Ernest Hemingway: Kuolema iltapäivällä

Ernest Hemingway

Kuolema iltapäivällä

Death in the Afternoon

1932      

Suomennos: Tauno Tainio

5. painos

Tammi

2012

338 sivua + sanasto

Kirjastolaina

Vuosi 1932 oli Ernest Hemingwaylle merkityksellinen, sillä muutama vuosi aiemmin vuonna 1929 hän oli saanut julkaistuksi romaaninsa Jäähyväiset aseille -teoksen, joka oli arvostelumenestys Yhdysvalloissa, ja sen ensipainos myytiin loppuun muutamien viikkojen aikajanalla. Vuonna 1932 tuosta teoksesta tehtiin myös elokuva, joka ei ollut Hemingwayn mieleen. Noihin aikoihin kirjailija tutustui myös härkätaisteluun Espanjassa käydessään.  Kuolema iltapäivällä on kirja härkätaistelusta ja kauan sitten kadonneesta Espanjan toisesta tasavallasta. Sitä voisi luonnehtia autofiktiiviseksi tutkielmaksi "taiteen lajista" - kuolemantanssista, jonka nautinnon tuleva nobelisti koki esteettiseksi taidemuodoksi. Hän oli sen vankkumaton kannattaja eli aficionado.

Minulle lukijana kirja on ollut todella haastava luettava. Kuolema iltapäivällä ei ole ollut lainkaan mukavuusalueen ytimessä. Ensinnäkin ei ollut ihan hyvä ratkaisu aloittaa Hemingway tuotantoon tutustuminen juuri tästä kirjasta. Kuolema iltapäivällä -teoksen keskeisimmät teemat ovat urheus, pelko, kunnia ja kuolema. Tätä kirjaa en pysty lukemaan kritiikittä. En jaa kaikkea sitä, mitä Hemingway pitää suurena taidenautintona ja näkemäänsä visuaalista balettia espanjalaiseen kulttuuriin kuuluvana ilmiönä, mutta kun yrittää ymmärtää kirjaa Hemingway henkilöhistorian kautta, voi saada jonkinlaisen käsityksen siitä, miten hän näki härkätaistelun tapahtumat ja sen piirtämän ilmiön kokonaisuuden merkityksen.

Erikoista tässä kirjassa on sen vangitseva, pilke silmäkulmassa oleva kerrontatapa epämieluisasta aiheesta huolimatta. Hemingway kertoo kuin vereslihalla lukijalleen, mitä kaikkea härkätaisteluun kuuluu ja mitä tuo taide pitää sisällään. Hän on syvällisesti tämän tematiikan sisällä ja osaa myös ymmärtää niitä, jotka tulevat näkemään tämän kuolemantanssin yhden ainoan ja viimeisen kerran elämänsä aikana, ja eivät hyväksy näkemäänsä näytelmää.

Myös kuoleman teema on vahva käsite, joka on kiehtonut Hemingwaytä, ja jota hän on ilmiselvästi  kaivannut sotakokemuksensa sisäistyksessä. Hän kaipasi kuoleman läsnäoloa, niin uskallan todeta. Hän koki sodassa jotain samaa, mitä pikadori tekee esivalmisteluissaan hevosen kanssa areenalla, ja mitä matadori niittää esityksen lopulla kaikkien silmien alla. Se on ollut hänelle suuri tragedia.

Lukukokemuksena voisin todeta Kuolema iltapäivällä -teoksen olleen hyvä valinta epämieluisan aiheen reunalla olosta, mutta epämieluisasta aiheesta huolimatta kirjan kerronnan mestarillinen kuvaus vie väkisin lukijan kiehtovalle matkalle, jota ei voi jättää yksinkertaisesti kesken. Jotain kiehtovaa tässä teoksessa selvästi on...