Katja Kärki: Jumalan huone

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

Katja Kärki

Jumalan huone

Bazar Kustannus

2018

Ennakkokappale

Ilmestyy 29.1.2019

Kaunis kiitos yllätyksestä!

Ennen Joulua olin aamulla lähtenyt töihin, minulle ilmoitettiin, että kotiini on tullut kirjalähetys postin tuomana.  Koko päivän mietin tykönäni, mitä on paketissa, jonka Kirjavälitys on lähettänyt. Enhän ole pyytänyt arvostelukappaletta - muistaakseni. Iltasella sitten avasin pahvisia paketin kansia, ja siellä oli Jumalan huone -opus. Kirja, joka on Katja Kärjen esikoinen.

Käännellessäni pehmeäkantista kirjaa, minua epäilytti kirjan nimi Jumalan huone. En ole suomalaista kummempi luterilainen: joskus olen kakarana mummoni kanssa joulukirkossa käynyt ennen kukonlaulua, sukulaisten lapsien häät ja lapsien kasteet todennut - kummikin olen. Mutta siinäpä se taitaa minun kohdallani olla. 

Takakantta käänellessäni alkoi tarina muhia.Siinä jätettiin hyvästejä yhteisölle ja perheelle, johon mitta oli tullut täyteen. Oli yritetty ihmistainta saada mahdutettua muottiin, mutta tämä ei ollutkaan juurtunut, vaan juuret kasvoivatkin ihan muualle. Tarinan idea on lestadiolaisessa yhteisössä Pohjois-Karjalan alkavissa vaaramaisemissa. Taitaa muuten olla aika uniikkiaihe kaunokirjallisuudessa -  Joensuun seutukunta ja lestadiolaisuus.

Katja Kärki kuvaa kirjassaan kolmen Martikaisen suvun jäsenen elämää. Nuorin heistä on Elisa, hänen tätinsä Maria ja tämän täti Aili. Tästä voidaan jo päätellä, että aikaperspektiivi on melkoinen: viime sodanajoista viime vuosikymmenelle asti. Kuvauksissa kieli on värikästä ja kuvailevaa osin jopa kuplivan reipasta, jossa asiat sanotaan niin kuin ne ovat - suorempaa kuin suora itse.

Totta puhuakseni, odotin kirjalta ihan toisenlaista tarinaa. Tarinaa, jossa tosissaan käydään keskusteluja ja irtiottoja yhteisön kanssa - reippaita näkemyseroja. Tämä jäi hauraana marginaaliin. Kirjassa kerrotaan paljon Elisan nuoruuden kapinoinnista: punaista siilitukkaa ja reipasta bile-elämää myöten. Mutta kirjassa on myös kohtaloita, jotka antoivat hyvää perspektiiviä ja pohjaa tarinankululle. Ehkä herkullisimmat kohdat ovat juuri varhaisempien aikakausien arjen kuvauksissa, kun televisio ei ollut niin yleinen kapistus perheiden tuvissa kuin mitä se tänään on. 

Kirja on ahtaan yhteisöelämän reipasta tuuletusta, Minulle se oli mielenkiintoinen päätös hyvälle kirjavuodelle. Toivottavasti te saatte siitä yhtä hyvän aloituksen uudelle lukuvuodelle!