Rafel Nadal Farreras: Palmisanon kirous

Kansi: Laura Noponen
Kuva: Shutterstock

Rafel Nadal Farreras

Palmisanon kirous

La maledicció dels Palmisan

2015

Suomennos: Satu Ekman

Bazar Kustannus

2019

375 sivua + kirjailijan loppusanat ja kiitokset

Kustantajan arvostelukappale

Kiitos!

Katalonialaisen kirjailijan Rafel Nadal Farrerasin Palmisanon kirous on yksi mieleenpainuvimmista ja samalla koskettavimmista teoksista, joita olen vähään aikaan lukenut. Kiehtova eeppinen kertomus, jossa on todellisiin historian tapahtumiin kirjoitettu unohtumaton tarina.

Puglian alueella, Italian saappaan kannassa, on kuvitteellinen Bellotondon pikkukaupunki ihastuttavine trullokorttelein. Siinä kaupungissa alun kertoja-Minä on vaimonsa Annan kanssa vierailulla helteisenä iltapäivänä 24. elokuuta 2012. 

Maisema Itrian laakson suippokattoisten trullotalojen yli rannikolle oli sanoin kuvaamaton, ylivoimaisesti upein näky koko matkamme aikana. Mutta ilma seisoi silläkin puolella aukiota. 

Anna jäi ottamaan vakokuvia laaksossa välkehhtivästä oliivipuumerestä. Minä palasin keskemmälle aukiota katsomaan ensimmäisen maailmansodassa kuolleiden sotilaiden muistomerkkiä. Monumentin kivilaattaan oli kaiverrettu kaatuneiden kyläläisten nimet. Laskin, että uhreja oli neljäkymmentä kaksi, ja tarkemmin keskittyessäni hengitykseni salpautui: puolet kaatuneista oli todennäköisesti sukua keskenään, sillä laatassa toistui sama suku Palmisano.

Riensin vaistomaisesti toiselle monumentille, joka oli pystytetty toisessa maailmansodassa kaatuneiden sotilaiden muistoksi. Laatan nimissä ei ollut yhtään Palmisanoa, joten otaksuin, että ensimmäinen maailmansota oli koitunut koko suvun ja sukunimen kohtaloksi. Luettelo oli silti hätkähdyttävä, sillä kaatuneista puolet oli Convertinien sukua.(Mts. 11)

Näiden monumenttien läheisyydessä oli kaksi puupenkkiä, joista toisella nuokkui vanha mies koira jaloksissa maaten. Vanhuksen herätessä matkalaiset siirtyivät hänen luo, ja mies kertoi heille Palmisanojenn kirouksesta.

Nämä kaksi sukua - Palmisanot ja Convertinit- ovat Etelä-Italian Apulian maakunnan alkuperäissuvut. Kahden pojan,  köyhemmistä oloista oleva Vito Oronzo Palmisano ja varakkaamman suvun jäsen Antonio Convertin, lähes samanaikainen kuolema suuren sodan viimeisenä päivänä sotakentällä kietoo nämä kaksi sukua tiukasti toisiinsa. Heistä molemmat olivat naimisissa serkusten, Vito Oronzo Donatan ja Antonio Francecan kanssa. Molemmat naiset olivat leskeksi jäädessään myös raskaana. Lapset syntyivät lähes samanaikaisesti,  vain muutaman tunnin oli Dontatan poika, Vitantonio Francecan Giovannaa vanhempi.

Heidän ollessa neljän vuoden ikäisiä, lasten syntymäpäivänä, Franceca sairastuu tuberkuloosiin ja kuolee sairauden murtamana. Hän oli tehnyt huoltotestamentin Giovannasta Donatan hyväksi, niin että hän kasvattaisi lapset kaksosina. 

Pojan äiti tekee kaikkensa suojellakseen lastaan kuoleman kiroukselta. Hän on valmis elämään valheessa, joka liittää lapset erottomasti toisiinsa. Mutta kun toisen maailmansodan synkät pilvet kerääntyvät taivaalle salaisuuden paljastuminen uhkaa repiä yhdessä kasvaneet nuoret kauaksi toisistaan. (takakannen teksti) 

Uusi sota jo kolkuttelee, ja maailmalla alkaa olla levotonta. Sota vie "sisarukset" kauaksi toisistaan. Vitantonio piiloutuu rintamakarkurina luvattuaan äidilleen, ettei tartu aseeseen. "Sisar" Giovanna lähtee Espanjan ja Ranskan rintamille taistelemaan fasismia vastaan.

Palmisanon kirous on teos, jossa juonen käänteet ja henkilöhahmot ovat keksittyjä, ja ne kumpuavat kirjailijan mielikuvituksen hedelminä. Sota ja sen tapahtumat perustuvat historian faktoihin. Mieleenpainuvimmat kohdat kirjassa ovat eittämättä kuvaukset Materan kansannoususta, sakasalaisten Luftwaffen ilmahyökkäyksestä Bariin ja yhdysvaltalaisen John Harvey -aluksen räjäyttämisestä satama-altaaseen sinappikaasulastissa.

Teos on hieno kuvaus Etelä-Italian trulloissa asuvien sukujen elämästä. Sitä voi lukea monesta perspektiivistä. Siinä on vaikuttava kuvaus sodan mielettömyydestä ja perhekeskeisyyden tärkeydestä yksilön kehityksessä. Se on vahva kirja äidin kaikkivoivasta rakkaudesta lastaan kohtaan. Se on myös hieno kuvaus ystävyydestä ja mahdottomasta rakkaudesta toiseen, joilla on palava halu uskoa, että ovat sisar ja veli. Voi vain ihailla sitä tapaa, jolla Rafel Nadal Ferreras kuvaa Etelä-Italian kansaa ja sen tapaansa elää. Se on niin uskottavaa, että on vaikeaa sisäistää sitä, ettei hän ole lainkaan italialainen.

Toivosin, että häneltä suomennetaan pian lisää tuotantoa, sillä kirjailija on aikaisemmin julkaissut kirjat El fill de L´Italia (Italian poika), La senyora Stendhal (Rouva Stendhal)  ennen Palmisanon kirousta!