torstai 30. maaliskuuta 2017

Kate Morton: Paluu Rivertoniin


Kannen suunnittelu: Eduado Ruiz
Kannen kuva: Hulton Collection/Getty Images (auto)
Hulton Collection/Getty Images (tyttö)
Kate Morton
 

Paluu Rivertoniin

 
Suomennos: Helinä Kangas
Bazar Kustannus
 
2011
 
613 sivua
 


 
 
Pienen kyläkirjaston laina
 
 
 
Paluu Rivertoniin on sanottu Kate Mortonin läpimurtoteokseksi, joka sai kovat kantensa ympärilleen  2006. Englanninkieliset versiot tarinastaan Morton julkaisi nimillä The house at Riverton ja The Sifting Fog. Julkaisuoikeudet Morton on kirjastaan myynyt jo yli 36 maahan. Vuonna 2011 se löysi ensimmäiset suomenkieliset lukijansa. Nyt se osui vihdoin omiin näppeihini.

Morton vie tässä tarinassa lukijansa aikamatkalle brittiläiseen aateliskartanoon, jossa 98-vuotias Grace Bradley oli toiminut ensin sisäkkönä Bradfordien perheessä ja myöhemmin lordin vanhimman tyttären kamarineitona hänen avioiduttuaan. Gracen arki hoivakodissa häiriintyy pahemman kerran, kun Rivertonin tragediasta, joka tapahtui puutarhajuhlissa vuonna 1924, halutaan tehdä elokuva. Grace olisi elokuvaan tärkeä avaininformantti - ainut vielä elossa oleva Rivertonissa tulloin asunut henkilö. Mutta repiikö se liikaa muistoja Grecen mieleen?

Kokonaisuudessaan Mortonin tarinassa ajankuvaus kehystää kauniisti ja uskottavasti Rivertonin kartanon arkea ja Gracen kertomusta. Itseäni Paluu Rivertoniin ei jostain syystä napannut, vaikka juuri tämä historian ajanjakso on itselleni kaikkein antoisin. Ehkä odotin teokselta enemmän, olittehan jo monesssa blogeissanne ennen minua suitsuttaneeet kovastikin tätä Mortonin teosta.

Itse tarinankerronta alkoi mielestäni kovin  yskähdellen. Ikään kuin kirjailijan kerrontasammossa olisi ollut vielä testiasetukset päällä. Alkuvaikeusien ja tyhjäkäynnistä päästyään, kun kirjan  tärkeimmät henkilöt oli esitelty, Mortonin ote Gracen  ja Rivertonin asukkaisiin saa uutta puhtia.

Morton kirjoittaa tarinansa kahteen eri tasoon. Ensimmäinen taso on Gracen muistelua vuosisadan toisen ja kolmannen vuosikymmenen taitteesta, jossa ensimmäisen maailmansodan alkutahdit ja jälkimainingit näkyvät Rivertonin kahden kerroksen väessä. Tarinan toinen aikakausi on kiinni nykyajassa, jossa Grace on kertomassa ääninauhalle tyttären pojalleen omaa tarinaansa. Tämän oheen on Morton myös kirjoittanut elokuvaohjaaja Ursulan käynnit Gracen luona. Kun kirjassa oli selvästi havaittavissa kaksi eri aikakautta,  jossa tarinaa kerrottiin ja joiden oli kait tarkoitus keskustella keskenään, niin minua häiritsi se, että kesken kaiken kerronnassa hypättiin vuosikymmeniä edestakaisin yhdessä luvussa. Gracen tarina olisi ollut antoisaa lukea toisenlaisessa rytmityksessä. Samoin kävi kerronnan kulminaatiopisteiden kanssa. Nyt ne tuntuivat jääneen yleisen massan alle. Sääli.

Visuaalisesti kirjan kannet ovat osuneet tarinaa paremmin napakymppiin - huikaisevan kauniit, eikö totta? Kehystettynä julisteena ne kenties voisivat löytää oman  paikkasa omalla seinälläni.  Nämä kuvat antavat jo hyvän tuikahduksen siitä, mille aikakaudelle lukija halutaan nyt viedä. Nämä ja muutikn Bazarin kustantamat kirjat, jotka olen lukenut, ovat kutkutelleet kauneudentajuani ja antaneet odottaa lupaavia lukuhetkiä ja osaltaan antaneet oman alkusysäyksen tarttua heidän kirjoihinsa.

Paluu Rivertoniin oli Salaisuuden kantajan jälkeen toinen teos, jonka luin Kate Mortonilta. Tästäkin kirjasta löysin paljon sitä samaa kuin Salaisuuden kantajasta. On kuolemantapausta ja salaisuutta, kypsään ikään ehtinyt rouvashenkilö... mitähän se lupaamani Hylätty puutarha pitäneekään sisällään? Toivoa sopii, että kirjailija ei ala toistaa itseään, kun yksi kultajyvä on pellosta löytynyt. Mutta joku pikantti pirskahdus tästä teoksesta kyllä nyt puuttui...

Vaikka Helmet-lukuprojektissa kauniit kirjan kannet on jo varattu Hirvisaaren Hiljaisuus-teokselle, niin haluan siihen samaan syssyyn asettaa myös tämän kirjan. Siis, osuma on tälläkin kertaa kohdassa 10, kirjan kansi on mielestäsi kaunis.
  

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Raija-Sinikka Rantala: Maanantaikappale

Raija-Sinikka Rantala

Maanantaikappale

526 askelta

Kannen suunnitelu: Tommi Tukiainen
 
LIKE-Kustannus
 
318 sivua
 
Potilas on käynnyt seulontamammografiassa, missä oikeassa rinnassa klo 12 on todettu 3 cm kokoinen tuumori, oikeassa kainalossa metastaattinen imusolmuke ja varmistettu ohutneulabiopsilla.
Aamulla osastolla potilas miettinyt asiaa ja haluaa vain oikean rinnan toimenpidettä, ei reduktiota vasemmalle. Leikkaussuunnitelma on nyt okoplastinen resektio oikealle ja kainaloevakuaatio, leikkaus tehdään racket-tekniikalla. 
 Kirjastolaina

Raija-Sinikka Rantalan kirja Maanantaikappale on kahden naisen kertomus epätoivotusta vieraasta nimeltä syöpä, rintasyöpä. Toinen heistä saa diagnoosin yllättäen mammografiatutkimuksessa, toinen tutustuu tähän sairauteen postilaatikosta tippuvien kirjekuorien myötä, jotka ovat peräisin tältä sairastuneelta anonyymiltä lähettäjältä.

Olen kammonnut pienestä ihmisalusta lähtien sairaalamiljöitä. Juuri sitä kaikkea mitä sairaalaan liittyy tv-sarjoja myöten. Tämän kirjan pariin eksiyin ihan kirjan etukannen takia. Pidän kukista, kiinanruusut, joita on kuvattu etukanteen, sai minut tarttumaan kirjaan. Samoin nimi maanantaikappale - miten niin maanantaikappale? Useinhan juuri maanantaikappaleet ovat laadultaan vähän niin ja näin, ei ihan parhaaseen A-luokkaan kuuluvia. Ja kirjailija sinällään - Raija-Sinikka Rantala. Hänen nimensä on tutunoloinen, mutta siihen se sitten jääkin. Joten siinpä on jo tarpeeksi syitä tutustua tähän kirjaan.
 
Rantala rakentaa teokseensa mehukkaan ja koukuttavan lähtötilanteen. Anonyymipotilaan juristi soittaa kirjailijaminälle ja pyytää lounastapaamiseen kanssaan. Ruokailun yhteydessä juristi kertoo kirjailijaminälle anonyymin tarinaa ja pyytää, että kirjailijaminä tutustuisi anonyymin sairaudenaikaiseen materiaaliin ja arvioisi olisiko siitä lähdeaineistoksi. Tarkoitus kun ei ole kuitenkaan tehdä anonyymin musitelmia. Tapaus emmityttää kirjailijaminää, mutta lupaa kuitenkin  perehtyä aineistoon.
 
Alkaa vuoden aikamatka rintasyöpäpotilaan hoitoketjuun.
 
Rantala kirjoittaa Maanantaikappaleensa kahteen tasoon. Ensimmäinen taso on anonyymin potilaan päiväkirjamuotoon kirjattua potilaskertomusta, jossa tulevat esiin niin odotukset, pelot, epävarmuudet, valinnat ja tuskalliset toimenpiteet. Näitä värittävät anonyymin mustaa huumoria ja ironiaa sisältävät lohkaisut sairaalakielen munkkilatinasta sekä  hoitohenkilökuntaan ja toimenpiteisiin kuuluvien elementtien lempinimistä. Tähän tyyliin:
 
Balkkanin Karhu käy vielä kerran vuoteen vierellä asianaan, että on määrännyt e-reseptillä  Panadoleja. Kun hän on kiirehtinyt leikkaussaliin seuravia potilaita raatelemaan, Hössö lehahtaa paikalle.
- Voit viipyä vielä lounaan ajan, hän valistaa. - Tai vaikka iltaan, jos siltä tuntuu. Tuon sinulle hienon mustan Gucci-laukun, johon saat dreenipussin piiloon. Tuleeko joku hakemaan? 
Maanantaikappaleen toinen puoli on kirjailijaminän pohdintaa anonyymipotilaan aineistosta ja sen käsittelystä. Hän yrittää saada selville anonyymin henkilöllisyyttä Ami Aspelundin Fantasian-laulun sanoin: "Kuka hän on ja mitä kieltä mahtaa puhua hän? Mitä useammin postiluukusta tipahtaa uusia lähetyksiä liittyen anonyymin sairaskertomukseen, sitä enemmän se herättää kirjailijaminän kiinnostusta siihen, kuka tämä nainen oikeastaan on.
 
Haluni tietää lisää kirjoittajasta kasvoi päiväkirjan tipauteltua sairaskertomuksen oheen niukkoja viitteitä hänen henkilökohtaisesta elämästään. Sekin alkoi uudelleen vaivata, mistä ihmeestä hän oli saanut idean takertua juuri minuun. Oliko hänellä tietoa minusta henkilönä? Oliko meillä yhteisiä tuttuja? Oliko hän ollut kuulemassa, kun olin jossain kirjastossa puhumassa teksteistäni? Vai oliko peräti ollut jollain kursseilla, jota olin vetänyt? Mahtaisiko päiväkirja palata asiaan jatkossa?
 
Raija-Sinikka Rantala nostaa esiin anonyymin potilaan päiväkirjat (I Tutkimus, II Leikkaus, III Pumppaus, IV Tiekartoitus, V Sädetys, VI Pakerrus, VII Odotus, VIII Paikkaus) lukeneen kirjoittajaminän avulla niitä samoja kysymyksiä ja huomioita, joita kohtaavat kaikki syöpäpotilaat ja heidän omaisensa. Kenenkään syöpä, on se sitten anonyymin tavoin rintasyöpä, munasarjasyöpä tai vaikka miesten eturauhassyöpä, ei ole samalainen kuin kohtalontoverinsa vastaava. Jokainen syöpä on aina uniikkitapaus, joka koettelee niin henkilön fyysistä olemusta kuin sielun sopukoitakin. Se on potilaalle ja hänen läheisilleen uusi ja outo varjo, joka alkaa kulkea samaa elämänpolkua sairastuneen kanssa ihan elinkaaren loppuun asti.

Maanantaikappaleeseensa Rantala kirjoittaa kauniin lopun. Kohtaamasi toisen ihmisen katse voi kertoa kaiken. Paluureaktiona saatu Mona Lisa -hymy voi riittää sympatian osoittamiseksi ja antaa  hänelle tarvittavia voimia kestää tulevat koitokset. Aina viestiin viemiseksi ei tarvita edes sanoja.
 
Tämä kirja saa minulla Helmet-lukuhaasteessa osuman kohtaan 21, Sankaritarina.
 

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Pirjo Iivonen: Unelmien huivit

Kuva Ritva Tuomi
Ulkoasu ja taitto: Sini Nihtilä
Pirjo Iivonen
 

Unelmien huivit

 
Moreeni
 
20 neulemallia,
 
144 sivua
 
 
Kirjastolaina
 
Unelmien huivit on Pirjo Iivosen uusin huivien rakastajille tehty neulekirja. Kirjan takakansi kertoo Iivosen innoittaneen  tähän kirjaan luonto ja sen eri vuodenajan ilmentymät yhdistettyinä kauniisiin lankoihin. Nehän tietysti kutsuvat käsitöiden ystäviä myös puikkojen ääreen - minut ainakin.
 
Niin kuin varteenotettavan käsityökirjan kuuluukin, on myös Iivonen sisällyttänyt muutaman sivun ihan neulomisen perusteiden käsittelyyn. Vähän pidemmälle ehtineen neulojan silmiin osui mm. nyppyreunusluominen. Mielenkiintoinen neuleen aloitusmuoto, jossa luotuun silmukkaan yhdistetään virkkuukoukulla tehdyt ketjusilmukat. Täytyypä laittaa muistiin myöhempää käyttöä varten.

Kirjaan on sisällytetty 19 huiviohjetta ilmavan kevyistä pitsihuiveista vähän tanakampiin talviversioihin asti. Monta hyvää ja mielenkiintoista ohjetta vähän jokaiselle taitotasolle. Mukaan on mahtunut vielä yksi tasoneuleena tehty pitsibolerokin.


Usvametsä, Unelmieni huivit s. 83
Minun mielenkiintoni heräsi tässä kirjassa huiviin "Usvametsä". Kertakaikkisen kaunis huivi, jossa mallikerrassakin tuntuu äkkisilmäyksellä olevan minulle riittävästi haastetta ja sen epäsymmetrisyys sai omassa puikkokokoelmassani riemuisaa liikehdintää jo aikaiseksi. Vain sopiva lanka taitaa enää puuttua.
 
Unelmien huivit on hyvä neulekirja neuleiden ystäville. Ihan siitä syystä, että ohjeet on kuvattu pääosin ruutupiirroksilla sanallisten selitysten sijaan. Tällöin yksi ruutu on aina yksi silmukka jne. Kerralla näkee silmukan tai kavennuksen merkityksen koko kokonisuudessa tai mallikerrassa.

Tällä postauksella kevenee kertaheitolla romaaniviidakko ja sillä saadaan hieno osuma Helmet-lukuprojektissa kohtaan 22, kuvitettu kirja. 


lauantai 18. maaliskuuta 2017

Pekka Jaatinen: Varjo 1917 - 1918



Kuva; Jussi Karjalainen

Pekka Jaatinen

Varjo 1917 - 1918


Johnny Kniga Kustannus
 
336 sivua,
liitteet (1 - 5)
 

Tämä on niin kauheaa,
ettei sanat riitä kertomaan.
 
Suojeluskunnan päällikkö Iisak Leppälä

Kirjastolaina

Oskari Varjo on reilu nelikymppinen, kumarahko ja pitkänhuiskea Pattijoella synytnyt merimies, joka on tullut Turun kautta Tampereelle tehtaaaseen portivartijaksi.

Keväällä 1917 Suomen suurruhtinaskunnan eteläisissä osissa alkoi näkyä merkkejä vaikeammista ajoista itänaapurissa esiintyvien myllerrysten myötä. Oskari ottaa yhteyttä pikkuveljeensä Emiliin, joka työskentelee Raahen Rautatieosakeyhtiössä Relletin kylän pysäkinhoitajana. Kirjeenvaihdossa Oskari tiedustelee veljeltään mahdollisuutta työskennellä ratahommissa rauhallisemmissa oloissa. Olihan hän nähnyt jo mekkaloivia venäläissotilaita ja lakkolaisia. Loppukeväällä Oskari saa veljeltään kirjeen, jossa ketoo hänelle järjestyneen töitä Raahessa, Raahen Rautatieosakeyhtiön palveluksessa sataman rataosuudella Lapaluodossa. Oskari lähtee Tampereelta kotiseudulleen Raaheen.

Oskarin veli Emil on perheellinen mies. Hänellä on oma tupa, vakuituinen kuukausipalkka, vaimo ja poika Juhani. Emil on sisäistänyt sosiaalidemokraattisen aatteen. Hän yrittää aktiivisesti saada veljeään mukaan politiikkaan. Oskaria ei politiikka jaksa kiinnostaa. Hän näkee näissä oloissa paremman mahdollisuuden mustan pörssin kauppaan, sillä häntä kiinnostaa raha ja sen myötä vaurastuminen.

Kirjassaan Varjo 1917 - 1918 kirjailija kertoo hitaasti hivuttaen siitä, miten Raahen kaupunki ajautuu karmeaan sisällissotaan. Jaatinen käyttää tarinankerronnassa mielenkiintoiseta otetta. Hän kuvaa tapahtumia ikään kuin ristiin rintaman molemmilta puolilta. Valkoisten napana toimii pankinjohtaja, suojeluskunnan päällikkö Iisak Leppälä, jonka näkökulman kirjailija tallettaa muistikirjanomaisesti. Vastapuolella olevan punakaartilaisten johdon Jaatinen on asettanut Toivo Ahosen katseen alle.

Entäpä tämä Oskari Varjo. Hänet koin vavhasti kamelionttiseksi hahmoksi. Shakespearen Hamletin tyyliin: ollako vai eikö olla? Oskari tuntuu pohtivan tavallaan "elämää ja kuolemaa". Hän koittaa tehdä ongelmasta tolkkua kumpi kahdesta pahasta olisi helpompi kestää. Veljen tragedian jälkeen Oskari ajattelee "sillä silmällä" jopa veljensä leskeä. Hän leikkii omalla tulellaan, niin että hihanauhansakin hän ompelee kaksipuoliseksi - toinenpuoli punaiseksi, toinen valkoiseksi.

Varjo 1917 - 1918 -teoksen kerrontatapa vaatii kirjailijalta tematiikan syvällistä tuntemusta sen kaikilta kannoilta. Kirjaansa Pekka Jaatinen on onnistunut luomaan karmivan hyvän kuvauksen pikku kaupungin tapahtumista itsenäistymisen alkuajoilta, kun veli on noussut verisesti veljeään vastaan.

Helmet-lukuhaasteessa löydät tämän kirja-arviopostuksen osumasta 6, kirjassa on monta kertojaa.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Sirpa Saarikoski: Kesä kasiysi

 Sirpa Saarikoski
 

Kesä kasiysi

 
Karisto Oy
 
176 sivua
 
 
Ajatella, miten mukavia kirjastoautokieroksia meille tulee, jos Mika on rakastunut Eevaa ja minä Topiakseen. Kirjastoauto leijuisi pitkin maanteitä ja me oltaisiin hirmu aurinkoisia ja auttavaisia asiakkaille.
 
Kirjastolaina
 
 
 
 
Muistan hyvin tuon kesän 1989.  Michael Jackson lauloi c-kasetilla walkman:ssä  "Thiller, thiller night..." Kesämuoti oli väljää ja värikästä. Oli permanentit, takatukat,  ylisuuret olkatoppaukset ja sifonkihuivit.

Tuohon kesään on Sirpa Saarikoski sijoittanut uutukaisensa. Se on kepeä kertomus kirjastoautoa Tampereella pyörittävästä Katista. Hän päättää hankkia työkaverilleen, pinttyneelle poikamiehelle, Mikalle naisseuraa. Sukat pyörähtävät ja polvet notkahtavat myös Katin jaloissa, kun Modern Talking:n Dieterin ja Thomasin yhteislookin omaava mies on yöllä samassa nakkikioskijonossa naistentanssien jälkeen. Siinä katseiden vaihdon lomassa vaihtuvat myös puhelinnumerot. Katin kesä saa uuden suunnan.
 
Kati, Laura Branigan -nimisen kissan onnellinen omistaja, on myös parantumaton Modern Talking -fani. Sopivasti saksalaisduo on tulossa keikalle kesäfestarille Suomeen ja vieläpä Lappeenrantaan. Must be there -tuumaa Kati ja alkaa kysellä festareille lähtijöitä - myös kirjastoauton asiakkaista. Saarikoski on ujuttanut repäisevän festarimatkan tunnelmaan monta hienoa ajankuvausta värittämään reissaajien menoa  - vain juhannuksen napakka ukkosrintama jäi kirjailijalta huomioimatta.
 
Entäpä ne Katin ja Mikan parisuhdekoukerot? No, ne teidän täytyy lukea itse Saarikosken Kesä kasiysi -kirjasta.
 
Tätä kirjaa suosittelen ehdottomasti niille lukijoilleni, jotka ovat viettäneet tuolloin parhaimmat nuoruusvuotensa. Nuoremmalle väelle tämä on hyvä tutustumismatkaopas 1980-luvulle ja sen viimeisen kesän aurinkoisiin tunnelmiin.... 
 
You're my heart, you're my soul
I'll keep it shining everywhere I go
You're my heart, you're my soul
I'll be holding you forever
Stay with you together ...
 Modern Talking

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Linda Olsson: Sisar talossani

Ulkoasu: Eveliina Rusanen
Kuva: Istoc


Linda Olsson

Sisar talossani

En syster i mitt hus
2016


Suomennos: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Gummerus Kustannus Oy
2017

Haluaisitko sinä tulla käymään, Emma? Vierailemaan luonani Esapnjassa?

Lähikirjaston viikon pikalaina


Sisarpuolet Maria ja Emma kohtaavat toisensa pitkästä aikaa yhteisen äitinsä hautajaisissa. Maria esittää spontaanisesti ajattelemattaan sisarelleen vierailukutsun luokseen, jota katuu sitten lähes välittömästi. Eihän sisar ole ollut hänelle kovinkaan läheinen sukulainen. Menee pari vuotta aikaa ja Emma ottaa yhteyttä sisareeseensa ja tulee Marian luokse Espanjaan.

Linda Olsson kertoo kuuden päivän tarinan sisarpuolten kohtaamisesta Costa Bravan rannikkotalossa. Siellä käydään läpi keski-ikäisen naisen kipupisteitä: nuoruuden ihastumiset ja puolisot, lapset ja terveydentilat sekä oma lapsuusajan perhe sisarruussuhteita myöten.

Kirjailija kertoo sisarten tapaamisesta suoraan ja todentuntuisesti. Puolin ja toisin se ei ole ollut helppo kohtaaminen kummallekaan. Keskusteluja käydään niin Marian talossa ja sen verannalla kuin pienillä eväsretkillä  lähiympäristössä maalla ja merellä.

Minua ihastutti kirjan ainutlaatuinen ja rauhallinen tunnelma. Olsson asettaa sisarukset kypsästi keskustelemaan keskenään vaikeistakin asioista ilman suurempia tunnemyrskyjä. Tämä tilanne on vaativa kelle tahansa. Varsinkin kun kyseessä on verisukulainen - vaikka vain osittainenkin. Se vaatii rohkeutta tällä tavoin kohdata toinen ihminen.

Olsson luo kirjaansa toiveikkaan lopun. Sen tunnelman voisi kiteyttää omaan muistooni Ruotsiin tehdystä laivamatkasta vanhojen ystävieni kanssa. Buffet-pöydässä istuessamme, muistelimme omia ystävyyden aikojamme, miten olimme toisiimme tutustuneet ja kuinka taas tapasimme pitkän ajan jälkeen. Eräs meistä huomasi rönsyilevän keskustelun lomassa ruokaliinaan painetun tekstin. Tuon ajatuksen tenhon voi tavoittaa Olssonin sisrpuolten jäähyväisistä:

Kun lähdet,
lähde äkkiä.
mutta jätä ovi auki.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Enni Mustonen: Kultarikko


Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen
Kuva: Culttura/Corbis



Enni Mustonen
 

Kultaririkko

 
Otava
 
2012




Oskarinpäivästä 1989 juhannusaattoon 1990
 
 
 
Kirjastolaina

 
Kirsti Manninen on tuottelias kirjailija, niin omalla kuin taitelijanimellään (Enni Mustonen). Hän on kirjoittanut monipuolisen "pienen kirjaston" heterogeeniselle lukijakunnalleen. Hänen kynästään on lähtenyt mm. lastenkirjoja, historiikkeja, näytelmiä, dekkareita ja televisiokäsikirjoituksia. Sekä nyt yöpöytäni lukulampun alla ollut Kultarikko-romaani, joka kuuluu viimeisnä osana trilogiaan Pohjatuulen tarinoita. Aiemmat osat kirjasarjasta ovat Lapinvuokko (2010) ja Jääleinikki (2011).

Kultarikossa Enni Mustonen kirjoittaa Heidi Felderille hahmon, joka on harjoittelijana Hong Kongin suurkaupungin loistohotelissa. Ja mikä pahinta, Heidillä on suhde hotellin apulaisjohtajan Martinin kanssa. Heidän yhteiselonsa jää kuitenkin "vaiheeseen", sillä miehen ero omasta vaimostaan ei olekaan niin yksinkertainen juttu kuin annettiin ymmärtää. Sattumalta Lapissakin tapahtuu... Heidin Ämmi on joutunut auto-onnettomuuteen ja avustavia käsipareja tarvittaisiin myös siellä. Mutkien kautta Heidi kuitenkin saapuu isoäitinsä luo Lappiin Hettaan.

Mustonen loihtii myös Heidin eteen uuden miehen. Hän on nimeltään Arttu Savela. Artun äiti, Sinikka, on Ämmin hyvä ystävä. Arttu on matkailuyrittäjä, jolla on oma lomakylälaajennusprojekti käynnissä yhdessä morsiammensa Siv Österbergin kanssa. Mutta Artun ja morsiammenkin suhteessa on ryppy rakkaudessa, sillä Siv on poistunut maisemista kassa mukanaan. Pian on joulu ja englantilaisia on tulossa lomakylään täysihoitoon tuvan täydeltä. Homma on kovasti kesken ja levällään, mutta onneksi Heidi on Hetassa.

Mitenkäs ne Ruohosen veljekset, Matti ja Teppo, lauloivatkaan: "Kaiken takana on nainen... " Siihen on Enni Mustonen myös päätynyt.

Minulle Mustosen kirja Kultarikko on ensi kosketus Mannisen kirjailijaminänsä teoksiin. Jos olen rehellinen itselleni ja Teille muille, en oikein tiedä, millaisen jälkimaun tämä kirja minuun jätti. Tarina on kyllä kelpo ja mehukaskin, mutta minusta Mustonen on mennyt sieltä, missä aita on selvästi matalin. Juonen ratkaisut ovat yksinkertaisia, voisi kait sanoa liiankin helppoja. Sopivasti saadaan sattuman kautta, matot, liinavaatteet ja verhotkin huoneisiin - selvää chick lit -kauraa. Olin lievästi pettynyt, sillä odotin kirjalta kokonaan toisenlaista lukukokemusta.
 
Sinulle, joka et ole minun tapaan ennen lukenut Mustosen teoksia, tämä voisi olla ehkä valintasi lomalukemistoon, kun kesäaurinko porottaa kuumasti, istut patiolla aurinkotuolissa aurinkolasit ja iso hellehattu päässäsi ja kaipaat mielesi tyhjentävää luettavaa - ei turhan vaikeaa. Juuri siihen saumaan mielestäni kuuluu Enni Mustosen Kultarikko.
 

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Marja Björk: Lainaa vain



Marja Björk

Lainaa vain

 
LIKE-Kustannus Oy
 
 265 sivua

 
Sakari Rahula istui odottamassa, kun tulin clearingistä. Hän ojensi minulle miniruusukimpun. Hänellä oli toinenkin lahja. Hän tarttui ranteeseeni, käänsi kämmenen ylöspäin ja laski käteeni pienen, sileän ja pehmeän puulinnun. Sen muoto oli yksinkertainen ja pelkistetty, huomiota ja tyhjää tilaa vaativa.
 
 
Kirjastolaina
 
 "Jäi äiti itkemään, mä vielä kuolev... ", laulaa Vicky Rosti Anja-tädin jukeboxissa Katajabaarissa Visulahden Shellillä. Oikeustieteen ylioppilas Eeva on tullut tätiään auttamaan linjaston taakse. Eletään 1980- ja 1990-lukujen taitetta, ennen suurta lamaa. Tšernobyl on jo räjähtänyt, mutta muuten elämä tuntuu hymyilevän Eevalle. Hän saa töitä  pian Postipankista ja velkatiskillä Eeva tapaa Sakari Rahulan, puulintujen ja voiveitsien vuolijan, boheemitaiteilijan....
 
Tämä on siis kohtakokas rakkaustarina
à la
Eeva 💕 Sakari


Sakari Rahula on uskovainen mies, joka on parikymmentä vuotta sitten ollut Kibbutzilla töissä. Se on jättänyt taiteilijasieluun oman jälkensä - pajalla soi Viktor Klimenko. Sakarillakin on ollut myös oma parisuhdehistoriansa. Hänellä on ex-vaimo Virve, joka on pahoin alkoholisoitunut. Tästä suhteesta on syntynyt myös tytär Monna, 15-vuotias, hyvin koulussa pärjäävä murrosikäinen. Pahaksi onnekseen Monna on pyöreähkö nuori, rakastaahan hän roskaruokaa ja suklaavanukkaita. Mutta suhde Eevaan ei kuitenkaan ole paras mahdollinen.
 
Marja Björk on ladannut täyslaidallisen tähän suhteeseen ... Parin liitto on solmittu ja kyläkauppa ostettu, lainnaa otettu. Alkaa arki. Syntyy Roope-vauva, astiapesukoneen poistoletkun syö rotta ja laman ensi tahdit alkavat olla jo ilmassa. Ruokavesikaivokin menee käyttökieltoon ja maisterin paperit, nekin  pitäisi saada ulos oikeustieteellisestä. Eevan arki on totaallisesti muuttunut. Yön tummina hetkinä nousevat muistot esiin...

