sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Raija-Sinikka Rantala: Maanantaikappale

Raija-Sinikka Rantala

Maanantaikappale

526 askelta

Kannen suunnitelu: Tommi Tukiainen
 
LIKE-Kustannus
 
318 sivua
 
Potilas on käynnyt seulontamammografiassa, missä oikeassa rinnassa klo 12 on todettu 3 cm kokoinen tuumori, oikeassa kainalossa metastaattinen imusolmuke ja varmistettu ohutneulabiopsilla.
Aamulla osastolla potilas miettinyt asiaa ja haluaa vain oikean rinnan toimenpidettä, ei reduktiota vasemmalle. Leikkaussuunnitelma on nyt okoplastinen resektio oikealle ja kainaloevakuaatio, leikkaus tehdään racket-tekniikalla. 
 Kirjastolaina

Raija-Sinikka Rantalan kirja Maanantaikappale on kahden naisen kertomus epätoivotusta vieraasta nimeltä syöpä, rintasyöpä. Toinen heistä saa diagnoosin yllättäen mammografiatutkimuksessa, toinen tutustuu tähän sairauteen postilaatikosta tippuvien kirjekuorien myötä, jotka ovat peräisin tältä sairastuneelta anonyymiltä lähettäjältä.

Olen kammonnut pienestä ihmisalusta lähtien sairaalamiljöitä. Juuri sitä kaikkea mitä sairaalaan liittyy tv-sarjoja myöten. Tämän kirjan pariin eksiyin ihan kirjan etukannen takia. Pidän kukista, kiinanruusut, joita on kuvattu etukanteen, sai minut tarttumaan kirjaan. Samoin nimi maanantaikappale - miten niin maanantaikappale? Useinhan juuri maanantaikappaleet ovat laadultaan vähän niin ja näin, ei ihan parhaaseen A-luokkaan kuuluvia. Ja kirjailija sinällään - Raija-Sinikka Rantala. Hänen nimensä on tutunoloinen, mutta siihen se sitten jääkin. Joten siinpä on jo tarpeeksi syitä tutustua tähän kirjaan.
 
Rantala rakentaa teokseensa mehukkaan ja koukuttavan lähtötilanteen. Anonyymipotilaan juristi soittaa kirjailijaminälle ja pyytää lounastapaamiseen kanssaan. Ruokailun yhteydessä juristi kertoo kirjailijaminälle anonyymin tarinaa ja pyytää, että kirjailijaminä tutustuisi anonyymin sairaudenaikaiseen materiaaliin ja arvioisi olisiko siitä lähdeaineistoksi. Tarkoitus kun ei ole kuitenkaan tehdä anonyymin musitelmia. Tapaus emmityttää kirjailijaminää, mutta lupaa kuitenkin  perehtyä aineistoon.
 
Alkaa vuoden aikamatka rintasyöpäpotilaan hoitoketjuun.
 
Rantala kirjoittaa Maanantaikappaleensa kahteen tasoon. Ensimmäinen taso on anonyymin potilaan päiväkirjamuotoon kirjattua potilaskertomusta, jossa tulevat esiin niin odotukset, pelot, epävarmuudet, valinnat ja tuskalliset toimenpiteet. Näitä värittävät anonyymin mustaa huumoria ja ironiaa sisältävät lohkaisut sairaalakielen munkkilatinasta sekä  hoitohenkilökuntaan ja toimenpiteisiin kuuluvien elementtien lempinimistä. Tähän tyyliin:
 
Balkkanin Karhu käy vielä kerran vuoteen vierellä asianaan, että on määrännyt e-reseptillä  Panadoleja. Kun hän on kiirehtinyt leikkaussaliin seuravia potilaita raatelemaan, Hössö lehahtaa paikalle.
- Voit viipyä vielä lounaan ajan, hän valistaa. - Tai vaikka iltaan, jos siltä tuntuu. Tuon sinulle hienon mustan Gucci-laukun, johon saat dreenipussin piiloon. Tuleeko joku hakemaan? 
Maanantaikappaleen toinen puoli on kirjailijaminän pohdintaa anonyymipotilaan aineistosta ja sen käsittelystä. Hän yrittää saada selville anonyymin henkilöllisyyttä Ami Aspelundin Fantasian-laulun sanoin: "Kuka hän on ja mitä kieltä mahtaa puhua hän? Mitä useammin postiluukusta tipahtaa uusia lähetyksiä liittyen anonyymin sairaskertomukseen, sitä enemmän se herättää kirjailijaminän kiinnostusta siihen, kuka tämä nainen oikeastaan on.
 
