Ira Vihreälehto: Tuntematon sotavanki



Päällys: Sanna-Reeta Meilahti

Ira Vihreälehto

 

Tuntematon sotavanki

Venäläistä isoisääni etsimässä

 

Atena Kustannus Oy

 

300 sivua + lähteet

 

 

 

 

Kirjastolaina

Suomessa oli jatkosodan aikana liki 67 000 neuvostosotavankia. (Kaleva 1.12.2013) Heidän joukossaan oli Iran oma isoisänsä, jonka jalanjälkiä Ira Vihreälehto on päättänyt tutkia. Tämän hän on pukenut tutkimukseensa narratiiviseen tutkimuspäiväkirjan muotoon.

Iran isoisä oli jatkosodan aikana ollut sotavankina sijoitettuna  Mikkelin lähellä Otavaan koulutilalle. Samalla koulutilalla on ollut keittäjänä myös Iran isoäiti Lempi. Viimeisillä hetkillään Iran isä sai äitinsä kuolinvuoteen ääressä tiedon, että kerrottavaa oli, mutta voimat eivät enää riittäneet sen kertomukseen sisältöön. Perunkirjoituksen yhteydessä saatiin tieto, että Eino, Lempin aviomies, ei ollutkaan Iran isän isä niin kuin perheen muiden sisarusten. Kuka oli tämä Iran isoisä, sen Ira ja hänen isänsä halusivat tietää.

Jos tiukasti katson kirjan antia omasta näkökulmastani. Kiinnostavinta oli kirjan alkupuoli aina sinne asti, jossa Ira alkaa kertoa mahdollisia isoisäehdokkaita ja heidän taustojaan. Erityisesti se, millä perusteilla Lempin näkökulmasta Ira vertaili isoisäehdokkaita ja heidän todennäköisyyksiään ja mahdollisuuksia olla hänen isoisänsä.

Pidin kirjan narratiivisesta luonteesta ja sen tutkimuspäiväkirjamaisesta kirjoitustyylistä. Siinä oli hyvin kirjattu ne tuskaiset hetket, kun uuden tutkimuslangan löytymisen jälkeen uusi solmu on taas edessä ja umpikuja on tosiasia. Siinä kysytään kanttia ja sisua koluta arkistoja uudelleen, jäikö jotain sittenkin huomaamatta? Istua taas uudelleen ja kelata mikrofilmattuja asiakirjoja, josko löytäsi edes jonkinlaisen langanpään, joka johtaisi kaivattuun läpimurtoon. Tuo on tuttu tunne minulle, joka olen jo useamman suvun kimpussa vapaa-aikaani viettänyt. Tosin tietotekniikka on kehittynyt kovasti niistä ajoista, jolloin itse aloitin sukututkimuksen. Nyt arkistoihin pääsee kätevästi kotisohvalta käsin ja verkkoon skannattu asiakirja aukeaa muutamalla klikkauksella.

Tässä tultiinkin siihen osaan kirjasta, jota en pitänyt omasta näkökulmastani katsottuna kovinkaan tärkeänä. Siinä Ira kertoo ne mahdollisuudet, joita on käytettävissä kun sukututkimusta ryhdytään rakentamaan. Omissa tutkimushankkeissani en ole joutunut käsittelemään DNA-lähteitä ja jotenkin pidän niiden käyttämista siviilitutkimuksessa vieraana. Sukutukimus on herkkä tieteenala. Siinä keikutaan veitsenterällä. Kaikki "sukulaiset" eivät  pidä siitä, että heidän yksityisiä asioitaan pengotaan. Kuka on ollut ja kenen kanssa ja mitä on jäänyt jäljelle. Jokaisella meillä on yksityisyydensuoja ja sitä sukututkijan on syytä kunnioittaa. Asiakirjoista kun paljastuu, joskus hyvinkin suoraan sanottuna sellaista, jota ei kuitenkaan voi, eikä ole lupa kirjoittaa mukaan tutkimukseen. Kuolleilla henkilöilläkin kun on oma kunniansa. Sitä on sukututkijan syytä kunnioitaa.

 

Mutta, jos olet kuitenkin sitä mieltä, että haluat selvittää kuka olet ja mistä tulet, niin lue Ira Vihreälehdon kirja. Se voi hyvinkin olla se Sinun maaperäsi, jossa uuden sukututkijan siemen alkaa versoa. Sukututkimus on siitä hyvä harrastus, että se ei koskaan ole valmis, Sen voi hyvällä omatunnolla jättää hyllylle odottamaan parempaa aikaa. Jos haluat kuitenkin saada jotain muidenkin luettavaksi, on sukututkimus hyvä rajata tiukasti. Kaikkea ei kannata kirjoittaa, mutta rajatusta alueesta kaikki mahdollinen.

Tässäkin kirjassa on osuma Helmet-lukuhaasteessa. Tällä kertaa tämä osuma on kohdassa 8.  Suomen historiasta kertova kirja.