Björkin kieli on rehevää, jopa paikoin ronskia - mitään kaunistelematta. Hän kuvaa uusioperheen arkea suoraan, niin kuin se on. Enpä tiedä, olisiko tarinan tenho ollut yhtä upottava tehokasta ilman Björkin herkullista ilmaisua. Tuskinpa vain.

Lainaa vain on erinomainen kuvaus 1990-luvun katkerista lamavuosista, joilla vielä tänä päivänäkin on nähtävissä monet varjot. Tällä ajanjaksolla on ollut kovaa kovempi hinta. En tiedä varsinaista lukijasegmenttiä, jolle esittäisin tämän teoksen lukemista, mutta Sinun se täytyy kaikesta huolimatta  ehdottomasti lukea!

Tälläkin teoksella saadaan osuma Helmet-lukuhaasteessa. Osuma on 45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Katariina Järvinen: Saanko esitellä, monenlaiset minämme

© Kirjapaja

Katariina Järvinen

Saanko esitellä

Monenlaiset minämme
 
Kirjapaja
2017
 
221 sivua

Minuus ei synny vain tästä hetkestä ja menneisyydestä, vaan myös odotus tulevasta on läsnä.


Kirjastolaina

Katariina  Järvinen on sosiaalipsykologi ja antropologi, psykoterapeutti ja kouluttaja. Hänen uusimman kirjansa takakansi lupaa, että kyseessä on "kirja, joka saa sinut katsomaan itseäsi uusin silmin".

Jokaisella meistä, myös Sinulla joka luet tätä postausta, on oma minuus. Järvinen väittää kirjassaan, että tämä minuus ei olekaan yksilön omassa hallinnassaan, vaan joutuu ottamaan muiden näkökulmat huomioon. Hän näkee, että tämän suhde on jännitteellinen ja jatkaa, että Sinä et ole sinä, jos muut eivät anna siihen lupaa - tosin, jos et ole kameliontti. Toki on myös mahdollista, että minuutesi rajat eivät ole joustavaa laatua. Tällöin on todennäköistä, että kohtaat toisia useammin ristiriitoja ja podet samalla syntyneestä tilanteesta huonoa omaatuntoa.
 
Katariina Järvinen käsittelee kirjassaan minuutta myös kulttuurisidonnaisena kohteena. Nykypäivän minuuksissa hän näkee yhä sadan vuoden takaisen sääty-yhteiskunnan vaikutusta. Jos syntyessäsi saat "hyvät kortit", joissa on kuvattu sukusi tavat, tarinat sekä tavarat ja hyvällä onnella näistä syntyy kohdallasi jatkumo, olet vahvalla pohjalla. Mutta, jos jaossa ei ole ollut maallista mammonaa jaettavaksi asti, eikä suvullasi ole tarinaa kerrottavaksi jälkipolville, joudut kantamaan taakkasi ihan itse. Järvinen huomauttaakin, että nykypäivän "arvanheitossa" pelin ulkopuolelle voi joutua kuka tahansa tahtomattaan. Vaikka vielä edellisvuosisadan alussa ihmisarvosi nähtiin luokan, sukupuolen, ammatin, siviilisäädyn ja kansalaisuuden mukaan,  nykypäivän meno on "minä itse" -menetelmällä. Siinä nähdään karusti kolikon molemmat puolet.
 
Sosiaalisessa kanssakäymisessä olet aina estraadilla - vaikka pyrkimyksesi on olla vilpitön. Tässä on Järvisen mukaan hyvä mahdollisuus salaisuuksiin aina suoranaisiin valheisiinkin asti. Aina et näe naamion taakse, et edes oman naamion. Katariina Järvinen muistuttaakin, että ympäristöä peilataan aina yksilön omasta näkökulmasta käsin. Joskus yksilöstä tulee pieleenmennyt "kaksilo", kun kumppanin minuus kasvaa kieroon. Siinä on Järvisen mukaan edessä kohtalonkysymys: "millaisiin kaksiloihin ja kokoonpanoihin yksilö elämänsä aikana päätyy?" Näytelmäsi roolisuorituksessa olet kolleegojesi armoilla hyvässä ja pahassa. Aina olet roolisi vanki!
 
Tälläkin kirjalla saadaan osuma Helmet-lukuhaasteessa. "Kirja kertoo sinusta" , Saanko esitellä - monenlaiset minämme, osuma 13!