maanantai 31. toukokuuta 2021

Martta Kaukonen: Terapiassa

Kansi: Perttu Lämsä
Martta Kaukonen:

Terapiassa


WSOY

2021

405 sivua

Kirjastolaina

Tämän kevään yksi kohutuista tai oikeammin paljon mielipiteitä nostaneista kirjoista on Martta Kaukosen Terapiassa. Nämä kohun laineet kun tavoittivat omat leveysasteeni paikannuspisteet, kirjastovaraus lähikirjastoon meni hetimiten, ja kotvan kuluttua tuo opus oli jo avoinna edessäni. Minäkin liityn mielihyvin siihen tyytyväisten lukijoiden kuoroon, jotka ovat sukeltaneet oman hyppynsä Terapian kanssa. Huikean hieno esikoinen.

Terapiassa Martta Kaukonen kirjoittaa kerronnan neljän henkilön varaan:

Clarissa on kuuluisa terapeutti - televisiosta tuttu, jonka kasvot kuuluvat lähes tulkoon viikottain säännöllisen epäsäännöllisesti keskusteluohjelmien vakiokokoonpanoon - onhan hän fiksu ja pätevä psykologian asiantuntija - ihan kaikinpuolin.

Ira on parikymppinen nuori nainen, jonka henkilöhistoria on ollut täynnä traumaattisia kokemuksia, jotka särkivät jotain, jota vielä kypsymätön nuori ja hauras mieli ei ole pystynyt käsittelemään. Ira mieltää itseään sarjamurhaajaksi, ja hakeutuu Clarissan vastaanotolle varmistaakseen itselleen sopivan diagnoosin, jos hän jää kiinni, ja tuomari joutuu punnitsemaan hänen syyntakeellisuutta.

Arto on toimittaja. Miehelle maistuu viina verrattain hyvin. Tuohon viinan tuomaan unohdukseen on hyvä syy upottaa leskeys - edes hetkeksi. Irmeli, pomo Helsingin Aviisista, pitää miehen tavalla tai toisella elämänsyrjässä kiinni ja tarjoilee juttuaiheita. Tämän kertainen tarjous olisi henkilökuva Clarissasta, jossa tarvittaisiin jotain vähän enemmän särmää, johon voisi tarttua.

Pekka on perusinsinööri, Clarissan ylpeä aviomies. Hän kulkee taustalla marginaalissa, mutta  on kuitenkin esillä näyttämöllä, sillä Clarissalla on kotivastaanotto heidän omakotitalonsa yläkerrassa. Portaiden juurella ja ulko-ovella Pekka kohtaa Clarissan potilaita. Yksi heistä on Ira!

Parasta kirjassa on juuri minämuotoinen, vuorovedolla ristiinvalottava kerronta. Se pitää hyvin jännitteen yllä, ja sopii juuri tähän tarinaan verrattain erinomaisesti. Juonen palaset ja paljastukset tippuvat sopivasti niin, että lukija tai ainakin minä arvelin muutamaa käännettä aikaisemmin, miten palat lopulta sijoittuvat kokonaisuuteen, ennen kuin kirjailija itse paljastaa sen todellisen laidan. Tuo tyyli piti hyvin kuvion kasassa ja piti omalla osallaan jutun tuoreena ja mielenkiintoisena. Esikoisromaanissa näin kypsä kerrontatapa antaa odottaa paljon tulevalta tuotannolta! Hieno teos ja tarina!

torstai 27. toukokuuta 2021

Kate Quinn: Ruusukoodi

Kannen suunnittelu: Elsie Lyons
 Kate Quinn

Ruusukoodi

The Rose Code

2021

Suomennos: Päivi Paju

HaperCollins

2021

675 sivua


Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!


Kate Quinn on julkaisuut uuden teoksen Ruusukoodi kahden hyvin luetun ja pidetyn romaanin Koodinimi Alice ja Metsästäjättären jälkeen. Uusimmassa kirjassaan Ruusukoodissaan Quinn palaa vanhaan teemaansa - salakirjoitukseen ja koodinmurtamiseen.

Ruusukoodi on kirjoitettu kahdessa ajanjaksossa, jossa tavataan samoja henkilöitä. Varhaisemmalla aikajanalla ollaan vahvasti koodinmurron ytimessä toisen maailmansodan alkuvaiheissa, ja toisaalla Quinn kuljettaa tarinaa vuoden 1947 jälkipuoliskolla, jolloin britti-imperiumissa odotettiin jo innolla prinsessa Elisabethin ja prinssi Philipin satuhäitä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin brittiläisen sodanaikaisen tiedustelukeskus Bletchley Parkiin, jonne lahjakkaat koodinmurtajat olivat ratkomassa viholliselta siepattuja salattuja Enigma-kooderin viestejä.

Näissä toimissa kirjassa tavataan kolme naista. Kolme tyystin eri lähtökohdista Bletchley Parkin tullutta koodinmurtajaa. Heistä Osla on brittiaatelistoon kuulunut kanadalaissyntyinen nainen, jolla on suhteet siniverisiin debytanttina.

Mab on erittäin kunnianhimoinen vaatimattomimmista lähtökohdista Bletchley Parkiin tullut Itä-Lontoon kasvatti, jolle jokapäiväinen suupala on epävarmaa ja suuri huoli omasta  toimeentulosta. 

Beth on hiljainen puurtaja, jolla on ylivertainen kyky haivaita ja löytää unikki ratkaisu vaikeissa olosuhteissa ja tilanteissa. Hän on nainen, jonka aivot toimivat niin, jota toisten on vaikea ymmärtää.

Kate Quinn on kirjoittanut Ruusukoodin värikkääksi tarinaksi, jossa brittiläisen imperiumin sodanaikaiset kipupisteet nousevat hyvin esiin -  romantiikkaa ja traagisia kohtaloita unohtamatta. 

