Robert James Waller: Hiljaiset sillat

Robert James Waller

 

Hiljaiset sillat

The Bridges of Madison County

1992

 

Suomennos: Kaijamari Sivill

 

WSOY

1993

 

168 sivua

 

 

 

 

Oman kirjahyllyn satoa

 

Robert James Wallerin Hiljaiset sillat on tarinana tullut minulle tutuksi Clint Eastwoodin ohjaamana elokuvana. Muutamia vuosia takaperin tavoitin tämän kirjan kellastuneine sivuineen kirpputorilta ja se lähti oitis mukaani  unohtuakseen hyllyyn muiden kirjojen joukkoon. Nyt kesäsiivousta tehdessäni huomasin sen ja vihdoin se tuli myös luettua. Ihan sitä jännitettä, jonka ohjaajana Eastwood on tarinasta löytänyt, en itse kirjasta tavoittanut. Eastwood on mielestäni päässyt hyvin sisälle tarinan ytimeen.

Robert I. Kincaid toimii toimeksiantoja totetuttavana valokuvaajana, jolla tällä erää on työn alla kuvata katetut sillat Madisonin piirikunnan alueella. Tästä olisi odotettavissa myös juttu National Geographic -lehteen. Matkaa Kincaid tekee Harry -nimisellä Chervolet pakettiautolla ja eksyy Francesca pihaan kysyäkseen tietä Rosemanin sillalle.

Francesca Johnson on iowalainen maaviljelijäperheen äiti, osittain jopa kyllästynyt rooliinsa. Hänen päivänsä menevät pitkälti perheen arjen pyörittämisessä - aina samanlaisena. Mutta tiedossa olisi nyt neljän päivän henkireikä, kun perheen isä lapsineen lähtee maatalousmessuille eläinnäyttelyyn. Sitten tulee Robert pihaan...

Neljän päivän aikana Francesca ja Robert ehtivät elää yhden kokonaisen parisuhteen riitoineen. Tässäkin tarinassa on tuo vanha vaiva: toinen mielessä alituiseen, jota kuitenkaan ei koskaan voi saada. Siis mitä tehdä? Lähteäkö ja jättää koko homma jälkeensä, vai kituuko ja kärsiikö lopun ikänsä. Siinäpä on pohdittavaa kerrakseen.

 

Kirjan alkuun kesällä 1991 Rober James Waller on kirjoittanut lähtötilanteen miksi ja miten kirja on saanut alkunsa. Hän siitä kertoo näin:

 

... Myöhään iltapäivällä, syksyllä 1989, istun työpöytäni ääressä ja tuojotan vilkkuvaa kursoria tieokoneen näytöllä, kun puhelin soi.

Langan toisessa päässä on entinen iowalainen nimeltään Michael Johnson.... Iowalainen ystävä on lähettänyt hänelle erään kirjani. Michael Johnson on lukenut sen, hänen sisarensa on lukenut sen. ja heillä on tarina jonka he arvelevat kiinnostavan minua. Mies on varovainen, kieltäytyy sanomasta tarinasta muuta kuin että hän ja Caroline ovat valmiita matkaamaan Iowaan puhumaan siitä kanssani.

Waller kertoo, että kun sisarrukset ovat valmiita näkemään niin paljon vaivaa, se herätti hänen mielenkiintonsa. Tästä sisarrusten tapaamisesta Waller kertoo tähän tapaan:

He vaativat minulta lupauksen: jos päätän jättää tarinan kirjoittamatta minun on luvattava olla koskaan paljastamatta mitä tapahtui Madisonin piirikunnassa Iowassa vuonna 1965, tai siihen liittyviä tapahtumia seuraavien kahdenkymmeneneljän vuoden aikana. Mikäs siinä, se on kohtuullista. Heidän tarinansahan se on, ei minun.

