Annamari Marttinen: Tässä on meillä kaikki nyt

Annamari Marttinen

Tässä on meillä kaikki nyt

Tammi 

2019

313 sivua

Kirjastolaina

Rakkaus on luonnonvoima. Kun se tulee, se tulee, 

ihminen ei ole sen edessä mitään. 

Eikä se koskaa tule tai lähde jälkiä jättämättä.

Annamari Marttinen on kirjoittanut uuden kirjan sarjaan minuun eniten vaikuttaneet teokset. Siellä ovat jo nämä Marttisen kaksi kirjaa: Törmäys ja Korsetti, ja nyt sinne pääsi Tässä meillä on kaikki nyt. Nämä ovat sellaisia, jotka ovat omalla tavallaan koskettaneet tai muuten mietityttäneet mieleni syvyyksiä. Kaikki ovat sujuvaa luetttavaa, mutta aiheiltaan kirjat ovat jotain sellaisia, jotka eivät ole päästäneet kirjailijaa itseäkään helpolla. Tällä kertaa aihepiiri on rakkauskertomus, joka on ympätty lähelle uskonyhteisöä. Tähänkin kirjaan Marttinen on tehnyt huolella taustatyön. Sen aistii hyvin rivien välistä. Ihailen hänen taitoaan tarttua rohkeasti vaikeaksi koettuun tabu-aiheeseen.

Lukiessani kirjaa mieleeni tuli muisto omasta ensimmäisestä kesätyöpaikastani pienen leirintäalueen majottajana. Tuona kesänä leirintäalueelle tuli pitkähkö mökkivaraus Tuulikki - nimiseen vanhaan hirsimökkiin. Aikanaan sinne majottautui pariskunta, joiden vaatetus oli hyvin konservatiivinen - sen muistan. He olivat ikäluokaltaan hieman minua vanhempia. Iltavuorossa ollessani pariskunta palasi omilta reissuiltaan, ja he tulivat kioskilleni viettämään iltaa ja juomaan iltakahvejaan seuraani, Siinä turistessamme sain syväselvityksen, mikä ja millainen elämänkatsomus on Jehovan todistajilla. 

Tässä kirjassa Amamda Kallio on tavannut miehen Valentinen, Valjan, joka vei Amandan sydämen kertaheitolla syrjälleen. Mies, jolla oli siisti puku, miellyttävä käytös ja salkku. Amadan polvet notkahtivat. Hän oli rakastunut nainen, mutta rakkauden kohde oli Jehovan todistaja ja vielä rajan takaa tullut venäläinen turvapaikanhakija. Miten tästä kaikesta voisi kertoa lähipiirille, kun oma mielitietty on toisenlainen kuin tavallinen suomalainen sukankuluttaja. Mitä toiset siitä ajattelevat, kun hän on erinlainen?

Kirjan miljöö, Lappeenranta, on minule varsin tuttu, pieni rajakaupunki kaakonkulmalla. Niitä samoja katuja, mitä Amanda tallasi kirjassa Valjansa kanssa, ovat myös minulle olleet tuttuja kulmia opiskeluajalta. Armaadan kauppakeskuksessa oli kahvila, jonka terassitila oli vastapäätä kadun toisella puolella olevaa Raatihuoneen rakennusta. Tuossa kahvilassa olivat Amanda ja Valja ikkunapöydässä juoneet ensimmäiset yhteiset kahvinsa. Raatihuoneen tornikellon viisareita tuli itse tarkasteltua monet kerrat terassilla istuessamme omissa miitingeissämme lattekupposten ääressä.

Annamari Marttinen on Joutsenon Konnunsuolla opettajana vanhassa vankilarakennuksessa, joka on uudistettu vastaanottokeskukseksi. Monesti olen hänen kirjojaan lukiessa ajatellut, miten herkullinen aarreaitta on tuo heterogeeninen väki, joille suomenkielen vaikeita kielioppisääntöjä hän yrittää avata uuteen kieleen tutustujille. Aihehan kirjaan voi löytyä lähes mistä vain, kun pitää silmänsä auki. Annamarin tapauksessa tässäkään kirjassa ei tarvinnut mennä työtään kauemmaksi - jos mielikuvituksensa antaa laukata ja luovuuden kukkia, niin aihehan on siinä.

Kun toinen rakastavaisista on täysin toisesta kultuurista kotoisin, on todennäköistä, että suhteen jatko voi olla karu. Tarinaa Marttinen vie uskottavasti läpi kirjan. Miten tässä käy: luopuuko Valja omasta uskostaan ja elämänkatsomuksestaan vai saako hän vakuutettua Amandan oman maailmankuvansa kanttajaksi - tuleeko hänestäkin Jehovan todistaja? Nuo kysymykset olivat mielessäni koko luennan ajan.

Annamari Marttisen kirja on hieno teos - taas kerran. Suosittelen sitä lukulamppusi alle avoimin mielin!