 |
| Alkuperäinen kansi: Design Team of Ediciones B.S.A. |
Sarah Lark
Valkoisen pilven maa
Im Land der weißen Wolke
2007
Suomennos: Sanna van Leeuwen
Sivuja 892
Sivuja 892
Bazar Kustannus Oy
2015
Kirjastolaina
Viime päivien iltahetkien aikaan otin ko. tiiliskiviopuksen kainalooni, karkasin ulos korituoliini, uppouduin pehmusteiden sekaan viltti mukanani ja antauduin Sarah Larkin tekstin pauloihin...
Kun edellinen lukemani kirja oli Auschwitzin tuhoamisleiriin nojautuva romaani, halusin nyt vaihtelua johonkin keveämpään juttuun. Menin kirjastooon ja istuin taas tutusti päätteen ääreen. Aloin selata tietokantaa. Eteen tuli nyt Sarah Lark ja Valkoisen pilven maa. Katsoin kirjan sivumääriä koneen näytössä - voi ei! Mietin, jaksanko ja ennen kaikkea haluantko ottaa taas maratoniottelun kilokirjojen kanssa? Kun suunnitelmissani on vielä lukea syyskuussa ilmestyvä Mortonin Talo järven rannalla (oletettu noin 710 sivua luettavaa). Siinäpä olikin pienen pohdinnan paikka.
Kansi on tässäkin Bazarin kustantamassa opuksessa niin nätti, niin nätti, että siinäpä on syytä kerrakseen tarttua Larkin kirjaan. Onhan ukkospilven siniharmaa yksi suosikkiväreistäni ja sitähän tässä edustavat naisen isolla helmalla varustettu puku päivävarjoineen ja nuo ihanan jylhät kalliot, jotka heijastuvat upeasti veteen. Huippuihana miljöö, vai mitä? Vesi saa tässäkin ihmeitä aikaan! Tämäkin kansi kelpaisi muuuten sellaisenaan tauluksi seinälleni. Kerrassaan hieno!
Kun edellinen lukemani kirja oli Auschwitzin tuhoamisleiriin nojautuva romaani, halusin nyt vaihtelua johonkin keveämpään juttuun. Menin kirjastooon ja istuin taas tutusti päätteen ääreen. Aloin selata tietokantaa. Eteen tuli nyt Sarah Lark ja Valkoisen pilven maa. Katsoin kirjan sivumääriä koneen näytössä - voi ei! Mietin, jaksanko ja ennen kaikkea haluantko ottaa taas maratoniottelun kilokirjojen kanssa? Kun suunnitelmissani on vielä lukea syyskuussa ilmestyvä Mortonin Talo järven rannalla (oletettu noin 710 sivua luettavaa). Siinäpä olikin pienen pohdinnan paikka.
Kansi on tässäkin Bazarin kustantamassa opuksessa niin nätti, niin nätti, että siinäpä on syytä kerrakseen tarttua Larkin kirjaan. Onhan ukkospilven siniharmaa yksi suosikkiväreistäni ja sitähän tässä edustavat naisen isolla helmalla varustettu puku päivävarjoineen ja nuo ihanan jylhät kalliot, jotka heijastuvat upeasti veteen. Huippuihana miljöö, vai mitä? Vesi saa tässäkin ihmeitä aikaan! Tämäkin kansi kelpaisi muuuten sellaisenaan tauluksi seinälleni. Kerrassaan hieno!
Mutta itse kirjaan ja kirjailijaan. Tämä Sarah Lark on itselleni ihan uusi tuttavuus. Saksalaissyntyinen Lark on kirjan kansitietojen mukaan hevostarinoiden kehittäjä. Tämän aihepiirin teoksia hän on kirjoittanut niin aikuisten kuin lastenkin makuun sopiviksi, kuulemma useammankin. Nyt on aihepiiri muuntunut, vaikka nelijalkaiset ystävämme ovat tässäkin hyvin edustettuina lampaiden lisäksi.
Vallkoisen pilven maa on aloitusosa trilogiaan, jonka kirjailija on sijoittanut Uuteen Seelantiin. Kirjan päähenkilöinä ovat Gwyneira Silkham ja Helen Davenport. - neiti-ihmisiä muuten molemmat. Kirjan alkutahdit ovat 1800-luvun puolessavälissä kuningatar Viktorian aikaisessa Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Länsi-Englannissa.
