudessa, sillä Harryn isä, Maisien aviomies, joka myös on ollut satamahommissa, kerrotaan kuolleen sodassa - niin ainakin Harrylle on sanottu.

Harry on musikaalinen nuori mies. Vaatimattomista oloista lähtöisin häntä odottaisi polkuriippuvaisena satamatyöt alakoulun jälkeen. Korostettakoon, että Harryllä on poikkeuksellisen upea fakki - enkelimäinen poikasopraano. Tässä on pienen pojan mahdollisuus, jossa  kapteeni Jack Tarrilla on  omat sormensa pelissä.

Tämä  vanha Jack Tarrant (Tar) on mielestäni tämän kirjan ehdottomasti mielenkiintoisin henkilö. Hänellä ja Harryllä on poikkeuksellisen lämmin suhde keskenään. Jackiä voisi kuvailla vaikka Harryn kummisedäksi. Archer on kirjoittanut hienosti tämän vanhan miehen toimimaan tarinan marginaaliin, mutta hyvän tunne- ja tilanneälynsä johdosta nousee aina tarvittaessa sanomaan oman painavan sanansa. Hyvä mies kaikinpuolin.
 
Paljon on vettä Thames-joessa virrannut, kun Harry huomaa, että kaikki, mitä isästä on hänelle kerrottu, ei olisikaan ihan niin kuin hän on luullut ... Maailmallakin tapahtuu, jonka laineet tuntuvat Brittien saarilla: Saksassa ja Italiassa kuohuu ja uusi sota näyttää päivä päivältä aina vaan todemmalta. Harryn ja ystäviensä on tehtävä valinta jättääkö unelma opiskelusta Oxfordissa vai pestautuuko laivastoon valmiina torjuntatoimiin akselivaltojen operaatioita vastaan. Onko tässä kohtalolla taas omat sormensa pelissä?

Archer on rakentanut kirjansa oivalliseen muotoon. Hän kuljettaa juonta osin ristiinvalottaen tapahtumia, jossa juonen käänteet kulkevat, milloin Harryn, Maisien, Gracen, vanhan Jackin tai vaikka Gilesin näkökulmasta käsin. Näihin tapahtumiin tulee aina uusi kuvio, josta seuraava kertoja jatkaa. Nerokas ratkaisu, joka antaa hyvin perspektiiviä tarinalle ja toimii erinomaisesti tässä kirjassa.
 
Tämä on, niin kuin jo kerroin, hieno kirja, johon jäät varmasti heti ensi luvussa koukkuun ja mitä enemmän luet, sitä tiukemman otteen kirjailija Sinuun ottaa. Huomaamattasi olet jo tarinan vanki.

Tämä kirjasta tulee Helmet- haasteessa täydennystä kohtaan: 6. Kirjassa on monta kertojaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti