Tuula Uusi-Hallila & Anne Helttunen: Sitaattien salat

Tuula Uusi-Hallila &

 Anne Helttunen

Sitaattien salat

Mitä jokaisen tulee tietää suomalaisesta kirjallisuudesta

 

Suomen kirjallisuuden seura

 

2. painos

2016

 

224 sivua

  

Kirjastolaina

  

"Sanojen ja sitaattien alkuperän jäljittäminen on parhaimmillaan jännittävää salapoliisityötä." Näin toteavat Uus-Hallila ja Helttunen kirjansa Esipuheen alkajaiseksi. Kirjaansa salapoliisitehtävän saldona he ovat koonneet esiteltäväksi kaiken kaikkiaan 84 sananpartta, joiden alkuperä on 29 kirjailijalta tai teoksesta sekä Tulenkantajien kirjailijaryhmittymältä.

 

Nykypäivän sosiaalisessa kanssakäynnissä ja politiikassa retoriikan yhtenä tehokeinoina käytetään sitaatteja. Näitä tämän kirjan salapoliisityön johtolankoja on löydettävissä Uus-Hallilan ja Helttusen näkemyksen mukaan vaikka urheiluselostuksista esitelmistä tai kotoisen jääkaapin sisällöstä. (vrt. Koskenlaskija sulatejuuston tukkijätkän esikuvana on Olavi Koskela. Tämä jätkä on Johannes Linnankosken romaanista "Laulu tulipunaisesta kukasta". Olavi → Valio ja Viola)

Tämän kirjansa kirjoittajat ovat tehneet heille, jotka tuntevat tutun sitaatin, mutta eivät tiedä sitä, mihin teokseen ko. sitaatilla viitataan tai millaiset ovat sen juuret. Sen kirjottajat kertovat tässä kirjassa Sitaattien salat. Kun tunnet lentävien lauseiden sisustan, olet jo hyvällä matkalla kielen  sopukoihin ja sen käyttäjien kulttuurin ymmärtämisessä.

 

Uus-Hallila ja Helttunen tutustuttavat kirjassaan lukijaansa sitaattien alkuperään ja lähteisiin sanakirjan tapaan aakkostettuihin sittaattihakusanoin. He toteavat tämän perusteeksi sen, että "Joskus sana vaatii selitykseksi asiallisen tietoartikkelin, toisinaan sen merkitys polveilee niin monelle taholle, että tuloksena on pohdiskeleva essee " (kirjan Esipuhe). Heidän tärkein ohjenuoransa kirjan lukijalle on "avoin mieli".

 

Sitaattisikermässä kärjessä on tutut nimet: Aleksis Kivi, Juhani Aho, Eino Leino, ja Väinö Linna sekä  J. L. Runeberg.

 

Ehdottomasti lainatuin sitaattitaituri on kirjassa Aleksis Kivi. Hänen kynästään on kirjaan eksynyt peräti 11 lennokasta lainausta. Näistä esimerkiksi "Puolimatkan krouvi" on Kiven Nummisuutareista (1864) ja samasta kirjasta sitaatti "Niin muuttuu maailma, Eskoseni".  

 

Toisella sijalla ovat Juhani Aho, Eino Leino ja Väinö Linna. Väinö Linna on hyvin edustettuna Tuntematon sotilaan (1954) myötä, josta suomalisille tutuimmat ja käytetyimmät sananparret ovat kotoisin. Itselleni ehdottomasti Linnan sutkausten kärkeen kuuluu vänrikki Vilho Koskelan suuhun laitetut sanat, kuten "asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat". Myös Suomen entisen valtuutan, markan, setelistöön kuuluin turvatekijänä sitaatti Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. Väinö Linnan kuvalla varustettu 20 markan setelissähän oli tuon Tuntemattoman viimeiset virkkeet: "Hyväntahtoinen aurinko katseli heitä. Se ei missään tapauksessa ollut heille vihainen. Kenties tunsi jonkinlaista myötätuntoakin heitä kohtaan. Aika velikultia."

 

Eino Leinolta kirjaan on otettu seitsemän sitaattia. Leinon teksteistä tietysti Nocturne on yksi niistä. Tämänkin runon tekstiosia löytyy turvatekijänä mm. Suomen passissa. Siellähän runon alkusanat ovat upotettuna, joita ei paljain silmin pysty näkemään. Rajalla rajavartija tarkastuksessaan voi sen omilla laitteillaan lukea, todetakseen passin olevan aito.

 

Juhani Aho jakaa Leinon ja Linnan kanssa kolmannen sijan, jos sitaattifrekvenssejä lasketaan. Itselleni tutuin Ahon sutkaus on "Siihen aikaan kun isä lampun osti". Se on kirjan tekijöiden mukaan tunnistettavissa nykyään monenlaisena. Lampun tilalla voi olla lähes mikä tahansa, mikä vie entisaikojen haikailuun. Tästä sitaatista kirjoittajat kertovat sen olevan nuoren ylioppilaan nimimerkillä "Jussi" kirjoittama kertomus, jolla on voitettu Savo-karjalaisen osakunnan kirjoituskilpailu vuonna 1883. Kertomus julkistiin samana vuonna Kansanvalistusseuran kalenterissa.

 

Viimeisenä, vaan tuskin vähäisenä, on kolmen kärjessä J.L.Runeberg. "Tasan eivät käy onnenlahjat" todetaan Vänrikki Stoolin kertomuksessa. Tietysti yksi on Rungebergin teksteistä ylitse muiden: Maamme-runo (Vårt Land) vuodelta 1846. Sellaisena, kun suomalaiset sen laulavat, se esitettiin ensimäisen kerran Floran päivän juhlassa vuonna 1848 tietysti ruotsiksi.

Vaikka suomalaiset ovat lukevia, niin harvoin oman kielen kirjallisuusklassikoita tunnetaan niin hyvin, että tietää sitaateista kaiken, pohjamutia myöten. Tässä kirjassa on hyvä alku sitaattien pariin. Pohdinnat ovat napakoita ja huomaamattaan voi todeta, että päivälehtiä lukiessaan ne alkavat nousta silmille paikasta, jos toisesta. Voipa käydä niinkin, että kirjan lukemisen jälkeen ensimmäinen kuulemasi tai lukemasi on sellainen, jonka voit sanoa heti, mistä se on peräisin.

Joten, "kyllä minä niin mieleni pahoitin", että "ei tehrä tästä ny numeroo".