Suomennettu Ruusukoodi on mahtiopus sivumäärältään. Reilu 670 sivua on paljon yhteen kirjaan sijoitettuna. Minusta siinä on tarinankerronnallisesti paljon löysää, ja se olisi kaivannut tiivistystä. Ruusukoodi on kiehtova ja koukuttaakin, mutta se vaatii lukijalta paljon tietämystä sotahistoriasta ja koodinmurrosta, jotta tarinasta saisi kaiken mahdollisen lukunautinnon irti. 

perjantai 7. toukokuuta 2021

Jeffrey Archer: Miehistä parhain


 Jeffrey Archer

Miehistä parhain

Clifton-kronikka osa 7

This Was A Man

2017

Suomennos: Susanna Tuomi-Giddings

2021

459 sivua

Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!


Kaikki hyvä loppuu aikanaan - sanotaan. Tämä meille kaikille tuttu toteamus on totta myös hienon Clifton-kirjasarjankin kohdalla. Tarina on tullut päätökseen. Hieno päätös on Archer luonut tähän sukutarinaan. Miehistä parhain -teos jätti takakannen suljettuani haikeaan ja mietteliääseen mielentilaan. Voi että... -totean.

Muistan hyvin sen päivän, kun lähikirjastoni Uutuus-telineellä oli tämän Archerin kirjasarjan ensimmäinen osa, Vain aika näyttää saatavilla. Kääntelin ja selailin mietiskellen kirjaa, kannattaisiko lainata? Kuka tämä Archer on? En silloin vielä ollut tutustunut värikkään aatelismiehen tuotantoon millään tavalla. Se oli iso hyppy tuntemattomaan. Riskin otin, jos se ei ota, ei se annakaan - ajattelin. Vain aika näyttää tipahti lopulta pohdinnan päätteeksi kirjakoriini. Se on ollut antoisa hyppy. Loppu on sitten historiaa. Sarja vei minut menessään.

Miehistä parhain alkaa dramaattisesti kiväärin laukauksen kaiuista, joka ammuttiin jo edellisessä osaassa Epilogissa Gilesin vaimon Carinin silmien alla. Nämä tapahtumat selviävät Giles Barringtonille ja totuus vaimon taustoista alkaa selvitä: onko Carin vakooja vai lenkki johonkin suurempaan kuvioon vai onneton sivullinen sattumus?

Gilesin hyvä ystävä, Harry Clifton, jonka vaimo Emma on muuten Gilesin sisar, kirjoittaa viimeistä osaansa William Warwick -dekkarisettiin, jossa päähenkilö kokee kovia. Suunniitteilla on myös jo uutta, nimittäin kirja nuoresta miehestä, joka asuu jossain Neuvosto-Venäjän sateliittivaltiossa, ja heittää arpaa kohtalostaan. Tuo hajatelma jätti mieleeni hymynpoikasen, sillä Archerin kirja Kruuna vai klaava on selvästi ollut kirjoittamisen aikana hajatelmissa silmäkulmassa. Upea kirja, jonka lukemista suosittelen. Jäin miettimään myös sitä, miksei Archer julkaissut tuota kirjaa pseudonyymi-nimellä, kun oli noin herkullinen tilaisuus!

Ehkä kirjan parhaimmat hetket ja lukunautinnot on sijoitettu tällä kertaa Lady Virginia Fenwickin kontolle - mahdoton nainen! Minun täytyy todeta, että en ole koko sarjan kohdalla tästä naishahmosta niinkään pitänyt, mutta tässä osassa hän on kirjan ehdoton suola ja pippuri. Ilman Virginian temppuja kirjan juonellinen lopputulos ja anti olisi minusta jäänyt puolitiehen.

Tämä Clifton-kroniikka osoittaa, että Archer on kyllä mainio juonenpunoja, jonka värikäs omakohtainen elämäntaival on antanut hyvän perspektiivin ammentaa hyvän mielikuvituksen avulla mitä mielenkiintoisimpia juonikuvioita. Archer on kirjailija, jonka kynä on miekkaa vahvempi!

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Karin Slaughter: Vaikeneva vaimo

  

Kansikuva: Shutterstock
Karin Slaughter

Vaikeneva vaimo

The Silent Wife

2020

Suomennos: Päivi Paju

HarperCollins

2021

651 sivua


Arvostelukappale

kiitos kustantajalle!


Yhdysvaltalainen luettu kirjailija Karin Slaughter on tänä keväänä jo pitkään keikkunut lukupinossani. Näin on. Se on joutunut tekemään tilaa kirjastolainoille, joilla on ollut halukkaita lukijoita minunkin jälkeen ihan letkaksi asti. Nyt vihdoin sain tämän mahtiopuksen kahlattua läpi, ja se tulikin aloitettua useamman kerran alusta.

Vaikeneva vaimo on minulle hankala, mutta mielenkiintoinen luettava. Ensinnäkin Slaugterin tuotanto on ollut kokonaisuudessaan minulle täysin vieras. Tämä vaikeneva vaimo on ensimmäinen kirja, jonka häneltä luin. Ei ollut ihan paras idea hypätä keskelle laajaa kirjagalleriaa. Tämän kirjailijan tuotanto on ehkä niitä, joita kannattaa lukea kirja ilmestymisjärjestyksessä, jos haluaa perehtyä tarkemmin Sara Lintonin ja Will Trentin puuhiin.

Karin Slaughterin kirja Vaikeneva vaimo on kirjoitettu kahteen vuorottelevaan aikajänteeseen. Toisaalta kirjailija kuljettaa juonta kahdeksan vuotta aiemmissa tapautumissa, kuin silloisessa reaaliajassa, jossa Saran entinen mies Jeffrey tutkii kadonneiden ja kuolleiden naisten tapauksia tiiminsä kanssa. Toisaalta taas kirjailija kertoo tilanteita nykyajassa, jossa Sara kumppaneineen nostaa Jeffreyn tutkimuksia päivänvaloon osin risitiinvalottaen. Onko vanha tuomio väärä, kun tapahtumia on jatkunut vielä tuomion julistamisen  jälkeenkin?

Kirjailijan 20. teos Vaikeneva vaimo on osa Will Trent -sarjaa, jossa tarina alkaa kohdasta, jossa nuori nainen löytyy metsästä eläinten raatelemana. Naisen ruumiissa on havaittavissa niskassa pistojälki, joka vie tutkimukset menneesseen kahdeksan vuoden taakse. Toisaalta keskellä vankilamellakkaa Will Trent jututtaa vankia, joka haluaa kertoa menneistä ajoista...

