Camilla Sten: Kadonnut kylä

Camilla Sten

Kadotettu kylä

Staden

2019

Bazar kustannus

2020

Suomennos: Jänis Louhivuori ja Risto K. Träff

447 sivua

Ennakkokappale
ilmestyy 5.5.2020

Kiitos  hyisestä yllätyksestä!

Kadotettu kylä on Camilla Stenin ensimmäinen suomennettu teos. Minulle tämä nuorten kirjallisuutta luonut kirjailija on ennen lukematon. Äitinsä Viveca Sten on taas ollut minulle tuttu juttu, mutta hänen kirjansa ovat jääneet marginaaliin odottamaan aikaa parempaa. 

Kadotettu kylä on toden totta autioitunut kaivospaikkakunta Silvertjärn. Sen asukkaat ovat hävinneet, kuin tuhka tuuleen. Jäljelle on jäänyt vain paaluun hengiltä kivitetty naisen ruumis ja pikku vauva.

Kirja on kirjoitettu kahteen tasoon: nykyhetkeen ja silloisiin tahpahtumiin, joihin paikkakunta ajautui 60 vuotta aikaisemmin. Silloisia tapahtumia on myös ristiinvalottu Margarethan ja Ainan kirjeenvaihdon avulla. Kirjan nykyhetkessä Alice, Margarethan tyttärentytär, on kuullut isoäidiltään tarinaa tästä aavepaikkakunnasta ja sen tapahtumista. Margaretha ei itse ollut paikkakunnalla enää silloin, kun kaupungista tuli aavepaikka, vaan hän asui jo Tuhkolmassa. Muut isoäidin lapsuuden perheen jäsenet hävisivät muiden paikkakuntalaisten mukana. Käänteentekevä juonenkuvio on, kun kirkkoon tulee uusi saarnojen pitäjä, Mattias. Hän ottaa oman paikkansa yhteisössä, ja alkaa tapahtua.

Tämä tarina oli jäänyt vaivaamaan Alicea, ja hänellä on aikomus tehdä dokumenttielokuva kylästä ja sen tapahtumista. Nyt tarivitaan vain rahoitus, ja sitä varten Alice ystävineen on hakemassa paikasta materiaalia mahdollisten rahoittajien rahapussien avaamisen helpotukseen.

Alicen tiimin tullessa Silvertjärniin kaikki talot satulakattoineen ovat kuin ennen vanhaan, mutta luonto on ottanut sen jo tiukasti huomaansa. Pian löydetään leiriytymispaikka torin kupeesta, josta muodostuu hyvä keskus, josta voi helposti tehdä retkiä lähiympäristöön - isoäidin kotitaloon, kirkkoon, kouluun. Reissu, joka on suunniteltu vajaan viikon mittaiseksi, alkaa pian näyttää omia kasvojaan. Ollaan kylässä, joka on keskellä ei juuri mitään. Kaukana kaikesta. Niin kaukana, ettei ole kännykkäkenttää, ja iso valtatie on kymmenien kilometrien taipaleitten takana.

Hommat eivät mene alkuunkaan kuin Strömsjössä. Yksi loukkaa jalkansa rappusissa ja katoaa mystisesti. Toiset etsivät häntä kaikkialta, ja sitten räjähtää porukan toinen paku. Suuri osa tarvittavista tarpeista tuhoutuu käyttökelvottomaksi. Tunnelma alkaa käydä tuskalliseksi, kun ryhmän jäsen kuolee kesken kaiken.

Camilla Sten on tehnyt tarinan, joka on hyytävä. Sen tiivis kerronta tekee siitä uhkaavan ja jännite kestää korkealla viimeiseen lukuun asti. 

Tomas Gads: Luopiot

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Kuva: Istockphoto

Tomas Gads

Luopiot

Bazar Kustannus

316 sivua

Saatu kustantajalta!

Iso kiitos

Turun poliisilaitoksella on taas puhelin kilissyt, ja rikospoliisi, Halme vastaa. Soittaja on oman tiimin jäsen rikosylikonstaapeli Ann-Mari, joka kertoo löytäneensä oman mökkinsä portailta kuolleen miehen jäätyneen ruumiin. Kenen henkilön ruumis tämä on? Se ei ole ainakaan hänen, jonka venäläinen henkilöllisyystodistus on miehen hyppysissä. Sen tietää heti Sergei Petrov. Tästä tapahtumasta aukeaa Tomas Gadsin hieno tarina.

Tämä Gadsin juttu on pitkälti Sergei Petrovin maaperältä ja näkövinkkelistä kyhäilty kertomus. Gads kertoo Sergein taustaa ja menneisyyttä ripotellen. Siitä rakentuu mielenkiintoinen kehys kuolemansyyntutkinnalle. 

Luopiot on taitavasti rakennettu. Mielestäni se on jalostuneempi versio kuin Pirulainen. Vaikka tapahtumia ristiinvalotetaan, ne eivät tunnu junnaavalta kertaukselta, vaan tarina kietoutuu yllättävän hienosti yhteen. Tuntuu, että pakolla ei ole yritettykään saada kirjaan 300 sivua täyteen. Tässä kirjassa lyhyet luvut tekivät lukemisesta vaivattoman, ja se sopi omaan lukurytmiini enemmän kuin hienosti. Pieni pätkä silloin, kun ehdin ja jaksan - aina illan päätteeksi.

Kiinnostava tarina, suosittelen!

Eddy de Wind: Pääteasema Auschwitz - selvityjän muistiinpanot leiriltä

Eddy de Wind

Pääteasema Auschwitz 

- selvityjän muistiinpanot leiriltä

Eindstation Auschwitz Mijn verhaal vanuit het kamp (1943 - 1945)

2020

Suomennos: Sanna van Leeuwen

WSOY

2020

253 sivua

Kirjastolaina

Auschwitzin tuhoamisleiristä on kirjoitettu paljon kirjoja, joiden katsantokanta on varsin heterogeeninen. Hyvä niin. Tästä kauheudesta ei kannata olla hiljaa, ettei se unohdu kollektiivisesta muistista. Hollantilaisen Eddy de Windin teos on poikkeava muutenkin, nimittäin se on kirja, joka on kirjoitettu osittain hänen ollessa itse leirin asukas. Vaikka leirin elämä on ollut karua ja osittain julmaakin, en kokenut kirjaa raakana dokumenttiromaanina, vaan lukiessani tuli tunne siitä, että kirjan kirjoittaja vie minut itse keskelle sitä todellisuutta, jonka hän on kokenut ja elänyt todeksi. - ikään kuin tasottaen polkua lukijan edestä. Tuo tasoittaja on kirjassa Hans-niminen mies, joka on Eddyn alter ego.

Monissa kohdin kirjaa ajattelin, että sattumalla on näissä olosuhteissa ollut paljon pelissä, millaiset kortit olet saanut tullessasi leiriin. Hans on ollut onnekas tässä suhteessa. Hän oli siviiliammatiltaan lääkäri. Tämän vuoksi hän säästyi monesta rasituksesta. Fyysisesti rasittaviin töihin hän joutui vain satunnaisesti. Pääosin hän toimi sairaanhoitajan tehtävissä, ja se mahdollisti hänelle muita leiriläisiä helpommat leiriolosuhteet - yhteys vaimoonkin oli mahdollinen.

Eddy kuvaa varsin hyvin Auschwitzin leirin ja Hansin todellisuutta. Hän kuvaa leirin pienoisyhteiskunnaksi, jossa on oma lainsäädäntönsä - muun muassa järjestyksenpito oli vankien itsensä hoidossa. Eddyn kuvauksessa parakeissa järjesystä pitivät "kapot", jotka olivat itsekin vankistatuksen alla. Leiri itsessään oli myös hierarkinen yhteisö - vangeista sen korkeimpaan virkamieheen asti.

Kirjan mieleenpainuvin SS-sotilas on eittämättä Wilhelm Clausseun, Rapportführer, SS-upseeri, jonka vastuulla oli leirin nimenhuudot. Säännöllisen epäsäännöllisesti hän kävi tarkastuskierroksella raportoidakseen leirin tapahtumia. Hänen luonnettaan Eddy kuvaa varsin arvaamattomaksi ja vaaralliseksi, varsinkin siloin, kun hän oli tuhdissa humalassa. Häneen haluttiin pitää tuntuvaa etäisyyttä, sillä ne, jotka eivät kyenneet siirtymään tarpeeksi nopeasti hänen tieltään, saivat tuntea kyllä tuta pian omissa nahoissaan.

Jos Rapportführer oli mieleenpainuvin henkilö, on Eddyn kuvaus lerin lopun alusta vaikuttava, ja se jää mieleen. Hän kuvaa hyvin niitä ilmahalytyksiä ja niiden tuntemuksia, kun valot sammuvat tiheästi partisaanitoiminnan takia. Pian kuuluivat puna-armeijan tykin kumahdukset, samaan aikaan kun saksalaiset alkoivat tyhjentää leirejä kalustoista ja elintarvikkeista, aloitettiin vankeja marssittamaan myös kohti Saksaa. Tähän joukkoon kuului Hansin vaimo Friedel. Hans itse oli piiloutuneena leirissä ja odotti puna-armeijan tuloa.

Kirjan loppuosan on tallennettu de Windin perheen jälkisanoja. Noissa jälkisanoissa kerrotaan Eddy de Windin elämää tarkemmin ennen ja jälkeen sotaa sekä Auschwitzin aikaa, ja niitä vaiheita, kun muistiinpanovihosta alkoi mudostua Pääteasema Auschwitz - niminen kirja.

Tässä kirjassa on vahva lukusuositus!

Fiona Barton: Epäilty

Fiona Barton

Epäilty

The Suspect

2019

Suomennos: Pirkko Biström

Bazar

2020

Arvostelukappale kustantajalta

Kiitos teille!

Bartonin Epäilyssä kaksi englantilaistyttöä katoaa Thaimaassa. Yht'äkkiä heidän perheensä on keskellä kansainvälistä mediasirkusta - epätoivoisina ja huolesta sekaisina. Ovatko tytöt sotkeutuneet johonkin vaaralliseen vyyhtiin? Samaan aikaan toimittaja Kate Waters kuulee toimituksessaan tyttöjen katoamisista ja haluaa olla ensimmäinen, joka kertoo asiasta suurelle yleisölle. Nyt olisi tilaisuus hyvälle juttukeikalle, mutta mieltä askarruttaa Jake. Oma poika, joka on ollut ulkomailla jo parin vuoden ajan, eikä hänestä ole kuulunut pihastustakaa. "Jokaisen vanhemman pahin painajainen".

Kirja on monikielinen. Monikielinen siinä suhteessa, että se on ristiinvaloitettu. Näkökulmat vaihtelevat niin poliisin, äidin, toimittajan kuin tilannekuvauksen kesken. Se piirtää mielenkiintoisen perspektiivin kerronnalle ja juonelle. Kirjailijan vahvuus on motiivin selvitytely, ja siitä syntyy juoneen imu, jota ei voi ennalta arvata.

Imu kuitenkin minun lukusessiossa kärsi siinä, että teeman esittelyn ja tyttöjen karun kohtalon toteamisen jälkeen tapahtui jotain, joka söi lukunautintoa ja -intoa. Näin on. Monesti olen dekkareissa törmännyt siihen ikävään asiaan, että ne jäävät paikalleen polkemaan ja jauhamaan jotain juonenkäännettä. Käännettä, josta rakentuu loppuhuipennus. Tässäkin Jake oli kovin, kovin kauan kateissa. Kun loppunäytös vihdoin koitti, se oli täyskäännös, joka keikautti tutkimusnäkökulman ihan kokonaan ympäri. Tiivistys olisi mielestänyt nostanut tämän tarinan ihan toiselle tasolle!

Kaikesta huolimatta edustava ensi kosketus Bartonin tuotantoon.