tiistai 28. tammikuuta 2020

Annamari Marttinen: Tässä on meillä kaikki nyt

Annamari Marttinen

Tässä on meillä kaikki nyt


Tammi 
2019

313 sivua

Kirjastolaina


Rakkaus on luonnonvoima. Kun se tulee, se tulee, 
ihminen ei ole sen edessä mitään. 
Eikä se koskaa tule tai lähde jälkiä jättämättä.

Annamari Marttinen on kirjoittanut uuden kirjan sarjaan minuun eniten vaikuttaneet teokset. Siellä ovat jo nämä Marttisen kaksi kirjaa: Törmäys ja Korsetti, ja nyt sinne pääsi Tässä meillä on kaikki nyt. Nämä ovat sellaisia, jotka ovat omalla tavallaan koskettaneet tai muuten mietityttäneet mieleni syvyyksiä. Kaikki ovat sujuvaa luetttavaa, mutta aiheiltaan kirjat ovat jotain sellaisia, jotka eivät ole päästäneet kirjailijaa itseäkään helpolla. Tällä kertaa aihepiiri on rakkauskertomus, joka on ympätty lähelle uskonyhteisöä. Tähänkin kirjaan Marttinen on tehnyt huolella taustatyön. Sen aistii hyvin rivien välistä. Ihailen hänen taitoaan tarttua rohkeasti vaikeaksi koettuun tabu-aiheeseen.

Lukiessani kirjaa mieleeni tuli muisto omasta ensimmäisestä kesätyöpaikastani pienen leirintäalueen majottajana. Tuona kesänä leirintäalueelle tuli pitkähkö mökkivaraus Tuulikki - nimiseen vanhaan hirsimökkiin. Aikanaan sinne majottautui pariskunta, joiden vaatetus oli hyvin konservatiivinen - sen muistan. He olivat ikäluokaltaan hieman minua vanhempia. Iltavuorossa ollessani pariskunta palasi omilta reissuiltaan, ja he tulivat kioskilleni viettämään iltaa ja juomaan iltakahvejaan seuraani, Siinä turistessamme sain syväselvityksen, mikä ja millainen elämänkatsomus on Jehovan todistajilla. 

Tässä kirjassa Amamda Kallio on tavannut miehen Valentinen, Valjan, joka vei Amandan sydämen kertaheitolla syrjälleen. Mies, jolla oli siisti puku, miellyttävä käytös ja salkku. Amadan polvet notkahtivat. Hän oli rakastunut nainen, mutta rakkauden kohde oli Jehovan todistaja ja vielä rajan takaa tullut venäläinen turvapaikanhakija. Miten tästä kaikesta voisi kertoa lähipiirille, kun oma mielitietty on toisenlainen kuin tavallinen suomalainen sukankuluttaja. Mitä toiset siitä ajattelevat, kun hän on erinlainen?

Kirjan miljöö, Lappeenranta, on minule varsin tuttu, pieni rajakaupunki kaakonkulmalla. Niitä samoja katuja, mitä Amanda tallasi kirjassa Valjansa kanssa, ovat myös minulle olleet tuttuja kulmia opiskeluajalta. Armaadan kauppakeskuksessa oli kahvila, jonka terassitila oli vastapäätä kadun toisella puolella olevaa Raatihuoneen rakennusta. Tuossa kahvilassa olivat Amanda ja Valja ikkunapöydässä juoneet ensimmäiset yhteiset kahvinsa. Raatihuoneen tornikellon viisareita tuli itse tarkasteltua monet kerrat terassilla istuessamme omissa miitingeissämme lattekupposten ääressä.

Annamari Marttinen on Joutsenon Konnunsuolla opettajana vanhassa vankilarakennuksessa, joka on uudistettu vastaanottokeskukseksi. Monesti olen hänen kirjojaan lukiessa ajatellut, miten herkullinen aarreaitta on tuo heterogeeninen väki, joille suomenkielen vaikeita kielioppisääntöjä hän yrittää avata uuteen kieleen tutustujille. Aihehan kirjaan voi löytyä lähes mistä vain, kun pitää silmänsä auki. Annamarin tapauksessa tässäkään kirjassa ei tarvinnut mennä työtään kauemmaksi - jos mielikuvituksensa antaa laukata ja luovuuden kukkia, niin aihehan on siinä.

