keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Sarah Lark: Maorien laulu

Suomalainen kansi: Nic Oxby

Sarah Lark
 

Maorien laulu

 
Suomennos: Sanna van Leeuwen
 
Bazar Kustannus Oy
 2017

864 sivua

 
Kustantajan esittelykappale

kaunis kiitos!
 
 
On kulunut 40 vuotta siitä, kun kotiopettajatar Helen Davenport ja lordin tytär Gwineira Silkham saapuivat Dublin-aluksen tuomana Tyynenmeren ja Tasmanianmeren väliin jäävälle Eteläsaarelle, Christchurchin kylän vuoristoiselle rannikolle. Nyt McKenzien ylängöllä puhaltavaat kokonaan uudet tuulet. Pääosissa ovat Helenin ja Gwynin lastenlapset, Elaine O'Keefe ja Kura Warden.

Kirja toimi itsenäisenä osanaan suhteellisen hyvin, mutta henkilösidokset Valkoisen pilven maahan ovat löyhästi  sidottuja. Tähän olisi ollut hieno ratkaisu se, että kirjan tärkeimmät henkilöt olisi sijoitettu sukupuuhun, koska sukusagastahan on kyse. Samalla edellisen osan tärkeimmät tapahtumat olisivat tulleet tutuiksi kesken kaiken mukaan tulleille lukijoille. Nyt niitä ripoteltiin taustatueksi sinne sun tänne, sopivan tilanteen mukaan, ensimmäisen sadan sivun matkalle. Se valitettavasti laski tarinan tasoa heti alkumetreillä.

Oma mielenkiintoni kirjasarjan ensimmäisessä osassa oli ehdottomasti Kiward Stationin tapahtumissa. Vanhan isännän Geraldin eläessä tilalla sattui ja tapahtui runsaasti. Juonenkäänteet olivat yllättäviä ja napakoita. Tilan asukkaat olivat sopivasti sellaisia, joissa oli mielenkiintoista särmää. Nyt Kiward Stationilla  kaikki pyöri tämän ihanan, puolittain maoritytön/naisen, pauloissa, jonka Lark kuvasi kaatamaan kuulijansa taidoillaan kuin rankkasade korjuukypsää viljaa.

Sitä vastoin tässä Maorien laulussa minun spottini valaisi sekä O'Keefen Stationia että Lionel Stationia, Elainen molempia "varsinaisia" kotipaikkoja. Kovin suojattua elämää ja lapsuutta viettäneestä tytöstä kasvaa tahtonainen kolhujen kautta. Tietysti Tim Lambert on mielenkiintoinen tuttavuus Lainien elämään, mutta, mutta... Lambertin olisin tuonut kuvioihin jollain toisella tapaa...  Nyt tuo kaivosonnettomuus sinällään on mielestäni yksi esimerkki tarinan tyhjäkäynnistä, kun sitä katsoo Elainen näkökulmasta käsin.

Muista kirjan  henkilöistä James McKenzien habituksessa oli jotenkin sellaista särmää, josta ehdottomasti olisin halunnut kuulla ja lukea lisää. Tästä karjavarkaasta näyttäytyi Gwynin miehenä ihan uusi näkökulma ja luonteenpiirre. Toisaalta hänellä oli mainiot suhteet tilan liepeillä olevaan maoriheimoon. Hän osasi olla ilmapuntarina niin alkuasukkaiden ja puolittaisen vävynsä aiheuttamien harmien ratkaisuissa. Hyvä tyyppi tukemaan Gwyniä Kiward Stationin tilan hoidossa.

Tästä, Maorien laulusta, en oikein saanut sitä kaikkea irti, mitä halusin. Sisimmässäni tunnen pientä pettymystä. Joissain kohdin tarinassa oli aistittavissa edelläkerrottua tyhjäkäyntiä. Toisaalta Lark kirjoitti varsin vetävää tekstiä ja kehitti näiden kahden naisen elämään mielenkiintoisia kohtalonhetkiä ja kipukohtia. Tästä kirjasta jäi jotenkin, jotenkin tyhjä olo, josta oli vaikeaa kirjoittaa lukutunnelmia.
 


4 kommenttia:

  1. Luin ensimmäisen kirjan ja pidin siitä kovasti. Tämä on kirjaston varauslistalla <3

    VastaaPoista
  2. Mai, minäkin tykästyin siihen kirjasarjan ensimmäiseen osaan. Se taisi osua silloin oikeaan saumaan =). Tässäkin oli kyllä juonenpoikasta mukavasti, mutta jotenkin se ei iskenyt minua sillä volyymilla, mitä odotin. Kerro omat tunnelmat, kun saat kirjan hyppysiisi.

    VastaaPoista
  3. Nämä kirjat kiinnostaisi minuakin, samoin kuin Kate Mortonin teokset. :)

    Blogini puolella olisi sinulle haaste (jos kiinnostaa :))

    http://kirjojenpyorteissa.blogspot.fi/2017/10/olen-kiitollinen.html

    VastaaPoista
  4. Hei Jenny, juu lukemisenarvoisia ovat kaikki, mutta tämä Larkin Maorien laulu on kyllä niin paksu kirja (painoa noin 1 kg)että se on syytä, jos vain suinkin on mahdollista, lukea sähköisessä muodossa. Huomattavasti helpompaa.

    Juu, sulla on kiva haaste tarjottavana, täytyy vielä miettiä, Itsellänikin on asioita, joista kannattaa olla kiitollinen monessa mielessä =)

    VastaaPoista