Vaikka lukijana en pienistä hätkähdä, tämä lukukokemus oli inhorealistinen. Karin Slaughter kirjoittaa vahvasti alleviivaten amerikkalaisesta naisiinkohdistuvasta väkivallasta ja sen raa'asta olemuksesta, eikä jätä yhteiskunnan epäkohtia huomioimatta. En suosittele tätä kirjaa ihan herkemmille lukijoille, jotka kuitenkin nauttivat dekkareiden lumosta.

Kirja on juonivedoltaan todella verkkaisesti käynnistyvä, mutta yllättävä, joten jos olet viihtymyt aiempien Karin Slaughterin hengentuotteiden ja kirjojen parissa, uskon, että tämäkin kirja kuuluu Sinulle kastiiin  ihan luettava

maanantai 12. huhtikuuta 2021

Lisa Jewell: Joka askeleen, jonka otat

 Lisa Jewell

Joka askeleen, jonka otat

Wacthing you

2018

Suomennos: Karoliina Timonen


WSOY

2020

446 sivua

Kirjastolaina


Oi, mikä jännäri on tämä Lisa Jewellin "Joka askeleen, jonka otat". Olinpa heti ensi lehdeltä lähtien koukussa, enkä millään muotoa olisi halunnut laskea kirjaa kädestäni. En, vaikka unijukka vei lukijansa jo kokonaan uusien ulottuvuuksien pariin....

Askel askeleelta Lisa Jewell vie lukijansa yhä syvemmälle trillerin uumeniin, ja pian huomaat, että Joey, Tom ja Freddie ovat tulleet tututksi. Helposti Jewell pyöräyttää jännitteen lukijan eteen esitellessään värikkääksi maalattuja vanhoja viktoriaanisia taloja ja asuinalueen elämää. Kirjan keskeisin henkilö on mielestäni Josephine siis tämä Joey, joka asustaa veljensä ja hänen vaimonsa talossa miehensä kanssa. Jotta suhdesolmu on valmis, täytyy Joyen löytää silmänpalonsa jostain muualta kuin omasta ihanasta miehestään Alfiesta. Ja löytyyhän se naapuri-Tomista. Rehtori Tom Fitzwiliam, jolla on omat luurankonsa menneisyyden verhojen takana. Kun luin, mieleeni jäi hetimiten Tomin poikkeavanlaatuinen poika, joka tuntui tarkkailevan vähän kaikkea turhankin tarkkaan, mikä liikkui kylän raitilla. Jotta hässäkkä olisi lukijan mielestä melkein valmis, tarvitaan joukkoon vielä joku, jolla on jokin kytkös salaliittoteoreihin...

Vaikka lukijalle paljastuu heti kirjan alussa, että joku on kuollut ja luurankoja on menneisyydessä, se ei vie jännitystä todellakaan mennessään - oikeammin päin vastoin. Pikku hiljaa lukija pääsee sopivien vihjeiden johdosta juonen jäljille, ja jännitystä on ihan loppumetreille saakka.

Huikean hyvä lukukokemus. Suosittelen.

perjantai 9. huhtikuuta 2021

Winston Graham: Poldark - kaksiteräinen miekka

"Eleanor Thmlinson ja maisema"
Graig Hardie
Mammoth Screen Limited 2019
Shutterstock
 

Winston Graham

Poldark

Kaksiteräinen miekka

The Twisted Sword

1990

Suomennos: Lauri Sallamo 
& Heidi Tihveräinen

Gummerus
2021

710 sivua

Kirjastolaina


Poldark kaksiteräinen miekka on Poldark kirjasarjan 11. osa. Cronwallin tuulisella Atlantin rannikolla eletään vuotta 1815. Napoleon on lähtenyt Elban saarelta tavoitteenaan syrjäyttää Ranskan Bourgon-hallitsijasuku. Napoleonin vastainen liittouma on pitänyt Itävalta Unkarin pääkaupungissa Wienissä omaa "tanssivaa kongressiaan", jossa tarkoituksena oli palauttaa uusvanhat rajat takaisin voimaan Eurooppassa. Ross Poldarkin saa oman tehtävänsä tähän vielä tulenarkaan tilanteeseen. Hänet lähetetään Pariisiin tarkkailemaan ranskalaista kansan ja sotilaiden ilmapiiriä, ja raportoimaan siitä mahdollisuuksien mukaan kanaalin toiselle puolelle kotipuoleen alahuoneelle. 

Rossin mukaan matkaan lähtevät myös Delmeza, Rossin ja Delmezan tytär Bella ja perheen kuopus Henry sekä rouva Kemp. Tarkoituksena on viettää mukavia lomapäiviä. Alku näyttää lupaavalta, ja suunitelmissa on, että Pariisissa tavattaisiin hyvä ystävä lääkäri Dwight Enys ja Caroline tyttärineen, mutta kohtalo on päättänyt toisin. Viestit Napoleonin etenemisestä alkavat tavoittaa Pariisin seurapiiriä. Tarkkailijana maassa oleva Rosskin joutuu pidätetyksi epäiltynä vakoilusta. Delmeza ja lapset pakenevat Belgiaan.

Poldark kaksiteräinen miekka on todella kaksipuolinen teos. Siinä on paljon sotakuvausta niistä vaiheista, joista historian kirjojen sivut kertovat Napoleonin matkasta kohti kohtalokasta Waterloon taistelua. Minua ne kuvaukset eivät tässä teoksessa napanneet, vaan enemmän olin kiinnostunut niistä vaiheista, joita Poldark/Warleggan akselilla kohdattiin.

Tämä kaikki muu on mitä parhainta poldarkia! Juonenkäänteet ovat napakoita ja kohtalokkaita, joiden ratkeamista jään innolla odottamaan kirjasarjan viimeisessä osaassa. Tuo Poldark Bella -kirja julkaistiin vuosi ennen kirjailijan kuolemaa vuonna 2002.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Markku Välitalo: Hiljaisilla havumailla


 Markku Välitalo

 Hiljaisilla havumailla

Markku Välitalo
2020
 
175 sivua




Saatu tekijältä

Kaunis kiitos!


Hiljaisilla havumailla kirjan tekijä Markku Välitalo kilautti viestillään blogin postilaattikkoon, ja kyseli kiinnostusta kommentoida hengentuotteensa tuloksia. Mielenkiintoni heräsi oitis, joten innolla odottelin pakettia pohjoisemmasta Suomesta tänne toisaalle melkein keskelle ei juuri mitään. Siinä menikin pienoinen tovi, että tuo paketti tavoitti allekirjoittaneen. Noita kotimaamme postilaitoksen suosittuja ja näppäriä automaatteja ei ihan joka kulma ole vielä tavoitanut. Tämän paketin sisältö toimitettiin minulle reilun 20 kilometrin päähän kotoa -  lähelle. Joten kun isommalle kylälle tuli seuraavan kerran asiaa, toivoin, että paketti vielä odottaisi saajaansa. 

Vuosittain Suomen WWF järjestää kilpailun, johon kuka tahansa voi lähettää oman teoksen kisaamaan vuoden luontokirja -palkinnosta. Vuoden 2020 kisassa Markku Välitalo oli mukana, ja tämä omakustanneteos Hiljaisilla havumailla oli kuuden parhaimman luontokirjan joukossa. Onnittelut! Kirja on vahva kunnianosoitus posiolaiselle, karuhkoille tunturimaisemille, joissa kulman takana on kuitenkin löydettävissä se rehevä lehtolaikku - rotkon pohja tai jyrkänteen alusmetsä. Kirja keskittyy oikeastaan viiden ympärille: mökkiin, metsään, tunturiin, rotkoon ja järveen.

Hiljaisilla havumailla kirjan alkuun Välitalo kertoo värikkään metsämökkitontin etsinnästä. Tuo on niin tuttua monille meistä. Lopulta Välitaloa on onnistanut, ja oma saareke löytyi Posiolta Suolijärveltä paikasta, jossa on niemenkärki ja kaksi hehtaaria maata - ei naapureita. Sinne hartiapankilla rakentui tukipaikka - paikka, johon tulla ja josta lähteä.

Muuten Välitalon teos esittelee perinteisen luontokirjan tapaan  pohjoisia metsiä ja sen reunostoja niin kasvien kuin eläintenkin elinpiiristä. Uskaltaapa hän muutaman mietteen lausua vallitsevasta metsänhoidon menetelmistäkin ja niiden "turmiollisuudesta". Niistä voisin olla jossainkohdin kyllä erimieltä, sillä paikkassa kuin paikassa ei se laatumäntykään kasva sorvipuuksi, niin kuin monesti 1970 - ja 1980-luvuilla ajateltiin kasvupaikan suhteen. Räkämänniköitä on viime vuosikymmenenä ollut harvennushakkuissa paljon - liiaksikin. Virheitä on tehty ja niistä opitaan puolin ja toisin. Metsää Suomessa voi kasvattaa monesta näkökulmasta käsin. Siihen lainsäädäntö antaa hyvän mahdollisuuden. Laki ei velvoita tekemään metsässään mitään hakkuita niin halutessaan, mutta jos haluat saada tuottoa ja viedä metsääsi seuraavalle omistajasukupolvelle, kannattaa tarvittaessa tehdä hakkuitakin. Siihen metsälaki ja sen "kymppipykälä" antavat hyvät reunaehdot. Aikaa vain tarvitaan usein enemmän kuin se yksi sukupolvi.

Tässä kirjassa on muuten moni kuvauskohde juuri tuon metsälain "kymppipykälän" statuksen alla oleva kuvio! 

Hieno kirja, johon kannattaa tutustua!

perjantai 26. maaliskuuta 2021

Natasha Lester: Ranskalainen valkokuvaaja

Ulkoasu Eveliina Rusanen
Etukannen kuva: Mark Owen
/Trevillion images

 Natasha Lester

Ranskalainen valkokuvaaja

The French Fotographer

2019

Suomennos: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Gummerus

2021

473 Sivua


Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!



Rakkaus on kuin sotaa:

helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa.

H.L. Mencken


Natasha Lesterin Ranskalaisessa valokuvaajassa Jessica May on upea malli, jonka vartalonkaaria ovat vaatekerrat myötäilleet muotilehti Voguen sivuistoilla useamman kerran lukijoiden ihmeteltävänä ja ihastelun kohteena. Avopuolison aiheuttaman onnettoman "kuprun" vuoksi ura mallina saa kohtalokkaan kolhun, ja edessä on todellinen tabula rasa - uusi alku - tyhjä taulu. 

Tuo uusi alku löytyy yllättäen kameranlinssin takaa. II maailmansota on riehunut jo hyvän tovin vanhalla mantereella, ja Yhdysvallat on liittynyt mukaan liittoutuneiden rintamaan Saksan Italian akselia vastaan. Jess päättää hakeutua sotakirjeenvaihtajaksi Eurooppaan kertomaan kotiin sodasta ja sodan todellisuudesta. 

Jessin kirjeenvaihtajan uran alku ei ole niitä helpoimpia, sillä ennakkoluulot ja naisten ammattitaidon vähättely on enemmän sääntö kuin poikkeus. Asiaa ei ole millään muotoa tapahtumien keskiöön - lupa taistelukenttien lehdistökeskukseenkin on jo tiukassa. Jessin tutut kasvot tuovat omat ongelmansa uudelle uralle. Jess nähdään sotilaiden silmin ihan muina avuina kuin taisteluista kotirintamalle raportoivana ammattikirjeenvaihtajana. Suurinpana haasteena ja kantona kaskessa hän kokee PR-upseeri Warren Stonen. On muuten inhottava tyyppi. Hänen turvallisuuden takana on kirjeenvaihtajien mahdollisuudet raportoida tapahtumista kotiin.

Matkallaan italialaiseen kenttäsairaalaan Jess löytää pataljoonan komentaja Dan Hallworthin taisteluhaudasta. Hieno mies - ihan kaikin puolin. Dan tutustuttaa Jessin kenttäsairaalassa suloiseen Victorine-tyttöseen, joka on orpo ja sairaalan maskotti - sotilaiden toivon ylläpitäjä. 

