Vienan risti
Myllylahti
2021
189 sivua
Kirjastolaina
Usein hyvät lukukokemukset tulevat sattumien kautta. Niin ovat tulleet tutuiksi tämän ortodoksipiispa, Metropoliitta Panteleimon teoksetkin. Tällä kertaa kirjastovierailun uutuustelineellä oli Vienan risti, ja se tietysti tipahti siltä silmäykseltä kirjakoriini joululukemistoksi. Hyvä välipalakirja, ehdottomasti. Olen kuin varkain tykästynyt metropoliitan kynan jälkeen. Metropoliitalla on hyvä silmä ja tyyli dekkareiden teossa. Ehdottomasti. Niitä voin suositella itse kullekin, vaikka sen kuuluisan lukujumin laukaisijaksi.
Panteleimonin uutukainen vie lukijan yläsavolaissuuden maalaismaisemiin kuvitteelliseen Koskijärven kylään. Kylä elää omaa oloaan kirjan alussa hiljalleen, kunnes idylli järkkyy pahemman kerran. Takakankaan metsikköstä löytyy maamittaustöiden lomassa ihmisen luita. Kenen luut on peitelty metsikön multiin yhdessä slaavilaisen ristin kanssa? Sitä kysellään kylän raitilla ja maalaistuvissa kaiken muun arkisen aherruksen lomassa?
Tutkimuksien edetessä paljastuu, että kyseessä on luut, jotka kuuluvat laukkukauppiaalle ennen sotia kylällä kulkeneelle vienankarjalaiselle Mikko Valtoselle. Tämä entinen Vlasov on kulkenut kylänraittia tuvasta tupaan, ja naisetkin ovat karjalaiseen mieheen mieltyneet. Sen verran raamikas mies on ollut kyseessä.
Vaikka kirjan juoni avautuu lukijalle hiljalleen hivuttaen, tulee kierroksia roimasti lisää, kun metropoliitta kirjoittaa juoneen toisenkin kuolemantapauksen, jossa itsemurha on pelkkää lavastusta.
Kuulusteluja tehdään kylän tuvissa ja Hiekan talossa tietysti poliisin johdolla. Poliisin leski Elisabet Uimonen yhdessä Impi Kyykysen kanssa tosin ovat sitä mieltä, että näillä kahdella kuolemantapauksella on jokin kohtalonyhteys. Heidän tehtävänään on itseoikeutetusti selvittää omin neuvoin tapahtumien kulut ja esittää selvät todisteet virkavallan edustajille. Hehän ovat avaintodistajia ja tunsivat laukkukauppiaan henkilökohtaisesti.
Vienan risti on näppärästi rakennettu henkirikosromaani, jossa draamankaareen piirtyvät hienosti intohimorikollisuuden nostalgia 1960-luvulta. Kiva dekkari, jota suositelen luettavaksenne!
Kiva kuulla, että olet tykännyt tästä. Minä luin Panteleimonin Toivon Ankkurin. Mukava lukukokemus, vähän erilainen dekkari.
VastaaPoistaJuurikin näin. Nämä metropoliitan dekkarit ovat kyllä leppoista luettavaa, jossa rikos selviää verkkaisesti, ja kamareissa ehditään vielä kupponen kuumaakin tassilta hörpätä.
VastaaPoista