Eve Hietamies: Hammaskeiju



Kansi: Emmi Kyytsönen

Eve Hietamies

Hammaskeiju

Otava

2017

415 sivua

 

Kirjastolaina

 

Paavo itki puhelimeen. - Mä en pääse ulos.

Käskin sitä avaamaan ulko-oven. Ne ovat yleensä asunnoissa ulospääsyteitä.

 - Mä laitoin oven turvalukkoon eikä se enää aukea.

 - Teit mitä?

 

 

Eve Hietamiehen näin Yleisradion alkuillan ohjemistoon kuuluvan PS:n (Puoli Seitsemän) vieraana 27.9.2017. Tämä haastattelurupeama muistutti uudestaan Hietamiehestä ja Hammaskeijusta - Pasasen miehistä. Toki mielessä kirja oli ollut jo kevättalvesta asti, mutta silloinen varauslista lähikirjastossani näytti niitä lukuja !!!, että mentäisiin tänne vuoden viimeisille kvartaaleille, ennen kuin kirja tavoittaisi minun näppini. No, silloin en kuitenkaan itseäni liittänyt tähän toivomuslistaan mukaan, mutta nyt se oli uutuushyllyssä ja tärppäsi - vihdoin ja suurin odotuksin. Huomautan heti kärkeen, että Pasasten Yh-perheestä aiemmin ilmestyneitä osia en ole lukenut, joten nyt tehdään hyppy keskelle keitosta tuntematta sen paremmin rakennusaineita.

Hietamies on tehnyt mielestäni oman hienon hyppynsä sukeltaessaan sisälle Antti Pasasen hahmoon. Naisenlogiikalla ajateltuna mielenkiintoinen näkökulma yrittää katsoa yh-perhettä ja -vanhemmuutta miehen näkökulmasta. Tästä hän totesi edellä mainitussa ohjelmassa näin:

– Mutta sitten tajusin, että mies tietää tismalleen yhtä paljon kuin jokainen äiti, joka tulee ensimmäisen lapsen kanssa synnytyslaitokselta. Olen näiden vuosien aikana oppinut, että ei sillä ole mitään väliä kuka lasta hoitaa, pääasia on että joku rakastaa.

 

Ja että mitenkö yh-isä Antti Pasanen roolissaan sitten pärjää? Sanoisinko, että hyvän tilannehuumorin ja pitkähkön pinnansa avulla, ihan kohtuu hyvin. Antin ja Paavon arki on lapsiperheen värikästä kaaoksenhallintaa, johon tilanteet tulevat ja menevät täysillä ad hoc -tyyliin.

 

Kun Paavo lopulta rauhottui, istuin sen huoneeseen, sängyn reunalle. - Tajuatko, että sä olet vasta seitsemän. Mä en voi antaa sun olla yksin tunti kausia kotona. Siks iltsut on olemassa. Paavo tujotti. - Saaks mä jonkin palkinnon?

- Miks? 

- Kun mä sidoin Hermannin kengännauhat ja ne on pysyneet kiinni jo viikon?

Eve Hietamiehen tarinaniskentä on mielenkiintoisen, jouhevan, pirskahtelevan, kepeän, jutustelevan notkeaa. Oma persoonallinen kirjailijanote tekstiin näkyy edellä kuvatun tyylinomaisesti. Hetken aikaa se jopa nauratti ja oli tuoreenmakuista, mutta pian sanalitannialetkat alkoivat kyllästyttää ja maistuivat vanhalta vitsiltä. Siinä kohtaan naurut oli jo niistä naurettu. Toki tilannekomiikka toimi kirjassa suhteellisen moitteettomasti -  ainakin Paavon osalta. Mutta jotenkin lopputulema oli kuin tuppeesahattu höyläämätön raakalankku. Hiottuna ja särmättynä se ehkä olisi toiminut vielä paremmin. Vaikka kirja ei ihan minun kirjaksi asti nyt yllä, niin ihastuttava parivaljakko Pasasten duo eittämättä on.