Kotiopettajatar Helen Davenport on pestautunut Greenwoodin maakartanoon opettamaan kahdelle nuorelle miehenalulle kirjasivistystä. Ikääkin oli Helenille tullut sen verran, että naimakauppa olisi jo korkea aika solmia, jottei ihan ikäneidiksi jäisi. Oppituntien siimeksessä Helen katsahtaa seurakunnan lehteä ja huomaa ilmoituksen, jossa kerrotaan seuraavasti:
Vallkoisen pilven maa on aloitusosa trilogiaan, jonka kirjailija on sijoittanut Uuteen Seelantiin. Kirjan päähenkilöinä ovat Gwyneira Silkham ja Helen Davenport. - neiti-ihmisiä muuten molemmat. Kirjan alkutahdit ovat 1800-luvun puolessavälissä kuningatar Viktorian aikaisessa Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Länsi-Englannissa.
Kotiopettajatar Helen Davenport on pestautunut Greenwoodin maakartanoon opettamaan kahdelle nuorelle miehenalulle kirjasivistystä. Ikääkin oli Helenille tullut sen verran, että naimakauppa olisi jo korkea aika solmia, jottei ihan ikäneidiksi jäisi. Oppituntien siimeksessä Helen katsahtaa seurakunnan lehteä ja huomaa ilmoituksen, jossa kerrotaan seuraavasti:
'Christchurchin anglikaaninen seurakunta Uudessa-Seelannissa etsii kunniallista, taloudepidon ja lastenhoidon hallitsevaa nuorta naista, joita kiinnostaa astua kristilliseen avioliittoon seurakuntamme hyvämaineisten, vakavaraisten jäsenien kanssa.'
"Siinäpä taitaa olla minun juttuni", tuumaa Helen ja kirjoittaa isomman pohdinnan jälkeen kirjeen Howard O'Keefelle. Vastaus tulee paluupostissa ja Helen on enemmän kuin sydämistynyt - miten kauniisti tämä mies kirjoittaa ja se saa Helenin tarttumaan kynään uudemman kerran. Pian Helen matkustaa valtamerten taakse kotiseurakunnan orpolapset mukanaan, joiden valvojaksi hänet on velvoitettu matkan ajaksi. Alkaa odotettu uusi elämä maailman toisella laidalla.
Gwyneira on lordi ja lady Silkhamin tytär. Heidän asuttamassaan aateliskartanossa harjoitetaan lammastaloutta. Kartano on saanut vieraan, Gerald Wardenin, kaukaa Uudesta-Seelannista. Hän on tullut kartanoon hankkimaan lampaita omalle tilalleen, jota hän pitää aikamiespoikansa Lucasin kanssa. Vierailun aikana iltaakin on ehditty istutua, laumoja katsastettu ja koirienkin sulavaa paimentyöskentelyä ihailtu, kunnes lordi ja vieras istuvat Black Jack -pöydän taakse. Lordin roposten huvetessa pelin tuoksinnassa panoksena on myös Gwyneiran tulevaisuus. Vieraan mukaan paluumatkalle lähtee lampaiden lisäksi myös Gwyneira.
Nämä edellä mainitut kaksi eri säätyihin kuulunutta naista ystävystyvät Dublin-aluksella matkalla kohti uutta maanosaa. Matka on hankala ja raskas. Dublinen rantautuessa Christcurchin edustalle uusi mahdollisuus näyttää molempien kannallata vielä kelvolliselta. Sitten koittaa arki ja vastassa ovat uudet tuulet, jotka alkavat keikutella eloa Kiward Stationin ja O'Keefe Stationin tiluksilla McKenzien ylängöllä. Näissä tuulissa on oiva koukku tälle tarinalle.
Sarah Lark on taitava kirjoittaja. Tarina sai minut tiukasti otteeseensa ja alussa pelkäämäni romaanin suuri sivumäärä osoittautui turhaksi peloksi. Sivut nimittäin kääntyivät kerronnan tiimellyksessä yllättävän rivakasti. Huomaamattani kellon viisarit kulkivat nopeaa tahtia kohti keskiyötä. Olin haluton laskemaan opusta pois käsistäni, vaikka Unijukka oli ilmoittanut olemassa olostaan jo ajat sitten ja silmien yläluomet kääntyivät väkisin kohti varpaita.
