tiistai 26. marraskuuta 2019

Milja Kaunisto: Tulenpunainen kabaree


Milja Kaunisto

Tulenpunainen kabaree


Gummerus



281 sivua



Kirjastolaina



Tulenpunainen kabaree vie lukijansa viime vuosisadan alkuun värikylläiseen Pariisiin, jossa valmistaudutaan pian alkavaan maailmannäyttelyyn. Montmartre oli tuohon aikaan pahamainen taiteilijoiden piirittämä kylä Pariisin pohjoisosissa, jossa useamman viljamyllyn ja viininpuristamon seuraksi syttyi Josep Ollderin ja Charles Zidlerin punasta syntistä valoa hehkuva bordellin "lamppu" - Moulin Rouge. Tähän tunnelmaan Kaunisto on luonut oman romaanin, joka "hehkuu" entisaikojen kabareitten tunnelmaa, järjestyen lopulta kutkuttavasti salapoliisiromaaniksi. 

Tuo hehku tuntui ihan omassa kotikirjastossani. Tämän kirjan, niin kuin niin monet uutukaiset, nappasin uutuustelineestä, jonka eteen ja ympärille oli tuolloin kerääntynyt pienoinen piiri. En voi kuin  hymyillen muistella erään vanhemman rouvan paheksuvaa ilmettä vieressäni, kun nappasin kirjan sen suuremmin sitä tavailematta koriini - hänenkin katse oli kait osunut punaista hehkua värittyneeseen kanteen, johon on kuvattu pahaenteinen nainen ja sana kabaree. Tiesin jo silloin, että tämän kirjan kanssa tulen viihtymään - niin todella kävi.

Tulenpunainen kabareessa tuli palaa muutenkin kuin syntisessä mielessä. Kaunisto punoo kirjaansa kaksi erillistä tarinaa. Todellinen pyromani tekee omia temppujaan ja sytyttää ilotaloja tulimereksi kesken esitysten. Kuka on noiden liekkimerien takana? Toisaalta etsitään kirjan päähenkilöksi nousevan naisvankilan vartijakokelaan ja siellä lapsuutensa viettäneen Albert S. Grosjeanin juuria. Hän kuuleekin tietoja omasta äidistään. Nuo tiedot tekevät entisestä "kodista" ja turvapaikasta pelottavan paikan. Albert joutuu Pariisin pahamaineisille kujille etsimään identiteettiään. Siellä viihtyvät myös suomalaiset taiteilijat, joista Ville Vallgren, tuo Havis Amandan patsaan tekijä, viimeistelee veistosta Venäjän tsaarista maailmannäyttelyn Suomen suurruhtinaskunnan omalle osastolle ateljeessaan.

Kirjan henkilökaarti on yhtä värikäs kuin on punaisena hehkuna piirtyvä liekkimeri. Jo pienoinen tovi kirjan kansien sulkemisen jälkeen mieleeni jäi Haikara niminen nainen, joka oli eristetty omaan kerrokseensa naisvankilassa. Hänen olemassa olonsa oli muille vangeille mysteeri, jota ei kukaan ollut nähnyt. Hänet vai tiedettiin olevan yläkerroksessa. Toisaalta nuo todelliset luonnolliset henkilöt: Ville Vallgren ja Picasso ovat mielenkiintoisia sivurooleja koukuttavassa tarinassa.

Hyvä kirja-avaus Milja Kauniston tuotantoon. Suosittelen!



perjantai 15. marraskuuta 2019

Max Manner: Matador

Kannen suunnittelu: Mika Tuominen
Max Manner

Matador


Bazar kustannus
2019

334 sivua

Kirjastolaina



Tämä Matador on kolmas Max Mannerin tuotannossa oleva kirja, jonka vihdoin ja viimein sain hyppysiini. Aiemmat kirjat, jotka olen häneltä lukenut ovat Mayra ja Kadotettujen kahvila. Mielenkiintoista oli tutustua tähän kirjailijaan, dekkaristi-Manneriin, Matadorin lehdillä.

Tätä kirjaa on luettu bloggareiden toimesta runsaasti. Minulle Matador avautui lukujumin jälkeen mielenkiintoisena teoksena. Ensinnäkin tuo sana matador saa jo minussa inhon puistatuksia aikaiseksi. En ole tämän espanjalaisen kansanperinteen suosija ja kannattaja. Kun Bazarin kirjakatalogia aikanaan kääntelin, ja näin esittelyn tästä kirjasta, en ollut varma, että se tulisi edes luetuksi. Tässä kuitenkin Hevosmiesten tietotoimisto on ollut aktiivinen ja pitänyt Matadorin nimeä tuoreena. Siitä on ollut puhetta enemmän kuin paljon erilaisten kirjallisuuspiirien yhteyksissä. Joten, jos halusin tietää, mitä dekkaririntamalla on luettu, ei auttanut muuta kuin laittaa itsensä ja toiveensa lähikirjaston odotusjonon hännille.

Kirjan rakenne on hieno - oikeammin nerokas. Siinä kuljetaan ikään kuin kahdessa tasossa periaatteella yleisestä yksityiseen. Kaiken juonen taustana toimii teema matador, joka silmästä silmään katsoo omalla areenallaan voimaa ja silmittömään uhoon piiskattua härkää, jolla ei ole mahdollisuutta paeta. Toisaalta taas ollaan vahvasti nykyajassa, jossa Harri tulee kidnapatuksi Saksaan "tutkimaan" kahdeksaa kaksoismurhaa, jonka tekijä/tekijät ovat katsoneet matadorin tavoin kohdettaan silmästä silmään, vailla uhriensa mahdollisuutta paeta. 

Täytyy todeta, että pidän Mannerin tyylistä punoa tarinaa, ja hänen tapaansa kuljettaa juonta. Kirjailijan tapa kertoa on kuin olisin itse kuvioissa mukana, milloin missäkin kärpäsenä katossa. Hänen tekstissään visualisuus ja toden tuntuisuus ovat valttia, jopa niin, että Max-koiran hännän heilautukset tuntuivat omassa pohkeissani, ennen kuin huomasin, että oma koirani oli tullut lepuuttamaan kirsuaan omaa polveani vasten. Täydestä moinen olisi mennyt ihan huomaamattani. 

Hyvä avaus Harri Hirvikallion tutkimuksiin!