Haluni tietää lisää kirjoittajasta kasvoi päiväkirjan tipauteltua sairaskertomuksen oheen niukkoja viitteitä hänen henkilökohtaisesta elämästään. Sekin alkoi uudelleen vaivata, mistä ihmeestä hän oli saanut idean takertua juuri minuun. Oliko hänellä tietoa minusta henkilönä? Oliko meillä yhteisiä tuttuja? Oliko hän ollut kuulemassa, kun olin jossain kirjastossa puhumassa teksteistäni? Vai oliko peräti ollut jollain kursseilla, jota olin vetänyt? Mahtaisiko päiväkirja palata asiaan jatkossa?
 
Raija-Sinikka Rantala nostaa esiin anonyymin potilaan päiväkirjat (I Tutkimus, II Leikkaus, III Pumppaus, IV Tiekartoitus, V Sädetys, VI Pakerrus, VII Odotus, VIII Paikkaus) lukeneen kirjoittajaminän avulla niitä samoja kysymyksiä ja huomioita, joita kohtaavat kaikki syöpäpotilaat ja heidän omaisensa. Kenenkään syöpä, on se sitten anonyymin tavoin rintasyöpä, munasarjasyöpä tai vaikka miesten eturauhassyöpä, ei ole samalainen kuin kohtalontoverinsa vastaava. Jokainen syöpä on aina uniikkitapaus, joka koettelee niin henkilön fyysistä olemusta kuin sielun sopukoitakin. Se on potilaalle ja hänen läheisilleen uusi ja outo varjo, joka alkaa kulkea samaa elämänpolkua sairastuneen kanssa ihan elinkaaren loppuun asti.

Maanantaikappaleeseensa Rantala kirjoittaa kauniin lopun. Kohtaamasi toisen ihmisen katse voi kertoa kaiken. Paluureaktiona saatu Mona Lisa -hymy voi riittää sympatian osoittamiseksi ja antaa  hänelle tarvittavia voimia kestää tulevat koitokset. Aina viestiin viemiseksi ei tarvita edes sanoja.
 
Tämä kirja saa minulla Helmet-lukuhaasteessa osuman kohtaan 21, Sankaritarina.
 

2 kommenttia:

  1. Tässä on kyllä kaunis kansikuva. <3 Sairaalamiljootä kammoan minäkin (etenkin hammaslääkärikäyntejä, ugh).

    Tämä kuulostaa kertomasi perusteella mielenkiintoiselta, etenkin kirjailijan lähestymistapa aiheeseen. Rantalan kirjallisuus on jäänyt minulta pimentoon, mutta ehkä pitäisi tutustua. :)

    VastaaPoista
  2. Hei Jenny
    Olen kanssasi samaa mieltä. Tänä vuonna nämä kirjat, jotka ovat löytäneet tiensä tänne blogiin asti, niihin on oikeen satsattu ulkoasuun. Varsinkin Bazarin kirjoihin olen kovasti tykästynyt. Pian voit lukea postaustani Paluu Rivertoniin, jossa on kyllä niin huippu kanssi jotta tai vaikka Hirvisaaren Hiljaisuus -kirja, joka oli herkenpää herkempi teos. Kannattaa lukea, jos et ole ennen Hirvisaareen törmännyt. Jos kuitenkin olet, niin kirjailijan ote tematiikkaan on kyllä siinä ihan uusi.

    Tää kirja Maanantaikappale, on kyllä onnistunut teos. Erityisesti minun mieleeni jäin se musta huumori, jolla Rantala väritti anonyymin päiväkirjamerkintöjä. Rankka sairaus ilmeisesti vaatii potilaaltaan jykevää huumorintajua, jotta arjestaan voi selvitä.

    Kun syöpäkirjoihin päästiin, niin kevään kuluessa tartun "Morton projektin" -päätettyäni Kristiina Hanhirovan kirjaan "Rakkautta, rukouksia ja rauhoittavia". Ystäväni kertoivat tästä kirjasta jotenkin tähän tyyliin, että "rankastakin aiheesta voi kirjoittaa hauskan kirjan, jossa naurukaan ei ole kaukana".

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...