lauantai 27. toukokuuta 2017

Tuula Uusi-Hallila & Anne Helttunen: Sitaattien salat



Tuula Uusi-Hallila &
 Anne Helttunen

Sitaattien salat

Mitä jokaisen tulee tietää suomalaisesta kirjallisuudesta

 
Suomen kirjallisuuden seura
 
2. painos
2016
 
224 sivua
  
Kirjastolaina
  
"Sanojen ja sitaattien alkuperän jäljittäminen on parhaimmillaan jännittävää salapoliisityötä." Näin toteavat Uus-Hallila ja Helttunen kirjansa Esipuheen alkajaiseksi. Kirjaansa salapoliisitehtävän saldona he ovat koonneet esiteltäväksi kaiken kaikkiaan 84 sananpartta, joiden alkuperä on 29 kirjailijalta tai teoksesta sekä Tulenkantajien kirjailijaryhmittymältä.
 
Nykypäivän sosiaalisessa kanssakäynnissä ja politiikassa retoriikan yhtenä tehokeinoina käytetään sitaatteja. Näitä tämän kirjan salapoliisityön johtolankoja on löydettävissä Uus-Hallilan ja Helttusen näkemyksen mukaan vaikka urheiluselostuksista esitelmistä tai kotoisen jääkaapin sisällöstä. (vrt. Koskenlaskija sulatejuuston tukkijätkän esikuvana on Olavi Koskela. Tämä jätkä on Johannes Linnankosken romaanista "Laulu tulipunaisesta kukasta". Olavi → Valio ja Viola)

Tämän kirjansa kirjoittajat ovat tehneet heille, jotka tuntevat tutun sitaatin, mutta eivät tiedä sitä, mihin teokseen ko. sitaatilla viitataan tai millaiset ovat sen juuret. Sen kirjottajat kertovat tässä kirjassa Sitaattien salat. Kun tunnet lentävien lauseiden sisustan, olet jo hyvällä matkalla kielen  sopukoihin ja sen käyttäjien kulttuurin ymmärtämisessä.
 
Uus-Hallila ja Helttunen tutustuttavat kirjassaan lukijaansa sitaattien alkuperään ja lähteisiin sanakirjan tapaan aakkostettuihin sittaattihakusanoin. He toteavat tämän perusteeksi sen, että "Joskus sana vaatii selitykseksi asiallisen tietoartikkelin, toisinaan sen merkitys polveilee niin monelle taholle, että tuloksena on pohdiskeleva essee " (kirjan Esipuhe). Heidän tärkein ohjenuoransa kirjan lukijalle on "avoin mieli".
 
Sitaattisikermässä kärjessä on tutut nimet: Aleksis Kivi, Juhani Aho, Eino Leino, ja Väinö Linna sekä  J. L. Runeberg.
 
Ehdottomasti lainatuin sitaattitaituri on kirjassa Aleksis Kivi. Hänen kynästään on kirjaan eksynyt peräti 11 lennokasta lainausta. Näistä esimerkiksi "Puolimatkan krouvi" on Kiven Nummisuutareista (1864) ja samasta kirjasta sitaatti "Niin muuttuu maailma, Eskoseni".  
 
Toisella sijalla ovat Juhani Aho, Eino Leino ja Väinö Linna. Väinö Linna on hyvin edustettuna Tuntematon sotilaan (1954) myötä, josta suomalisille tutuimmat ja käytetyimmät sananparret ovat kotoisin. Itselleni ehdottomasti Linnan sutkausten kärkeen kuuluu vänrikki Vilho Koskelan suuhun laitetut sanat, kuten "asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat". Myös Suomen entisen valtuutan, markan, setelistöön kuuluin turvatekijänä sitaatti Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. Väinö Linnan kuvalla varustettu 20 markan setelissähän oli tuon Tuntemattoman viimeiset virkkeet: "Hyväntahtoinen aurinko katseli heitä. Se ei missään tapauksessa ollut heille vihainen. Kenties tunsi jonkinlaista myötätuntoakin heitä kohtaan. Aika velikultia."
 
Eino Leinolta kirjaan on otettu seitsemän sitaattia. Leinon teksteistä tietysti Nocturne on yksi niistä. Tämänkin runon tekstiosia löytyy turvatekijänä mm. Suomen passissa. Siellähän runon alkusanat ovat upotettuna, joita ei paljain silmin pysty näkemään. Rajalla rajavartija tarkastuksessaan voi sen omilla laitteillaan lukea, todetakseen passin olevan aito.
 
Juhani Aho jakaa Leinon ja Linnan kanssa kolmannen sijan, jos sitaattifrekvenssejä lasketaan. Itselleni tutuin Ahon sutkaus on "Siihen aikaan kun isä lampun osti". Se on kirjan tekijöiden mukaan tunnistettavissa nykyään monenlaisena. Lampun tilalla voi olla lähes mikä tahansa, mikä vie entisaikojen haikailuun. Tästä sitaatista kirjoittajat kertovat sen olevan nuoren ylioppilaan nimimerkillä "Jussi" kirjoittama kertomus, jolla on voitettu Savo-karjalaisen osakunnan kirjoituskilpailu vuonna 1883. Kertomus julkistiin samana vuonna Kansanvalistusseuran kalenterissa.
 
Viimeisenä, vaan tuskin vähäisenä, on kolmen kärjessä J.L.Runeberg. "Tasan eivät käy onnenlahjat" todetaan Vänrikki Stoolin kertomuksessa. Tietysti yksi on Rungebergin teksteistä ylitse muiden: Maamme-runo (Vårt Land) vuodelta 1846. Sellaisena, kun suomalaiset sen laulavat, se esitettiin ensimäisen kerran Floran päivän juhlassa vuonna 1848 tietysti ruotsiksi.

Vaikka suomalaiset ovat lukevia, niin harvoin oman kielen kirjallisuusklassikoita tunnetaan niin hyvin, että tietää sitaateista kaiken, pohjamutia myöten. Tässä kirjassa on hyvä alku sitaattien pariin. Pohdinnat ovat napakoita ja huomaamattaan voi todeta, että päivälehtiä lukiessaan ne alkavat nousta silmille paikasta, jos toisesta. Voipa käydä niinkin, että kirjan lukemisen jälkeen ensimmäinen kuulemasi tai lukemasi on sellainen, jonka voit sanoa heti, mistä se on peräisin.

Joten, "kyllä minä niin mieleni pahoitin", että "ei tehrä tästä ny numeroo".

torstai 25. toukokuuta 2017

Terttu Autere: Kaunis mutta kuollut

©Karisto 2017
Vintagetyylinen salapoliisiromaani 1930-luvun lopulta

Terttu Autere
 

Kaunis

mutta kuollut

Karisto
 
2017
 
"Kouluamme on kohdannut traaginen tapaus. Piirustuksenopettaja 
 neiti Iris Soivio on kuollut. Koulutyö tältä päivältä päättyy tähän. Menkää kotiin, älkää melutko."

Rehtori Ensio Siljander
 Kirjastolaina
 
Ruumis yhteiskoulun kokoelmahuoneessa. Pienen itäsuomalaisen kauppalan kevättalvinen päivä rikkoontuu pahemman kerran, kun abiturienttien opinahjossa löytyy kuolleena piirustuksenopettaja Iris Soivio penkkari-illan jälkeisenä päivänä.

Iris oli koulun harmaitten viranhaltioiden  joukossa piristävä poikkeus. Iris rakasti värejä. Hän pukeutui niin, että hänet kuultiin ja nähtiin liikkuessaan koulunkäytävillä  -"eksoottinen perhonen" kun oli. Iriksen iloisesti sorahtava ärrä ja pulppuava naurunsa löysivät tiensä myös koulunsa päättävien abiturienttien lauluihin. Hän oli ilmiselvästi pidetty opettaja niin opettajakunnan kuin koulun oppilaittenkin keskuudessa.

Tätä kuolemantapausta on ryhtynyt tutkimaan lääninrikosetsivä Juhani Kuikka, joka sattumoisin on paikkakunnalla -  nimismies Oiva Rusilan onneksi. Rikosetsivä Kuikallakin on oma virityksensä romantiikan saralla koulun opettajakunassa. Suomenkielenopettaja Onerva Ojala kiinnostaa häntä. Onervalla on määräaikainen sijaisuus yhteiskoulussa. Siinä on pienen yhteisön ja kauppalan moraallinvartioille oma tutkimuksen kohteensa.

Mutta kuka on tämän raa'an surman takana? Autere löytää epäillyiksi niin abiturientteja,  kolleegoista vanhojapoikia ja varattuja ukkomiehiä sekä mustasukkaisuuteen taipuvaisia vaimoja. Kirjailija asettaa alibien tutkintaan rikosetsivä Kuikan avuksi konstaapeli Mykrän testaamaan ja selvittelemään motiivia. Miten kaikki oikein tapahtui ja miksi Iris oli kokoelmhuoneessa vierellään Kalle Tuomen abiturienttikeppi? Siinä on kynnettäväksi sarkaa Kuikalle ja Mykrälle yllin kyllin.

Minua suunnattomasti viehätti tämä vintagetyylinen ajankuvaus ja tunnelma yhdistettynä henkirikostutkintaan. Se on kuin englantilainen dekkari P.D.Jamesin ja Agatha Christien  hengessä. Huikaisevan hyviin kirjoitettu juttu. Onnekas ad hoc -löytö kirjaston uutuushyllyköstä. Tällä kertaa se tuli luettua pienissä erissä ääneen vanhemman väen edustajalle iltapäivien lukuhetkissä. Siinä se toimi enemmän kuin hyvin.Autereen teksti on helppoa ja sen esillelaittokin on sen mukaista. Huomaa, että kielen ammattilainen on ollut tekstin takana.

Kirjan henkilökaarti on makoisa, jonka ympärille on hyvä virittää kuolemansyyntutkintaa. Tietysti Juhani Kuikan ja Onerva Ojalan romanssinpoikanen on ihan oma lukunsa, mutta muutikin kirjan henkilöt ovat herkullisia. On viritelmää pastori  Onni Ruuskan ja seurakuntasisaren Vappu Väänäsen välillä. Entäpä miten on elo yhteiskoulun rehtori Ensio Siljanderin ja hänen rouvansa Suoman laita? Miten heidän onnensa jaksaa, kun koulussakin ollaan yksissä? Ja tämä koulun talonmiespariskunta. Hehän ovat kuin muisto omasta lukioajastani pienessä kuntapahasessa. Entäpä tarinan poikamiehet, "tyyni ja väritön" faneritehtaan kirjanpitäjä Toikka ja jäntevä ja urheilullinen luutnantti Alvar Friberg. Kauanko kestävät vielä poikamiehinä ja kumpi ennättää ensin ...

Tällä kirjalla taas osallistun Helmet-lukuhaasteeseen. Tällä kertaa osuma on kohdassa 14. "Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella", joka kertoi kutkuttavasti niin, että on löytynyt "ruumis koulun kokoelmahuoneessa". Siis kirja sassiin kassiin ja siitä on otettava heti paremmin selkoa.


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Winston Graham: Poldak Syytetty


Eleanor Tomlinsonin kuva
©Mammoth Screen Limited 2014

Winston Graham

Poldak

Syytetty

 
Englantilainen alkuteos: Jeremy Poldak
1950
 
Toinen painos
Uudistettu suomennos
 
Suomentajat: Irmeli Sallamo ja
Anuirmeli Sallamo-Lavi

Gummerus Kustannus Oy
422 sivua

 
Ross Vennor Poldak, kohottakaa kätenne. Herrat valamiehet, katsokaa vankia. Syytteessä on Namparasta, Cronwallin kreivikunnasta kotoisin oleva herra Ross Vennor Poldak, joka tänä Herran vuonna tuhatseitsemänsataayhdeksänkymmentä tammikuun seitsemäntenä päivänä, muistamatta Herran pelkoa, paholaisen vaikutuksesta ja houkuttelemana kiihotti monia rauhaa rakastavia kansalaisia ryöstämään ja lisäksi suoritti itsekin maan lakien vastaisen ryöstön. Lisäksi mainittu Ross Vennor Poldak rikollisesti, tahallisesti ja ilkeästi ennalta suunnitellen, käyttäen hyväkseen väkivaltaa ja aseita, ryösti, varasti, tuhosi ja vei mennessään kahdelle haaksirikkoutuneelle laivalle kuuluvia tavaroita. Ja lisäksi ...

Kustantajan esittelykappale
 

Winston Grahamin Poldak-sagan kolmas osa, Poldak Syytetty on kirja, jota olen odottanut. Tällä kertaa kirja on Gummeruksen esittelykappale, joten isoa isompi kiitos kustantajalle. Saapumisilmoitus kirjalähetyksestä oli miellyttävä yllätys. Kiitos!
 
Poldak Syytetty on ajoitettu valistuksen ja romantiikan aikakausien taitteeseen 1790 - 1791 Cronwalliin. Kapteeni Ross Poldakin maailma on taas saanut kolauksen ja hänen synkimmät hetkensä ovat saaneet päivänvalonsa. Delmezan ja Rossin esikoinen on kuollut ja syyte kahden haaksirikkoutuneen laivan ryöstöstä odottaa tuomioistuinkäsittelyä käräjillä.
 
Vaikka Rossin suhde vaimoonsa Delmezaan ei kirjassa sulosointuista olekaan, Delmezasta kuoriutuu tässä kirjassa todellinen tahtonainen. Hän haluaa pelastaa miehensä siltä kauhealta tuomiolta, joka syytteestä olisi tulossa. Tämän tuomion täytäntöönpanoa odottaa myös Rossin pahimpiin vihamiehiin lukeutuva  pankkiiri George Warleggan. Näillä herroilla ei näytä olevan tippaakaan sovinnontekotahtoa.

Winston Graham on kirjoittanut Syytetyn kahteen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee Ross Poldakin saamaa syytettä ja sen tuomioistuinkäsittelyä sekä tuomionlukua. Kirjan toinen osa keskittyy ihmissuhteisiin ja taloudellisiin haasteisiin sekä Cronwallin asukkaiden yleiseen terveydenhoitoon ja -huoltoon.

Mietin jo Syytettyä lukiessani kirjasarjan punaista lankaa. Kun tämän kirjan pääfokus on Rossin syyte haaksirikon hyväksikäytöstä, olisin mielihyvin nähnyt koko haaksirikkoepisodin kirjattuna kokonisuudessaan Syytetyn ensimmäiseen osaan. Toisen osan olisin varannut oikeuskäsittelyä ja tuomionlukua varten. Tällöin lukijalle olisi heti selvinnyt se, mistä Poldakia syytetään ja mitä on sen syytteen takana. Nyt nämä kaksi asiaa ovat irrallaan toisistaan - ja vieläpä eri kirjoissa. Minulta meni muutama hetki aikaa palauttaakseni edellisen osan tapahtumia mieleeni. Olihan Delmezan laulun lukemisesta kulunut jo pienoinen tovi. Delmezan laulussahan on lähes 500 sivua (vieläpä enemmän kuin tässä Syytetyssä), joten siitä olisi ollut varaa nipistää tuo lohkaisu tätä kirjaa varten. Tarinanhan on kait tarkoitettu luettavaksi niin, että kukin osa toimisi omana itsenäisenä kirjanaan.

Jo kirjasarjan ensimmäisistä osista lähtien olen nauttinut Winston Grahamin tarinankerronnallisesta taidosta - niin tämänkin kirjan osalta. Se on tarkkasilmäistä. Hänen verbaaliset kykynsä hemmottelevat omaa mielikuvitustani, joten tarinallinen lukukokemus vastasi hyvin lukemisen pulppuilevaa riemua. Se antaa hyvän pohjan odottaa kesällä uutta Poldak-kirjaa, Poldak vastatuulessa. Toivoa kuitenkin sopii, että tuo kesäinen puhuri ei kovin kovaa vastatuulta tuo kuitenkaan mukanaan.


perjantai 12. toukokuuta 2017

Matti Rönkä: Eino



Matti Rönkä 

Eino

 
Gummerus Kustannus Oy
 
235 sivua

"Miehet ovat samanlaisia kuin terästangot tai putket", Ukki puhui taas. "Kovimmat eivät kestä. Ne napsahtavat poikki. Sitkeät ja ontot, ne ovat lujimpia."

 
 Kirjastolaina

Matti Rönkä, Ylen uutisankkurinakin tunnettu mies, on loihtinut muhevan kirjan. Kirja kertoo viime sodasta selvinneestä miehestä Einosta, joka on "sitkeälihainen ja velvollisuutensa hoitanut" (kirjan takakansi) Joonaksen isoisä. Joonaksen ja Ukin suhde on lämmin. Muistiongelmien vuoksi Ukki on tarkkailtavana terveyskeskuksessa. Siellä Joonas näkee Ukin kehossa arvet, jotka ovat repeytymiä läpimenneistä itänaapurin luodeista.
 
Ukin kotoa Vanhaltapaikalta löytyy kuvia ja karttoja. Niissä Joonas, Vanhanpaikan nykyinen isäntä, näkee Ukkinsa outojen miesten kanssa. Mitä Ukki on sodassa ja sen jälkeen kokenut ja touhunnut? Se on Einon tarina.
 
Rönkä kirjottaa tarinansa limittäin kahteen tasoon. Toisaalta kuljetaan nykyaikaa Joonaksen ja hänen lähipiirinsä sekä Ukin terveyskeskustapahtumien parissa, kun taas toisaalta ollaan Einon muistojen matkassa kauempana nuoruudessa ja sodanjälkeisessä Neuvostoliitossa. Naapurimaan reissuun, rajan tuntumaan, Rönkä on saanut loihdittua kivan jännitteen.
 
Kirjan kieli on napakkaa ja harkittua. Kiva lukea. Lauseet ovat lyhyitä. mutta niissä on kerrottu kaikki tarpeellinen, jotta jouheva kerronta onnistuu. Turhat kielen "korunuotit" on pois. Hyvä niin. Kirja on suunnattu selvästi suurta ikäluokkaa vanhempien lukijoiden hyppysiin. Nuoremmaltakin lukijalta se oli miellyttävä aidontuntuinen lukukokemus. Muuten tässä olisi oiva tarina valkokankaalle nähtäväksi. Suosittelen!


maanantai 8. toukokuuta 2017

Ira Vihreälehto: Tuntematon sotavanki


Päällys: Sanna-Reeta Meilahti
Ira Vihreälehto
 

Tuntematon sotavanki

Venäläistä isoisääni etsimässä

 
Atena Kustannus Oy
 
300 sivua + lähteet
 
 
 
 
Kirjastolaina


Suomessa oli jatkosodan aikana liki 67 000 neuvostosotavankia. (Kaleva 1.12.2013) Heidän joukossaan oli Iran oma isoisänsä, jonka jalanjälkiä Ira Vihreälehto on päättänyt tutkia. Tämän hän on pukenut tutkimukseensa narratiiviseen tutkimuspäiväkirjan muotoon.

Iran isoisä oli jatkosodan aikana ollut sotavankina sijoitettuna  Mikkelin lähellä Otavaan koulutilalle. Samalla koulutilalla on ollut keittäjänä myös Iran isoäiti Lempi. Viimeisillä hetkillään Iran isä sai äitinsä kuolinvuoteen ääressä tiedon, että kerrottavaa oli, mutta voimat eivät enää riittäneet sen kertomukseen sisältöön. Perunkirjoituksen yhteydessä saatiin tieto, että Eino, Lempin aviomies, ei ollutkaan Iran isän isä niin kuin perheen muiden sisarusten. Kuka oli tämä Iran isoisä, sen Ira ja hänen isänsä halusivat tietää.

Jos tiukasti katson kirjan antia omasta näkökulmastani. Kiinnostavinta oli kirjan alkupuoli aina sinne asti, jossa Ira alkaa kertoa mahdollisia isoisäehdokkaita ja heidän taustojaan. Erityisesti se, millä perusteilla Lempin näkökulmasta Ira vertaili isoisäehdokkaita ja heidän todennäköisyyksiään ja mahdollisuuksia olla hänen isoisänsä.

Pidin kirjan narratiivisesta luonteesta ja sen tutkimuspäiväkirjamaisesta kirjoitustyylistä. Siinä oli hyvin kirjattu ne tuskaiset hetket, kun uuden tutkimuslangan löytymisen jälkeen uusi solmu on taas edessä ja umpikuja on tosiasia. Siinä kysytään kanttia ja sisua koluta arkistoja uudelleen, jäikö jotain sittenkin huomaamatta? Istua taas uudelleen ja kelata mikrofilmattuja asiakirjoja, josko löytäsi edes jonkinlaisen langanpään, joka johtaisi kaivattuun läpimurtoon. Tuo on tuttu tunne minulle, joka olen jo useamman suvun kimpussa vapaa-aikaani viettänyt. Tosin tietotekniikka on kehittynyt kovasti niistä ajoista, jolloin itse aloitin sukututkimuksen. Nyt arkistoihin pääsee kätevästi kotisohvalta käsin ja verkkoon skannattu asiakirja aukeaa muutamalla klikkauksella.

Tässä tultiinkin siihen osaan kirjasta, jota en pitänyt omasta näkökulmastani katsottuna kovinkaan tärkeänä. Siinä Ira kertoo ne mahdollisuudet, joita on käytettävissä kun sukututkimusta ryhdytään rakentamaan. Omissa tutkimushankkeissani en ole joutunut käsittelemään DNA-lähteitä ja jotenkin pidän niiden käyttämista siviilitutkimuksessa vieraana. Sukutukimus on herkkä tieteenala. Siinä keikutaan veitsenterällä. Kaikki "sukulaiset" eivät  pidä siitä, että heidän yksityisiä asioitaan pengotaan. Kuka on ollut ja kenen kanssa ja mitä on jäänyt jäljelle. Jokaisella meillä on yksityisyydensuoja ja sitä sukututkijan on syytä kunnioittaa. Asiakirjoista kun paljastuu, joskus hyvinkin suoraan sanottuna sellaista, jota ei kuitenkaan voi, eikä ole lupa kirjoittaa mukaan tutkimukseen. Kuolleilla henkilöilläkin kun on oma kunniansa. Sitä on sukututkijan syytä kunnioitaa.
 
Mutta, jos olet kuitenkin sitä mieltä, että haluat selvittää kuka olet ja mistä tulet, niin lue Ira Vihreälehdon kirja. Se voi hyvinkin olla se Sinun maaperäsi, jossa uuden sukututkijan siemen alkaa versoa. Sukututkimus on siitä hyvä harrastus, että se ei koskaan ole valmis, Sen voi hyvällä omatunnolla jättää hyllylle odottamaan parempaa aikaa. Jos haluat kuitenkin saada jotain muidenkin luettavaksi, on sukututkimus hyvä rajata tiukasti. Kaikkea ei kannata kirjoittaa, mutta rajatusta alueesta kaikki mahdollinen.

Tässäkin kirjassa on osuma Helmet-lukuhaasteessa. Tällä kertaa tämä osuma on kohdassa 8.  Suomen historiasta kertova kirja.  
 

torstai 4. toukokuuta 2017

Shari Lapena: Hyvä naapuri

Kirjan kansi: Richard Ogle/TW

Shari Lapena 

Hyvä naapuri

The Couple Next Door
2016
 
Suomennos Oona Nyström

Otava
2017

316 sivua

 
Kirjastolaina
 
 
Aina kun viaton lapsi joutuu osalliseksi aikuisten peliin, vääriin käsiin, se saa allekirjoittaneen tuntemaan vastenmielisyyttä tai ainakin pahoittamaan mielensä. Tässä  tarinassa voi hyvin tuntea sympatiaa ja huolta pienen ihmisalun puolesta.
 
Shari Lapenan tarinassa nuori pariskunta Marco ja Anne Conti ovat saaneet kutsun napuriin illalliselle, jolla on tarkoitus juhlistaa pienimuotoisesti isännän syntymäpäivää. Kaikki ei menekään kuin Strömsössä, sillä lapsenvahti on peruuttanut tulonsa. Mutta ei hätää, Marcolla on ehdottaa "kikka kolmonen". He voisivat hyvin lähteä naapuriin, sillä onhan heillä mukana itkuhälytin ja he voisivat käydä vuorovedoin katsomassa Carla-vauvaa ja varmistaa täten hänen hyvinvointinsa ja turvallisuutensa.

Kunnes tulee kosteahkoista juhlista kotiinlähdön aika.  Marco ja Anne huomaavat talonsa etuoven olevan auki ja  sen myötä Carla on viety kehdostaan peite mukanaan. Alkaa lapsikaappausdraaman selvittely, rikostutkijoiden Rasbachin ja Jenningsin johdolla. Syyllistä etsitään ja suurennuslasi käy jokaisen mahdollisen habituksen päällä - myös Annen ja Marcon. Tässä on alkutahdit tarinaan, jota voisi hyvin verrata saksalaisten tv-dekkareiden maailmaan. Ainakin minä näin tämän tarinan vahvasti live-kuvana omassa mielessäni.

Lapena herkuttelee todella aiheella ja ottaa siitä kaiken irti, minkä saa. Hän antaa lukijan tehdä rikostutkijan työn tai ainakin antaa  olla kesäkärpäsenä pörisemässä poliisikammarin ikkunassa, jossa tätä draamaa selvitetään. Kirjailijan tehtävänä on vain tarjoilla mahdollisia olettamuksia. Tässä teoksessa "jännitys pysyy huipussaan aina viimeiselle, hätkähdyttävälle sivulle asti", toteaa myöskin The Times omassa arviossaan. Siihen on minun hyvä yhtyä.
 
Tällä kirjalla saadaan taas oiva osuma lukuhaasteeseen. Tällä kertaa napakymppi on kohdassa 24. Tässä tarinassa selvitetään rikos.