.... Päätös julkaista aineisto oli heille vaikeaa. Olosuhteet ovat arkaluontoiset, asia koskee heidän äitiään ja sivuaa myös isää. Michael ja Caroline tajusivat että tarinan julkaiseminen voisi johtaa halpamaiseen juoruiluun ja Richard ja Francesca Johnsonia koskevien muistojen ilkeään halventamiseen.  

Itse tarinaan tutustumisen aikana, Waller tapasi sisarrukset kolmiste ensitapaamisen jälkeen. Sisarruksille oli ehdottoman tärkeää, että tarina tulisi oikein kerrotuksi.

Tarinan käytetystä aineistosta Waller  toteaa:

Michaelin ja Carolinen tarjoaman avun lisäksi tässä kertomani tarina perustuu Francesca Johnsonin päiväkirjoihin; Yhdysvaltojen luoteisosassa, etenkin Seattlessa ja Bellinghamissa tekemiini tutkimuksiin; varovaisiin kyselyihin Madisonin piirikunnassa, Iowassa; Robert Kincaidin valokuvaesseistä koottuihin tietoihin; kuvalehtien toimittajilta saatuun apuun; valokuvaustarvikkeiden valmistajien antamiin tietoihin ja pitkiin keskusteluihin Ohiossa Barnesvillen vanhainkodin asukkaiden kanssa, jotka muistavat Kinscaidin pikkupoikana.

... tarinaan jäi aukkoja. Olen paikannut ne hitusella omaa mielikuvitustani, mutta vain silloin kun olen voinut perustella kohtaukset järkevästi sen läheisen tuttavuuden turvin jonka tutkimuksen avulla Francesca Johnsonin ja Robert Kincaidin kanssa saavutin. Luotan päässeeni aika lähelle todellisia tapahtumia. 

Kirjan toisesta päähenkilöstä Robert Kincaidista Waller toteaa tähän tapaan:

Kincaidin syvimmän olemuksen tavoittaminen oli kuitenkin haastavin osa tutkimus- ja kirjoitustyötäni. Hän oli vaikeasti tavoitettava hahmo. Ajoittain hän vaikutti melko tavalliselta. Ajoittain aineettomalta, melkein aavemaiselta. Työssään hän oli eittämättä ammattilainen. Silti hän näki itsensä outona eläimenä, uroksena joka oli käymässä tarpeettomaksi maailmassa jossa järjestelmällisyys kaiken aikaa lisääntyi.

Niin kuin yleensäkin laadullisissa tutkimuksissa prosessin erivaiheessa syntyy monia uusia tutkimuskysymyksiä. Näistä kysymyksistä Waller kertoo kirjan Alussa näin:

Kaksi muutakin kiehtovaa kysymystä jäi vaille vastausta. Ensinnäkin emme kyenneet sielvittämään mitä Kincaidin valokuva-arkistolle tapahtui. Hänen työtapansa oli sellainen että kuvia on varmasti ollut tuhansia, ehkä satoja tuhansia. Niitä ei ole löytynyt. Todennäköisemmin- ja tämä olisi sopusoinnussa sen kanssa miten hän näki ja itsensä ja paikkansa maailmassa - hän tuhosi ne ennen kuolemaansa.

Toinen kysymys koskee hänen elämänsä vuodesta 1975 vuoteen 1982. Tietoa on saatavilla hyvin vähän. Tietävästi hän ansaitsi vaatimattoman elannon muotokuvaajana Seattlessa useiden vuosien ajan ja kuvasi edelleen Puget Soudin aluetta. Mitään muuta ei tiedetä. Mielenkiintoista kyllä, kaikki kansaneläkelaitoksen ja veteraaniyhdistyksen hänelle lähettämät kirjeet palautettiin varustettuna Kincaidin käsialalla kirjoitetulla merkinnällä 'palautetaan lähettäjälle'. 

Tämä postaus menee taas Helmet-lisatalle ja löytyy sieltä kohdasta "1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis"