sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Sonia Paloahde: Aavistus


Sonia Paloahde

Aavistus


Minerva kustannus

2019

218 sivua


Kirjastolaina

Ihan sattumoisin kävin alkuvuodesta tarkastelemassa Minerva kustannuksen kevättarjontaa tässä taannoin. Tämän, niin kuin edellisen postauksen Auschwitzin apteekkarin, löysin ko. katalogista. Molemmat menivät lähikirjastoon varattaviksi. Vaan kirja sinällään on mainostettu etukannessa psykologiseksi trilleriksi. Pyskologiaa siinä kyllä on ja paljonkin, mutta odotin ja odotin, milloin tarina ryhtyy näyttämään itsestään kauhutarinanpiirteitä. Tällä kertaa petyin. En niitä kyllä löytänyt!

Kirjan päähenkilö on Paula Strömberg. Akateemisesti koulutettu ja opinnoissaan oivallisesti menestynyt introvertti. On todentuntuisesti introvertti, sillä hänen ystäväpiirinsä on kapeahko. Hänellä on kaikesta huolimatta yksi erityinen ystävä, Samuel Ilvessalo, joka on Paulaan saanut jonkinlaisen sielunyhteyden.

Tuo yhteys saa särön, kun Samuel esittelee Paulalle uuden vaimonsa, Lisan. Hän on vauras perijätär ja seurapiirien kermaa ja kestotähti. Se saa rypyn Samuelin ja Paulan ystävyyteen. Se miksi kiinnostuin kirjasta, on juuri tämä juonikuvion lähtötilanne, jossa Lisa pyytää Paulaa taloudenhoitajaksi hänen ja Samuelin kotiin!!! Täytyy kyllä todeta, että onpa otsaa. No, Paula hyväksyy työtarjouksen ja hylkää akateemisen maailman ja muuttaa Armfeltintielle.

Minun, niin kuin Kotirouvan elämää bloggarin, mielestä kirjan tekstin kuvailevuus häiritsi tosiaankin lukemista. Ehkä toisenlainen kerrontapa olisi istunut tähän paremmin.

Tämä ei kyllä tällä erää minuun purrut. Toivottavasti joku teistä löytää tästä enemmän psykologista trillerimäisyyttä kuin minä.

perjantai 15. helmikuuta 2019

Patricia Posner: Auschwitzin apteekkari


Patricia Posner

Auschwitzin apteekkari

Victor Capesius

Mengelen proviisori


The Pharmasist of Auschwitz 
The Untold Story

Suomennos: Niko Jääskeläinen

Minerva kustannus

2019

261 sivua + Viitteet ja lähteet

Kirjastolaina


Patricia Posner tapasi miehensä Geraldin kanssa keväällä 1986 New Yorkissa Josef Mengelen pojan Rolf Mengelen, joka on "kuolemanenkelin" ainoa poika. Tuossa keskustelussa Patrician mieleen jäi kuvaus, jossa Rolf kertoi isänsä saapumisesta erään müncheniläisen apteekkaripariskunnan ulko-ovelle vuonna 1945 syyskuussa. Tästä Patricia kertoo kirjan esipuheessa näin:
... kahdeksan kuukautta sen kun tämä oli paennut neuvostojoukkojen tieltä Auschwitzista. Sama, nimettömäksi jäänyt apteekkari oli palvellut Mengelen kanssa itärintamalla  vuonna 1942, siis ennen Mngelen siirtymistä Auschwitziin. Rolfin mukaan apteekkari kuitenkin tiesi Mengelen sotarikoksista, koska heillä oli muuan yhteinen tuttava, joka oli työskennellyt Mengelen kanssa keskitysleirillä. Yhteinen tuttava oli myös apteekkari nimeltään Victor Capesius.
'Capesius', Rolf sanoi. 'Hän oli Auschwitzin apteekkari. Hän ja isäni olivat ystäviä keskenään.'
Muistan tuon hetken kuin eilisen. Ensimmäinen ajatukseni oli: 'Auschwitzissa oli apteekkari'  (mts, 15)
Tuo tokaisu oli siemen, joka vuosikymmenniä sitten katoi hedelmää  - tämän kirjan.

Victor Ernest Capesius oli romaniansaksalainen 35-vuotias Bayerin lääketehtaan myyntiedustaja liittyessään 1943 natsien SS-järjestöön. Hän ei ollut tyypillinen henkilö, joka päätyi kuolemanleirin kantahenkilökuntaan. Ensinnäkin hän ei ollut saksalainen tai itävaltalainen kuten enemmistö keskitysleirin henkilökunnasta. Hän syntyi 2.toukokuuta 1907 luterilaiseen perheeseen, joka asui Transilvanissa Miercurea Sibiuluin kaupungissa. Kaupungissa, jossa sijaitsee Draculan keskiaikainen linna (mts. 37).

Kirjan aluksi Posner kertoo Saksan suurimman kemianteollisuusyhtymä IG Farben läheisestä yhteistyöstä Auschwitzin keskitysleirin kanssa. Tämän yhtiön tyttäriä olivat mm. Bayer, Hoechst, BASF ja Agfa. Auschwitz oli testilaboratorio näille Farben tyttärille. Tieteellisestikin Farben oli merkittävä yhtiö ennen toista maailmansotaa. Se tuotti neljä kemian ja lääketieteen Nobel-palkintoa neljäntoista vuoden aikana, ja käytännössä sillä oli monopolioikeus synteettisten raaka-aineiden, kuten kumin tuotantoon sekä vallankumouksellisten syfilis- ja malarialääkkeiden sekä morfiinin, prokaiinin ja aspiriinin tuotantoon. Farben kehitti uusia tuotteita makeutusaineista myrkkykaasuihin ja rakettipolttoaineisiin. Siitä kehittyi tyttärineen maailman suurin kemianteollisuuden konserni ja neljänneksi suurin teollisuuskonserni heti General Motorsin, U.S. Steelin ja Standard Oilin jälkeen. Täten se oli myös Saksan kannattavin yritys. (mts. 21 - 22)

Ironista oli, että Capesius ei ollut tietoinen siitä, kun hän tuli Auschwitzin kuolemanleiriin, että Farben rahoitti leirillä suoritettavia lääketieteellisiä kokeita. Samoin hän ei myöskään tiennyt, että Farben hankki miljoonansa myymällä Auschwitzin leiriin Zyklon B:tä, syaniidipohjaista tuholaismyrkkyä, jota natsit käyttivät surutta vankien surmaamisessa. Zyklon B:hen Farben oli hankkinut patentin jo vuosikymmeniä ennen Auschwitsin tuhoamisleirin pystyttämistä. Alkuperäinen tarkoitus Zycklon B:llä oli käyttää sitä vain parakkien ja vankien vaatteiden ja tekstiilien desifioimiseen, ennen kuin sitä aloitettiin käyttää suoranaisesti vankien tappamiseen. (mts. 54 - 55)

Capesius ei ollut pelkkä "avaimenvartija" lääkevarastolla. Hänen kerrotaan silminnäkijähavaintojen perusteella toimittaneen tappavaa myrkkyä henkilökohtaisesti kaasukammioiden käyttöön ja osallistui näin natsikoneiston yhtenä rattaana murhatoimintaan. (mts. 65)

Capesius oli mukana myös vankien valinnassa. Monet leirille tulleista vangeista tunnistivat hänet vastaanottavien natsien rivistöstä. Tästä esimerkkinä Posner kertoo kirjassa seuraavasti, kun tohtori Lajos Schlinger tuli leiriin valitsijoiden eteen:

Schlinger huomasi kaaoksen keskeltä tohtori Capesiuksen. 'Ryntäsin innossani tervehtimään häntä ja kysyin, missä me olemme'
'Keski-Saksassa'
Schlinger oli huomannut puolankieliset kyltit, eikä uskonut Capesiusta.
'Mitä meille tapahtuu?'
'Teillä ei ole mitään hätää',Capesius vakuutti hänelle.
Schlinger kertoi Capesiukselle, että hänen vaimonsa voi pahoin. 
'Voi pahoin?' Capesius kysyi. 'Siinä tapauksessa hänet pitäisi tuoda tänne.' Capesius osoitti alueen, johon kaikki vakavasti sairaat vangit oli koottu yhteen. Schlingerin teini-ikäinen tytär saattoi äitinsä muiden potilaiden sekaan. 'En nähnyt vaimoani ja 17-vuotiasta tytärtäni enää koskaan', Schlinger kertoi. (mts. 76 - 77)
Makaabereinta Posnerin kirjassa on luku 11, joka on nimetty Hammaskullaksi. Siinä Posner siteeraa William Propokin muisteloa näin:
Farmaseutti Prokop muisteli myöhemmin nähneensä 50 - 100 laukkua 'pullollaan uhreilta revittyjä kultahampaita, joissa roikkui vielä lihanpalasia. Löyhkä oli sanoinkuvaamaton. Lääkevaraston toisella osastolla hän huomasi '25- 40 laukkua, jossa oli tuhansittain yksittäisiä hampaita, jopa kokonaisia hampaistoja.' Samoin kuin aikaisempien laukkujen sisältö ' nämäkin hampaat oli reivitty kaasukammioiden uhreilta, ja monissa oli vielä kiinni luun- ja ikenenpalasia. (mts. 110)

