maanantai 24. huhtikuuta 2017

Yehuda Koren & Eilat Negev: Auschwitzin seitsemän kääpiötä


Ulkoasu: Taittopalvelu Yliveto Oy
Yehuda Koren
Eilat Negev 

Auschwitzin seitsemän kääpiötä 

Ovitzin perheen selvitymistarina

Giants. The Dwarfs of Auschwitz
2013
 
Englannin kielestä suomennos: Jyrki K. Talvitie
Minerva Kustannus Oy
2017

316 sivua
 
 
 
Kirjastolaina
Tohtori Mengele oli kuin elokuvasankari mutta vieläkin paremman näköinen. Hän olisi voinut voittaa palkintoja hyvän ulkonäkönsä ansiosta. Kuka tahansa olisi voinut helposti rakastua häneen. Kukaan hänet nähnyt ei voinut kuvitella, että noiden kauniiden kasvojen takana oli piilossa peto. Hän oli kaunis peto Keskuudessamme kysyimme aina, kuinka tuollaisesta miehestä on voinut tulla natsi.

Saksassa kolmannen valtakunnan valtakaudella natsi-ideologia antoi oikeudet vain terveelle ja vahvalle arjalaiselle rodulle. Toiset, vammaiset tai muuten poikkeavan ulkomuodon omaavat kanssakulkijat, olivat heikommassa asemassa. Heitä odotti kuolema polttouhreina.
 
Yhehuda Koren ja  Eilat Negev, israelilaiset toimittajat ja elämänkertojen kirjoittajat, ovat tarttuneet juutalaisen Ovitzin perheen tarinaan. Ovitzit (Micki, Elizabeth, Perla, Rozika, Franziska, Avram ja Frieda) kaikki olivat alle metrin mittaisia, lahjakkaita muusikkoja ja varijetee-taiteilijoita. Heidän uniikki "kääpiöshow" oli 1930- ja 1940-lukujen puheenaihe kaikkialla Euroopassa. Natsihallinto muutti kaiken ja muiden juutalaisten tavoin, Ovitzitkin joutuivat kuolemanjunaan ja kyyditettiin keskitysleirille.
Tohtori Mengele ei koskaan huutanut tai kiroillut meille eikä, Herra paratkoon, koskaan lyönyt meitä. Me kaikki tiesimme, että hän oli armoton ja kykeni mitä sadistisimpiin tekoihin ja että hän olisi vihainen, hän tulisi hysteeriseksi ja kirjaimellisesti vapisi raivosta. Mutta vaikka hän olisi ollut huonolla tuulella alun alkaen, sinä hetkenä, jolloin hän astui huoneeseemme, hän rauhottui välittömästi ja hänestä tuli hyväkäytöksinen poika. Kun hän oli hyvällä tuulella, ihmiset sanoivat usein, että 'hän on luultavasti vieraillut pikkuisten luona'.
Perla Ovitz 
Ovitzin perhe herätti huomiota, missä tahansa se liikkui. Auschwitsin juna-asemalla perhe nähtiin poikkeavana muodostelmana tummine hiuksineen, huolellisesti ehostettuine kasvoineen ja uljaasti istuvine, nukkemaiseen vartaloon leikattuine asuineen.  Tämän huomasi myös eugeniikasta kiinnostuneen kuolemantohtori Josef Mengelen katse. Kuoleman enkeliä kun kiinnosti kääpiökasvuisuuden genetiikka. Tieteen nimissä koko perhe ohjattiin sivuun kuolemanjonosta ja vietiin Mengelen eläintarhaksi kutsuttuun "tutkimuskeskukseen". Siellä heidät alistettiin, mitä oudoimmille kokeille, genetiikan läpimurron selvittämiseksi. Tämän varjossa Mengele myös suojeli perhettä. Neuvostojoukkojen saavuttaessa Auschwitzin, koko perhe oli elossa ja paremmassa fyysisessä kunnossa kuin keskiverto elossa oleva keskitysleirivanki - niin ja vielä yhdessä.
 
Yehuda Koren ja Eilat Negev ovat koonneet pikkutarkan kirjan Ovitzin perheen vaiheista Auschwitsin keskitysleirissä. Itseäni hämmästytti tässä kirjassa se, miten ihmeessä tämä seitsikko  osasi hurmata omilla taidoillaan  Josef Mengelen heidän puolelleen, samaan aikaan kun polttouunit tupruttivat kohtalokasta savuaan. Kuitenkin he joutuivat Mengelen ja hänen kollegoidensa rajujen tutkimuksien yhdeksi kohteeksi. Heistä kaikista kun dokumentoitiin mapeittain tutkimusmateriaalia.

Tämän oman ihmettelyni ovat myös jakaneet kirjan kirjoittajat Koren ja Negev, jotka tarjoavat lukijalle perheen selitystä eloonjäämistahdolle: "Te voitte selviytyä vain pysymällä yhdessä".

Venäläisten tullessa Auschwitzin keskitysleiriin, seitsikon pakomatka alkoi ensin leipäkärryillä avustajineen Krakovaan, jossa he esiintyivät venäläisille sotilaille heidän voitonjuhlissaan. Kun kotona Rozavleassa ei enää ollut turvattua toimeentuloa, matka jatkui juutalaisyhteisöön Antwerpeniin ja myöhemmin edelleen uuteen kotiin Israeliin.

Seurueen nuorin, Perla, oli viimeinen elossa ollut Ovitzin perheen jäsen, jonka kirjailijat tapasivat, ennen kuin hän kuoli 9. syyskuuta 2001.