Sebastian Fitzek: Terapia

 Sebastian Fitzek:

 Terapia

Die Therapie

2006

Suomennos: Sanna van Leeuwen

297 sivua + kiitokset

Bazar kustannus

2022

Kirjastolaina

Saksan mainioiden tv-dekkareiden Kahden keikan, Etsivä Lea Sommer ... seuraan on tullut kuin varkain isommalla ryminällä Sebastian Fitzek kirjalliselle osastolle. Hyvä juttu, että Bazar on ottanut tämän kirjailijan tuotannon omiin hyppysiin ja käännättänyt niitä meidän dekkarinälkäisten luettavaksi. Tälläkään kertaa en pety Terapian tuoman jännitteen edessä.

Terapia on todellinen jännäri - ihan viimeisille riville asti. Se on karmaiseva kertomus mielensärkymisestä perhekontekstissa. Kaksitoistavuotiaalla Josylla on sairaus, josta ei saada selvyyttä. Vastaanotolla hän katoaa jälkiä jättämättä. Neljän vuoden jälkeen Josyn isä, psykiatri Viktor Larentz on tullut keskellä ei juuri mitään olevalle Pohjanmeren saarelle parannellakseen tyttärensä katoamiseen liittyvää traumaa.

Saarella tupaan tupsahtaa yllätysvieras. Kirjailija Anna Spigel on harvinaisen skitsofrenian oireyhtymän kantaja, hänen sairautensa ydin on siinä, että Anna uskoo omien kirjojensa roolihenkilöt ovat todellisia tapauksia. Hänen viimeisin kirjansa kertoo tarinan, joka on kuin suoraan Josyn elämästä.

Viktor on vastahakoinen ja yrittää välttää joutumasta tilanteeseen, jossa Annasta tulisi hänen potilaansa. Anna kuitenkin kertoo oman ongelmansa ytimen, ja Viktor suostuu kuuntelemaan. Pian alkaa tapahtua outoja sattumuksia, jollaiseen vain Fitzek pystyy. 

Jos olet lukenut kirjailijan kirjoja aiemmin, voit melkein arvata jännärin lopputuleman, mutta jos tämä on Sinulle ensimmäinen fitzek, niin loppu on kyllä hieno keikautus, jota tuskin osaat ennalta arvata!

Hyvä kirja. Suosittelen, vaikka pukinkonttiin dekkariväelle!

Niina Laitinen: Villasukkien valtakunta

 Niina Laitinen

Villasukkien valtakunta

Monreeni

175 sivua (20 villasukkaa ohjeineen)

Kirjastolaina

Minä ja villasukat olemme erottamattomia. Viihdyn villasukissa kesät talvet, ja niitä täytyy olla heti saatavilla joka lähtöön. Ja mikä ihaninta kunnon väsyttävän päivän iltana on saada muhkeat villasukat väsyneiden jalkojen ympärille.

Minulle villasukkien rakentelu on eräänlainen rentoutumisen muoto. Nautin käsillä tekemisestä. Neulominen on haasteellista, mutta ihanaa on saada ajatukset ohjautumaan ihan toisenlaisten asioiden pariin. Tämän vuoden aikana lukujumi on vaivannut erityisen vahvasti, ja lukeminen on jäänyt vapaa-ajan täytteenä monesti paitsioon. Kirjoja toki olen selaillut ja aloittanutkin, mutta ne on jääneet syystä tai toisesta lukematta. Sitä vastoin vapaa-aika on täyttynyt neulomisesta, ja sukka jos toinen on nähnyt päivänvalon. Viime kirjastovierailulla sain vihdoin kauan odottamani Villasukkien valtakunnan hyppysiini. 

Me, jotka neulomme paljon, olemme onnekkaita siinä, että Suomessa on runsaasti hyviä ja tuottoisia neulesuunnittelijoita. Niina on yksi heistä. Tämä Villasukkien valtakunta on Niinan viides kirja, jossa tällä erää käydään eri kaupungeissa visiitillä lähes joka maailmankolkassa. Omat sukkansa ovat saaneet moni kaupunki. Postauksen kuvassa on alku Pariisin taivaan alla -sukista, jossa on kuvattu  Pariisin Eiffel-torni. Voi huokaus, nuo sukat on pakko tehdä!

Tuttuun tapaansa Niina on tehnyt ison työn sukkien kaaviokuvien rakentelussa. Kuvat ovat selkeitä, joissa löytyy kaikki se tarpeellinen tieto, jotta sukkien neulominen onnistuu vaivatta. Tässä koeneulojille suuri kiitos. Itsekin olen testineulojana toiminut, tosin en Niinan mallien kohdalla, ja tiedän, miten arvokas hyvä testineuloja on neulesuunnittelijalle. Se on hieno oppimisen muoto molemmille. 

Vielä ehtii neuloa pukinkonttiin muutamat villasukat! Tästä Niinan Villasukkien valtakunnan sukista on helppo aloittelijankin aloittaa neulomisen harrastaminen, sillä malleja on helposta vähän vaikeammankin haasteen haluaville. Ihana harrastus ja hieno opus neulomisen ystäville! Kiitos Niina!

Kate Quinn: Timanttisilmä

 Kate Quinn¨

Timanttisilmä

The Dimond Eye

Suomennos: Päivi Lintuniemi

HarperCollins

2022

475 + saatesivut ja valokuvat sekä 

"Lisäluettavaa ja viihdettä" -osio!

Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!

Kate Quinn uutukainen vie lukijansa lähes samoille seuduille, jonne Mark Sullivanin vei lukijansa Kohti vihreää laaksoa -kirjan alussa - mustan mullan maille Ukrainaan Operaatio Barbarossan aikaan. Timanttisilmä on dokumenttiromaani tai ehkä paremminkin romaanimuotoon kerrottu henkilökuva neuvostosotilaasta naisesta, jota kutsuttiin nimellä Rouva Kuolema. Hän oli Ludmila,  "Mila" , Pavlitsenko. Nainen, joka oli väitöskirjaansa rakentava historiantutkija kirjastonhoitaja, yksinhuoltaja nainen, äiti ja tark'ampuja, kun sota syttyi Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välille, ja Molotovin ja Ribbentropin hyökkäämättömyyssopimus mureni alta.

Mila Pavlitsenko on mielenkiintoinen henkilö tutkittavaksi. Quinn kertoo tutusti kirjan taustoja teoksensa loppupuolella, niin tälläkin kertaa. Ensimmäisen kerran hän törmäsi nimeen Pavlitsenko noihin aikoihin, kun teki taustatutkimusta Metsästäjätär -teostaan varten Yönoitien lentäjistä. Hänelle lähdemateriaalista kumpusi esiin nainen, joka oli kuorrutettu propagandistisella kuorrutteella, mutta "hänen tietämyksensä tarkka-ampujan taidoista, aseista ja rutiineista on juuri se missä hänen äänensä kuuluu kirkkaimmin ja selkeän yksilöllisenä" (mts. 480.) Kuitenkin Quinnin tutkimusten mukaan sellaista tark'ampujien joukkuetta, jota Pavlitsenko olisi johtanut tuskin olisi ollut todellisuudessa olemassa puna-armeijassa. (mts. 481)

