tiistai 11. heinäkuuta 2017

Affinity Konar: Elävien kirja

Affinity Konar

Elävien kirja

Mischling
 2016
 
Suomennos: Hanna Tarkka
 
WSOY
2017
 
Ja jos meille olisi elämää kuoleman tuolla puolen, voisimme jakaa toisillemme uudenlaiset tehtävät. Pearl voisi ottaa toiveen, että maailma ei ikinä unohtaisi mitä se on meille tehnyt. Minä voisi ottaa uskon siihen, että niin ei enää koskaan tapahtuisi.

Stasha Zamorski
 Kirjastolaina
 
Tästä Konarin kirjasta on Yhdysvalloissa kirjoitettu ja sitä on luettu runsaasti. Se on synnyttänyt maassa suurta keskustelua ilmestyttyään. Ihan syystä. Kirja on puhutteleva ja ajatuksia herättävä. Voin hyvin yhtyä Ellenin kirja-arvosteluun, josta sitaatti on kirjattu takakannen sisäliepeeseen näin:
 
Tyrmäävä. Mahtipontinen. Sydäntä särkevä. Voimallinen. Musertava. Suurenmoinen. Kerrankin kirja, joka ansaitsee kaikki nämä ylisanat.

Tämän kirjan takana on nainen, joka on tehnyt "läksynsä" hyvin tutkiessaan tohtori Mengelen pseudolääketieeteelisiä ihmiskokeita. Näiden kokeiden keskiössä oli mm. kaksotutkimukset. Kirjailijan oman tutkimustyön tuloksista syntynyt tarina on hengittävä ja vahvasti myötätuntoon pyrkivä, mutta ei kuitenkaan mässäile raakuuksilla. Asiat on pyritty kuvaamaan niin kuin ne ovat tai ne voisivat olla. Siinä on hyvin "kuultavissa" kirjailija empaattinen kyky yrittää ymmärtää sitä, mitä ja miksi näin on päässyt käymään. Hätkähdyttävintä ovat juuri ne kohdat, joista toinen kaksosista kykenee kokemaan sitä samaa kipua ja tuskaa, vaikka itse ei olekaan sillä kertaa tuskallisen kokeen kohteena. Ihan silkasta myötätunnosta.
 
Konarin kirjassa on päähenkilöinä identtiset kaksoistytöt Stasha ja Pearl Zamorski, jotka ovat joutuneet isoisänsä ja äitinsä kanssa Auschwitziin tuhoamisleirille. Hekin tulivat muiden juutalaisten tavoin junan jatkeena olleen karjavaunun kyydissä portista, jonka yläpuolella ovat nähneet lausahduksen "Arbeit macht frei" ja kuulleet samalla leirin jousiston soittavan heille suloiset tervetulosäveleensä.

Mielestäni onnistuneimmat kohdat kirjassa ovat juuri ne kohdat, joissa Konar kuvaa kaksostyttöjen ja muiden Tarhan lapsien ja nuorten arkea. Jotta Tarhan elämä olisi heille edes jollain lailla "siedettävää"., se on ollut myös valtava dilemma niille natseille, jotka pyrkivät itse järjestelmän painostuksesta huolimatta helpottamaan "koekaniinien" elämää. Näitä ymmärtäjiä ovat Konarin kirjassa mm. Kaksosten isä ja tohtori Miri.

Kirjan lukemisessa täytyi pitää huilitauko siinä kohtaa, jossa Konar kirjoittaa Pearlin katoamisen ja sen ensivaikutelmat Stashan tunne-elämään. Siinä oli selvästi aistittavissa se, että nyt on kokonaisuudesta otettu puolet pois ja jäljelle on jäänyt valtava huoli siskosta ja yleensä siitä, onko hän vielä elossa. Tämä on selvästi vahvistanut Stashan strategiaa omasta selviämisestä ja inhosta Setää kohtaan. Olihan hänen yhtenä pyrkimyksenään kuolemanenkelin päivien päättäminen ennen leirin vapauttamista ja venäläisten tuloa. Tätä Stashan julmaa suunitelmallisuutta Konar kuvaa kirjassaan mm. näin:
 
Veri jonka hän oli antanut minulle pakeni aivoistani ja kerääntyi nyrkiksi. Sanoin itselleni, että hän on tehnyt minusta ehkä kuolemattoman, tuominnut minut elämään kauemmin kuin kukaan, mutta se ei tarkoittanut sitä, etten löytäisi hänelle jonkinlaista loppua, kuolemaa, päättymistä. Sukkiin kätketyt veitset nyökyttelivät olevansa samaa mieltä. Hän nojautui ohitseni, huusi ikkunasta jotakin ohi kulkevalle hoitajalle ja jätti samalla selkänsä suojattomaksi. Niska oli minuun päin, hänen huomionsa toisaalla. Nytkin olisi hyvä hetki, veitset huomauttivat, hän pyörähti minuun päin ja katseli minua vakavana.
Kaksiosaisen kirjan jälkimmäisen osan pääfokus kuvaa Stashan pakoa leiristä. Halu on löytää Setä ja sisar keinolla millä hyvänsä. Tälle matkalle on tullut mukaan Feliks, joka Stashan tavoin on menettänyt kaksossisarruksensa. Vastaan tulevat niin vilu, nälkä kuin pelkokin, sillä jokaista joka vähänkin liikahti on syytä pelätä. Mihinkään kun ei ole luottamista ja ravinnoksi kelpaa lähes mikä tahanssa, mitä eteen tulee.
 
Kirjan vahvimmat teemat ovat katkeruuden sietäminen ja anteeksiantaminen väärintekijää kohtaan. Kirja on hyvä kuvaus siitä, miten "joukkopsykoosi" saa aikaan niin järjettönnän järjestelmmän niin kuin nämä tuhoamisleirit ovat olleet. Samoin jäin miettimään Pearlin kohtaloa, kun tämä julma ja häijy systeemi oli vienyt häneltä niin kehon kuin mielenkin. Voiko/voitko itse sellaista antaa ikinä anteeksi kenellekään?

Minäkin sijoitan tämän teoksen Helmet-haasteessa ehdottomasti kohtaan 21.Sankaritarina!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...