Patricia Posner: Auschwitzin apteekkari

Patricia Posner

Auschwitzin apteekkari

Victor Capesius

Mengelen proviisori

The Pharmasist of Auschwitz 
The Untold Story

Suomennos: Niko Jääskeläinen

Minerva kustannus

2019

261 sivua + Viitteet ja lähteet

Kirjastolaina

Patricia Posner tapasi miehensä Geraldin kanssa keväällä 1986 New Yorkissa Josef Mengelen pojan Rolf Mengelen, joka on "kuolemanenkelin" ainoa poika. Tuossa keskustelussa Patrician mieleen jäi kuvaus, jossa Rolf kertoi isänsä saapumisesta erään müncheniläisen apteekkaripariskunnan ulko-ovelle vuonna 1945 syyskuussa. Tästä Patricia kertoo kirjan esipuheessa näin:

... kahdeksan kuukautta sen kun tämä oli paennut neuvostojoukkojen tieltä Auschwitzista. Sama, nimettömäksi jäänyt apteekkari oli palvellut Mengelen kanssa itärintamalla  vuonna 1942, siis ennen Mngelen siirtymistä Auschwitziin. Rolfin mukaan apteekkari kuitenkin tiesi Mengelen sotarikoksista, koska heillä oli muuan yhteinen tuttava, joka oli työskennellyt Mengelen kanssa keskitysleirillä. Yhteinen tuttava oli myös apteekkari nimeltään Victor Capesius.

'Capesius', Rolf sanoi. 'Hän oli Auschwitzin apteekkari. Hän ja isäni olivat ystäviä keskenään.'

Muistan tuon hetken kuin eilisen. Ensimmäinen ajatukseni oli: 'Auschwitzissa oli apteekkari'  (mts, 15)

Tuo tokaisu oli siemen, joka vuosikymmenniä sitten katoi hedelmää  - tämän kirjan.

Victor Ernest Capesius oli romaniansaksalainen 35-vuotias Bayerin lääketehtaan myyntiedustaja liittyessään 1943 natsien SS-järjestöön. Hän ei ollut tyypillinen henkilö, joka päätyi kuolemanleirin kantahenkilökuntaan. Ensinnäkin hän ei ollut saksalainen tai itävaltalainen kuten enemmistö keskitysleirin henkilökunnasta. Hän syntyi 2.toukokuuta 1907 luterilaiseen perheeseen, joka asui Transilvanissa Miercurea Sibiuluin kaupungissa. Kaupungissa, jossa sijaitsee Draculan keskiaikainen linna (mts. 37).

Kirjan aluksi Posner kertoo Saksan suurimman kemianteollisuusyhtymä IG Farben läheisestä yhteistyöstä Auschwitzin keskitysleirin kanssa. Tämän yhtiön tyttäriä olivat mm. Bayer, Hoechst, BASF ja Agfa. Auschwitz oli testilaboratorio näille Farben tyttärille. Tieteellisestikin Farben oli merkittävä yhtiö ennen toista maailmansotaa. Se tuotti neljä kemian ja lääketieteen Nobel-palkintoa neljäntoista vuoden aikana, ja käytännössä sillä oli monopolioikeus synteettisten raaka-aineiden, kuten kumin tuotantoon sekä vallankumouksellisten syfilis- ja malarialääkkeiden sekä morfiinin, prokaiinin ja aspiriinin tuotantoon. Farben kehitti uusia tuotteita makeutusaineista myrkkykaasuihin ja rakettipolttoaineisiin. Siitä kehittyi tyttärineen maailman suurin kemianteollisuuden konserni ja neljänneksi suurin teollisuuskonserni heti General Motorsin, U.S. Steelin ja Standard Oilin jälkeen. Täten se oli myös Saksan kannattavin yritys. (mts. 21 - 22)

Ironista oli, että Capesius ei ollut tietoinen siitä, kun hän tuli Auschwitzin kuolemanleiriin, että Farben rahoitti leirillä suoritettavia lääketieteellisiä kokeita. Samoin hän ei myöskään tiennyt, että Farben hankki miljoonansa myymällä Auschwitzin leiriin Zyklon B:tä, syaniidipohjaista tuholaismyrkkyä, jota natsit käyttivät surutta vankien surmaamisessa. Zyklon B:hen Farben oli hankkinut patentin jo vuosikymmeniä ennen Auschwitsin tuhoamisleirin pystyttämistä. Alkuperäinen tarkoitus Zycklon B:llä oli käyttää sitä vain parakkien ja vankien vaatteiden ja tekstiilien desifioimiseen, ennen kuin sitä aloitettiin käyttää suoranaisesti vankien tappamiseen. (mts. 54 - 55)

