Kati Tervo: Sukupuu

Kati Tervo

Sukupuu

WSOY

2014

201 sivua + Heidi Hukkasen sukupuun piirros

Kirjastolaina

Miten ihmisen voisi suojella toiselta ihmiseltä. Jokaisen meistä pitäisi olla rauhoitettu. (mts. 194)

Viime kirjastoreissu tuppasi olla minulla tyhjän kassin -reissu. Menin tutusti hetimiten uutuushyllykön luokse pääportaat kiivettyäni - niin kuin tapanani on ollut. No, tällä erää tuo hyllyteline oli täynnä sellaista, joka ei minua napannut. Matkani jatkui kuitenkin luokkaan 84.2, jossa ovat ns. suomenkielinen kertomakirjallisuus. Siis sinne ja kärryjen luokse. Siellä odotti minua Kati Tervon vuonna 2014 julkaistu Sukupuu. Olin aikaisemmin häneltä lukenut Rapsuta minua ja muita kirjoituksia ja ihastunut Tervon tekstiin, joten tämä Sukupuu tipahti oitis lainattavien kassiin. Se kannatti.

Jos olet aikaisemmin lukenut tätä avointa lukupäiväkirjaani, niin olet kai huomannut sen, että minua kiinnostaa sukututkimus. Joten sekin on tietysti yksi syy, miksi tämä kirja nappasi. Sukujen tarinat ovat aina uniikkeja kertomuksia, vaikka niissä olisikin samanlaisia piirteitä ja kohtaloita muiden kanssa. Hukkasten ja Schumachereiden sukutarina on kiehtovasti rakennettu, josta kumpusi Tervon käsissä kiehtova kombinaatio, - sukupuu, jonka huipulla yhdellä lehdellä on Heidi Hukkanen.

Kuin Grimmin satujen klassikossa esiintyy Punahilkka, pieni tyttö, joka tapasi suden isoäidin luona. Saman tunteen on kai Heidikin kokenut, kun on tytöntyllerönä käynyt isoäitiään tapaamassa. Mummu on muuttunut sudeksi (mts. 20.) Heidi vierastaa ja pelkää Adele-mummua. Mummu on erilainen.

Tervo kirjoittaa Sukupuunsa naisten tarinaksi. Oman äänensä tarinaan ovat antaneet seitsemän naista. Siinä kuullaan isomummuja, dresdeniläistä Berthaa ja tamperelaista Liisaa. Heidin pelkäämä mummu Adele, joka tuli Johanneksen rakkauden takia yli meren Suomeen. Mummun sisarrukset Verna, joka karkasi Yhdysvaltoihin, ja hauras pikkusisko Flora, jolla oli Natsi-Saksan unohdetun uhrin karmea kohtalo edessään. Unohtamatta tomeraa Hanna-tätiä. Heidin aikaisempien esivanhempien tarinoissa miehet eivät ole pääosissa, vaan vaikuttavat taustalla marginaalissa. Ilman heitä, ei tämä olisi niin vaikuttava, mitä on.

Rapsuta minua ja muita kirjoituksia -kirjassa ihastutti Tervon napakka kieli ja lyhyet luvut. Tämäkään kirja ei tee siinä poikkeusta. Turhat lorut pois -tyyliin. Se sopi hyvin sukupuun kuvaukseen. Pienesstä suvusta mudostui suuri tarina.

Vaikka tämän kirjan ilmestymisestä on jo neljättä syksyä, niin minulle tämä kirja on yksi syksyn helmistä. Tämän vuoden Helmet-listauksessa se on kohdassa 1. Kirjassa muutetaan.