sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Winston Graham: Poldark Neljä joutsenta


Winston Graham

Poldark

Neljä joutsenta

The Four Swans
1976
Suomennos: Lauri Sallamo &
 Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus
2018

665 sivua
Kirjastolaina 
Winston Grahamin Poldark-sagan kuudes kirja tuli eteeni ihan sattumalta tavatessani kirjaston uutuushyllyä. Taas kerran. Olin jotenkin jo unohtanut koko kirjasarjan, ja siinä se nyt on uusin Poldark. Jippii (Koukussa kun olen.) Se lähti oitis kirjakoriin, siltä istumalta, ja lainaan. Hymy huulillani, kori keikkuen käsivarrellani, marssin kotiani kohti kirkkaassa syysauringon paisteessa. Ajattelin tuolloin, taas on hyvää tarinaa tarjolla kassi pullollaan yllin kyllin.

Tälläkin kertaa kirja on kovasti minun mieleeni. Siinä en huomannut kirjailijalla sitä aloittamisen vaikeutta, jota oli havaittavissa edellisessa osassa  - Mustassa kuussa. Tämän hän oli myös itse silloin todennut. Nyt tarina lähti vyörymään heti ensi lehdiltä omalla painollaan. Tämä on ehdottomasti naisten kirja. Neljä joutsenta: Delmeza, Caroline, Elizabeth ja Morwenna. Heidän ympärilleen Graham on loihtinut hienon opuksen Cronwallin niemimaan sijoittuvassa tarinassa.

Monesti olen näissä postauksissa Poldark-kirjojen kohdalla ihastellut henkilöhahmoja ja sen nyt taas teen.  Näissä hahmoissa on sitä jotain. Mielestäni kirjailija on onnistuneesti luonut lähes kaikista hahmoista karrikatyyrejä, joissa luonteenpiirteet on viety äärimmilleen, ja niillä todella herkutellaan. Vaikka tämä Neljä joutsenta on naisten kirja, on tässä kirjassa myös mieshahmo, tämä iljettävä niljakas pastori Osborne Whitworth. Miten voikaan mies olla niin vastenmielinen. Näin uskallan kyllä sanoa. Herkullisen iljettävä. Hänellä vastassa on Morwenna (Elisabeth Warlegganin serkku) -  miehen oma vaimo. Morwenna on herkkä nainen, lähes pyyteettisen kiltin tytön -syndrooman omaava "haavoittunut joutsen". Kuitenkin tarinan edetessä tiukan paikan tullen hänestä löytyy tiukka, periaatteellinen tahtonainen, kun kova asettuu kovaa vastaan - taipuu, muttei taitu.

Muuten kirja kulkee sitä tuttua Poldark-latua. Namparassa eletään Rossin perheessä melkein sopuisasti, vaikka Rossin pelastama luutnantti Hugh Armitage aiheuttaakin Delmezassa polvien notkahduksen. Jos nyt oikein kaivamalla kaivetaan, se, mikä minua häiritsi tässä opuksessa, niin se on Delmezan veljien uskonnollisuus. Toki asiaa voi peilata osaksi heidän luonteittensa piirteinä, mutta nyt se hyppäsi riviltä silmiini. Näin kävi.

Poldark - Neljä joutsenta löytyy myös omalta Helmet-listaltani. Siellä se on kohdassa 26. Kirja kertoo paikasta.jossa et ole käynyt - Cronwall.

lauantai 15. syyskuuta 2018

Tapani Heinonen: Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla

Tapani Heinonen
Ulkoasu: Taittopalvelu Yliveto Oy

Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla


Minerva Kustannus
2018
368 sivua
Kirjastolaina
Sota on pahantekoa molemmin puolin. Niin taisi tokaista Hietanen Linnan Tuntemattomassa sotilaassa. Vaikka sota on julmaa, on sen julmin muoto mielestäni juuri sisällissota, jossa kansalaiset nousevat toinen toistaan vastaan. Tällöin jokin on mennyt todella pieleen, jos ja kun näin käy, että väkivalloin ratkaistaan se, kumpi on parempi vaihtoehto.

Tästä pieleenmenosta kertoo Tapani Heinosen kirja.Väärille jengoille menee Selma Törölänkin oma elämä kirjan sivuilla. Menee nyt ja rakastuu päätäpahkaa kartanon herraan, ja tulee tietysti raskaaksi. Voi mikä häpeä. Lähtö tuli kartanosta. Selma on onneksi tahtonainen, ja kasvattaa Ilmarin ylioppilaaksi, mutta aatteenveri vetää nuoren miehen punaisten puolelle.

Heinonen kirjoittaa tarinaansa karmean kohdan, nimittäin Längelmäellä kevättalvella 1918 poika ja isä katsovat toisiaan silmiin - toinen valkoisten ja toinen punaisten puolella. Omassakin suvuissa on ollut samanlaisia tilanteita. Samassa perheessä on ollut sekä ns. "lahtareiden" kuin aatteenveren kannattajia ja samalla tavoin ovat katsoneet toinen toisiaan -tutut ihmiset ja lapsuuden ystävät. Toisiin katsotaan myös kirjan lopussa, jossa satakieli laulaa Lahdessa Fellmanin vankileirillä.

Monien nykykirjojen tavoin Heinonen kirjoittaa kirjaansa ripauksen nykyelämänmenoa. Pariisissa koetaan terrori-isku. Heikki Puharilan perheessä jännitetään tyttären ja tämän miesystävän pärjäämistä Seinen rannalla. Heikin ajatukset pyörivät kirjan kirjoittamisprosessin ympärillä, mutta ote on vaarassa kadota, kunnes omasta suvusta löytyy punainen lanka.

Hieno kirja, joka kosketti. 


sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Arto Marjakangas: Teerenelämää


Arto Marjakangas


Teerenelämää

Metsäkanalinnut vuodenkierrossa

Metsäkustannus Oy
2018
183 sivua

Kirjastolaina

Minulle yksi varmempia keväänmerkkejä on teerikukkojen mahtailut suomiljöössä. Joka kevät, kun sen tavoittaa, se on sykähdyttävä näkymä. Saman on kokenut aikoinaan myös biologi Arto Marjakangas. Nuorena metsästäjänä isänsä kanssa lintumetsällä koettu teeriparven kiepistä nousu oli ollut niin sykähdyttävä näky, että se poiki muutamia vuosikymmeniä eteenpäin väitöstutkimuksen puolustukseen. Tässä väitöksessä oli tutkittu teeren talviekologiaa.


Kuva kirjansivulta 110.
Kirjasta huomaa, että tekijä on viettänyt teerien kanssa monen monta hetkeä. Kirja on tiivis paketti teerestä ja vähän muistakin metsäkanalinnuista. Se pohjautuu teeren perustutkimukseen, jossa on käytetty hyödyksi kirjantekijän väitösaineistoa ja useampivuotisen tutkimushankkeen antia populaatiobiologiasta.

Marjakangas kertoo ja perustelee tutkimushankkeitaan syvällisesti, mutta osaa sitä keventää oivasti pienillä tietolaatikoilla. Tekstiä värittävät myös hienot kuvat ja piirrokset, jotka kertovat omaa tarinaansa teeren monenkirjavasta vuodenkierrosta.

Hieno opus luettavaksi sinulle, jos tunnet vetoa metsään ja sen asukkeihin.