Capesius ei ollut pelkkä "avaimenvartija" lääkevarastolla. Hänen kerrotaan silminnäkijähavaintojen perusteella toimittaneen tappavaa myrkkyä henkilökohtaisesti kaasukammioiden käyttöön ja osallistui näin natsikoneiston yhtenä rattaana murhatoimintaan. (mts. 65)

Capesius oli mukana myös vankien valinnassa. Monet leirille tulleista vangeista tunnistivat hänet vastaanottavien natsien rivistöstä. Tästä esimerkkinä Posner kertoo kirjassa seuraavasti, kun tohtori Lajos Schlinger tuli leiriin valitsijoiden eteen:

Schlinger huomasi kaaoksen keskeltä tohtori Capesiuksen. 'Ryntäsin innossani tervehtimään häntä ja kysyin, missä me olemme'

'Keski-Saksassa'

Schlinger oli huomannut puolankieliset kyltit, eikä uskonut Capesiusta.

'Mitä meille tapahtuu?'

'Teillä ei ole mitään hätää',Capesius vakuutti hänelle.

Schlinger kertoi Capesiukselle, että hänen vaimonsa voi pahoin. 

'Voi pahoin?' Capesius kysyi. 'Siinä tapauksessa hänet pitäisi tuoda tänne.' Capesius osoitti alueen, johon kaikki vakavasti sairaat vangit oli koottu yhteen. Schlingerin teini-ikäinen tytär saattoi äitinsä muiden potilaiden sekaan. 'En nähnyt vaimoani ja 17-vuotiasta tytärtäni enää koskaan', Schlinger kertoi. (mts. 76 - 77)

Makaabereinta Posnerin kirjassa on luku 11, joka on nimetty Hammaskullaksi. Siinä Posner siteeraa William Propokin muisteloa näin:

Farmaseutti Prokop muisteli myöhemmin nähneensä 50 - 100 laukkua 'pullollaan uhreilta revittyjä kultahampaita, joissa roikkui vielä lihanpalasia. Löyhkä oli sanoinkuvaamaton. Lääkevaraston toisella osastolla hän huomasi '25- 40 laukkua, jossa oli tuhansittain yksittäisiä hampaita, jopa kokonaisia hampaistoja.' Samoin kuin aikaisempien laukkujen sisältö ' nämäkin hampaat oli reivitty kaasukammioiden uhreilta, ja monissa oli vielä kiinni luun- ja ikenenpalasia. (mts. 110)

Kirjan loppuosa on keskittynyt tuohoamisleirien ja sotarikollisoikeudenkäyntien käsittelyyn. Capesius itse sai lopulta yhdeksän vuoden tuomion. Tätä tuomionlukua Posner kuvaa kirjassaan näin:

Capsius nousi seisomaan kun Hofmeyer kääntyi hänen puoleensa. Ensimmäiseksi tuomari hylkäsi Capesiuksen väitteen, ettei tämä ollut muka Romanian kansalaisena ymmärtänyt Auschwitzin tapahtumia rikokseksi ihmisyyttä vastaan. Hofmeyer kuvaili Capesiuksen toimintaa leirillä "julmaksi" ja "pahantahtoiseksi". Capesius kertoi paljon myöhemmin ystävälleen, että hänen oli ollut vaikea uskoa tuomarin puhuvan juuri hänestä. Tuomioistuin piti toteennäytettynä, että Capesius oli ollut valikoimassa vankeja Auschwitzin ratapihalla ja oli vastuussa "ainakin 8 000 maanmiehensä lähettämisesstä kuolemaan". Tuomioistuimen linjauksen mukaan kuolemankomennuksen jyrkkä ja johdonmukainen kiistäminen oli todiste siitä että "Capesius tiesi erittäin hyvin, että hän työskenteli osana leirin tuhoamisohjelmaa ja että hän lähetti uhrit kuolemaan". Hofmeyer ilmoitti, että Capesius oli vastuussa murhista myös " Zyklon B:n varasstoinnista vastanneena upseerina.(mts. 240)

Tuomiotaan Viktor Capesius ei kuitenkaan istunut kokonaan. Hän kuoli 20. maailskuuta 1985 78-vuotiaana. (mts. 246 - 248)

Patricia Posner on tehnyt suuren työn tutkiessaan Auschwitzin apteekkarin osuutta kuolemanleirin tuhoamiskoneistossa. Tässä kirjassa on ansiokas lähdeluettelo, jossa on kattavasti kerätty lähdeaineisto. Kirja on kirjoitettu tavalla, joka antaa uskottavan henkilökuvan Viktor Capesiuksesta. Jos pidät tästä kirjallisuuden genrestä, niin suosittelen Sinulle tätä kirjaa. Kannattaa tutustua.