Tässä on oiva kirja Sinulle vaikka kesälomaasi varten, kun itikat surisevat mökkiterassillasi ja sateen uhka on yllä tai jo peräti vesipisarat ropisevat ikkunalaudalla. Kirjassa on runsaasti hyviä ja napakoita juonenkäänteitä - yllättäviäkin. Joten tähän kirjaan kannattaa uppoutua ajan kanssa ja nauttia siitä, kun tarina sieppaa ja nappaa Sinut mukaansa Tasmaanian meren ja Tyynen meren väliin Eteläsaarelle.
Tämäkin kirja löytää Helmet-lukuhaasteen listalle. Listauksessa sen saan "survottuna" osumaan kohtaan 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista.
Gwyneira on lordi ja lady Silkhamin tytär. Heidän asuttamassaan aateliskartanossa harjoitetaan lammastaloutta. Kartano on saanut vieraan, Gerald Wardenin, kaukaa Uudesta-Seelannista. Hän on tullut kartanoon hankkimaan lampaita omalle tilalleen, jota hän pitää aikamiespoikansa Lucasin kanssa. Vierailun aikana iltaakin on ehditty istutua, laumoja katsastettu ja koirienkin sulavaa paimentyöskentelyä ihailtu, kunnes lordi ja vieras istuvat Black Jack -pöydän taakse. Lordin roposten huvetessa pelin tuoksinnassa panoksena on myös Gwyneiran tulevaisuus. Vieraan mukaan paluumatkalle lähtee lampaiden lisäksi myös Gwyneira.
Nämä edellä mainitut kaksi eri säätyihin kuulunutta naista ystävystyvät Dublin-aluksella matkalla kohti uutta maanosaa. Matka on hankala ja raskas. Dublinen rantautuessa Christcurchin edustalle uusi mahdollisuus näyttää molempien kannallata vielä kelvolliselta. Sitten koittaa arki ja vastassa ovat uudet tuulet, jotka alkavat keikutella eloa Kiward Stationin ja O'Keefe Stationin tiluksilla McKenzien ylängöllä. Näissä tuulissa on oiva koukku tälle tarinalle.
Sarah Lark on taitava kirjoittaja. Tarina sai minut tiukasti otteeseensa ja alussa pelkäämäni romaanin suuri sivumäärä osoittautui turhaksi peloksi. Sivut nimittäin kääntyivät kerronnan tiimellyksessä yllättävän rivakasti. Huomaamattani kellon viisarit kulkivat nopeaa tahtia kohti keskiyötä. Olin haluton laskemaan opusta pois käsistäni, vaikka Unijukka oli ilmoittanut olemassa olostaan jo ajat sitten ja silmien yläluomet kääntyivät väkisin kohti varpaita.
Tässä on oiva kirja Sinulle vaikka kesälomaasi varten, kun itikat surisevat mökkiterassillasi ja sateen uhka on yllä tai jo peräti vesipisarat ropisevat ikkunalaudalla. Kirjassa on runsaasti hyviä ja napakoita juonenkäänteitä - yllättäviäkin. Joten tähän kirjaan kannattaa uppoutua ajan kanssa ja nauttia siitä, kun tarina sieppaa ja nappaa Sinut mukaansa Tasmaanian meren ja Tyynen meren väliin Eteläsaarelle.
Tämäkin kirja löytää Helmet-lukuhaasteen listalle. Listauksessa sen saan "survottuna" osumaan kohtaan 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista.
Jatko-osa tulossa lokakuussa, Maorien laulu. Ihaninta tässä oli uusi ympäristö ja tarina veti hyvin.
VastaaPoistaHei Flora Fauna,
VastaaPoistaJuu, tulossa on ja varmasti tulen jatkon lukemaan. Niin kuin sanoit tarina veti tosi, tosi hyvin. Siinä oli sitä kuuluisaa jotain, joka piti hyvin otteessaan. Joskus tuntui, että olen niin sisällä juttussa, että seuraan tarinaa livenä. Huikea juttu. Suosittelen sitä edelleen luettavaksi Teille muillekin.