torstai 22. kesäkuuta 2017

Reijo Mäki: Hod Dog - Vares

Kannen suunnittelu: Timo Numminen
Kuva: Ingimage

Reijo Mäki
 

Hot dog

Vares

 
Otava
 
464 sivua


'Aina ne putoaa yhdet Apteekissa'. 'Ainahan ne, onhan ne aina ennenkin pudonneet'.


Kirjastolaina

Reijo Mäki on suoltanut kirjoitusvärkistään Vares-kirjoja jo vuodesta 1986, jolloin ilmestyi Moukanpeli. Minulle henk. koht. Uudessa Apteekissa pesivä yksityisetsivä  siipiveikkoineen on varsin tuore tuttavuus. Toki kaveripiirissäni tästä hepusta on ollut juttua miitingeisämme, mutta itse en ole rohjennut ottaa häntä käsittelyyni. No, viime vuonna kirjaston palautuskärrystä lainasin ensimmäisen Vares-seikkailuni. Se oli Tulivuori. Sen kirjan parissa viihdyin ihan niinkin hyvin, että silloin ajattelin yksipuolista Vares-suhdettani jatkaa ainakin seuraavaan kirjaan asti. Nyt viime vierailullani lähikirjastossa kesän kunniaksi dekkarihyllystä löytyi tämä Hot dog, joka löysi tiensä punottuun kirja-/ostoskoriini sen suuremmin miettimättä ja takakantta tavaamatta.
 
Mitä nyt olen hevosmiesten tietotoimiston aalloilta lähetyksiä kuunnellut, voin yhtyä heidän kirjallisuuspiiriensä mielipiteisiin surutta. Ihan niihin svääreihin, joihin ylsi tuo tulivuoren ympäristöön viety Vares-seikkailu, ei tämä luomus mielestäni päässyt lähellekään. Näin on. Tämä Vares tuntui kovin puhki luetulta ennen kuin olin teoksen prologia edes kokonaan kahlannut. Teoksen saattaminen loppuun asti luetuksi kestikin yllättävän kauan. Sillä ei näet ollut kiire. Kun olin lupautunut lukemaan, niin oli luvattu ja luettua tuli!
 
Mäen kieli Vares-kirjoissa on ronskia, osittain jopa roisia. Se on mausteista ja  osin makoisaa - pienissä määrin nautittuina. Tässä Vareksessa on sivuja kunnioitettavat reilut neljä ja puolisataa, joihin on Mäki upottanut vitsintynkää poikineen, joiden rasvaprosentit ovat korkeahkoja. Osa niistä hymyilytti, kun taas toiseen sai jonkinlaista naamalihaksen venytystä yrittää ihan tosissaan. Useampaa Vares-kirjaa en tässä suhteessa pysty/jaksa lukea montaa peräkkäin. Ei makeaa mahan täydeltä, nähkääs. Sen sijaan tässä kirjassa oli paljon tyhjäkäyntiä ja väljyyttä, ennen kuin oikea "pykälä saatiin silmään" ja kunnon juttu pääsi alkuun.

Kirjan juttu olikin sitten ihan maukasta Mäen tuotantoa. Mies on kuollut väkivaltaisesti Pub Konehuoneessa. Tämä tapahtuma näyttää olevan suunniteltua laatua ja täyttää näin ollen murhan tunnusmerkit. Aikaa on kulunut ja vettä on Aura-joessa virrannut, vaan murha on edelleen selvittämättä. Turussa on kesäiset  DBTL-festarit käynnissä ja näissä kemuissa vanha ex-poliisikaveri Pränni on myös mukana. Karkeloissa Varesta viedään kuin pässiä narusta, ja muistikin pätkii juuri oikealla hetkellä, joten yksityiskohdat Prännin kanssa käydystä juttutuokiosta jää privaattietsivän mieleen heppoiselle tasolle. Mutta missäs se Pränni oikein nyt onkaan? Sitä huolta on Vareksen kanssa  jakamassa myös ex-poliisin sisko, jolta Vares saa etsintäänsä toimeksiannon. Entäpä onko Prännin katoamisella ja Konehuoneen kuolemantapauksella, jotain josta pitäisi olla huolissaan? Se on kysymys, jonka kirjailija on lukijalleen jättänyt itse selvitettäväksi.

Kesädekkariksi tämä Vares oli kyllä ihan ok, vaikka ei se minulta ihan niitä huippupojoja ja kättentaputuksia tällä kertaa kerännyt. Mutta uutta varesta voi hyvällä syyllä odottaa taas luettavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...