Kun toinen rakastavaisista on täysin toisesta kultuurista kotoisin, on todennäköistä, että suhteen jatko voi olla karu. Tarinaa Marttinen vie uskottavasti läpi kirjan. Miten tässä käy: luopuuko Valja omasta uskostaan ja elämänkatsomuksestaan vai saako hän vakuutettua Amandan oman maailmankuvansa kanttajaksi - tuleeko hänestäkin Jehovan todistaja? Nuo kysymykset olivat mielessäni koko luennan ajan.

Annamari Marttisen kirja on hieno teos - taas kerran. Suosittelen sitä lukulamppusi alle avoimin mielin!


tiistai 21. tammikuuta 2020

Camilla Läckberg: Kulhäkki


Camilla Läckberg

Kultahäkki

En bur av guld
2019

Suomennos: Aleksi Milonoff

Otava
2019

350 sivua

Kirjaston 
ota, vie jätä jne. -hyllystä



Läckbergin Kultahäkki on ensi tutustuminen tämän kirjailijan tuotantoon. Minulla ei siis ole mitään vertailupohjaa hänen aikaisempaan tuotantoonsa, joten nyt on edessä hyppy tuntemattomaan.

Kultahäkki on lukutoukkien piirissä ollut paljon puhuttu teos viime vuoden aikana. Siitä on tykätty paljon, ja yhtä paljon sitä on myös vihattu, ja jätetty lukeminen muutaman sivun jälkeen niille sijoille. Tyyliin - ei ole minun kirjani ...

Kirjailijan uutukainen tuli minun eteeni ihan sattumalta. Lähikirjastossa on tuo mukava kierrätyshyllykkö, josta saa viedä ja jättää kirjallisia tuotoksia mielensä mukaan. Sitäpä tulee silloin tällöin aina silmäiltyä kirjastossa käydessäni. Tällä kertaa löydös oli Läckberg, ja se lähti oitis mukaani. Ajattelin napatessani sen esiin kärryn uumenista, että jos tästä kirjasta on niin paljon esitetty eriäviä mielipiteitä, niin se voisi olla mielenkiintoista luettavaa - olihan se sitä!

Tässä kirjassa liikutaan päähenkilö Fayen/Matildan lapsuusmaisemissa Fjällbackassa sekä opiskelu- ja nykyajan Tukholmassa. Näissä kaikissa miljöön aikatasoissa tapahtuu runsaasti rikoksia  - toinen toistaan pahempia. On tietovarkautta, pettämisiä, tapon yritystä jne, mutta Faye pääsee kuin koira veräjästä, vaikka poliisit tutkivat rikoslaboratorissaan monen moisien dna-testien tuloksia. Hämmästyttävää! - ei oikein katu-uskottavaa, siinä suhteessa.

Toisaalta tämä Faye itse on mielenkiintoinen henkilöhahmo. Läcberg on sanut hänestä paljon irti. Fayen elämä "kultahäkissä" on kliseistä, mutta miksikäs se ei voisi sitä olla ihan uskottavaakin. Katsoo sitä vaikka naapurimaan Venäjän oligarkien vikkelistä käsin. Tuntuu, että Läckberg haluaa kirjallaan isosti alleviivata, että naisissa on muuhunkin kuin hellan viereen kotiliettä lämmittämään, kun mies on saanut alkuun lupaavan työuran. Mikään ei nykypäivänä ole varmenpaa kuin on epävarmuus, sen hän haluaa kertoa jokaiselle naiselle. Tämän saa myös Faye kirjassa kokea, kun häkki aukeaa äkisti, ja edessä on kylmä todellisuus.

Läckberg on tähän kirjaan ripotellut runsaasti mausteeksi seksikohtauksia. En tiedä nyt niiden mausteellisuudesta. Tavallaan seksi on yksi kirjan vahva vallankäytön väline, mutta, mutta....

Tässä kirjassa esiintyy myös onneksi pehmeämpi puoli. Minua ilahdutti tuo Chris, Fayen hyvä ystävä. Chrissin syöpäsairaus oli ehdottomasti kirjan koskettavimpia anteja. Hänelle soin sen onnen, minkä Läckberg kirjotti. Sympaattinen naishahmo, jonka Faye todella tarvitse tukipilarikseen.

Kultahäkki on kaksiosaisen kirjaparin ensimmäinen osa. Jään nyt kyllä odottavalle kannalle. En pitänyt kirjaa minään huipputekeleenä, luettavana toki, mutta kyllä se koukkuun minut sai, sen myönnän. Halusin ja haluan tietää, mihin lopputulokseen tämä kaikki johtaa - jatkuuko kosto ja sen kierre, se nädään!

torstai 16. tammikuuta 2020

Winston Graham: Poldark - muukalainen mereltä


Winston Graham

Poldark 

- muukalainen mereltä

The Stranger from the Sea

Suomennos: Lauri Sallamo & Anuirmeli Sallamo-Lavi

Gummerus kustannus

557 sivua

Kirjastolaina



Winston Grahamin iki-ihana Poldarkin sukukronikka on jo ehtinyt kahdeksanteen osaansa. Tällä kertaa Crownwallin  tuulisella niemellä eletään vuosia 1810-1811. Tuohon ajankohtaan osuu monen moista, niin maailmalla kuin Poldarkien Namparan lähitienoilla.

Kirjan taustalla Euroopassa kuohuu. Ranska oirehtii Napoleonin taisteluareenalla, ja nuo myrskyt ulottuvat aina Pyreneiden niemimaalle asti, josta Poldarkin perhe odottelee Rossia takaisin Namparaan. Valtionhallinnossa kuninkaan Yrjö III terveys ei ole parhaalla tolalla, ja se heijastelee omat mutkansa kuningaskunnan hallintoon ja Alahuoneen työskentelyyn. Asia työllisitää myös Namparan isäntää, sillä onhan hän oman vaalipiirinsä edustajana monarkian Alahuoneessa.

Poldark - muukalainen mereltä -kirja nostaa uuden sukupoveln esiin. Uudet tuulet puhaltavat niin kaivostoiminnassa kuin ihmissuhteissa. Kustantajalta on mielenkiintoinen ratkaisu etukannen kuvitukseen. Edellisissä osissa etukansi kertoo varsin osuvasti siitä, kuka tai ketkä tällä kertaa on/ovat tapetilla. Näin ei tosiaankan käy tässä kirjassa. Kirjan kannen henkilö Morwenna kyllä käy kirjan sivuilla kääntymässä, mutta jää lähes marginaaliin. Sitä vastoin kirjan pääosissa ovat nyt Jeremy ja Clowence Poldark. Tosin tämä on myös täysin ymmärrettävää, sillä tuore filmaus ei yllä enää tämän kirjan tapahtumiin.

En tiedä, tämä kahdeksas kirja ei ehkä ole paras "poldark", eikä taida ihan olla parhaimmasta päästäkään, mutta ei tämä ole  huonoa tai tylsää luettavaa lainkaan. Tämä on selvästi siirtymävaiheen kirja, jossa uusi sukupolvi on nostettu esiin ja esitelty. Kirjailija on selvästi tässä pohjatyöt tehnyt, nyt vaan täytyy odottaa seuraavaan kirjaan, miten uusi polvi kipunoi ja saa jännittettä aikaiseksi. Mahdollisuudet ovat otolliset. Kauan ei tarvitsekaan odottaa, sillä kustantaja on luvannut uutta "poldarkia" lukijoiden iloksi vielä tämän kevään kynnyksellä maaliskuussa. Uusi kirja Tanssiinkutsu vie lukijanssa lähelle vuotta 1815 ja kuuluisaa Waterloon taistelua. Miten käy kapteeni Ceffrey Charlesin (Elizabeth ja Francis Poldarkin poika) ja millainen on muukalaisen "tanssiinkutsu". Paljon on siis tulossa ja luvattu! Innolla odotan uutta mahtikirjaa lukulamppuni alle!