Kirjan loppuosa on keskittynyt tuohoamisleirien ja sotarikollisoikeudenkäyntien käsittelyyn. Capesius itse sai lopulta yhdeksän vuoden tuomion. Tätä tuomionlukua Posner kuvaa kirjassaan näin:

Capsius nousi seisomaan kun Hofmeyer kääntyi hänen puoleensa. Ensimmäiseksi tuomari hylkäsi Capesiuksen väitteen, ettei tämä ollut muka Romanian kansalaisena ymmärtänyt Auschwitzin tapahtumia rikokseksi ihmisyyttä vastaan. Hofmeyer kuvaili Capesiuksen toimintaa leirillä "julmaksi" ja "pahantahtoiseksi". Capesius kertoi paljon myöhemmin ystävälleen, että hänen oli ollut vaikea uskoa tuomarin puhuvan juuri hänestä. Tuomioistuin piti toteennäytettynä, että Capesius oli ollut valikoimassa vankeja Auschwitzin ratapihalla ja oli vastuussa "ainakin 8 000 maanmiehensä lähettämisesstä kuolemaan". Tuomioistuimen linjauksen mukaan kuolemankomennuksen jyrkkä ja johdonmukainen kiistäminen oli todiste siitä että "Capesius tiesi erittäin hyvin, että hän työskenteli osana leirin tuhoamisohjelmaa ja että hän lähetti uhrit kuolemaan". Hofmeyer ilmoitti, että Capesius oli vastuussa murhista myös " Zyklon B:n varasstoinnista vastanneena upseerina.(mts. 240)

Tuomiotaan Viktor Capesius ei kuitenkaan istunut kokonaan. Hän kuoli 20. maailskuuta 1985 78-vuotiaana. (mts. 246 - 248)

Patricia Posner on tehnyt suuren työn tutkiessaan Auschwitzin apteekkarin osuutta kuolemanleirin tuhoamiskoneistossa. Tässä kirjassa on ansiokas lähdeluettelo, jossa on kattavasti kerätty lähdeaineisto. Kirja on kirjoitettu tavalla, joka antaa uskottavan henkilökuvan Viktor Capesiuksesta. Jos pidät tästä kirjallisuuden genrestä, niin suosittelen Sinulle tätä kirjaa. Kannattaa tutustua.

tiistai 12. helmikuuta 2019

Tomas Gads: Pirulainen

Tomas Gads

Pirulainen


Bazar Kustannus

2019

331 sivua + kiitokset

Ennakkokappale
Kiitos kustantajalle!
Ilmestyy

21.3.2019



Oi, mikä dekkari on tämä Pirulainen!!! "Uskallatko antaa Pirulaiselle pikkusormen?". Lukijalta kysytään heitettynä haasteena takakannessa. Minä uskalsin, ja jäin armotta Gadsin koukkuun. Pirulainen on uusi dekkarisarjan "häijy" avaus - oiva sellainen. Siinä paha saa palkkansa, ja kaikki ei olekaan sitä, miltä ensinäkemältä voisi olettaa. Tomas Gadsin takana on kirjailijakaksikko Satu Roos ja Kaisa Nummela, joiden sosiaalipsykologinen silmä katsoo osuvasti ryhmä Halmeen tekemisiä.

Tuo ryhmä Halme on hyvä kombinaatio rikostutkijoista, jossa on kokemusta ja näkemystä monelta laidalta. Ryhmää johtaa Komissario Halme. Mies, jonka kansainvälinen kokemus rikostutkinnasta antaa hyvän pohjan koko ryhmän vetämiselle. Hän on vahva ammattilainen, jonka yksityiselämää Gads tuskin tuntee itsekään. 

Naisnäkökulma tiimiin tulee Ann-Mari Forsmannilta. Forsman on yksinhuoltaja ja nuori leski, jonka anoppi on työntämässä nenäänsä äidin ja tyttären väliin tasaisin väliajoin. Anoppi on huolissaan lapsenlapsestaan. Riittääkö miniän aika hänen pojantyttärellensä. Tietääkö äiti sen, mitä ja missä hänen lapsensa kulloinkin kulkee ja kenen kanssa?

Kovan miehen maineessa on lappeenrantalainen Sergei Petrov. Hänet Halme halusi, kun kävi itse hakemassa, ensi töiksensä tiimiinsä vahvistukeksi. Vaikka lappeenrantalainen mies on tai ainakin siellä vaikuttanut, kieleen asti ei lappeenrantalaisuus kuitenkaan yltänyt. Mie ja sie olisi ollut kiva pilkahdus miehen puheessa tai muutenkin karjalaisuus sinällään.

Tässä tiimissä on myös wannabe -jäsen. Hän on Magnus Mehtonen, mies joka tiimiläisistä on rasittava bättre folk. Nuoruuden intoa tuo konstaapeli ja kokelas Niklas Lindholm. Lindholm on väliaikainen jäsen ja tietokone ekspertti, jonka illat kuluvat pitkälti naisten luona.

Itselleni kirjan antoisin ja mielenkiintoisin henkilö on oikeuslääkäri ja patologi Kristian Kvist. Armoitettu ammattilainen, jonka kaksoisrooli oli kirjassa Gadsilta oiva veto.  Monitahoinen tuttavuus, jonka toivoisi jatkossakin esiintyvän Halmen tiimin jatkeena.

Kun vihdoin tiimi on löytänyt kokoonpanonsa, on jo kulman takana kuolemantapaus selvitettävänä. Turun saaristosta Nötön edustalta Båtvikista on löydetty miehen ruumis merestä kellumasta. Samoihin aikoihin Finsta Oyj:n toimitusjohtaja ilmoitetaan kadonneeksi. Onko mies Alvar Wilenius?  Jos on, onko hän hukkunut vai miten on joutunut vedenvaraan? Mitä on kuoleman takana - murhako on nyt kyseessä?

Hyvin rakennettu ja kutkuttava dekkari. Suosittelen!






perjantai 8. helmikuuta 2019

Monika Peetz: Tiistaisiskot

Kansi: Teija Lammi
Monika Peetz

Tiistaisiskot

Die Dienstagsfrauen
2010

Suomennos: Maikki Soiro

Minerva kustannus

2011

309 sivua


Kirjastolaina


Monesti minulla  kirjojen kannet ratkaisevat sen, kannttaako tätä kirjaa avata, ja tavata sen sisuksista muutamaa riviä alkuun maistiaisiksi. Tässäkin kirjassa etukansi kävi silmiini niin, että se tarttui oitis matkaani. On muuten mukavan kodikas pöytä, ihan kuin jossain italiaisessa ruokapaikassa.... Nyt halusin saada keyvttä lukemista, sillä pinossa on tulossa kirjoja, jotka vaativat enemmän lukijaltaan. Kevyt alkupala kiitos.

Ja kevyttä lukemista tämä olikin. Kirja on tarina kölniläisten naisten pyhiinvaellusmatkalta Ranskaan. Nämä viisi naista ovat tutustuneet toisiinsa ranskanopintojen avustuksella. Nämä naiset: Caroline, lakinainen on myös kahden jo aikuistuneen äiti. Kiki rakkaudelle altis muotoilija, ja Eva, lääkäri, joka kaipaa jo muutakin elämää kuin perheen pyörittämstä ja pyykkäystä. Estelle, aina tyylikäs apteekkarin rouva, ja Judith, jolla on ongelmia ihan omasta takaa. Hyvin heterogeninen ystäväporukka, jotka ovat tiistaisin, jo useamman vuoden ajan, tulleet tapaamaan toisiaan Lucin ravintolaan ja tietysti syömään samalla hyvin.

Sitten kuolee syövän uuvuttamana Judithin mies Arne. Hänellä oli päiväkirja, joka oli koottu kesken jääneeltä pyhiinvaellusmatkalta Lourdesiin. Sureva kaipaa olkapäätä ja tiistaisiskot tarjoavatkin omaansa. Alkaa matka, joka oli ollut Judithin miehen Arnen tavoitteena. Tässä matkassa matka oli itsessään paljastavampi kuin sen päämäärä. Kirjaa lukiessani mietin sitä tunnettua hajatelmaa: mene "ystäväsi" kanssa matkalle, niin viimeistään silloin tiedät, onko hän sinun ystäväsi.

Mukava välipala/alkupala kirjoista nauttiville!