 |
| Graafinen suunnittelu: Tuija Kuusela |
Mila Teräs
Jäljet
Karisto
2017
285 sivua (- lähteet + "inspiraatiot")
Kirjastolaina
Mila Teräs on tehnyt ilmeikkään autofiktiivisen kirjan Helene Schjerbeckistä (1862-1946). Siinä on sopivassa suhteessa sotkettu faktaa fiktioon, joka hyvin nostaa fyysisesti jo hauraaksikäyneen taiteilijan vahvasti esiin.
Syksyn tuulet puhaltavat vuonna 1945, kun Gösta Stenman on vienyt Helenen pois Helsingin pommitusten jaloksista turvaan Ruotsiin Saltsjöbadenin Grand Hotelliin. Täällä Helene luonnostelee ja pohtii viimeiseksi jääneen omakuvansa vaivalloista sommitelmaa.
Teräksen maalaama muotokuva Suomen yhdestä rakastetuimmista taiteilijasta saa oman mielikuvitukseni helposti liikkeelle. Lukiessani voin hyvin hahmottaa Helenen uppoutumassa omankuvansa tuskaiseen tulkintaan -viivaan, mutta samalla hetkittäin vaipuen pois kauas menneisyyteensä. Sielunsa sopukoissa taiteilija käy läpi omia elämänvaiheitaan palaten taas takaisin todellisuuteen haastavan valkoisen paperin eteen.
Kirja elää ja hengittää taiteilijan kanssa varhaislapsuudesta lähtien. Varhain 1860-luvulla Helene kohtaa onnettomuuden, jossa hoitamattomasta lonkkavauriosta tuli hänelle psykofyysinen vamma. Mielensä sopukoissa Mila Teräs pohdituttaa Heleneä niin sisarrustensa ja äitinsä kuolmilla, Suomen sortovuosien ja sotien vaikutuksilla kuin ranskalaisen taiteilijailmapiirin tunnelmilla. Tuskaisimmat tunnelmat lienevät hänen kohdallaan olleen lapsettomuuden ja rakkaudenkaipuun kappailut. Niistä kaikista huolimatta Helenellä oli koko elonsa ajan vahva altrustinen kauneudentaju.
Tuo Heleneä kovasti kiusannut "kiltin tytön" -syndrooma tai jopa suoranainen pyyteetön altrustisuus saa vahvan otteen Teräksen kerronnassa. Lukiessani Helenen elämänvaiheita ajattelin monesti, millaisen uran taiteilija olisi tehnyt, jos hän olisi voinut paneutua vain siihen asiaan, mihin oma halu ja tahto todellisuudessa paloi? (Vaikka aikalaistensa mieskolleegoidensa tavoin ja mahdollisuuksin.) Tämä Helenen kokema ristiriita on ollut valtava rasite ja rajoite hänen luomistyölleen. Teräksen kirjassa on vahvasti esillä silloisen ajan naisen asema kodin hengettärenä. Ympäristökin asetti oman rajoitteensa siihen, millaisena naisena he haluaisivat naimattoman Helenen olevan. Tällä oli osittain horjuttava vaikutelma Helenen oman uskottauvuuden kanssa. Olenko minä niin hyvä maalari kuin minun kerrotaan olevan?
Ne rivit, jotka puhuttelivat minua eniten on kirjattu kirjan loppuun. Elonsa ehtoossa väsynein voimin Helene yrittää vielä löytää omasta kasvoistaan sen jonkin, joka on jäänyt vielä löytymättä ja viiva vetämättä.
"Ja minä olen vanha syreeninoksa, kasvoni on varisemassa pois. Olen luuta ja muumion kääreliinoja. Olen kalpea otsa, joka hohtaa peilissä...."
*****
"Katson itseäni, katson rohkeasti sitä, mikä ei ole enää pelkkä häivähdys, jokin ohi lipuvaa ja nopeasti sammuvaa. Pohjavireenä se on kulkenut kuvissani aina.
Ja nyt se pistää esiin: paperin röyhkeä valkeus.
Kuin lumisade valkoinen hehku ja säteilee hiljaisuutta.
Puristan hiiltä, joka alkaa kulkea lumen läpi. Näkemisen työ ei vielä ole ohi. Vielä minua piinaa tahto saada esiin se, minkä läsnäolon tunnen tässä huoneessa kätkettynä näihin vanhuksenkasvoihin. tähän kalloon, kun naamiot on laskettu.
En säiky sitä, en edes hätkähdä, vaan toivon sen tervetulleeksi."'
*****
... "Hiili kädessäni vavahtelee niin kuin linnut lokakuisella taivaalla tietäen matkansa suunnan..."
*****
... "Lasken hiilen kädestäni. Kuva saa jäädä luonnosasteelle."
Koskaan en kai pääse sanomaan, että sain työni loppuun"...
*****
"Viimeinen veto jää uupumaan."
(Tämä sitaattirykelmä on mts. 274-275)
Kirjan jälkisanoihin Mila Teräs kertoo, että Schjerfbeck on todennut, ettei kukaan tiedä millainen ihminen hän on todellisuudessa ollut. Näin voi hyvinkin olla, mutta tuo kuva, jonka Teräs on loihtinut tästä suomalaisesta maalarista, on kyllä sellainen, että se kutkuttelee, ainakin minua, tutkailemaan häntä vielä uudemman kerran.
Tässäkin kirjassa on täyte taas Helemet-lukuhaasteeseen. Tällä kertaa sijoitan sen kohtaan 36 elämänkerta tai muistelmateos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti