 |
| Päällys HarperCollins Publicer Ltd 2014 Päällyksen kuva: Tom Adams 2014 |
Agatha Christie
Hercule Poirot
ja
huvimajan arvoitus
Hercule Poirot Greenshore Folly
1954
Suomennos: Antti Autio ja Pekka Marjamäki
pienoisromaani
WSOY 2015
200 sivua
Kirjastolaina
Minä ja Agatha Christie olemme kiertäneet toisiamme kuin kissa kuuluisaa kuumaa puuroansa vuosien ajan, vaikka pidän jännäreistä. Poden huonoa omaatuntoa siitä, että tiedän "katu-uskottavuuteni" kirjojen harrastajana kärsivän =), kun en ole tarttunut kirjailijan teoksiin aiemmin. Näin on. Toki tiedä niiden olevan luettuja kautta aikain, mutta vaiheeseen niiden lukeminen on minulla jäänyt. Nehän ovat aina hyllyssä jännäririvistön yläosissa ja alkupäässä. Nyt tuo virhe korjataan/korjattiin kertaheitolla. Tällä kertaa syy siihen miksi päätin ottaa tämän pienoisromaanin käsiini johtuu siitä, että kirjastossa oli kesän ja menneen dekkariviikon kunniaksi nostettu muutamia hyviä jännäreitä esiin pölyttyneiden hyllyrivistöjen uumenista ja onhan Poirotin kansi huimaavan kaunis Mangnolian kukka sen keskiössä. Hieno, eikö totta?
Kansista puheenollen kirjan johdanto-osassa Tom Adams kertoo omasta suhteestaan Agathan tuotantoon ja kirjan kansien kuvittamiseen. "Christien tuotanto on kansitaiteilijalle todellinen runsaudensarvi", toteaa Tom Adams. Näinhän se on. Tässäkin huvimajan arvoituksessa on herkullisia paikkoja, henkilöitä ja tapahtumia, joista taiteilijat voivat ammentaa ja hämmentää omia sävyjä maalaustensa aiheiksi. Christiepä oli asettanut elinaikanaan oman toiveensa kirjojen kansien kuvitukseen. Adam toteaa asiasta kirjan johdannossa näin:
"Christie ei halunnut, että hänen teostensa kansissa esiintyisi juoneen liittyviä tapahtumia, tapahtumapaikkoja tai henkilöitä, ja aivan erityisesti hän painotti, ettei Hercule Poirotin tai neiti Marplen kuvaa saanut koskaan laittaa kanteen. HarperCollinsilla Christien toiveita yleensä noudatettiin, mutta amerikkalaiset kustantamot suorastaan vaativat, että kansikuvissa näkyisi enemmän kulloiseenkin tarinaan liittyviä elementtejä."
Muuten, asiasta kolmanteen, mitähän Agatha sanoisi tästä stigmasta, jonka näyttelijä David Suchet on saanut tämän belgialaisen yksityisetsivän esittäjänä? Onko hän lähelläkään sitä hahmoa, joksi kirjailija on etsiväksi ajatellut? En ainakaan minä voisi kuvitella toista henkilöä tähän mestarisalapoliisin roolihahmoon. Hänhän on kuin ilmiömäinen Hercule Poirot. Hänet minä saan aina mieleeni, kun tulee tästä fiktiivisestä herrasmiehestä puhe. Niin nytkin, kun luin tätä ilmeisen välipalaksi ja pöytälaatikkoon unohtunutta teosta. Toisaalta tämä stigma taitaa olla niin vahva, että se on myös Daividille jonkinmoinen rasite, on tai liikkuu hän missä päin maailmaa tahansa. Hänet kyllä tunnetaan ja tunnistetaan.
Mutta tämän kirjan kannet, niin kuin aiemmin totesin, ovat kyllä minun mieleeni, vaikka ne loukkaavatkin yllä siteeraamaani kirjailijan toivetta. Siinä on kuvattuna ne elementit, joista rakentuu Agathan tarina huvimajan arvoitukseksi: olkikattoinen venevaja, lauttakello ja tykki. Takakanteen on Adams maalannut Lady Subbsin kasvot ja kirjailijan istumassa mielipaikassaan. Tätä kaikkea rajaa myrskyn kaatanut vanha tammi. Kuvassa on myös Greenway Housen kartano, joka oli kirjailijalle "pieni paratiisi" kesäpaikka. (Huomattakoon, että tarinaan pihajuhlien tapahtumapaikaksi Agatha on valinnut Greenshore Follyn kartanon.) Niin ja myös tuo Magnolian kukka, joka Adamsin mukaan oli kukka, johon kirjailija oli suuresti mieltynyt. Kiva yksityiskohta oli myös kirjan kansien sisäpuolella luvun alkuun kuvattu Greenwayn kartanon kaunis ulkoasu. Se toi tyylikkään vaikutelman aina niin hienostuneeseen lookiin pukeutuneen Poirotin tarinaan.
Ison alustuksen jälkeen itse lukukokemukseeni ja jälkimakuihin. Eipä turhaan ole Agatha Christietä kutsuttu dekkareiden äidiksi. Tässä oli mielestäni oiva pala, jolla aikanaan olisi kerätty monta puntaa kirjailijan oman lähikirkon kunnostusrahaston tueksi. Kartanon kesäjuhlien vetonaulaksi oli suunnitteilla murhamysteerin selvittelyä ja Poirotkin oli kutsuttu asiantuntijana paikalle luovuttamaan palkinnon parhaasta ratkaisusta. Mutta sitten löytyy ensimmäinen kuolemantapaus kartanon venevajasta ja samalla kartanon emäntä Lady Stubbskin on sattumoisin kadonnut. Siinäpä on päänvaivaa niin Poirotille kuin konstaapeli Hoskinsille ja komisario Blandille. Ihailen tapaa, jolla Cristien saa muutamalla tarkalla "siveltimen vedolla" hahmot elämään ja toimimaan tahtomallaan tavalla. Huikea taito!
Mutta mitä paljastuukaan näiden kolmen kuolemantapauksen takaa... Vain Agatha osaa näin ovelasti kääntää juonen kokonaan uusiksi. Kokonaisuudessan kiva pieni murhamysteeri. Kirja on erinomainen kesäisen vapaa hetken seuraksi pihakeinuun tai laiturinnokkaan. Suosittelen Sinulle tätä jo ikääkin saanutta tarinaa, joka edelleen on tuoreenmakuinen.
Helmet-listaukseen tämä kirja taas löytää "kotinsa" kohdasta 10. Kauniit kirjan kannet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti