lauantai 31. maaliskuuta 2018

Cecilia Samartin: Mofongo

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
Kuvat: Istock
Cecilia Samartin

Mofongo

Suomentanut Seppo Raudaskoski

Bazar kustannus
2016

365 sivua + liitteenä abuela Lolan reseptit
 


Löytö
 ALE-pöydältä
 
 
 
Tämä kirja löysi tiensä lukupinoni täytteeksi joulun jälkeen alennusmyynneistä. Eräänä lauantaina olin tekemässä päivälenkkiäni ja eksyin kahvitarjouksen perässä paikalliseen tavarataloon, hehtaarimyymälään ja tietysti samalla myös kirjahyllyjen väliin. Sieltä löytyi Mofongo. Roposia riittävästi mukana - hyvä niin - ja nyt kiiruusti kassalle ennen kuin...
 
Mofongossa mennään Karibian kuuman auringon alle. Siellä tavataan Sebastian, joka on koulukiusattu "pikkumies". Hänellä on synnynnäinen sydänvika, joka rajottaa pojan elämää monin tavoin. Pieni koululainen rakastaisi juoksemista ja  jalkapalloa, mutta tuo onneton vaiva estää kahdeksanvuotiaan  pojan sydämen paloa. Sebastian joutuu katselemaan toisten pelejä kentän ulkopuolelta välituntisin. Ja tuo Keith, isokokoisempi luokkakaveri - varsinainen  kiusankappale, on Sebastianin harmina koulupäivien aikana. Hänen tekemisiä ja teettämisiään "pikkumies" purkaa isoäidille, abuela Lolalle, koulun jälkeen Bungalow Havenissa.
 
Abuela Lola on tämän kirjan tukipylväs. Hänen ja Sebastian ympärille Cecilia Smartin on loihtinut iki-ihanan tarinan, jonka tuoksut tuntuvat nenässä heti alusta lähtien. Vaikka ruoka on suuressa osassa tässä kirjassa, on itse tarinakin mehukas. Oikeastaan kertomus alkaa vasta siitä, kun Sebastian löytää Abuela Lolan oman Bungalowinsa lattialta. Monien tapahtumien jälkeen abuela Lolasta on tullut uusi ihminen, jonka uudet piirteet yllättävät niin hänen lapsensa kuin "pikkumiehen" ja hänen sisarensa serkkuineen.
 
Kirjan muutkin henkilöt ovat yhtä herkullista väkeä. Suvun historia on puertoricolainen kombinaatio, jonka tavat ja henkilöiden väliset jännitteet ovat tämän mausteisen tarinan suola ja pippuri. Cecilia Smartin on luonut henkilöistä niin uskottavan perheyhteisön ystävineen, että sen voisi hyvin nähdä sielunsa silmin herkullisen ruokapöydän ympärillä nauttimassa isoisoäidin reseptin mukaan valmistettua mofongoa kynttilöiden valaisemana.

Ruoan tenhovoimalla on ihmeellinen vaikutus - sen tiedän. Sillä hurmataan sydämiä ja silotellaan ristiriitoja ja tuodaan ihmisiä yhteen. Cecilia Smartinin tarina on lämmin ja koskettava. Siinä on kaikki elämän ilot ja surut sovitettuna yhteen sangen herkäksi lukunautinnoksi.

Huikaiseva tarina, jolla on taatusti pidempiaikainen paikka omassa kirjahyllyssäni!

Kirjan löydät myös Helmet-listastani. Siellä sen olen asettanut kohtaan 32. kirjassa käydään koulua tai opiskellaan.

 
 

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa

Graafinen ulkoasu: Taittopalvelu yliveto  Oy

 
 
Eeva Vuorenpää
 

Kaksi rantaa

 
Minerva kustannus
2018
 
349 sivua + henkilöluettelo
 
Kirjastolaina

 

Edellinen kirja, jonka luin oli Tommi Kovasen ja Jenny Rostainin Kuolemanlaakso. Se oli kirja, jonka jälkeen oli pakko saada luettavaksi jotain, joka veisi ajatukset kauaksi pois. Eeva Vuorenpään kirjassa Kaksi rantaa mennäänkin kauas, nimittäin valtameren yli Yhdysvaltoihin 1920-luvun jazzia sykkivälle Manhattanin saarelle.
 
Kaksi rantaa on Hanna Kuitusen tarina. Se on tarina siirtolaisuudesta Yhdysvalloissa Atlantin takana New York-nimisessä "kaupungissa, joka ei koskaan nuku". Hanna on 17-vuotias matkustaessaan ensimmäisen kerran Atlantin yli. Hänen juurensa ovat vaaramaisemissa, jossa "välkkyi hopeinen järvenselkä" ja "ympäröivät tuuheat metsät" (mts. 11.) Näissä maisemissa sijaitsi Hannan kotitalo - Peuranmäki. Tilalla asui perhe, jossa vanhempien lisäksi eli yhdeksän sisarrusta, joista Hanna oli kolmanneksi vanhin.
 
Vuorenpää jakaa kirjansa neljään osaan. Ensimmäisessä osassa Hannan perhe kokee kovia, kun äiti kuolee synnyttäessään Hannan nuorinta sisarrusta - Mirja Orvokkia, joka myöhemmin myös menehtyi. Vaikka suru istuu tiukasti Peuranmäellä suurperheessä, oli myös talon sukulaisissa sitä vastoin elämän sykettä. Valtameren takana uudella mantereella asuu äidin veli perheensä kanssa, jolle Hannan perheen suruviesti kirjotettiin. Vastaus tuli aikanaan ja siinä kirjeessä Hannalle oli kutsu Isoon Omenaan valtameren taakse. Eno tarjosi Hannalle matkalipun, jos vain hänelle uusi elämä uudella mantereella kiinnostaisi.
 
Kirjan toinen osa on Hannan uuden elämän opettelua uusissa maisemissa, josta kerrotaan mm. kortissa Peuranmäelle näin:
Ameriikassa on aivan valtavan hienoja hotelleja. Ne on kuin pieniä kaupunkeja. Kerron nyt Plaza-hotellista, jossa olen töissä kesä touristiajan loppuun. Hotellin kiiltävissä alimmissa kerroksissa on monenlaisia hienoja kauppoja, kampaamo ja parturi, pesulaitos , vaatekauppoja, kauneudenhoitola, suutari ja kenkienkiillotuskoju, teatteri, musiikkisali, ja elokuvasali. Keskikerroksessa oli ravintolasaleja, lukusali ja seurusteluhuoneita. Ylimmissä kerroksissa sijaitsivat hotellivieraiden asuinhuoneet ja sitten vihon viimeisinä sijaitsivat kattopengermät ja puutarhat. Alakerrokseen voi ilman maksua poiketa melkei kuka tahansa, istuutua hetkeksi nojatuoleihin, jäädä lukemaan tai kirjottamaan kirjeitä niin kuin minä nyt ja sitten mennä menojaan tarvitsematta edes kiittää.(mts. 95)
Kirjan kolmas ja neljäs osa ovat reissuja puolin ja toisin valtameren kahden rannan välillä. Kummalle rannalle sydän lopulta sykkii?

Jos pidät Jeremy Archerin tarinoista tai olet koukussa chick lit -kirjallisuuteen, niin tässä on kirja sinulle. Kirjaan on Archerin kerronnan tavoin ujutettu viitekehykseksi merkittäviä tapahtumia amerikkalaisesta 1920-luvun elämästä: mm. Charles Lindbergin Atlantin ylitys lentäen ja näytteilija Rudolph Valentinon kuolema, johon oli syynä verenmyrkytys, löytyvät tarinan kerronnasta ja vilahtavatpahan tekstin lomassa myös nimet Mata Hari ja Greta Garbo....
 
Kirjan on myös lukenut mm. Omamaamansikka-blogia kirjoittava Johanna [täällä]. Olen hänen kanssaan samoilla linjoilla. Vuorenpään hahmot ovat lempeitä, maalaisihmisiä, joiden vieraanvaraisuus ja naapuriapu ovat itsestäänselviä asioita. Kirjan tunnelma on paikoin harras ja seesteinen, mutta siinpä taitaa olla tämän tarinan viehätys. Kirja saattaisi toimia kenties näytelmänä kesäteatterissa tai vastaavassa, onhan kirjailija dramaturgi ja tv-ohjaaja.
 
Kaksi rantaa on Eeva Vuorenpään viides kirja. Edelliset kirjat ovat trilogi hämäläisestä kartanoelämästä vuosilta 2007 - 2009 ja jatkosodan aikaan sijoittuva Arvet (2009).

Tässäkin kirjassa on ainesta Helmet-listalle. Osuma on  kohdassa 16. Kirjassa luetaan kirjaa. Hanna lukee misis Hoffmanille mm. Tolstoin Sota ja rauha -teosta. 


lauantai 17. maaliskuuta 2018

Tommi Kovanen & Jenny Rostain: Kuolemanlaakso




Tommi Kovanen & Jenny Rostain
 

Kuolemanlaakso

 
Bazar kustannus
 
236 sivua + kuvaliitteet




 
Kirjastolaina


Pienenä poikana jäällä kuulin tarinan miehestä,
jota oli taklattu selkään.
Mies oli muuttunut sen seurauksena,
kadonnut täysin koko kuvasta.
Puhuttiin, että nykyään hän kulki kuin
elävä kuollut, ilman valoa silmissään.
Ja tuota taklausta ja sen seurauksia
alettiin kutsua kuolemanlaaksoksi.
 
 
Voi hyvänen aika sentään - totean, kun suljin äsken kirjankannen. Monet kyyneleet vuodatin lukiessani ja nenä vaati huoltoa alvariinsa useamman sivun kohdalla. Tämä ei todellakaan ollut helppoa luettavaa. Se on paljon puhuva ja puhutteleva teos.
 
Lauantai 26. tammikuuta 2013 piti olla Tommin elämässä tuiki tavallinen talvinen lauantai - pelipäivä. Edessä oli kotiottelu ja jännitystä mukavasti ilmassa. Vastassa oli tuttu Espoon Blues. Mutta siitä päivästä tuli erilainen - ennalta-arvaamaton ja unohtumaton - käänteentekevä. Se oli kuolemanlaakson pelipäivä.
 
Tässä lauantai-illan pelissä  muutama sekunti siitä, kun alotuskiekko on pudotettu  Äijänsuon kaukalon keskiympyrässä, Tommi kokee kovia. Kuolleesta kulmasta taklaa Tommi Huhtala Kovasta, joka on lyömässä omassa päädyssä, maalin takana, kiekkoa ränniin. Sitten musteni maailma.

Tuo mustahetki toi mukanaan ongelmia, jotka diagnosoitiin aluksi: yksi murtunut kylkiluu, itsestään ohimenevä aivotärähdys, tärähtänyt leuka ja poikkimennyt hammas (mts. 48.) Parin päivän päästä Tommille, oman seuran, Lukon joukkuelääkärin praktiikka- "käynnistä jäi käteen: tyhjä olo ja muutama lääkepaketti, sekä lääkepiikki pakaraan" (mts. 48.) Kaiken takana oli kuitenkin aivovamma. Nyt oma verenpaineeni nousi ja kiukkukerroin samoin. Molemmat kipusivat ihan omille sfääreille.

Kovasen ja Rostainin teksti on tarkkaa tilitystä. Kirjaan on tallentunut niin fyysistä kuin henkistäkin kipua niin paljon, että lukijaan sattui. Tämä kaikki on kuorrutettu kiukkuun ja unettomiin öihin. Lukiessani ajattelin, että suurimman kivun Tommille on kuitenkin tuottanut tunne, hyväksyä oma heikkous ja eteentullut todellisuus - eikä ihme. Tätä putoamista oli vaikeaa myötäelää, sillä lukijana koin oman voimattomuuteni Tommin kokeman ongelman edessä.

Häpesin sitä saamattomuutta, mitä yhteiskunnan terveydenhoito oli Tommin hyväksi alussa tehnyt ja teki. Minua, jolla ei ole terveydenhuollon koulutusta, hämmästelin, ettei tapahtuman jälkeen häntä viety heti magneettikuvaan, jossa olisi päästy tilanteen herraksi. Tuntui, että koettu tapahtumaketju oli ihan kuin uusi ja ennenkokematon koko suomalaisen terveydenhuollon historiassa, kun kyse on vakvavasta aivovammasta ja sen liitännäisoireista! Pitääkö käydä näin pohjalla, mitä Tommi kävi, että tilanne todella tiedostetaan? Tommi oli yksin aivovammansa kanssa!

Minä pidän jääkiekosta ja sen sykkeestä. Seurapeleihin en niinkään syty, mutta kun maajoukkue pukee leijonapaitansa ylleen, olen täysillä ärjynnässä mukana. Jääkiekko on fyysinen laji - se tiedetään ja miesten peleissä taklauskin on sallittua, mutta säännötkin on olemassa, joiden mukaan peliä tulisi pelata. Vastuu on pelaajilla, mutta myös tuomareilla ottaa hölmöilyt pois. Kuluneella kaudellakin on liigassa nähty rumia päähänkohdistuneita taklauksia, vaikka niiden poiskitkennästä oli ollut puhetta liigakauden alussa. Kysyn, löytääkö kansainvälinen jääkiekkoyhteisö peleissään koskaan tietä pois Kuolemanlaaksosta?

Tämän kirjan voisi sijoittaa Helmet-haasteessa moneen kohtaan. Sen paikka on omassa listassani yksinoikeudella kohdassa 33. Selviytymistarina. 


keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Kate Eberlen: Miss you

Kannen suunnittelu: Jo Thomsson

Kate Eberlen
 

Miss you

Miss You
2016
 
Suomennos Sari Kumpulainen
 
Gummerus
2018

479 sivua


Kirjastolaina

Tapanani on ollut muutaman vuoden ajan joulun tienoilla vilkuilla sitä, mitä tuleva kirjakevät tuo mukanaan. Tämä Miss you ponnahti silmiini Gummeruksen katalogista Poldarkin Mustan kuun  ohella. Näitä molempia hartaasti odotin. Poldark oli sitä tuttua Winston Grahamin tuotantoa, mutta tähän Miss you -teokseen olin ladannut romantiikan vaaleanpunaisia odotuksia edellä kerrottua enemmän - ainakin takakannen teksti antoi luvan jopa odottaa niitä.
 
Eberlen "esikoinen" on tarina Tessin ja Gussin elämänvaiheista, joista hän kertoo vuoroluvuin. Lukija pääsee päähenkilöiden matkaan mukaan Firenzestä vuodesta 1997 ja tarina etenee parin vuoden hyppäyksin aina vuoteen 2013 asti samaan kaupunkiin. Pääosa tapahtumista on kuitenkin sijoitettu brittiläisen imperiumin pääkaupunkiin Lontooseen. Tapahtumien kuvaus on tarkkaa. Itse en ole kaupungissa käynyt, mutta lukiessani tunsin kuin olisin kulkenut esimerkiksi Tessin jalanjäljissä tähän tyyliin:
Kun seisoin huojuvalla sillalla, näin Shakespeare's Globen teatterin talon jossa arkkitehti sir Christopher Wren oli asunut St. Paulin katedraalin rakennusvaiheessa, ja jopa Towerin sillalle asti. Kävelin joen pohjoispuolelle ja ajoin bussilla Fleet Streetiä pitkin Aldwychille. Sieltä kuljin Covent Gardenin poikki Royal  Opera Housele. Pysähdyin katselemaan julkisivun kermanvalkeita stukkopylväitä, jotka kylpivät kultaisessa valossa. Ulkoseinissä oli kehystettyjä tulevan balettikauden mainoksia. (mts. 219)
Tessin ja Gussin elämissä tapahtuu paljon, jotka satunnaisesti sivuavat toisiaan. Tess menettää äitinsä kirjan alussa perinnölliseen rintasyöpään ja joutuu ottamaan paljon vastuuta sisarestaan Hopesta  joka on saanut Asperger diagnoosin... Sitä vastoin Gussin elämä on vauhdikasta. Häntä kiinnostaa lääketiede. Nuoren miehen lapsuudenkodissa koettiin myös murheellinen tapahtuma, kun Gussin veli oli kuollut lasketteluonnettomuudessa merkittyjen ratojen ulkopuolella... 
 
Muuten päähenkilöiden elo on kuin tuiki tavallisen brittiläisen arkea. Lapsia syntyy, seurustellaan, erotaan, mennään naimisiin, tehdään syrjähyppyjä ja muutetaan paikasta toiseen. Kunnes tulee kirjan viides ja viimeinen osa. Siitä alkaa Tessin ja Gussin yhteiselo ja saan sen kaipaamani romantiikan kaipuuni tyydytettyä - tosin tällä erää pläjäys on varsin imelin keinoin.

Enpä tiedä. Jos en kirjottaisi teille näitä lukutunnelmia ja ilmoittanut, että luen ko. kirjaa, voisi hyvinkin olla, että tämä kirja olisi jäänyt mahdollisesti kesken. Kirjaa ovat lukeneet mm. "Kirjapöllön huhuilun" Heidi, joka kertoi kirjan tuoneen hänelle "onton" olon. Minuakaan kirja ei napannut. Ilmeisesti ennakkotunnelmat ja -odotukset olivat minullakin liian suuret.

Ai niin, se täytyy vielä sanoa, että vierastan tyyliä, joissa suomennettujen kirjojen otsakkeet ovat vieraskielisiä. Sen verran pidän omasta äidinkielestäni suomesta, että toivoisin ettei tämän kirjan tyylinen tapa yleisty käännetyn kaunokirjallisuuden parissa! Kirjan otsikointiin kannattaa panostaa!
 
Tämäkin kirjan saan ahdettua Helmet-listalle. Sieltä sen löydät kohdasta.  28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä. "Miss you".

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Johanna Holmström : Sielujen saari

Johanna Holmström

Sielujen saari

 
Själarnas ö.
 
Käsikirjoituksesta suomentanut Jaana Nikula
 
Otava
 
365 sivua.
 

Muutama vuosi tällaisessa paikassa,ja sitä jo kuuluu kalustoon (mts. 218).

Kirjastolaina
 
 
Johanna Holmstömin teos Sielujen saari on sagen koukuttava kirja naisista ja heidän rajuista kohtaloistaan Seilin saarella sadan vuoden aikajaksolla. Kirjailija nostaa saaren "asukkaista"  päähenkilöiksi kolme naista, kolme tarinaa: Kristiina, Elli ja Sigrid.
 
Kristiinan tarina alkaa 1890-luvulla. Hänen tarinansa on kammottavan kohtalokas. Se sai minut niin vihaiseksi ja vimmaiseksi että ... Kristiinan elämänpiiri on pienessä mökissä. Hänet on raiskattu ja lapsi on vienyt hänen maineensa. Pappi kieltäytyy vihkimästä Kristiinaa toisen lapsen isän kanssa, koska Kristiinan maine on saanut kolhuja. Kristiina uupuu, väsyy, turhautuu ja tarttuu karmeaan ajatukseen - ottaa hengiltä pienet lapset.
 
Elli Curtén on 1930-luvun  porvaristoon kuuluvan perheen tytär, jolla on nuoren naisen unelmat tulevaisuudesta. Hänellä on miesystävä, joka ei ole sopiva perheen näkökulmasta katsottuna. Karkumatkalla tehdään rikoksia ja mies onnistui pakenemaan, mutta Elli jäi kiinni ja joutuu aikanaan Seilin saarelle...
 
Hoitaja Sigrid on löytänyt oman elämänsä Seililtä työnpaikan ansiosta. Hän viihtyy talossa ja hänen asemansa yhteisössä on turvattu ja arvostettu. Hän orkestroi arkea ja yhdessäoloa. Hoivaa ja hoitaa. Hänen kohdallaan kysyn, mistä alkaa hulluus ja miten lähellä viisaus ja hulluus ovat toisiaan?
 
Itse tartuin tähän kirjaan siitä syystä, että olen työskennellyt aikanaan rakennuksessa, joka on ollut naisvankilan pesulana. Silloin, kun tein työtä siinä talossa, rakennus oli myös entisöinnin ja kunnostuksen kohteena. Rakenteiden tarkastelun yhteydessä kattotuoleista löytyi yllättäen hiilikirjoituksia. Esitin toiveeni rakennusprojektin omistajille jättää nuo ruotsinkieliset tekstit näkyville mahdollisuuksien mukaan. Toiveeni toteutui ja nyt ne ovat siellä spottivalaistuksessa näytillä yhtenä osana menneestä maailmasta. Nämä kirjoitukset piirtyivät osittain muistoissa mieleeni, kun luin Sielujen saarta.

Sielujen saarta voit lukea monesta näkökulmasta käsin. Siinä on vahva feministinen leima. Se kertoo omaa kieltään naisen asemasta yhteiskunnassa ja vahvasta miesten maailmasta. Se on myös kertomus äitiydestä ja tukiverkkojen tärkeydestä. Kirjailija kertoo aidontuntuisesti tunnelmista ja arjesta Sairaalasaarella. Tarinassa kuuluu kirjailijan hyvä taustatyön ääni, joka antaa erinomaisen pohjan mielikuvitukselle. Romaanissa on kaunis ja elävä ympäristökuvaus, johon heijastuu mutkattomasti naisten suhteet itseensä ja toisiinsa. Hyvä ja onnistunut kirja kaikin puolin!

Omassa Helmet-listauksessa tämä kirja on kohdassa  27. Kirjassa on samaa sukupuolta oleva pariskunta.