Lähempänä nykyaikaa aussi taidekuriiri D'Arcy Hallworthilla on erikoislaatuinen tehtävä. Hänen yhtiökumppaninsa kotimaassa saa uniikin oikeuden järjestää ransakalaisen valokuvaajan näyttelyn, ja vain D'Arcy on oikea henkilö saattamaan Ranskasta valokuvat lähetettävään kuntoon. Noiden valokuvien joukosta löytyy kuva, ja alkaa paljastua lisää valokuvaajan ja D'Arcyn yhteydestä toisiinsa.

Näistä keitoksista Natasha Lester kuljettaa romaanin juonta kahdessa ajassa vuoroin. Kirja on teemastaan huolimatta imelällä sokerikuorrutteella ympätty teos. Näitä kuorrutettuja kohtauksia on ripoteltu enemmän kuin olisi ollut tarvetta tai juoni olisi sitä vaatinut - molemmissa aikatasoissa. Välillä se söi intoa lukea, ja mieli teki hyppiä kylmästi kappaleita yli. Ihan kaikkea ei tarvitsisi kertoa, jotain voi jättää lukijan arvailujenkin varaan.

Viime vuosina olen ollut huomaavinani, että viihdekirjallisuuden moniin tarinoihin ympätään todellisia henkilöitä lavasteiksi. Tässäkin kirjassa on puettu todella paljon faktaa fiktioksi. Jessin todellinen esikuva tai hahmo on ollut legendaarinen uraauurtava sotakirjeenvaihtaja Lee Miller. Lukijan onneksi Lester kertoo kirjan lopussa, mitkä ovat hänen mielikuvituksensa tuotetta, ja mitkä ovat suoraan lainattuja tai muunneltuja tapahtumia Lee Milleriltä. Koin jotenkin myötäloukkaantuneisuutta siinä, että melkeimpä ne tapahtumat, joista Lee muistetaan on lähes suoraan kirjassa sovitettu  osaksi Jessin elämään!

Tämä on ollut mielenkiintoinen, mutta minulle haastava kirja luettavaksi! Kirjan henkilöt ja teemat herättävät monia mietinnän aiheita. Tällä kertaa kirjailijan toteuttamassa muodossa se ei minua puraissut. Ilmiselvästi odotin vallan toisenlaista tarinaa. Tämä kirja pitänee vielä lukea uudemman kerran jossain toisessa välissä. Ehdottomasti!

Lester ei jätä tähän kirjaan Pariisi-teemaansa. Uuttakin on jo kuulemma tulossa "Diorin salaisuus". Muotikonservaattorin Kat Jourdan löytää isoäitinsä mökiltä arvokkaita pukuja, jotka ovat Diorin luomuksia. Uudessa kirjassa on tietysti salapoliisityö edessä, miten ihanat puvut ovat joutuneet isoäidin huomaan ja kaappiin! Se tietysti kiinnostaa!

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa


Kansi: Timo Numminen
Kannen kuvat: Museovirasto ja
Helsingin kaupunginmuseo

Ann-Christin Antell

Puuvillatehtaan varjossa


Puuvillatehdas-sarjan 1 osa

Gummerus
2021

328 sivua

Kirjastolaina

Historiallisen romantiikan romaanikirjallisuuden genre on saanut tänä keväänä mielenkiintoisen uuden tuttavuuden, nimittäin  Ann-Christin Antell ja esikoisteoksensa Puuvillatehtaan varjossa. Kirja on mielenkiintoinen avaus siihen jokirantamaisemaan, johon nykyään asetellaan permantoa dekkareiden lavasteiksi. Antellin kirjassa tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun loppuun. Aikakauteen, jolloin Venäjän suurruhtinaskuntaa vaivaa sortokausi. Ulkomaalaisia sijoittajia on jo eksynyt tutustumaan uusiin maisemiin ja mahdollisuuksiin. 

Antell kertoo kirjassaan viehättävän tarinan tomeran leskirouvan Jenny Malmströmmin elämästä, josta murheiden siivittämästä alkutaipaleesta huolimatta varsin kiehtova. Jennylle leskeys antaa statuksen, jonka turvin elämän uudelleen asettaminen ja asettuminen on mahdollista, vaikka isän asuinsija lapsuuden pappila on vielä tovin Jennynkin turvapaikka. Mutta mikä tärkeintä, Jenny ei ole enää isänsä holhouksenalainen, vaan itsenäinen ja itsellinen nainen.

Puuvillatehtaan varjossa kirjan ensimmäinen näytös on herkullinen kolmiodraama, jonka Antell virittää Jennyn ja tehtaanjohtajan patruunan pojan Fredrik Barkerin välille. Tietysti tämä nuorimies on komea, jossa katse viipyy melkein liian pitkään - tahtomattaan. Jotta kolmiodraama on totta, täytyy näyttämölle tuoda toinen mies. Tämä toinen on tuiki tavallinen akateeminen tutkija, Kosti Vanhanen, jolla on samankaltaisia uudistusmielisiä ajatuksia kuin Jennylläkin. Tämän viritelmän taustalle Antell osaa hienosti rakentaa arjen, jossa vanhan Turku tulee Turkua tuntemattomallekin lukijalle vaivihkaa tutuksi.

Kirja istuu hyvin tähän kirjallisuusgenreen, jos tästä kirjatyylistä pidät. Olen samaa mieltä Bibbidi Bobbidi Bookin Minnan kanssa kirjasta. Hänkin on kirjan lukenut. Minullekaan kirja ei tuonut mitään uutta ja ihmeellistä. Minäkin arvasin Minnan tavoin kirjan toisen näytöksen juonikuvion, joka on muuten ihan mainio uutta kirjaa ajattellen. Mitään ei ole vielä menetetty päin vastoin. Kaikki on vielä mahdollista. Tästä on hyvä jatkaa.

Ai toisiaan, tietysti se BB Bookin postaus on luettavissa tästä.

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Pia Puolakka: Narsistit vankilassa, oikeuspsykologin kertomuksia persoonallisuushäiriöistä

 Pia Puolakka


Narsistit vankilassa, 

oikeuspsykologin kertomuksia persoonallisuushäiriöistä

Deadline kustannus Oy

212 sivua


Arvostelukappale 

Kiitos kustantajalle!


Harvoin tulee vastaan kirja, jonka melkein tuoreeltaan tulee luettua läpi siltä istumalta. Tämä Puolakan Narsistit vankilassa -teos on juuri sellainen, jota et malta jättää pois kädestä ennen kuin se on luettu. Kahlasin kirjaa suurella mielenkiinnolla ja sydämellä. Minun mielenkiinto mieleen ja sen rakenteisiin ulottuu kauas. Opiskeluaikoinani erehdyin yliopistolla kuuntelemaan sattumalta luentoa systeemiajattelusta ja työyhteisöistä. Vastaan luennolla tulivat monet mediaseksikkäät termit, narsistit, antisosisaaliset personallisuudet ja psykopaatit sekä takaisinkytkennät.... 

Pia Puolakan kirja Narsistit vankilassa on kirja psykopatiasta. Psykopatia on ollut viime vuosina suurehkon mielenkiinnon kohde. Virallinen tautiluokitus ei tunne psykopatiaa, mutta sen avulla voidaan määrittää käsite, jossa voidaan yhdistää antisosiaalisen ja narsistisen personallisuuden äärimuodot. Tälle ilmiölle on tunnusomaista tunnekylmyys, katumattomuus tai kyvyttömyys tuntea syyllisyyttä.

Puolakan mukaan meitä on moneksi. Psykopaatin voi kohdata todennäköisemmin vankilassa kuin kadulla, sillä yksi prosentti väestöstä voidaan laskea omaavan nämä piirteet. Kaltereiden takana on  psykopaatteja arviolta 15 - 25 prosenttia kaikista vangeista, ja sarjamurhaajista jopa 90 prosenttia. Kaikki psykopaatit eivät kuitenkaan ole löytäneet tietään vankiloihin, vaan elävät keskuudessamme ihan tuiki tavallista elämää - kyseenalaisin keinoin toisin.

Kirjassa on silmiäaukova vertaus psykopatiasta ja värisokeudesta. Puolakan mukaan värisokea ei näe tiettyä väriä, vaikka kuinka yrittäisi. Häneltä puuttuu kyky aistia sitä - syy löytyy silmän solurakenteesta. Sama pätee empatiassa. Psykopaatti ei tunne tunnetta. "Värisokealla ei ole olemassa värejä, ja psykopaatti on ikään kuin värisokea tunteiden suhteen eli tunnesokea. Hän ei tunne itse, mutta vielä vähemmän hän tuntee toisten tunteita." (mts. 36 - 37)

Vankien sielunmaisemaa ja vankien parissa työskentelyä Puolakka avaa skeematerapian viitekehyksen avulla. Yhdysvaltalainen Jeffrey E. Youngin kehittimän menetelmän mukaan yksilön käyttäytymistä voidaan selittää skeemojen eli tunnelukkojen ja moodien eli mielenmallien avulla. Kirjan loppuosassa ohjataankin tutkimaan omia tuntemuksia oheisten mallien mukaan.

Narsistit vankilassa on varsin kansantajuisesti kirjoitettu kirja mielestä ja sen rakenteesta. Itse  kirjan rakenteeseen olisi selvyyttä ja ryhtiä tuonut yksinkertainen sisällysluettelo.

Pia Puolakka on koulutukseltaan oikeuspsykologi ja psykoterapeutti.

perjantai 26. helmikuuta 2021

Nicolas Barreau, Rakkauskirjeitä Montmartrelle

 Nicolas Barreau

Rakkauskirjeitä Montmartrelle

Die Liebesletter von Montmartre

Suomennos Kristiina Vaara

Tammi

2021

254 sivua


Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!


Nicolas Barreau on Rakkauskirjeitä Montmatrelle -romaanin Jälkisanoissa kertonut tarinan alkusysäyksestä. Tällä kertaa kirjailija oli kulkenut vanhalla hautausmaalla - ei kuitenkaan kirjan nimessä olevalla hautausmaalla. Tällä hautausmaalla Barreau on nähnyt pronssisen enkelin, joka on vartioinut pientä viehättävää hautaa. Tämä enkeli on ollut esikuva sille enkelille, joka on sijoitettu tähän tarinaan Hélènen haudalle. 

Tuo hauta on inspiroinut muutenkin Barreun mielikuvitusta, nimittäin omien sanojensa mukaan hän "kompastui" säkeisiin, jotka johtivat kirjailijan romaanin kirjottamiseen:

"Oi rakkaani tule,

jotta olisit taas omani

niin kuin kerran toukokuussa."

Tämä Pohjois-Pariisin kukkulalla sijaitseva Montmatren vanha hautausmaa on tämän romaanin Julien Azoulayn vaimon Hélènen viimeinen leposija. Sillä hautausmaalla he muuten olivat myös kohdanneet ensikerran runoilija Heinrich Heine haudalla...

Julien Azoulay on murtunut mies. Hän on menettänyt rakastamansa naisen, vaimon ja lapsensa Arthurin äidin. Julien on aikaisemmin niittänyt mainetta keveiden rakkausromaanien väsääjänä, mutta kohdattuaan vaimon syöpäsairauden aiheuttaman tragedian elämänhalu ja kyky luovaan tarinankerrontaan on ollut jo kauan kadoksissa. Vanha kustantajakin on jo käynyt koputtelemassa onko uutta kirjaa jo mahdollisesti tulossa?

Vaimonsa eläessä Julien lupasi, että hän kirjoittaa hänelle 33 kirjettä, yhden jokaista Hélènen ikävuotta kohden. Hélènen tunsi miehensä, ja päätteli, että näin hän pitää miehensä elämässä kiinni, ja voi samalla antaa voimaa uudelle alulle. Kirjeet mies piilottaa Hélènen haudalle salalokeroon, jota enkelipatsas vartioi. 

Pian Julien huomaa haudalla käydessään, että lokerikkoon talletettuja numeroituja kirjeitä alkaa hävitä, ja/tai niihin tulee vastauksia - kivisydän, Prévertin runo... Tarkkaileeko häntä joku, ja kuka on "vastausten" takana Hélènekö?

Vaikka tarina on melkein ennalta-arvattava, siitä huolimatta se on ihastuttava ja lumoava juttu, joka vie lukijan nojatuolimatkalle vanhaan rakkauden kaupunkiin. Jos olet aikaisemmista Barreaun tarinoista pitänyt uskon, että tämäkään ei Sinua petä. Ihana tarina!

maanantai 8. helmikuuta 2021

Sebastian Fitzek, Potilas

Sebastian Fitzek

Potilas

 Der Insasse



Suomennos: Heli Naski
 383 sivua
Bazar kustannus
2021

371 sivua + "... tavanomaisten kirjailijan kiitosten sijasta lyhyt jännäri. 
Sen kekseliäs nimi on 'Kiitokset'"

Arvostelukappale
Kiitos huikeasta kirjasta!


Sebastian Fitzekin Potilaan suojakansien liepeessä kerrotaan, että käsissäni ollut kirja ei ole ollut saksankielisellä kielialueella mikä tahansa teos jännäreiden joukossa. Potilas ja monet muut kirjailijan teoksista ovat niittäneet lukijoiden suosiota vuosi toisensa jälkeen. Tänä vuonna sen alkumetreillä Suomessakin on kohistu Fitzekistä dekkariväen keskuudessa. Nämä kohinat tavoitti myös minut ja halusin tietysti tutustua kirjaan heti miten. 

Kirjan kansia käännellessäni mielessäni pyöri tapahtumat, joita luin Michaelidesin Hiljaisesta potilaasta. Tuo kirja todella säväytti allekirjoittanutta. Se on hieno teos rakkaudesta, petoksesta ja mielen eheyden särkymisestä. Tätä samanlaista tunnetta odotin olevan tässäkin kirjassa. 

Lapsia murhannut Guido Tramnitze on tuomittu syyntakeettomana vankimielisairaalaan pakkohoitoon. Hänen kontollaan on myös pienen pojan Maxin kidnappaus, mutta poliisi on neuvoton ja odottaa, että kidnappaaja tunnustaa tekonsa.

Maxin isä entinen palomies Till Berkhof haluaa tietää, missä Tarmnitzen kidnappaama poika on, ja onko hän vielä elossa? Till tarvitesee lankonsa apua uuden henkilöllisyyden vaihtamiseen, jotta pystyisi soluttautumaan samaan mielisairaalaan, missä Tarmnitzekin on. Hän haluaa puristaa pakkohoidettavasta tarvittavan tiedon pojan kohtalosta. Vankimielisairaalassa Till Berkhof on Patrick Winterinä, vai onko sittenkään?

Fitzekin Potilas on hyvin ja koukuttavasti kirjoitettu. Kirjailija tarjoaa vihjaavia tapauksia aina sopivissa kohdin. Lopun yllätyksellisyys keikauttaa koko tarinan vielä kerran ympäri niin, että lukija ei voi lopputulemaa ennalta arvata.

Tätä kirjaa suosittelen ehdottomasti luettavaksi Sinulle, jota kiinnostaa mieli ja sen rakenteet. Tämä kirja sai minut odottamaan uutta opusta ja sitä onkin lupa odottaa. Tänä vuonna toukokuussa ilmestyy Bazarin kustantamana Matkustaja 23 ja marraskuussa Ikkunapaikka 7 A. 

keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Anna Jansson: Viimeiset sydämenlyönnit


 Anna Jansson

Viimeiset sydämenlyönnit

Mitt hjärta är ditt

Suomennos: Sirkka-Liisa Sjöblom

Gummerus

352 sivua

Kirjastolaina

Ruotsalaiseen dekkariväkeen ja sen ehdottomaan kärkeen kuuluu Anna Jansson, jonka uutuusdekkari Viimeiset sydämenlyönnit löytyi tällä kertaa uutuuskärrystä viime kirjastokäynnillä. Tämä kirjailija on jostain kumman syystä jäänyt minulla marginaaliin, vaikka tiedän, että nämä Maria Wern -dekkarit ovat lukevan kansan sydämessä saanut tiukan otteen. Onhan näitä ehditty jo lukea parinkymmenen kappaleen setti ja niitä on filmattukin melkoinen läjä. No, tämä puutos tuli tällä kerralla kuitattua, ja lukemaani olin kovasti tykästynyt. 

Tämä romaani kyseenalaisti vahvasti lukijansa etiikkaa ja eettisiä valintoja ja kysyy samaan syssyyn, missä on moraalisesti ihmisen toiminnan rajat. Missä ihminen voi ratkaista tieteen avulla dilemmoja, jotka kestävät moraalisen tarkastelun, kun kyseessä on kanssaeläjien tarpeet? 

Kirjan keskiössä on sydämenlyönnit, joita tarkkaillaan ja koitellaan monella taholla. Maria Wern on saanut ryhmänsä päänmenoksi nuoren naisen katoamistapauksen. Eläintenhoitajana toiminut Cecilia on jättänyt tulematta miesystävänsä kanssa sovittuun treffipaikkaan. Miesystävä huolestuu, koska Cecilialla on diabetes ja sydänoireita, jotka vaativat säännöllistä hoitoa ja huolenpitoa. Missä Cecilia on ja onko hän kunnossa?

Toisaalla Lars ja Eva on jo kypsään ikään tullut pariskunta, jotka kaipaavat suhteeseensa uudenlaista virtaa. Lomaa vietetään merenranta-asunnossa, jossa on hulppeat näköalat, ja joita on kiva tarkastella kiikareiden avulla. Usein kiikarin läpi löytyy näkymä, joka toistuu päivä toisensa jälkeen: mies pystyttää teltan, jonne pujahtaa hänen kanssaan nainen ja sitten.... Pöyristyttävää pariskunnan mielestä on, että juttu toistuu ilta toisensa jälkeen, mutta nainen vaihtuu joka kerta. Evasta mies on kiinnostava, seksikäskin vielä. Mies ei toimintaa siedä ja siitä on tehtävä loppu - loppu tulikin, sillä yllättäen Lars löytyy teltasta kuolleena veitsi rinnassaan.

