Heather Morris
Auschwitzin tatuoija
The Tattooist of Auschwitz
2018
Suomennos: Pekka Tuomisto
Aula & co
2019
270 sivua +
epilogi + kirjailijan huomautus + lisätiedot + jälkisanat +
kirjailijan kiitokset
Kirjastolaina
Auschwitz-Brinkenaun tuhoamisleiri on tuottanut jälkeensä monenlaista ja monentasoista kirjallisuutta. Tämän kirjan luettuani jäin hämmentyneeseen olotilaan.
Kirja kertoo Lale Sokolovin ja Gita Furmannin kauniin rakkaustarinan, joka on syntynyt karua kaurimmissa oloissa. Siinä voi heti todeta rakkauden alkuvoimaisen "kovalenttisen" sidoksen. Ilman sitähän ei oikein ole mitään, vai mitä?
Auswitzin tatuoija on juonivetoinen teos. Siinä on elokuvamaisia piirteitä, ainakin minä aistin monet kohtaukset niin, kuin olisin katsonut elokuvaa valkokankaalta. Kunnioitan syvästi näitä ihmisiä, jotka tulivat elävinä ulos näiltä kammottavilta leireiltä. Gita ja Lale ovat olleet tässä suhteessa hyvin onnekkaita. Hyvä, että heidänkaltaisistaan puhutaan ja kirjoitetaan. Olkoon nämä kirjat varoitusmerkki sille kauheudelle, ettei tällaista ajanjaksoa enää kohdattaisi.
Tuo postauksen alussa kertomani hämmennys voimistui, kun eksyin Paulan blogiin "Kirjanmerkkinä lentolippu". Hänen postauksessaan on linkki The Guardian -lehden artikkeliin 7. joulukuulta 2018. Tuon mukaan tarinasta 95 prosenttia on totta, muu on kirjailijan dramaturgiaa. Jäin miettimään tarinaa ihan uudella tavalla.
Silmiini pisti kirjaa lukiessani myös esimerkiksi tuo lääkeaine penisiliini, jota Lale hankki Gitalle. On totta, että sitä käytettiin yhdysvaltalaisten sotilaiden hoidossa sodan loppuvaiheissa 1943. En myöskään ihmettelisi sitä, etteikö sitä olisi mustasta pörssistä saanut, jos oli arvokkaita jalokiviä vaihdannan välineeä. Mutta vielä tuossa vaiheessa yleisessä käytössä ei penisiliini toki vielä voinut olla. Mene ja tiedä miten oikein oli?
Kirjana ja romaanina Auschwitzin tatuoija on mielenkiintoinen, mutta tositarinaan pohjautuvana dokumenttiromaanina se on jo paljon sanottu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti