keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Metropoliitta Pateleimon: Vienan risti

 Metropoliitta Pateleimon

Vienan risti

Myllylahti

2021


189 sivua

Kirjastolaina



Usein hyvät lukukokemukset tulevat sattumien kautta. Niin ovat tulleet tutuiksi tämän ortodoksipiispa, Metropoliitta Panteleimon teoksetkin. Tällä kertaa kirjastovierailun uutuustelineellä oli Vienan risti, ja se tietysti tipahti siltä silmäykseltä kirjakoriini joululukemistoksi. Hyvä välipalakirja, ehdottomasti. Olen kuin varkain tykästynyt metropoliitan kynan jälkeen. Metropoliitalla on hyvä silmä ja tyyli dekkareiden teossa. Ehdottomasti. Niitä voin suositella itse kullekin, vaikka sen kuuluisan lukujumin laukaisijaksi.

Panteleimonin uutukainen vie lukijan yläsavolaissuuden maalaismaisemiin kuvitteelliseen Koskijärven kylään. Kylä elää omaa oloaan kirjan alussa hiljalleen, kunnes idylli järkkyy pahemman kerran. Takakankaan metsikköstä löytyy maamittaustöiden lomassa ihmisen luita. Kenen luut on peitelty metsikön multiin yhdessä slaavilaisen ristin kanssa? Sitä kysellään kylän raitilla ja maalaistuvissa kaiken muun arkisen aherruksen lomassa?

Tutkimuksien edetessä paljastuu, että kyseessä on luut, jotka kuuluvat laukkukauppiaalle ennen sotia kylällä kulkeneelle vienankarjalaiselle Mikko Valtoselle. Tämä entinen Vlasov on kulkenut kylänraittia tuvasta tupaan, ja naisetkin ovat karjalaiseen mieheen mieltyneet. Sen verran raamikas mies on ollut kyseessä. 

Vaikka kirjan juoni avautuu lukijalle hiljalleen hivuttaen, tulee kierroksia roimasti lisää, kun metropoliitta kirjoittaa juoneen toisenkin kuolemantapauksen, jossa itsemurha on pelkkää lavastusta.

Kuulusteluja tehdään kylän tuvissa ja Hiekan talossa tietysti poliisin johdolla. Poliisin leski Elisabet Uimonen yhdessä Impi Kyykysen kanssa tosin ovat sitä mieltä, että näillä kahdella kuolemantapauksella on jokin kohtalonyhteys. Heidän tehtävänään on itseoikeutetusti selvittää omin neuvoin tapahtumien kulut ja esittää selvät todisteet virkavallan edustajille. Hehän ovat avaintodistajia ja tunsivat laukkukauppiaan henkilökohtaisesti.

Vienan risti on näppärästi rakennettu henkirikosromaani, jossa draamankaareen piirtyvät hienosti intohimorikollisuuden nostalgia 1960-luvulta. Kiva dekkari, jota suositelen luettavaksenne!


tiistai 21. joulukuuta 2021

Ruth Druart: Viimeinen yö Pariisissa

 Ruth Druart

Viimeinen yö Pariisissa

While Paris Slept

2021

Suomennos:  Elina Salonen


Sitruuna kustannus

2021

450 sivua


Kirjastolaina


Viime kirjastoreissu lähikirjastooni on ollut antoisa kirjasaalista silmälläpitäen. Joulunajaksi tuli noukittua luettavaa hyllyistä ja uutuustelineeltä korintäydeltä. Yksi näistä löydöistä on Druartin Viimeinen yö Pariisissa. Kirja on maikoisaa luettavaa, mutta ajankohta, johon tämä tuli nyt luettua ei ehkä ollut itselleni paras, sillä mielessäni pyöri vielä vahvasti Mark Sullivanin Palavan taivaan alla - dokumenttiromaani Pino Lellasta II maailmansodan tiimellyksessä. Sen tunnelmat tulivat vääjäämättä mieleeni kirjaa lukiessani....

Beauchampsin perhe elää vuotta 1953 sodaljälkeistä vaurastuvaa arkea Yhdysvalloissa Santa Cruzissa. Kesäkuun lopun aurinko porottaa jo kuumasti aamuvarhaisella, kun pihakadulle ilmaantuu outo Chrysler tammen katveeseen. Perheen isä Jean-Luc huomaa auton ja astelee keittiöön, jossa on vaimo Charlotte ja heidän poikansa Sam jo aamiaisen ääressä. Pian koputetaan ulko-ovella. Poliisi haluaa kuulustella Jean-Lucia sodan ajan tapahtumista kammarilla. Tuosta ajanjaksosta hänelle on jäänyt muistoksi kasvoihin julkea arpi. ja vasemmasta kädestä menetetyt sormet.

Kirjan toinen aikajana kulkee 1944 Pariisissa. Saksalaiset ovat miehittäneet Ranskan lähestulkoon ilman vastarintaa, ja juutalaiset ovat täälläkin ahtaalla. Keltainen tähti pitää olla ommeltu juutalaisilla päällysvaatetuksen hihaan heidän liikkuessaan ulkosalla. Heitä kuljetetaan työleireille mm. Darcyn rautatieasemalta, jossa Jean-Luc huolehtii kiskojen kunnosta. Hän aavistaa juutalaisten kohtalonkulun, kunnes itse astuu omaan miinaansa ja joutuu hoidettavaksi sairaalaan, jossa hoitajana on Charlotte. Pari rakastuu palavasti toisiinsa.

Ajattelin, että tässä taitaa olla nyyhkytarina edessä ja olin vähällä hylätä koko jutun, kunnes eräänä päivänä juna-asemalla on taas lähdössä uusi karjavaunullinen juutalaisia "evakoitavaksi". Jean-Luc saa käsivarsilleen vastasyntyneen pienen käärön. Tuo käärö on Sarahin poika Samuel, jonka Sarah luovuttaa Jean-Lucin hoteisiin turvaan joutuen itse karajavaunun kyytiin miehensä kera. Tästä alkaa ihan uusitarina.

Minua kosketti tämä Sam'n tai Samuelin tapaus. Sen voi hyvin tuoda nykypäivään. Moni sijoituslapsi kokee samaa ulkopuolisuutta, mitä Samuel koki esiteini-ikäisenä omassa maassaan vieraassa kulttuurissa. Kenen ehdoilla mennään, ja milloin lasta ja hänen tahtoaan täytyy kuunnella siinä, kun kyseessä on lapsen etu? Tätä pohtii lukija kirjan sivuja käännellessä.

Viimeinen yö Pariisissa on hyvä toive Joulupukille esitettäväksi - vielä ehdit. Suosittelen!



lauantai 11. joulukuuta 2021

Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu

Sarah Lark 

Kiivilinnun kutsu


Der Ruf des Kiwis
2009

Suomennos: Sanna van Leeuwen ja Veera Kaski
Bazar kustannus

894 sivua

Arvostelukappale
Kiitos kustantajalle!


Vihdoin, todellakin vihdoin sain luettua tämän Larkin mahtiopussetin kolmannen osan Kiivilinnun kutsun. Se oli mielenkiintoinen ja viihdyin verrattain hyvin sen sivujen äärellä, vaikka lukusessio katkesi muiden kirjojen pyrkiessä väliin, mutta Larkin tarina kesti hyvin mielessä, ja sen pariin on helppo palata taukojenkin jälkeen.

Minäkin kuulun siihen lukijakuntaan, jotka pettyivät kun saivat tietää kustantajan ratkaisun, että tätä kolmatta osaa tuskin suomennetaan. Onneksi se kuitenkin tehtiin ja päätös pyörrettiin. Kiitos siitä. Nautin nimittäin suunnattomasti trilogian ensimmäisestä osasta. Se osui ja upposi. Toinen ei purrut ihan niin hyvin, mutta tämä kolmas osa Kiivilinnun kutsu on taas sellaista, johon uppouduin kuin kuuma veitsi voihin.

Kolmatta osaa lukiessani voin todeta ihan sitä samaa mitä Kirjarouvan elämää blogin Piritta totesi (täällä), Sarah Lark on armoitettu tarinaniskijä, mutta tiivistys olisi ollut enemmän kuin paikallaan. Piritan ynnäämät setin 2648 sivua on paljon, mutta setin kaikki kirjat ovat helppolukuisia ja koukuttavia. Tämä kolmas osa lähes kilon kirja asetti omat rajoitteensa siihen, missä ja miten sen sivuja kannatti selailla. E-kirjana se olisi ehkä parasta lukea.

Kiivilinnun kutsussa minua sykähdytti ennen kaikkea kirjan ehdoton päähenkilö Gloria Martynin elämä, toisin loppuratkaisu oli minulle pienoinen pettymys. Olisin luonut sen jotenkin toisenlaiseksi.

Jos kaipaat lomallesi lukemista, hyvin voit sen aukon täyttää Sarah Larkin Uuteen Seelantiin asemoidulla setillä. Itsekin aion sen uudelleen vielä lukea. Suosittelen sitä Sinulle! Viihdyttävä lukupaketti!


torstai 25. marraskuuta 2021

Mark Sullivan: Palavan taivaan alla

 Mark Sullivan

Palavan taivaan alla

Beneath a Scarlet Sky
2017

Suomennos Seppo Raudaskoski

Sitruuna kustannus 
2019

614 sivua

Kirjastolaina

Viime kirjastovierailullani kirjaston henkilöstö oli koonnut näyttävästi esille kirjoja, joissa on joulunpunaiset kannet. Nähtyäni tämän Palavan taivaan alla -teoksen muistui heti miten mieleeni, että tuo kirja on ollut Täytyy lukea -pinossa pitkään - liiankin pitkään, ja moni muu on mennyt sen edelle lukujonossa. Tällä erää en sitä jättänyt enää hyllyyn muiden punaisten kirjojen joukkoon, vaan nappasin sen siltä sijoilta mukaani.

Mark Sullivan on kirjoittanut romaanin Giuseppe "Pino" Lellasta tavalla, joka tempaa lukijansa mukaansa kuin parhaimpaan seikkailukertomukseen tosin sillä erotuksella, että tässä kirjaan on romaanimuotoon kirjoitettu elämänkaari, joka on täyttä totta. Kirjan alussa Pino Lella on nuorukainen, 17-vuotias joka ei halua olla millään lailla tekemissä natsiaatteen kanssa. Nuoren miehen sydän sykkii enemmän hyvälle ruoalle, ihanalle musiikille ja naisille. Mutta kotikulmien tunnelmat Milanossa Pohjois-Italiassa alkavat tuntua vaarallisilta ja perhe ehdottaa Pinolle pakenemista vuoristoon Casa Alpinaan, jossa tutun papin Ren luona on tullut vietettyä poikavuosina useampi kesä. Pian hän kuitenkin huomaa, että uskonisällä on ollut suunnitelma hänen varalleen, ja Pino liittyy mukaan järjestöön, joka on osa Italian vastarintaliikettä. Se vie turvaan juutalaisia alppien yli Sveitsiin.

Pinon elämä ja toiminta vuoristossa on kyllä huimaa luettavaa. Elin vahvasti lukiessani mukana hänen retkikuntiensa menoa seuraten. Pinon elämän kulminaatiopiste tai nollakohta on edessä, jolloin hän haavoittuu ja hän pääsee hyvän kielitaitonsa avustamana vaikutusvaltaisen natsin Hans Leyersin autonkuljettajaksi. Hans Leyers on mies, joka oli Adolf Hitlerin oikea käsi Italiassa.

Sota riehuu vanhalla mantereella Euroopassa. Pino kuljettaa Leyersiä pitkin poikin rintamalinjoja ja pääsee aitiopaikoilta näkemään niitä asioita, joita reportterit kirjoittavat kotirintamalle lehtien palstoilla. Pinolle on auki vakoilun mahdollisuus ja hän tarttuu liittoutuneiden oljenkorteen. Hän on tärkeä lenkki partisaaneille kotirintamalla. Jääkö hän kiinni ja paljastuu, sitä lukija pelkää!

Rakkaus Annaan on kyllä kirjassa herkkääkin herkempää luettavaa. Tuo rakkauden kokemus jätti arven Pinon sieluun. Mark Sullivan on onnistunut tuota aistikasta tunnelmaa tallenttamaan onnistuneesti, vai mitä? 

.... Anna suuteli häntä neljännen kerran. Pinosta tuntui, että puupuhaltimet alkavat soida hänen rinnassaan värähtelevien jousisoittimien seurana, ja hänen mielensä ja ruumiinsa sulivat silkaksi musiikiksi, jonka nimi oli Anna-Marta. (mts. 303)

Mark Sullivan elämänkerta Pino Lellasta on mieleenpainuva lukukokemus. Kirjassa on paljon, niin paljon kohtauksia, jotka elokuvamaisesti piirtyivät mieleeni kuin isolle valkokankaalle. Se on ollut kiehtova tutkimus- ja kirjoituskohde kirjan tekijälle. Odotan kovasti näkeväni tuon elämänkerran joskus vielä valkokankaalta, sillä sen kerronta on kuin suoraan elokuvakäsikirjoituksesta. Huikea kirja!

keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Alex Michaelides: Neidot

Alex Michaelides:

Neidot

The Maidens

2021

Suomennos: Antti Autio

Gummerus

2021

461 sivua

Kirjastolaina/
Arvostelukappale

Kiitos kaunis kustantajalle!


Alex Michaelides on tullut rymistellen rikoskirjallisuudesta nauttivien tietoisuuteen. Hänen esikoisensa Hiljainen potilas vuodelta 2019 keskustelutti teemallaan dekkareiden ystäviä ympäri maailmaa tavalla, joka jätti minuunkin oman leimansa. Polttomerkki tai stigma oli tuolloin niin vahva, että Gummeruksen syksyn katalogia kun plarasin riemastuin, kun näin, Michaelidesilta on tullut uutta tuotantoa ulos. Pidin suunnattomasti siitä psykologisesta jännitteestä, joka ympäröi Hiljaista potilasta, joten odotukset ovat olleet korkealla.

Alex Michaelides
Kirjailija Alex Michaelidesilla on brittiläis-kreikkalaiset juuret. Hän on varttunut Kyproksella ja valmistunut maineikkaasta saarivaltion kuninkaalisesta yliopistosta Cambridgestä sen Trinity Collegesta pääaineenaan englanninkielinen kirjallisuus. Tuohon samaan maailmaan ja miljööseen värittyy myös tämän kertainen Neidot -teos. Lähes tarunhohtoinen vanha kivilinnamainen taustamiljöö antaa uskottavan pohjan hänen uudelle tarinalleen - hänelle kerrassaan tuttu paikka. Vanha opinahjo ja sen tuttu tunnelma näkyy ja tuntuu rivillä ja niiden välissä. Tietysti, jos olisin itse lukijana vieraillut tuossa ikonisessa yliopistossa, sen aiheuttamat mielikuvat olisivat kertautuneet ihan uuteen potenssiin tarinaa lukiessani. Nyt nuo olivat vain mielikuvia - tunnelmapaloja.

Minua näissä molemmissa tarinoissa, niin Neidoissa kuin esikoisessa, Hiljaisessa potilaassa, kiehtoo tuo mystiikka ja kreikkalaiset tarustot. Hiljaisessa potilaassa on löydettävissä tarina Alcestistista ja Euripidesin työstä, joka on käännetty psykiatriseen sairaalan miljööseen. Neidoissa viitteet löytyvät uudelleen kreikkalaiseen tarustoon. Tällä kertaa tapetilla ovat Persephonesta ja Iphigenian uhreista. Hienolla tavalla Michaelides käyttää lapsuutensa kasvuympäristöä ja silloin kuultuja mystisiä tarustoja osana dekkareidensa viitekehystä.

Michaelidesin Neidoissa kreikkalaisten tragedioiden kaikkien rakastama professori Edward Fosca on murhaaja. Tätä mieltä on psykologi ja ryhmäterapeutti Mariana Andros.

Kun löytyy uusi ruumis Marianan pakkomielle todistaa Foscan syyllisyys käy yhä hallitsemattomammaksi ja uhkaa tuhota sekä hänen uskottavuutensa että läheisimmät ihmissuhteensa. Mariana on päättänyt pysäyttää tappajan, vaikka se maksaisi hänelle kaiken - jopa hänen oman henkensä. ( https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512413188/neidot/#, 20.10.2021)

Alex Michaelides on vakuuttanut minut dekkaritaidoillaan luomalla Neidoista tarinan, joka piti hyvin näpeissään. Kiehtova mystiikkaa ja yllättävä loppu takaa hyvän dekkarinautinnon. Huomaan jo odottavani Michaelidesilta uutta luettavaa.



sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Matti Rönkä: Surutalo

 Matti Rönkä

Surutalo

Gummerus

2021

287 sivua



Kirjastolaina


Matti Rönkä on kuvannut uudessä kirjassaan, Surutalo, kahta veljestä: kuusikymppinen päähenkilö Jukka, jonka on kerryttänyt ansioluetteloaan muotoilijana maailmalla, ja hänen luonnonlapsihenkinen teknikko isoveljensä Timppa. 

Veljeksistä Jukka perii rintamiestalon ja tulee kotiseudulle vuosien jälkeen. Perillä odottaa talo, ja sen ympärillä tulvahtavat muistot lapsuudesta ja vanhemmista. Poikien äiti kuoli jo varhain, ja välit isään katkeavat kertalaakilla yhteen lyöntiin. Nyt isäkin on kuollut, ja on tullut pesänselvitysten aika.

Surutalo on kuvaus edellisten polvien skeemoista, maailmankuvista ja niiden periytyvyydestä. "Se kuvaa sodan käynneen isän kasvattamia veljeksiä, puusepänverstaalla ja tanssilavalla syttyvää nuoruuden intohimoa, opiskeluvuosia 80-luvulla svengaavassa Helsingissä ja yhden miehen myrskyä kesällä 2020." (Gummeruksen katalogi syksy 2021)

Teksti on huoliteltua, jossa on ammattilaisen leima. Hämmentynyt puna nousi niissä kohdin, joissa kirjailija on sisällyttänyt kerrontaan puolivallattomat seksikohtaukset...

Surutalo on kelpo teos, vaikkei se tällä erää paras rönkä olekaan.


maanantai 27. syyskuuta 2021

Winston Graham: Poldark Laululintu

Cover image of Aidan Turner and landscape:
Craig Hardle / Shutterstock
Winston Graham

Poldark Laululintu

Bella Poldark

2002

Suomennos: Lauri Sallamo ja Heidi Tihveräinen

Gummerus

2021

751 sivua


Kirjastolaina 


Poldark Laululintu on iki-ihanan Poldark-kirjasarjan päätösosa eli 12. teos. On tullut aika jättää jäähyväiset tämän kirjan myötä Cronwallin tuuliselle nimelle, jossa mittaa ovat kreivikunnassa ottaneet toisistaan Poldarkit ja Warlegganit. 

Poldark Laululintu jätti lukijansa haikeaan mielentilaan - tyyliin nyt on tarina saatu kerrottua. Vuosien ajan olen odottanut Gummerukselta aina uutta tietoa siitä, että luettuani yhden poldark-kirjan, pian saan käsiini uuden. Vähän samalla tavalla koin Jeffrey Archerin Cliftonin-kirjasarjan kohdalla aikaisemmin tänä vuonna. Nyt on kahdet suuret saappaat täytettävä uudelleen!

Tämä kirjasarjan suomennos on ollut kulttuuriteko Gummerukselta. Olen ikionnellinen, että he ovat suomentaneet koko setin. Isoin kiitos siitä teille, ja tietysti setin suomentajille. Se on ollut valtaisa urakka, mutta lukija on nauttinut tehdystä työstä - ainakin minä. 

Poldark-kirjasarja on ollut Grahamille iso ponnistus ilmestyihän ensimmäinen poldark-kirja jo vuonna 1950 tuolloin nimellä Jeremy Poldark. Onneksi kirjailija ehti nähdä koko kirjasarjan julkaistuna, sillä tämä viimeinen Bella Poldark julkaistiin vain vuosi ennen Winston Grahamin kuolemaa. Kuollessaan 2003 Winston Graham oli tuolloin 95-vuotias.

Grahamin Laululintu on selvästi Bella Poldarkin kirja. Mietin lukiessani, miksi sitä ei olisi voitu nimetä alkuperäisen mukaan Bellaksi, koska Rossin ja Delmezan nuorin tytär on tämän kirjan ehdoton päähenkilö. Hänen taiteilijauraa ja -siipien kantavuutta vuosien 1818 - 1820 aikana seurataan tarkasti. Tuohon maailman aikaan brittiensaarilla Shakesperen näytelmät olivat suurta kansanhuvia valikoiduissa teattereissa. Ja brittiläinen maailma muutenkin asettuu omaan uomaansa, kun naapurimaan Napoleonin sodat on saatu sodittua.

Toinen mieleenpainuva henkilö tässä kirjassa on ehdottomasti Valetin Warleggan - monestakin syystä. Kirjan ensilehdillä kerrotaan taustaa koko henkilökaartin kohdalla. Siellä kerrotaan "virallinen totuus" Valentinen syntyperästä, mutta jos olet kirjasarjaa lukenut, voit jäädä toiselle kannalle siitä, onko Valentin, Elisabetin poika ja Rossin ensi rakkauden hedelmä, todella Warleggan vai Poldark? Minulle Valentin jää mieleen mielenkiintoisena sotilaana. Valentin oli mukana Napoleonin sodissa, ja avioitui Clement Popen lesken kanssa. Valentinelle ja Selinille syntyi pieni poika, joka kastettiin Georgeksi - "isoisänsä" sulaatto-George Warlegganin mukaan, joka ei taida olla oikein George-papan mieleen. No, siitä huolimatta Valentinen elämä on värikästä, ja väriä tuo myös lemmikiksi hankittu Butto-apina. Apinan kasvaessa se aiheuttaa niin kylällä kuin kotonakin omat ongelmansa omilla omituisilla oikuilaan ja Selina saa tarpeeksi, mutta miten lopulta käy, kun pieni Georgie-vauva kidnapataan, ja Place Housessa syttyy tulipalo?

Tuulisella Namparan lähitienoilla liikkuu myös murhaaja? Kuka hän on ja mikä on motiivi, kun nuori nainen löydetään murhattuna raa'asti kurkku auki leikattuna?

Niin, ja miten ratkeaa George Warleggan ja Ross Poldarkin välit? He ovat kirjan lopussa jo eläkkeellä olevia aatelismiehiä molemmat. Löytävätkö he viimein sovinnon koko aikuisiän ajan umpisolmussa olleille suhteelleen?

12. poldark on hieno kirja. Suosittelen sitä lukupinoon vaikka koko kirjasarjaa.




maanantai 13. syyskuuta 2021

Kirsi Pehkonen: Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella

Kirsi Pehkonen

Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella




Karisto

2021


269 sivua


Kirjastolaina


Jo useampana suvena  Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-kirjasarja on kuulunut kesääni tavalla tai toisella. Niin tänäkin vuonna, tosin kesä alkaa pikku hiljaa menettää värikylläistä kukkeuttaan syksyisiiin tuiverruksiin, ennen kuin tällä erää tavoitin Pehkosen uutukaisen. Kirjastossa varauslista oli ennättänyt jo ennätyspitkäksi, ennen kuin minä pääsin lukuhalukkaiden letkan jatkoksi.

Pehkonen on kirjoittanut jälleen taattua kesätarinaa Jylhäsalmen jylhiltä rannoilta. Tätä kirjaa käännellessä olen miettinyt kirjan kantta monesti lukurupeamien aluksi. Tässäkin kannessa maalaisidylli on kauneimmillaan: ohrasato pellossa lähes korjuukypsänä odottamassa puimureita ja traktoreita sadokorjuuseen. Ehkä kuvaavampi kansi olisi ollut tarinan kannalta rantamaisemissa kallioisella paikalla laituri, jossa kesäiset touhut menossa. Tiedä sitten?

Aikaisemmissa kirjoissa Pehkonen on vienyt lukijan lossikahvila Lossarin maisemiin. Lossari on saanut uuden terassin ja maakuntalehteen täytyy saada jonkin sortin juttua. Sitä on tullut tekemään Freelancer-toimittaja Laura, jolla on tarkoitus juttuttaa tekijöitä, Lossarin omistaja Sirkkaa ja tietysti kahvillassa kupposiaan kumoavia ja jätskituutteja tuhoavia kesävieraita. Juttumatka veikin Lauran ihan  kesävieraaksi Jylhäsalmelle, ja monet meille lukijoille ennestään tutut Lossarin kanta-asiakkaat tekivät myös omat tuttavuutensa Lauran kanssa mm. tuo lupsakka Pennasen Vate....

Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella kirjan toinen päähenkilö löytyy Lauran jututettavien joukosta. Äidin työkaveri Sari on paikallisen pankin pankinjohtaja. Tuo pieni pankki on myllerryksissä, sillä paineita fuusioitumiseen on esitetty, ja se on saanut lieveilmiötkin liikkeelle. Pitkälti näiden henkilöiden ympärille Pehkonen on luonut kirjasarjan viidennen kirjan.

Silmiin pistävää tässä kirjassa on nuo Lauran mahdollisten juttujen aiheet, jotka on kirjoitettu kursiivilla. Tiedän, että freelancer-toimittajat pitävät silmänsä ja korvansa auki kirjailijoiden tavoin. Teemoja kirjataan muistiin tavalla jos toisella. Aiheet, kun voivat tulla vastaan lähes missä tai mistä tahansa, ja ne on saatava tuoreeltaan muistiin, muuten ne unohtuvat sen siljan tien. Silmiin ne kuitenkin kävi tällä kertaa, kun sivu toisensa jälkeen löytyi otsikkovaihtoehtoja ja juttuaiheita tähän tyyliin:

"Maalaisromantiikkaa Jylhäsalmella' se olisi ihan nappi otsikko parisuhdejutulle. Tai Kypsää rakkautta navetan katveessa. tai ehkä Lannantuoksuista lempeä. No, ehkä ei." (mts. 243)

Kiva kesäkirjasarja Jylhäsalmen sydämestä Lossarin ja pikkumökin kupeesta! 

lauantai 4. syyskuuta 2021

Taina Latvala: Torinon enkeli

 Taina Latvala

Torinon enkeli

Otava

2021

326 sivua

Kirjastolaina


Viime kirjastovierailulla uutuustelineessä keikkui Torinon enkeli silmieni tasolla. Se herätti oitis huomioni kauniilla kansillaan (eikös?), ja se oli pakko ottaa käsiin ja käännellä. Taina Latvala on minulle uusi kirjailija, joten uteliaana tavasin takakantta. Istun kirjaston jo kuopalle painuneeseen sohvaan ja aloitan selailun.

Kirjan päähenkilöksi paljastuu kirjailija, nimettömäksi jäävä nainen, joka lähtee Torinoon jouluksi kirjailijaresidenssiin työstämään näytelmää. Tuo työstö taitaa kuitenkin olla vain onneton tekosyy matkustamiselle, sillä Joulu kotimaassa yksin ei kuulosta vasta eronneelle mitenkään hurraavalta, kun kipupisteitä on yllinkyllin, ja biologinen kellokin tikittää aikapommin lailla tyhjän sylin -syndroomaa uhmaten. Nousin sohvalta ja päätös oli tehty - tämähän täytyy ehdottomasti lukea.

Latvala kuvaa lukijan eteen miljöön, Torinon kaupungin, juuri niin huurteisen ihanana, kun se vaan voi olla. Tunntetut paikat tulevat esiin milloin missäkin yhteyksissä ihan niitä mystisiä käärinliinoja myöten. Tuo mystiikka on yksi mielenkiintoinen teema tässä kirjassa. Residessi, jossa kirjailija asuu on jo sinällään mystinen paikka - sen on todenneet monet siellä vierailleet taiteilijat, jotka ovat kuvanneet omat kokemuksensa residenssin vieraskirjaan. Löytyypä muuten Latvalakin tuosta vieraskirjasta, joten autofiktiivinen teos tämä Torinon enkeli ei kuitenkaan ole, vaikka kirjaston sohvalla niin ajattelinkin.

Naisen kävellessä pitkin Torinon vanhoja katuja, hän kohtaa yksinäisen viluisen pikku tytön sinertävine huulineen, joka tuntuu olevan yksin ja vailla huolenpitoa. Onnekseen kirjailija taitaa muutaman sanan kansalaisopiston kielikurssin avustamana italiaa, joten alkeellinen huolenpito voi alkaa. Etsitään tytön vahemmat myöhemmin, josta syntyy tämän kirjan katastrofin ainekset. Torinon hyvän ja pahan risteysasema - niin naiselle on kerrottu - tuo tuntuu todentuvan.