Poliisissakin on sydänhuolia. Marian kolleegalla Perillä on tytär, jolla on sydän heikossa hapessa. Wilma tarvitsee uuden sydämen. Perin ex-rouva  Rebekka on lääkäri ja tunnistaa tyttären huonon tilan. Vaikeaa on vain ymmärtää se, että sopivaa sydäntä ei ole saatavilla ja aikaakaan ei olisi paljon hukattavaksi. Ex-rouva on valmis lähes kaikkeen, jotta tyttären henki ja elämä olisi turvattu.

Sydänhuolia Mariallakin on isänsä taholla, joka asustelee Marian perheen luona. Raivostuvaa huolta hän kokee myös poikapuolestaan Hampuksesta, joka tuntuu pitävän isänsä taloudesta täysihoitolana. Suurin huoli on isän terveys, Miten se kestää?

Anna Jansson on tehnyt mielenkiintoisen dekkarin. Viihdyin sen parissa verrattain hyvin. Vielä paremmin olisin viihtynyt, jos tarinaa olisi tiivistetty edes hiukan. Välillä tuntui, että Perin tyttären Wilman vointi oli rikostutkintaa tärkeämpää, vaikka sekin pääsi jutun aikajanalle. Kirjan loppu oli huikeaa luettavaa. Jos sinä et ole vielä ottanut Maria Wern -dekkaria käteesi, niin aikaa ei ole tuhlattavaksi. Suosittelen suurella sydämellä!


perjantai 8. tammikuuta 2021

Kale Puonti: Milo

 Kale Puonti

Milo

Bazar kustannus

2021


Saatu kustantajalta


Kale Puonnin edellisen kirjan Mannin jälkeen hyrisin hiljaa tyytyväisyyttä, että kerrankin on Suomessa saatu dekkarikenttään sanataiteilija, jonka tuotos täyttää niitä toiveita, joita minä olen asettanut hyvälle tämän genren kirjalle. Tälläkin kertaa Puonti ei petä minua uudella kirjallaan.

Fatjon Milo on epäonninen albanialainen huumekiho, joka pahoinpiteli hotellissa alan naisen, muisteli tekemisiään kivisten seinien sisällä parin vuoden ajan. Hyvin kokoon kyhätty huumerengas jäi lapsipuolen asemaan. Onneksi kotipuolen mafiapomo Pollo-setä armahtaa ja antaa vielä uuden mahdollisuuden. Uuden henkilöllisyyden turvin on hyvä jatkaa keskeytynyttä pikku bisnestä. Tuo tulee näkyväksi myös Kaartamon ryhmäläisille Pesosta myöten.

Kun lukee Puonnin tekstiä, huomaa helposti, että tarinan takana on sananikkari, joka tuntee alansa kuin omat taskunsa. Puonnin teksti on tiivistä, vaivatonta ja siitä puuttuvat turhat krumeluurit, vatvomiset ja vatuloinnit. Aineksia olisi ollut asioiden enempäänkin pyörittelyyn. Onnekseen tähän kaskeen Puonti  ei tälläkään kertaa kompastu. Hänen tekstiään on muhevaa lukea. 

Uuttakin on jo luvassa. Syyskuussa ilmestyy Virkki, joka on kertomus kahdesta miehestä, joista toisesta tulee poliisi ja toisesta rosvo. Miten mustavalkoinen juttu on tulossa, sitä jään innolla odottamaan. 

keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Eeva Klingberg: Syvän maan juuret


 Eeva Klingberg

Syvän maan juuret

Gummerus

471 sivua


Kirjastolaina


Melkein voisin sanoa, ettei kulunut vuodentaite voisi saada herkullisempaa loppua ja mehevämpään uutta starttia kuin tämän Syvän maan juurien lukutunnelmat. Tämä kirja on tarjonnut lukijalleen huikean tarinan, jota kustantaja kuvaa "kansainvälisen tason lukuromaaniksi". Tähän on kyllä pakko yhtyä!

Ernest Gray kohuttu newyorkilainen kirjailija sai aikanaan esikoisteoksen julkaisun jälkeen tyytyväistä hyrinää lukevan yleisön keskuudessa. Jatkoa tuotannolle odotettaan ja on odotettu, mutta uutta julkaisuriman ylittävää kertomusta ei vaan tunnu syntyvän. Tämän kaiken tuskailun keskelle Ernest saa veljeltään puhelun. Veli kertoo isän kuolleen, ja häntä kaivataan takaisin kotiseudulle Alabaman syvään etelään hautajaisiin ja perinnönjakoa varten. 

Matka takaisin kotiin ei ole helppo. Ernest kokee olevansa ulkopuolinen niin oman perheensä kuin kotiseutunsa ummehtuneen elinpiirin kanssa. Nyt kun isäkin on jo poissa,  on tilit ja muistot pakko selvittää ihan itsensä vuoksi.

Klinberg vie lukijansa aikamatkalle 1930- ja 1970-lukujen Yhdysvaltojen syvän eteläln tunnelmiin, jossa vastaan tulevat monet noiden aikakausien vitsaukset. On sortoa rotujen välillä, opportumismia, syrjintää. Lukija löytää itsensä milloin henkilökohtaisten tragedioiden tai perhesalaisuuksien keskeltä. Juoni kulkee muhevasti Ernestin lapsuuden arjessa ja myöhemmissä vaiheissa, joissa Newpinen paikkakunta näyttäytyy Ernestille ihan uudessa valossa. 

Kirjaansa kirjailija on tehnyt vaikuttavan taustatyön ja varsinainen tarina alkaa hitaasti. Taustaa tapahtummille ja henkilöille kerrotaan laajasti - ehkä turhankin laveasti? Varsinaiset tapahtumat löytyvät vasta viimeisen kolmanneksen sisältä. Vaikeista ja raskaista teemoistaan huolimatta kerronta on kevyttä, ja se on taidolla tehty. Syvän maan juuret jäi mieleeni viihdyttävänä historiallisena romaanina, joka hitaan alun jälkeen yllätti tapahtumillaan.