Sitä ei voi kertoa
Atena
2003
Saatu kirjailijalta
Kaunis kiitos!
Lukisitko kirjani? Niin alkoi Tiina Pihlajamäen sähköpostiviesti Luetut kirjat -blogin postilaatikossa. Tuossa viestissä Tiina kertoi halustaan luettaa bloggaajalla esikoisteoksensa - Haluaistiko lukea? Pian postilaatikkoon kolahtikin paketti, jossa oli Sitä ei voi kertoa -teos.
Paketista paljastui kovakantinen teos, jossa oli jo puupitoisen painopaperin tutut kellertävät sivut. Nuo sivut kätkevät tarinan, joka pysäyttää lukijan heti alkumetreillä. Kirja kertoo Euroopan kolkassa riehuneesta sodasta, mitään kaunistelematta tai peittelemättä, vaikka teos on fiktiivinen kaikilta osin.
Pihlajamäki kertoo esikoiskirjassaan 14-vuotiaan tytön Mirjanan tarinan. Tuo tarina on taltioitu kahteen aikakauteen, toisaalta ollaan ajassa, jossa Mirjana kokee äitinsä ohella omat kauheudet Srednican vankileirillä, toisaalta sota on jäänyt jo taakse, ja arki on astunut Mirjanan elämään uudenlaisena. Elo äidin ja pienen Lean kanssa on omat hankaluutensa, koska muistot vankileirin tapahtumista tulevat nuoren naisen uniin. Äiti seuraa tytärtään huolestuneena, mutta Mirjana ei halua kertoa.
Tuo sodanjälkeisen ajan kohtaaminen on kirjan parasta antia - samalla se kosketti ja järkytti lukijaa yhtälailla. Se kuvaa Mirjanan elämää Toisessa kaupungissa, ja hänen käyntejään psykologin luona. Hän joutuu oikeudenkäyntiin todistajana Srednican vankileirin tapahtumista. Hän on avaintodistaja. Tässä aukeaa lukijalle se todellisuus, millainen on naisen asema sotatilanteessa. Oikeuden istunnossa hän kohtaa silmästä silmään syytetyt, joissa löytyy myös yliluutnantti Milan Radovic, joka kertoo oman näkemyksensä vankileirin tapahtumista. Mirjana on nähnyt ja kokenut jotain sellaista, millaista kenenkään nuoren aikuistuvan ei tulisi elää todeksi.
Tiina Pihlajamäen esikoisteos on jälleen niin ajankohtainen teos nykyeurooppalaisessa kontekstissa. Keskellä Eurooppaa käydään sotaa, jonka loppuselvitys on vielä kaukana edessä.
Suosittelen!