Tässä tarinassa on lumovoimaa ja vetoa ihan imuksi asti. Se pohdiskelee naiseutta ja äitiyttä tavalla, jossa pelkona on tyhjän sylin syndrooma - onko minusta sittenkään äidiksi, mitä muut siitä ajattelevat, jos en haluakaan lapsia tai saa niitä. 

Huikea romaani, jonka parissa viihdyin verrattain hyvin!


torstai 2. syyskuuta 2021

Arttu Tuominen: Vaiettu

Päällys: Mika Tuominen

 Arttu Tuominen

Vaiettu



WSOY

2021

402 sivua


Kirjastolaina



Albert Kangasharju yritetään murhata hoivakodin puistossa kesken iltakävelyn. Näin alkaa Arttu Tuomisen hyvin massastaan erottuva dekkari. Nyt ollaan tosissaan, sillä kesken jäänyt murhayritys yritetään viedä vielä sairaalan teho-osastollakin päätökseen, mutta onneksi poliisi on jo paikalla. Tekijä pakenee.

Pian Porin poliisin tietoon tulee toinen liki satavuotiaan sotaveteraanin kuolemantapaus. Klaus Helminen siepataan kesäkodiltaan ja löytyy hirtettynä. Helmisen vaatekaapissa roikkuu SS-sotilasunivormu tunnuksineen. Kangasharju ei tunnista Helmistä ja SS-joukkoja, mutta lääketokkurassa poliisille hän on puhunut selvääkin selvempää saksaa, ja syntyy epäilys, että historia toistaa nyt itseään, ja paha saa viimein palkkansa, vai saako?

Poliisi tutkii ja tutkinta vie Albertin, Klausin ja muutaman muum vapaaehtoisen jatkosodan aikaan, kun Natsi-Saksa hyökkää Neuvostoliittoon itärintamalla.

Vanha sanonta, minkä taaksesi jätät, sen edestäsi löydät. Kiistelty osa Suomen sotahistoriaa havisee Vaietun tarinassa. Se on omanlaisensa miksaus historiallista sotaromaania ja nykydekkaria, jossa kerronta kulkee sujuvasti ja notkeasti. Se oli pakko lukea melkein samalta istumalta. Tarinan isoissa moraalisissa kysymyksissä syntyi imu, joka piti.

Olen merkinnyt Arttu Tuomisen muistiin!

lauantai 7. elokuuta 2021

Annamari Marttinen: Häiriömerkintä

 Annamari Marttinen

Häiriömerkintä

Tammi

325 sivua


Kirjastolaina



Alkuvuodesta kun tein lukusuunnitelmia, huomasin, että Marttiselta on tullut ulos uutta tuotantoa. Tuo teos jäi mietityttämään - uskallanko ottaa lukulistalle tämän teoksen, sillä tiedän kirjailijan kyvyt taidokkaana tabuaiheiden käsittelijänä. Jännitin sen ihon alle menevyyttä. Kestänkö sitä?  Kevääseen tuli paljon mutkia matkaan, koronasulut ja pitkät varausjonot lähikirjastossa. Häiriömerkintä kyti yhä mielessäni. Teki omaa pesäänsä.

Vihdoin sain kirjan käsiini ja kääntelin sitä uteliaana. Kirjan otsake - häiriömerkintä - on jo itsessään niin latautunut yhdyssanana, että sitä ei mielestäni olisi tarvinnut rikkoa etukannessa - tavuiksi ilman tavuviivoja. Vieraksun tätä ulkoasumuotoa. Se tuntuu olevan ajan yksi ilmentymä kaiken karvaisessa mainosmateriaalissa. Muutenkin kirjan ulkoasu on vaisu, kun ajattelee kirjan teemaa ja sen sanan mahtipontista tehokkuutta ja sen antamaa tyrmäävää vaikutelmaa.

Marttisen kirja on erityisen ajankohtainen. Maatamme on ravistellut näkymätön vieras: virus, joka on kulttuuriväkeä ravistellut tavalla, jota ei ole voinut ennalta aavistaa. Maksuvaikeudet ovat jälleen tulleet monelle, liian monelle todeksi, vasten omaa tahtoa ja vienyt velkahelvettiin. Kierteeseen, jossa ei tunnu olevan ulospääsyä - korko juoksee jo korolle.

Häiriömerkintä ei ole velkahelveteistä kauheimpia, vaan ihan tavallisen maijameikäläisen elämää, joka onnettomien sattumavalintojen kautta joutuu syöksykierteeseen mutta pudotuksen oikaisuun Marttinen antaa vielä mahdollisuuden, vaikka veitsenterällä jo käydään. 

Marttisen kirjan päähenkilö Karoliina on hyvin samaistuttava hahmo: avioeron kautta teini-ikäisen Lumin yksinhuoltaja, jonka syöksykierre alkaa kahden asunnon loukusta ja irtisanomisilmoituksesta. Tulot tipahtavat, mutta kasvoja ei saa menettää, vaikka varat eivät riitä edes peruselämiseen. Vipeilläkö rahoitan lapseni ruoan ja vatsantäytteet, kun jääkaapissa ei ole ovea avattaessa kuin paljas kylmä valo? Pitävätkö kulissit, mitä naapurit sanovat, kun tietävät?

Häiriömerkintä on kielensä puolesta nautittavaa luettavaa. Olen aina tykännyt Marttisen kirjoitustyylistä ja kerronnantaidosta. Huomaa helposti, että kielen ammattilainen on tekstin takana. Tämä on kiltti tarina, joka olisi voinut kääntyä vaikka miksi - odottelin ankarampaa ahdinkoa. 

sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Minttu Hapuli: Emil

 Minttu Hapuli

Emil

Sitruuna Kustannus

328 sivua


Saatu kustantajalta

Kaunis kiitos!


Keväällä Minttu Hapulin Emilistä keskusteltiin monessa kirjallisuuspiirissä, nyt vihdoin se ylti minunkin lukupinoon täyteeksi. Emil on Hapulin esikoinen, ja esikoiskirjaksi varsin mielenkiintoinen. Emil on hyvä näyte kirjailijan kyvyistä tarinankerrontaan. Isäni mukaan harjoitus tekee mestarin, ja mestari harjoituksen, joten tulevaa tuotantoa kannattaa odottaa.

Emil alkaa mielenkiintoisesti Mustajärven rannassa on ruumis, joka todetaan Emilin ruumiiksi. Löytö tehdään Martin pihan rantamaisemissa. Martilla on alkava muistisairaus. Alkumetrit antavat odottaa dekkaria, mutta ei kirja dekkariksi kuitenkaan käänny. Harmi. Nyt tarina kietotuu ihmissuhteisiin, joissa Emil on keskiössä. Oikeammin tuo Martti on minusta kaikkein herkullisin hahmo tässä kirjassa. Hänen osansa ja hahmonsa jää valitettavan vähäiseksi....muistisairaus ja kuolemantapaus pihapiirissä...

Olen kirjasta pitkälti Kirjojen kuisketta/Annelin kanssa samoilla linjoilla. Hänen postauksensa voit lukea tästä. Annelikin piti kirjasta, vaikka kaksoiselämää viettävät eivät ole hänen juttunsa, eivät ne oikein jaksa minuakaan kiinnostaa, juoni on kyllä muuten mielenkiintoinen ja dekkarina se olisi ehkä voinut toimiakin´kenties vielä paremmin. Hyvä kirja näinkin.

torstai 1. heinäkuuta 2021

Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille

Balli Kaur Jaswal

Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille

Erotic stories for Punjabi Windows

2017

Suomennos: Suomennos Inka Parpola

Sitruuna kustannus
2021

353 sivua

Saatu kustantajalta
Kaunis kiitos 


Mennyt kesän alku on ollut ennätyksellisen lämmin, ja aikaa ja innokkuutta kirjojen tavaamiselle on ollut niukanlaisesti. Ehkä jonkin sortin lukujumikin on vaivannut uuvuttavan lämmön lisäksi, kun juuri alkukesän aikana ei ole tullut tavattua päivän lehtiä enempää. Sitten tuli pakettilähetys, jossa komeili Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille -teos. Täytyy tunnustaa, että jos en olisi saanut tätä kirjaa, niin tuskinpa se olisi tullut luettua tai otettua edes lukulistalle tai edes laitettua kirjastoon varauslistalle.

Balli Kaur Jaswal on singaporelainen kirjailija, jolla on punjabilaiset juuret. Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille on hänen kolmas romaaninsa, joka sai ensimmäiset lukijansa jo vuonna 2017. Kirjan kustansi englannin kielellä Morrow/HaperCollins.

Minulle intialainen kulttuuri on vieras - mutta mielenkiintoinen. Aina silloin tällöin on sattunut eteeni teoksia, joiden tapahtumaympäristö tai kulttuurinen miljöö on pohjautunut intialaisuuteen. Eroottisia tarinoita pujabilaisille leskille on siis kulttuurinen hyppäys lähes vieraaseen kulttuuriin. Tällä kertaa tuo kulttuurinen hyppy tehdään brittiläiseen pikkupaikkakuntaan Southalliin Lontoon miljoonakaupungin liepeille. Täällä elelee intialainen Sikh-yhteisö, jossa tavataan kirjan päähenkilö Nikki Grenwal, joka on jo parikymppinen brittiläistynyt Punjabi Sikh -perheen tytär. Perheen isä menehtyy äkisti, ja  leski tyttärineen joutuu taloudellisesti tiukoille. Nikki keskeyttää oikeustieteelliset opinnot ja saa paikan luovan kirjoittajan opettajana leskivaimoille sikhiyhteisössä.

Pian ensimmäisten tuntien jälkeen Nikkille käy selväksi, että hänen oppilainaan on kirjava joukko naisia, joilla vain muutamalla on alkeelliset taidot lukea englantia tai yleensä taito kirjallisen tekstin lukemiseen. Luova kirjoituskurssi saa nyt ihan uuden lähtökohdan, kun Nikki huomaa opettavansa nuorille leskeille samoista aapisista aakkosia ja vokaaleja, joita brittioppilaat tavaavat koulutaipaleensa alussa. 

Kirjan tunnelma muuttuu, kun eräs leskistä tuo opetustilanteeseen kirjan, jossa on eroottisia tarinoita, ja lukee niitä ääneen. Vankkoihin kaavoihin pakotetuissa leskissä syttyy uudenlainen liekki, ja perinteisten intialaisten sarien alla alkaa pulputa elämän alkukantainen luovuuden lähde, jossa kukkii mielikuvitus ja koettu monimuotoinen, elämänmakuinen elämä. 

Nämä tarinat sietäisivät saada kovat kannet ympärilleen, mutta miten tämä kaikki pysyisi hallinnassa, kun sana omanlaatuisista oppitunniesta leviää väistämättä yhteisössä. Ettei vain uskonveljet hermostuisi. Siinä on Nikkille päävaivaa kerrakseen.

Kirjaa lukiessani mietin pitkään kirjan nimeä - Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille. Kyllä, nuo värikkäät, monivivahteiset tarinat ovat kirjan keskiössä ehdottomasti, mutta keskiössä on myös entisen emämaan, brittiläisen elämäntavan luoma miljöö, johon oman jännitteensä tuo entisen alusmaan sikhiläisyys ja sen perinteet ja kulttuuriset tavat. Tätä herkullista jännitettä olisin halunnut lukea enemmän tässä kirjassa. Miten länsimaan ytimessä oleva jäykähkö kuninkaalinen siirtomaavalta ja alusmaan emigranttiyhteisö kohtaavat, kun länsimainen elämä alkaa rikkoa rajoja? Nyt tämä jotenkin jäi ilmeisen marginaaliin ja oletuksen asteelle.

Mielenkiintoinen kirja kuitenkin ehdottomasti! 



maanantai 31. toukokuuta 2021

Martta Kaukonen: Terapiassa

Kansi: Perttu Lämsä
Martta Kaukonen:

Terapiassa


WSOY

2021

405 sivua

Kirjastolaina

Tämän kevään yksi kohutuista tai oikeammin paljon mielipiteitä nostaneista kirjoista on Martta Kaukosen Terapiassa. Nämä kohun laineet kun tavoittivat omat leveysasteeni paikannuspisteet, kirjastovaraus lähikirjastoon meni hetimiten, ja kotvan kuluttua tuo opus oli jo avoinna edessäni. Minäkin liityn mielihyvin siihen tyytyväisten lukijoiden kuoroon, jotka ovat sukeltaneet oman hyppynsä Terapian kanssa. Huikean hieno esikoinen.

Terapiassa Martta Kaukonen kirjoittaa kerronnan neljän henkilön varaan:

Clarissa on kuuluisa terapeutti - televisiosta tuttu, jonka kasvot kuuluvat lähes tulkoon viikottain säännöllisen epäsäännöllisesti keskusteluohjelmien vakiokokoonpanoon - onhan hän fiksu ja pätevä psykologian asiantuntija - ihan kaikinpuolin.

Ira on parikymppinen nuori nainen, jonka henkilöhistoria on ollut täynnä traumaattisia kokemuksia, jotka särkivät jotain, jota vielä kypsymätön nuori ja hauras mieli ei ole pystynyt käsittelemään. Ira mieltää itseään sarjamurhaajaksi, ja hakeutuu Clarissan vastaanotolle varmistaakseen itselleen sopivan diagnoosin, jos hän jää kiinni, ja tuomari joutuu punnitsemaan hänen syyntakeellisuutta.

Arto on toimittaja. Miehelle maistuu viina verrattain hyvin. Tuohon viinan tuomaan unohdukseen on hyvä syy upottaa leskeys - edes hetkeksi. Irmeli, pomo Helsingin Aviisista, pitää miehen tavalla tai toisella elämänsyrjässä kiinni ja tarjoilee juttuaiheita. Tämän kertainen tarjous olisi henkilökuva Clarissasta, jossa tarvittaisiin jotain vähän enemmän särmää, johon voisi tarttua.

Pekka on perusinsinööri, Clarissan ylpeä aviomies. Hän kulkee taustalla marginaalissa, mutta  on kuitenkin esillä näyttämöllä, sillä Clarissalla on kotivastaanotto heidän omakotitalonsa yläkerrassa. Portaiden juurella ja ulko-ovella Pekka kohtaa Clarissan potilaita. Yksi heistä on Ira!

Parasta kirjassa on juuri minämuotoinen, vuorovedolla ristiinvalottava kerronta. Se pitää hyvin jännitteen yllä, ja sopii juuri tähän tarinaan verrattain erinomaisesti. Juonen palaset ja paljastukset tippuvat sopivasti niin, että lukija tai ainakin minä arvelin muutamaa käännettä aikaisemmin, miten palat lopulta sijoittuvat kokonaisuuteen, ennen kuin kirjailija itse paljastaa sen todellisen laidan. Tuo tyyli piti hyvin kuvion kasassa ja piti omalla osallaan jutun tuoreena ja mielenkiintoisena. Esikoisromaanissa näin kypsä kerrontatapa antaa odottaa paljon tulevalta tuotannolta! Hieno teos ja tarina!

torstai 27. toukokuuta 2021

Kate Quinn: Ruusukoodi

Kannen suunnittelu: Elsie Lyons
 Kate Quinn

Ruusukoodi

The Rose Code

2021

Suomennos: Päivi Paju

HaperCollins

2021

675 sivua


Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!


Kate Quinn on julkaisuut uuden teoksen Ruusukoodi kahden hyvin luetun ja pidetyn romaanin Koodinimi Alice ja Metsästäjättären jälkeen. Uusimmassa kirjassaan Ruusukoodissaan Quinn palaa vanhaan teemaansa - salakirjoitukseen ja koodinmurtamiseen.

Ruusukoodi on kirjoitettu kahdessa ajanjaksossa, jossa tavataan samoja henkilöitä. Varhaisemmalla aikajanalla ollaan vahvasti koodinmurron ytimessä toisen maailmansodan alkuvaiheissa, ja toisaalla Quinn kuljettaa tarinaa vuoden 1947 jälkipuoliskolla, jolloin britti-imperiumissa odotettiin jo innolla prinsessa Elisabethin ja prinssi Philipin satuhäitä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin brittiläisen sodanaikaisen tiedustelukeskus Bletchley Parkiin, jonne lahjakkaat koodinmurtajat olivat ratkomassa viholliselta siepattuja salattuja Enigma-kooderin viestejä.

Näissä toimissa kirjassa tavataan kolme naista. Kolme tyystin eri lähtökohdista Bletchley Parkin tullutta koodinmurtajaa. Heistä Osla on brittiaatelistoon kuulunut kanadalaissyntyinen nainen, jolla on suhteet siniverisiin debytanttina.

Mab on erittäin kunnianhimoinen vaatimattomimmista lähtökohdista Bletchley Parkiin tullut Itä-Lontoon kasvatti, jolle jokapäiväinen suupala on epävarmaa ja suuri huoli omasta  toimeentulosta. 

Beth on hiljainen puurtaja, jolla on ylivertainen kyky haivaita ja löytää unikki ratkaisu vaikeissa olosuhteissa ja tilanteissa. Hän on nainen, jonka aivot toimivat niin, jota toisten on vaikea ymmärtää.

Kate Quinn on kirjoittanut Ruusukoodin värikkääksi tarinaksi, jossa brittiläisen imperiumin sodanaikaiset kipupisteet nousevat hyvin esiin -  romantiikkaa ja traagisia kohtaloita unohtamatta. 

Suomennettu Ruusukoodi on mahtiopus sivumäärältään. Reilu 670 sivua on paljon yhteen kirjaan sijoitettuna. Minusta siinä on tarinankerronnallisesti paljon löysää, ja se olisi kaivannut tiivistystä. Ruusukoodi on kiehtova ja koukuttaakin, mutta se vaatii lukijalta paljon tietämystä sotahistoriasta ja koodinmurrosta, jotta tarinasta saisi kaiken mahdollisen lukunautinnon irti. 

perjantai 7. toukokuuta 2021

Jeffrey Archer: Miehistä parhain


 Jeffrey Archer

Miehistä parhain

Clifton-kronikka osa 7

This Was A Man

2017

Suomennos: Susanna Tuomi-Giddings

2021

459 sivua

Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!


Kaikki hyvä loppuu aikanaan - sanotaan. Tämä meille kaikille tuttu toteamus on totta myös hienon Clifton-kirjasarjankin kohdalla. Tarina on tullut päätökseen. Hieno päätös on Archer luonut tähän sukutarinaan. Miehistä parhain -teos jätti takakannen suljettuani haikeaan ja mietteliääseen mielentilaan. Voi että... -totean.

Muistan hyvin sen päivän, kun lähikirjastoni Uutuus-telineellä oli tämän Archerin kirjasarjan ensimmäinen osa, Vain aika näyttää saatavilla. Kääntelin ja selailin mietiskellen kirjaa, kannattaisiko lainata? Kuka tämä Archer on? En silloin vielä ollut tutustunut värikkään aatelismiehen tuotantoon millään tavalla. Se oli iso hyppy tuntemattomaan. Riskin otin, jos se ei ota, ei se annakaan - ajattelin. Vain aika näyttää tipahti lopulta pohdinnan päätteeksi kirjakoriini. Se on ollut antoisa hyppy. Loppu on sitten historiaa. Sarja vei minut menessään.

Miehistä parhain alkaa dramaattisesti kiväärin laukauksen kaiuista, joka ammuttiin jo edellisessä osaassa Epilogissa Gilesin vaimon Carinin silmien alla. Nämä tapahtumat selviävät Giles Barringtonille ja totuus vaimon taustoista alkaa selvitä: onko Carin vakooja vai lenkki johonkin suurempaan kuvioon vai onneton sivullinen sattumus?

Gilesin hyvä ystävä, Harry Clifton, jonka vaimo Emma on muuten Gilesin sisar, kirjoittaa viimeistä osaansa William Warwick -dekkarisettiin, jossa päähenkilö kokee kovia. Suunniitteilla on myös jo uutta, nimittäin kirja nuoresta miehestä, joka asuu jossain Neuvosto-Venäjän sateliittivaltiossa, ja heittää arpaa kohtalostaan. Tuo hajatelma jätti mieleeni hymynpoikasen, sillä Archerin kirja Kruuna vai klaava on selvästi ollut kirjoittamisen aikana hajatelmissa silmäkulmassa. Upea kirja, jonka lukemista suosittelen. Jäin miettimään myös sitä, miksei Archer julkaissut tuota kirjaa pseudonyymi-nimellä, kun oli noin herkullinen tilaisuus!

Ehkä kirjan parhaimmat hetket ja lukunautinnot on sijoitettu tällä kertaa Lady Virginia Fenwickin kontolle - mahdoton nainen! Minun täytyy todeta, että en ole koko sarjan kohdalla tästä naishahmosta niinkään pitänyt, mutta tässä osassa hän on kirjan ehdoton suola ja pippuri. Ilman Virginian temppuja kirjan juonellinen lopputulos ja anti olisi minusta jäänyt puolitiehen.

Tämä Clifton-kroniikka osoittaa, että Archer on kyllä mainio juonenpunoja, jonka värikäs omakohtainen elämäntaival on antanut hyvän perspektiivin ammentaa hyvän mielikuvituksen avulla mitä mielenkiintoisimpia juonikuvioita. Archer on kirjailija, jonka kynä on miekkaa vahvempi!

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Karin Slaughter: Vaikeneva vaimo

  

Kansikuva: Shutterstock
Karin Slaughter

Vaikeneva vaimo

The Silent Wife

2020

Suomennos: Päivi Paju

HarperCollins

2021

651 sivua


Arvostelukappale

kiitos kustantajalle!


Yhdysvaltalainen luettu kirjailija Karin Slaughter on tänä keväänä jo pitkään keikkunut lukupinossani. Näin on. Se on joutunut tekemään tilaa kirjastolainoille, joilla on ollut halukkaita lukijoita minunkin jälkeen ihan letkaksi asti. Nyt vihdoin sain tämän mahtiopuksen kahlattua läpi, ja se tulikin aloitettua useamman kerran alusta.

Vaikeneva vaimo on minulle hankala, mutta mielenkiintoinen luettava. Ensinnäkin Slaugterin tuotanto on ollut kokonaisuudessaan minulle täysin vieras. Tämä vaikeneva vaimo on ensimmäinen kirja, jonka häneltä luin. Ei ollut ihan paras idea hypätä keskelle laajaa kirjagalleriaa. Tämän kirjailijan tuotanto on ehkä niitä, joita kannattaa lukea kirja ilmestymisjärjestyksessä, jos haluaa perehtyä tarkemmin Sara Lintonin ja Will Trentin puuhiin.

Karin Slaughterin kirja Vaikeneva vaimo on kirjoitettu kahteen vuorottelevaan aikajänteeseen. Toisaalta kirjailija kuljettaa juonta kahdeksan vuotta aiemmissa tapautumissa, kuin silloisessa reaaliajassa, jossa Saran entinen mies Jeffrey tutkii kadonneiden ja kuolleiden naisten tapauksia tiiminsä kanssa. Toisaalta taas kirjailija kertoo tilanteita nykyajassa, jossa Sara kumppaneineen nostaa Jeffreyn tutkimuksia päivänvaloon osin risitiinvalottaen. Onko vanha tuomio väärä, kun tapahtumia on jatkunut vielä tuomion julistamisen  jälkeenkin?

Kirjailijan 20. teos Vaikeneva vaimo on osa Will Trent -sarjaa, jossa tarina alkaa kohdasta, jossa nuori nainen löytyy metsästä eläinten raatelemana. Naisen ruumiissa on havaittavissa niskassa pistojälki, joka vie tutkimukset menneesseen kahdeksan vuoden taakse. Toisaalta keskellä vankilamellakkaa Will Trent jututtaa vankia, joka haluaa kertoa menneistä ajoista...

Vaikka lukijana en pienistä hätkähdä, tämä lukukokemus oli inhorealistinen. Karin Slaughter kirjoittaa vahvasti alleviivaten amerikkalaisesta naisiinkohdistuvasta väkivallasta ja sen raa'asta olemuksesta, eikä jätä yhteiskunnan epäkohtia huomioimatta. En suosittele tätä kirjaa ihan herkemmille lukijoille, jotka kuitenkin nauttivat dekkareiden lumosta.

Kirja on juonivedoltaan todella verkkaisesti käynnistyvä, mutta yllättävä, joten jos olet viihtymyt aiempien Karin Slaughterin hengentuotteiden ja kirjojen parissa, uskon, että tämäkin kirja kuuluu Sinulle kastiiin  ihan luettava

maanantai 12. huhtikuuta 2021

Lisa Jewell: Joka askeleen, jonka otat

 Lisa Jewell

Joka askeleen, jonka otat

Wacthing you

2018

Suomennos: Karoliina Timonen


WSOY

2020

446 sivua

Kirjastolaina


Oi, mikä jännäri on tämä Lisa Jewellin "Joka askeleen, jonka otat". Olinpa heti ensi lehdeltä lähtien koukussa, enkä millään muotoa olisi halunnut laskea kirjaa kädestäni. En, vaikka unijukka vei lukijansa jo kokonaan uusien ulottuvuuksien pariin....

Askel askeleelta Lisa Jewell vie lukijansa yhä syvemmälle trillerin uumeniin, ja pian huomaat, että Joey, Tom ja Freddie ovat tulleet tututksi. Helposti Jewell pyöräyttää jännitteen lukijan eteen esitellessään värikkääksi maalattuja vanhoja viktoriaanisia taloja ja asuinalueen elämää. Kirjan keskeisin henkilö on mielestäni Josephine siis tämä Joey, joka asustaa veljensä ja hänen vaimonsa talossa miehensä kanssa. Jotta suhdesolmu on valmis, täytyy Joyen löytää silmänpalonsa jostain muualta kuin omasta ihanasta miehestään Alfiesta. Ja löytyyhän se naapuri-Tomista. Rehtori Tom Fitzwiliam, jolla on omat luurankonsa menneisyyden verhojen takana. Kun luin, mieleeni jäi hetimiten Tomin poikkeavanlaatuinen poika, joka tuntui tarkkailevan vähän kaikkea turhankin tarkkaan, mikä liikkui kylän raitilla. Jotta hässäkkä olisi lukijan mielestä melkein valmis, tarvitaan joukkoon vielä joku, jolla on jokin kytkös salaliittoteoreihin...

Vaikka lukijalle paljastuu heti kirjan alussa, että joku on kuollut ja luurankoja on menneisyydessä, se ei vie jännitystä todellakaan mennessään - oikeammin päin vastoin. Pikku hiljaa lukija pääsee sopivien vihjeiden johdosta juonen jäljille, ja jännitystä on ihan loppumetreille saakka.

Huikean hyvä lukukokemus. Suosittelen.

perjantai 9. huhtikuuta 2021

Winston Graham: Poldark - kaksiteräinen miekka

"Eleanor Thmlinson ja maisema"
Graig Hardie
Mammoth Screen Limited 2019
Shutterstock
 

Winston Graham

Poldark

Kaksiteräinen miekka

The Twisted Sword

1990

Suomennos: Lauri Sallamo 
& Heidi Tihveräinen

Gummerus
2021

710 sivua

Kirjastolaina


Poldark kaksiteräinen miekka on Poldark kirjasarjan 11. osa. Cronwallin tuulisella Atlantin rannikolla eletään vuotta 1815. Napoleon on lähtenyt Elban saarelta tavoitteenaan syrjäyttää Ranskan Bourgon-hallitsijasuku. Napoleonin vastainen liittouma on pitänyt Itävalta Unkarin pääkaupungissa Wienissä omaa "tanssivaa kongressiaan", jossa tarkoituksena oli palauttaa uusvanhat rajat takaisin voimaan Eurooppassa. Ross Poldarkin saa oman tehtävänsä tähän vielä tulenarkaan tilanteeseen. Hänet lähetetään Pariisiin tarkkailemaan ranskalaista kansan ja sotilaiden ilmapiiriä, ja raportoimaan siitä mahdollisuuksien mukaan kanaalin toiselle puolelle kotipuoleen alahuoneelle. 

Rossin mukaan matkaan lähtevät myös Delmeza, Rossin ja Delmezan tytär Bella ja perheen kuopus Henry sekä rouva Kemp. Tarkoituksena on viettää mukavia lomapäiviä. Alku näyttää lupaavalta, ja suunitelmissa on, että Pariisissa tavattaisiin hyvä ystävä lääkäri Dwight Enys ja Caroline tyttärineen, mutta kohtalo on päättänyt toisin. Viestit Napoleonin etenemisestä alkavat tavoittaa Pariisin seurapiiriä. Tarkkailijana maassa oleva Rosskin joutuu pidätetyksi epäiltynä vakoilusta. Delmeza ja lapset pakenevat Belgiaan.

