Nina George: Pieni bristo Bretagnessa

Kannen suunnittelu: Ceara Elliot LBBG
Kannen kuva: Schutterstock
Kannen kuvitus: Mary Kate McDevitt

Nina George

 

Pieni bristo Bretagnessa

Die Mondspielerin

2010

 

Suomennos: Veera Kaski

 

Bazar Kustannus

 

2018

 

307 sivua

+ Bretagne A:sta Ö:hön

 

Kirjastolaina

 

Nina Georgen kirjassa Pieni bristo Bretagnessa on karmiva alku. 60-vuotiaalla Mariannella on aikomus tappaa itsensä. Tehdä itsemurha ja vieläpä romanttisessa Pariisissa.

 

Hän asetteli kengät vierelleen penkille tarkasti rinnatusten. Tuli sitten toisiin aatoksiin ja laski ne maahan. Ei hän halunnut, että penkki likaantuisi, joku kaunis nainen saisi tahran hameeseensa ja joutuisi häpeämään.

Hän yritti riisua vihkisormusta. Se ei lähtenyt. Hän työnsi sormen suuhun, ja viimein sormus irtosi. Alta paljastui vaaleaa ihoa. (mts. 8).

... Ei ollut muuta riisuttavaa. Hänellä ei ollut koruja. Ei hattua. Ei mitään. Kaihtuneen käsilaukkunsa, jossa oli Pariisin matkaopas, pari suola- ja sokeripussia, hiussolki, henkilöpaperit ja kukkaro, hän pani kenkien ja sormuksen viereen.

Marianne lähti kipuamaan kaiteelle. Ensin hän pääsi vatsalleen, veti toista jalkaa perässä ja oli vähällä luiskahtaa takaisin alas. Sydän jyskytti, syke kiisi kiivaana, karkea hiekkakivi hiersi polven verille. (mts.11)

Marianne hyppää Pont Neufin sillalta Seinen pyörteisiin! Mutta miksi? Hän oli ollut avioliitossa 41 vuotta Lothar Messmannin kanssa. Tuo liitto, joka oli nyt - no olihan liitto. Marianne ei tuntenut itseään  siinä sellaiseksi kuin olisi halunnut - rakastetuksi.

Mieheni ei ole koskettanut sieluani eikä hurmannut ruumistani. Miksi minä suostuin sellaiseen miksi? (mts. 29)

Se oli vienyt Mairiannen epätoivoiseen tilaan.

 

Marianne löydetään Seinestä. Hän on hengissä. Hänet viedään paikalliseen sairaalaan. Tässä sairaalassa hän näkee kaakelilaatan, jossa on käsinmaalattu merellinen maisema. Tuo maisema on bretagnelaisesta kylästä nimeltään Kerdruck. Se veti Mariannea puoleensa kuin karhua mehiläspesän hunaja.

Marianne löytää kuin löytääkin Kerdruckin ja siellä olevan briston Ar Mor. Siinä samalla hän löytää itsensä tutustuttuaan Kerdruckin ihmisiin ja kokee sen vahvasti omakseen. Mutta sitten tv:ssä luetaan uutinen:

"Kadonnut on nimeltään Marianne Messmann. Kuusikymmenvuotias saksalainen on henkisesti sekavassa tilassa ja tarvitsee lääkärin hoitoa. Aviomies näki Messmannin viimeeksi pariisilaisessa sairaalassa, josta hän kahden itsemurhayrityksen jälkeen on ilmeis4esti kadonnut."  (mts. 198) 

Tämän kirjan on lukenut myös Kirjarouvan elämää  19.huhtikuuta, ja olenpa hänen kanssaan yhtä mieltä monesta asiasta. Kirjarouvan mielestä "henkilöhahmoja oli liikaa". Samaa mieltä. Samaa mieltä olen myös tuosta suomennoksesta. Häntä on kiukuttanut "liiat suomentamattomat lausahdukset". Nämä tarttuivat myös minun korvaani. Ranskaan ei minun kieleni kannat taivu - vielä, joten ranskalainen kulttuuri ihan henkilönimineen oli minulle haastavaa tässä kirjassa. Tämä on mielenkiintoinen aspekti, sillä kyseessähän on alunperin saksaksi kirjoitetusta romaanista. Olisi mielenkiintoista nähdä alkuperäinen teksti ja tutkia sitä, miten ranskaksi kirjoitetut lausahdukset ovat istuneet siihen kokonaisuuteen. Se voisi selittää paljon....

Vaikka tähän kirjaan ei suosikkipisteitä kovin montaa riittäny, niin Helmet-listalle se kuitenkin saadaan. Kirja löytyy vuoden 2018 listalla kohdasta 4. Kirjassa on jokin paikka... Pieni bristo Bretagnessa!