Poldark kaksiteräinen miekka on todella kaksipuolinen teos. Siinä on paljon sotakuvausta niistä vaiheista, joista historian kirjojen sivut kertovat Napoleonin matkasta kohti kohtalokasta Waterloon taistelua. Minua ne kuvaukset eivät tässä teoksessa napanneet, vaan enemmän olin kiinnostunut niistä vaiheista, joita Poldark/Warleggan akselilla kohdattiin.

Tämä kaikki muu on mitä parhainta poldarkia! Juonenkäänteet ovat napakoita ja kohtalokkaita, joiden ratkeamista jään innolla odottamaan kirjasarjan viimeisessä osaassa. Tuo Poldark Bella -kirja julkaistiin vuosi ennen kirjailijan kuolemaa vuonna 2002.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Markku Välitalo: Hiljaisilla havumailla


 Markku Välitalo

 Hiljaisilla havumailla

Markku Välitalo
2020
 
175 sivua




Saatu tekijältä

Kaunis kiitos!


Hiljaisilla havumailla kirjan tekijä Markku Välitalo kilautti viestillään blogin postilaattikkoon, ja kyseli kiinnostusta kommentoida hengentuotteensa tuloksia. Mielenkiintoni heräsi oitis, joten innolla odottelin pakettia pohjoisemmasta Suomesta tänne toisaalle melkein keskelle ei juuri mitään. Siinä menikin pienoinen tovi, että tuo paketti tavoitti allekirjoittaneen. Noita kotimaamme postilaitoksen suosittuja ja näppäriä automaatteja ei ihan joka kulma ole vielä tavoitanut. Tämän paketin sisältö toimitettiin minulle reilun 20 kilometrin päähän kotoa -  lähelle. Joten kun isommalle kylälle tuli seuraavan kerran asiaa, toivoin, että paketti vielä odottaisi saajaansa. 

Vuosittain Suomen WWF järjestää kilpailun, johon kuka tahansa voi lähettää oman teoksen kisaamaan vuoden luontokirja -palkinnosta. Vuoden 2020 kisassa Markku Välitalo oli mukana, ja tämä omakustanneteos Hiljaisilla havumailla oli kuuden parhaimman luontokirjan joukossa. Onnittelut! Kirja on vahva kunnianosoitus posiolaiselle, karuhkoille tunturimaisemille, joissa kulman takana on kuitenkin löydettävissä se rehevä lehtolaikku - rotkon pohja tai jyrkänteen alusmetsä. Kirja keskittyy oikeastaan viiden ympärille: mökkiin, metsään, tunturiin, rotkoon ja järveen.

Hiljaisilla havumailla kirjan alkuun Välitalo kertoo värikkään metsämökkitontin etsinnästä. Tuo on niin tuttua monille meistä. Lopulta Välitaloa on onnistanut, ja oma saareke löytyi Posiolta Suolijärveltä paikasta, jossa on niemenkärki ja kaksi hehtaaria maata - ei naapureita. Sinne hartiapankilla rakentui tukipaikka - paikka, johon tulla ja josta lähteä.

Muuten Välitalon teos esittelee perinteisen luontokirjan tapaan  pohjoisia metsiä ja sen reunostoja niin kasvien kuin eläintenkin elinpiiristä. Uskaltaapa hän muutaman mietteen lausua vallitsevasta metsänhoidon menetelmistäkin ja niiden "turmiollisuudesta". Niistä voisin olla jossainkohdin kyllä erimieltä, sillä paikkassa kuin paikassa ei se laatumäntykään kasva sorvipuuksi, niin kuin monesti 1970 - ja 1980-luvuilla ajateltiin kasvupaikan suhteen. Räkämänniköitä on viime vuosikymmenenä ollut harvennushakkuissa paljon - liiaksikin. Virheitä on tehty ja niistä opitaan puolin ja toisin. Metsää Suomessa voi kasvattaa monesta näkökulmasta käsin. Siihen lainsäädäntö antaa hyvän mahdollisuuden. Laki ei velvoita tekemään metsässään mitään hakkuita niin halutessaan, mutta jos haluat saada tuottoa ja viedä metsääsi seuraavalle omistajasukupolvelle, kannattaa tarvittaessa tehdä hakkuitakin. Siihen metsälaki ja sen "kymppipykälä" antavat hyvät reunaehdot. Aikaa vain tarvitaan usein enemmän kuin se yksi sukupolvi.

Tässä kirjassa on muuten moni kuvauskohde juuri tuon metsälain "kymppipykälän" statuksen alla oleva kuvio! 

Hieno kirja, johon kannattaa tutustua!

perjantai 26. maaliskuuta 2021

Natasha Lester: Ranskalainen valkokuvaaja

Ulkoasu Eveliina Rusanen
Etukannen kuva: Mark Owen
/Trevillion images

 Natasha Lester

Ranskalainen valkokuvaaja

The French Fotographer

2019

Suomennos: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Gummerus

2021

473 Sivua


Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!



Rakkaus on kuin sotaa:

helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa.

H.L. Mencken


Natasha Lesterin Ranskalaisessa valokuvaajassa Jessica May on upea malli, jonka vartalonkaaria ovat vaatekerrat myötäilleet muotilehti Voguen sivuistoilla useamman kerran lukijoiden ihmeteltävänä ja ihastelun kohteena. Avopuolison aiheuttaman onnettoman "kuprun" vuoksi ura mallina saa kohtalokkaan kolhun, ja edessä on todellinen tabula rasa - uusi alku - tyhjä taulu. 

Tuo uusi alku löytyy yllättäen kameranlinssin takaa. II maailmansota on riehunut jo hyvän tovin vanhalla mantereella, ja Yhdysvallat on liittynyt mukaan liittoutuneiden rintamaan Saksan Italian akselia vastaan. Jess päättää hakeutua sotakirjeenvaihtajaksi Eurooppaan kertomaan kotiin sodasta ja sodan todellisuudesta. 

Jessin kirjeenvaihtajan uran alku ei ole niitä helpoimpia, sillä ennakkoluulot ja naisten ammattitaidon vähättely on enemmän sääntö kuin poikkeus. Asiaa ei ole millään muotoa tapahtumien keskiöön - lupa taistelukenttien lehdistökeskukseenkin on jo tiukassa. Jessin tutut kasvot tuovat omat ongelmansa uudelle uralle. Jess nähdään sotilaiden silmin ihan muina avuina kuin taisteluista kotirintamalle raportoivana ammattikirjeenvaihtajana. Suurinpana haasteena ja kantona kaskessa hän kokee PR-upseeri Warren Stonen. On muuten inhottava tyyppi. Hänen turvallisuuden takana on kirjeenvaihtajien mahdollisuudet raportoida tapahtumista kotiin.

Matkallaan italialaiseen kenttäsairaalaan Jess löytää pataljoonan komentaja Dan Hallworthin taisteluhaudasta. Hieno mies - ihan kaikin puolin. Dan tutustuttaa Jessin kenttäsairaalassa suloiseen Victorine-tyttöseen, joka on orpo ja sairaalan maskotti - sotilaiden toivon ylläpitäjä. 

Lähempänä nykyaikaa aussi taidekuriiri D'Arcy Hallworthilla on erikoislaatuinen tehtävä. Hänen yhtiökumppaninsa kotimaassa saa uniikin oikeuden järjestää ransakalaisen valokuvaajan näyttelyn, ja vain D'Arcy on oikea henkilö saattamaan Ranskasta valokuvat lähetettävään kuntoon. Noiden valokuvien joukosta löytyy kuva, ja alkaa paljastua lisää valokuvaajan ja D'Arcyn yhteydestä toisiinsa.

Näistä keitoksista Natasha Lester kuljettaa romaanin juonta kahdessa ajassa vuoroin. Kirja on teemastaan huolimatta imelällä sokerikuorrutteella ympätty teos. Näitä kuorrutettuja kohtauksia on ripoteltu enemmän kuin olisi ollut tarvetta tai juoni olisi sitä vaatinut - molemmissa aikatasoissa. Välillä se söi intoa lukea, ja mieli teki hyppiä kylmästi kappaleita yli. Ihan kaikkea ei tarvitsisi kertoa, jotain voi jättää lukijan arvailujenkin varaan.

Viime vuosina olen ollut huomaavinani, että viihdekirjallisuuden moniin tarinoihin ympätään todellisia henkilöitä lavasteiksi. Tässäkin kirjassa on puettu todella paljon faktaa fiktioksi. Jessin todellinen esikuva tai hahmo on ollut legendaarinen uraauurtava sotakirjeenvaihtaja Lee Miller. Lukijan onneksi Lester kertoo kirjan lopussa, mitkä ovat hänen mielikuvituksensa tuotetta, ja mitkä ovat suoraan lainattuja tai muunneltuja tapahtumia Lee Milleriltä. Koin jotenkin myötäloukkaantuneisuutta siinä, että melkeimpä ne tapahtumat, joista Lee muistetaan on lähes suoraan kirjassa sovitettu  osaksi Jessin elämään!

Tämä on ollut mielenkiintoinen, mutta minulle haastava kirja luettavaksi! Kirjan henkilöt ja teemat herättävät monia mietinnän aiheita. Tällä kertaa kirjailijan toteuttamassa muodossa se ei minua puraissut. Ilmiselvästi odotin vallan toisenlaista tarinaa. Tämä kirja pitänee vielä lukea uudemman kerran jossain toisessa välissä. Ehdottomasti!

Lester ei jätä tähän kirjaan Pariisi-teemaansa. Uuttakin on jo kuulemma tulossa "Diorin salaisuus". Muotikonservaattorin Kat Jourdan löytää isoäitinsä mökiltä arvokkaita pukuja, jotka ovat Diorin luomuksia. Uudessa kirjassa on tietysti salapoliisityö edessä, miten ihanat puvut ovat joutuneet isoäidin huomaan ja kaappiin! Se tietysti kiinnostaa!

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa


Kansi: Timo Numminen
Kannen kuvat: Museovirasto ja
Helsingin kaupunginmuseo

Ann-Christin Antell

Puuvillatehtaan varjossa


Puuvillatehdas-sarjan 1 osa

Gummerus
2021

328 sivua

Kirjastolaina

Historiallisen romantiikan romaanikirjallisuuden genre on saanut tänä keväänä mielenkiintoisen uuden tuttavuuden, nimittäin  Ann-Christin Antell ja esikoisteoksensa Puuvillatehtaan varjossa. Kirja on mielenkiintoinen avaus siihen jokirantamaisemaan, johon nykyään asetellaan permantoa dekkareiden lavasteiksi. Antellin kirjassa tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun loppuun. Aikakauteen, jolloin Venäjän suurruhtinaskuntaa vaivaa sortokausi. Ulkomaalaisia sijoittajia on jo eksynyt tutustumaan uusiin maisemiin ja mahdollisuuksiin. 

Antell kertoo kirjassaan viehättävän tarinan tomeran leskirouvan Jenny Malmströmmin elämästä, josta murheiden siivittämästä alkutaipaleesta huolimatta varsin kiehtova. Jennylle leskeys antaa statuksen, jonka turvin elämän uudelleen asettaminen ja asettuminen on mahdollista, vaikka isän asuinsija lapsuuden pappila on vielä tovin Jennynkin turvapaikka. Mutta mikä tärkeintä, Jenny ei ole enää isänsä holhouksenalainen, vaan itsenäinen ja itsellinen nainen.

Puuvillatehtaan varjossa kirjan ensimmäinen näytös on herkullinen kolmiodraama, jonka Antell virittää Jennyn ja tehtaanjohtajan patruunan pojan Fredrik Barkerin välille. Tietysti tämä nuorimies on komea, jossa katse viipyy melkein liian pitkään - tahtomattaan. Jotta kolmiodraama on totta, täytyy näyttämölle tuoda toinen mies. Tämä toinen on tuiki tavallinen akateeminen tutkija, Kosti Vanhanen, jolla on samankaltaisia uudistusmielisiä ajatuksia kuin Jennylläkin. Tämän viritelmän taustalle Antell osaa hienosti rakentaa arjen, jossa vanhan Turku tulee Turkua tuntemattomallekin lukijalle vaivihkaa tutuksi.

Kirja istuu hyvin tähän kirjallisuusgenreen, jos tästä kirjatyylistä pidät. Olen samaa mieltä Bibbidi Bobbidi Bookin Minnan kanssa kirjasta. Hänkin on kirjan lukenut. Minullekaan kirja ei tuonut mitään uutta ja ihmeellistä. Minäkin arvasin Minnan tavoin kirjan toisen näytöksen juonikuvion, joka on muuten ihan mainio uutta kirjaa ajattellen. Mitään ei ole vielä menetetty päin vastoin. Kaikki on vielä mahdollista. Tästä on hyvä jatkaa.

Ai toisiaan, tietysti se BB Bookin postaus on luettavissa tästä.

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Pia Puolakka: Narsistit vankilassa, oikeuspsykologin kertomuksia persoonallisuushäiriöistä

 Pia Puolakka


Narsistit vankilassa, 

oikeuspsykologin kertomuksia persoonallisuushäiriöistä

Deadline kustannus Oy

212 sivua


Arvostelukappale 

Kiitos kustantajalle!


Harvoin tulee vastaan kirja, jonka melkein tuoreeltaan tulee luettua läpi siltä istumalta. Tämä Puolakan Narsistit vankilassa -teos on juuri sellainen, jota et malta jättää pois kädestä ennen kuin se on luettu. Kahlasin kirjaa suurella mielenkiinnolla ja sydämellä. Minun mielenkiinto mieleen ja sen rakenteisiin ulottuu kauas. Opiskeluaikoinani erehdyin yliopistolla kuuntelemaan sattumalta luentoa systeemiajattelusta ja työyhteisöistä. Vastaan luennolla tulivat monet mediaseksikkäät termit, narsistit, antisosisaaliset personallisuudet ja psykopaatit sekä takaisinkytkennät.... 

Pia Puolakan kirja Narsistit vankilassa on kirja psykopatiasta. Psykopatia on ollut viime vuosina suurehkon mielenkiinnon kohde. Virallinen tautiluokitus ei tunne psykopatiaa, mutta sen avulla voidaan määrittää käsite, jossa voidaan yhdistää antisosiaalisen ja narsistisen personallisuuden äärimuodot. Tälle ilmiölle on tunnusomaista tunnekylmyys, katumattomuus tai kyvyttömyys tuntea syyllisyyttä.

Puolakan mukaan meitä on moneksi. Psykopaatin voi kohdata todennäköisemmin vankilassa kuin kadulla, sillä yksi prosentti väestöstä voidaan laskea omaavan nämä piirteet. Kaltereiden takana on  psykopaatteja arviolta 15 - 25 prosenttia kaikista vangeista, ja sarjamurhaajista jopa 90 prosenttia. Kaikki psykopaatit eivät kuitenkaan ole löytäneet tietään vankiloihin, vaan elävät keskuudessamme ihan tuiki tavallista elämää - kyseenalaisin keinoin toisin.

Kirjassa on silmiäaukova vertaus psykopatiasta ja värisokeudesta. Puolakan mukaan värisokea ei näe tiettyä väriä, vaikka kuinka yrittäisi. Häneltä puuttuu kyky aistia sitä - syy löytyy silmän solurakenteesta. Sama pätee empatiassa. Psykopaatti ei tunne tunnetta. "Värisokealla ei ole olemassa värejä, ja psykopaatti on ikään kuin värisokea tunteiden suhteen eli tunnesokea. Hän ei tunne itse, mutta vielä vähemmän hän tuntee toisten tunteita." (mts. 36 - 37)

Vankien sielunmaisemaa ja vankien parissa työskentelyä Puolakka avaa skeematerapian viitekehyksen avulla. Yhdysvaltalainen Jeffrey E. Youngin kehittimän menetelmän mukaan yksilön käyttäytymistä voidaan selittää skeemojen eli tunnelukkojen ja moodien eli mielenmallien avulla. Kirjan loppuosassa ohjataankin tutkimaan omia tuntemuksia oheisten mallien mukaan.

Narsistit vankilassa on varsin kansantajuisesti kirjoitettu kirja mielestä ja sen rakenteesta. Itse  kirjan rakenteeseen olisi selvyyttä ja ryhtiä tuonut yksinkertainen sisällysluettelo.

Pia Puolakka on koulutukseltaan oikeuspsykologi ja psykoterapeutti.

perjantai 26. helmikuuta 2021

Nicolas Barreau, Rakkauskirjeitä Montmartrelle

 Nicolas Barreau

Rakkauskirjeitä Montmartrelle

Die Liebesletter von Montmartre

Suomennos Kristiina Vaara

Tammi

2021

254 sivua


Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!


Nicolas Barreau on Rakkauskirjeitä Montmatrelle -romaanin Jälkisanoissa kertonut tarinan alkusysäyksestä. Tällä kertaa kirjailija oli kulkenut vanhalla hautausmaalla - ei kuitenkaan kirjan nimessä olevalla hautausmaalla. Tällä hautausmaalla Barreau on nähnyt pronssisen enkelin, joka on vartioinut pientä viehättävää hautaa. Tämä enkeli on ollut esikuva sille enkelille, joka on sijoitettu tähän tarinaan Hélènen haudalle. 

Tuo hauta on inspiroinut muutenkin Barreun mielikuvitusta, nimittäin omien sanojensa mukaan hän "kompastui" säkeisiin, jotka johtivat kirjailijan romaanin kirjottamiseen:

"Oi rakkaani tule,

jotta olisit taas omani

niin kuin kerran toukokuussa."

Tämä Pohjois-Pariisin kukkulalla sijaitseva Montmatren vanha hautausmaa on tämän romaanin Julien Azoulayn vaimon Hélènen viimeinen leposija. Sillä hautausmaalla he muuten olivat myös kohdanneet ensikerran runoilija Heinrich Heine haudalla...

Julien Azoulay on murtunut mies. Hän on menettänyt rakastamansa naisen, vaimon ja lapsensa Arthurin äidin. Julien on aikaisemmin niittänyt mainetta keveiden rakkausromaanien väsääjänä, mutta kohdattuaan vaimon syöpäsairauden aiheuttaman tragedian elämänhalu ja kyky luovaan tarinankerrontaan on ollut jo kauan kadoksissa. Vanha kustantajakin on jo käynyt koputtelemassa onko uutta kirjaa jo mahdollisesti tulossa?

Vaimonsa eläessä Julien lupasi, että hän kirjoittaa hänelle 33 kirjettä, yhden jokaista Hélènen ikävuotta kohden. Hélènen tunsi miehensä, ja päätteli, että näin hän pitää miehensä elämässä kiinni, ja voi samalla antaa voimaa uudelle alulle. Kirjeet mies piilottaa Hélènen haudalle salalokeroon, jota enkelipatsas vartioi. 

Pian Julien huomaa haudalla käydessään, että lokerikkoon talletettuja numeroituja kirjeitä alkaa hävitä, ja/tai niihin tulee vastauksia - kivisydän, Prévertin runo... Tarkkaileeko häntä joku, ja kuka on "vastausten" takana Hélènekö?

Vaikka tarina on melkein ennalta-arvattava, siitä huolimatta se on ihastuttava ja lumoava juttu, joka vie lukijan nojatuolimatkalle vanhaan rakkauden kaupunkiin. Jos olet aikaisemmista Barreaun tarinoista pitänyt uskon, että tämäkään ei Sinua petä. Ihana tarina!