Mila Pavlitsenkon sota oli muutakin kuin tutustumista kenraali Liejuun ja Pakkaseen. Nuorena naisena ennen sotaa hän oli tavannut vanhemman miehen, Aleksei Pavlistenkon, josta hän kertoo niukasti. Tämä mies vietteli hänet ja saattoi raskaaksi ja hylkäsi. Pojastaan Roslavista hän toteaa tylysti; "Onneksi poikani ei ole isänsä kaltainen"(mts 481.) Kunnes kirjan sivuille tulee Ljonja Klitsenko. Mies kuvautuu Milan alikersantiksi ja tark'ampujakumppanina, parina, jonka kanssa hän teki selvää jälkeä yö, yön perään - Ljudmila itse kuvaa miehen luutnantiksi, joka komensi hänen komppaniaansa. Totta tai ei  tässä kirjassa Quinn on erotellut nämä miehet toisistaan. Hän otaksuu Milalla olleen suhde sekä tark'ampuja pariinsa että komppaniansa komentajaan sodan eri vaiheissa. Luutnantti Aleksei "Ljonja" Klitsenko tuntui olevan puuttuva palanen Milan elämästä. Rakkaus Klitskoon oli hyvä vaikutus tark'ampujan sielunhoidossa. Kunnes kohtalo astuu kirjan sivuilla ja piirtää omat piruettinsa paperiin. Klitsko haavoittuu Milan silmien edessä ja kuoli hänen käsivarsilleen. Milan maailma mureni.

Kuva kirjan sivulta 490

Klitskon sankarihautauksen jälkeen Mila palaa rintamalle etulinjaan Quinnin mukaan "uudella raivolla". Sevastopol murtuu ja Mila haavoittuu. Hänellä on edelleen halu palata rintamalle, mutta puna-armeijan johdolla on jo hänen kohdallaan muuta mielessä. 309 vihollisen sotilasta surmannut tark'ampuja halutaan muihin tehtäviin: Stalinin pöydälle on tullut liittoutuneiden puolelta Washingtonista kirje Valkoisesta talosta. Sinne halutaan opiskelijavaltuuskunta Eleonor Roseveltin kansainväliseen opiskelijakonferenssiin, ja Stalin halusi Milan saavutukset näytille! Tuolloin alkoi ystävyys Yhdysvaltojen ensimmäisen naisen kanssa, joka vei Milan monien kuuluisuuksien eteen kiertueen aikana. Nämä Washingtonin tapahtumat ja sotatodellisuus vuorottelevat Quinnin tarinankerronnassa.

Quinnin kirja tark'ampuja Mila Pavlitsenkosta on mielenkiintoista luettavaa, mutta niin kuin monen hänen kirjansa kohdalla tiivistystä olisin kovasti kaivannut, että jyvät olisivat erottuneet paremmin akanoista. Siitä huolimatta sotahistoriasta kiinnostuneille suosittelen tätä kirjaa lukupinoon ja vaikka joulupukin säkkiin käärepapereihin kiedottavaksi.

Mark Sullivan: Kohti vihreää laaksoa

                                             Mark Sullivan

Kohti vihreää laaksoa

The Last Green Valley

Suomennos: Arto Konttinen

Sitruuna kustannus

1. painos

569 sivua + Loppusanat sekä  kiitokset ja kirjoittajan esittely + valokuvia Martellien suvulta

Kirjastolaina

Mark Sullivan on kirjailija, jonka edellinen teos Palavan taivaan alla oli lukukokemuksena sellainen, jonka tulen muistamaan. (Nuo tunnelmat ovat täällä). Kun Kohti vihreää laaksoa -kirjan sain käsiini, ja pääsin lehteilemään sitä hetimiten tuoreeltaan ajattelin, miten vaikeaa on ylittää niitä lukijoiden odotuksia, joita edellinen napakymppiteos on lukijakuntaan jättänyt. Mistä löytää sellainen aihe, josta lukijat olisivat yhtä kiinnostuneita?

Tuota teemaa kirjailija on pyöritellyt itsekin. Hänen kertoman mukaan monet olivat sanoneet Sullivanille, ettei sellaista helmeä enää löytyisi kuin tarina Pinosta ja hänen elämästään. Sullivan oli toista mieltä, hän kuunteli ja luki monia hänelle kerrottuja ja lähetettyjä tarinoita. Näistä tarinoista ei ollut yksikään sellainen, joka olisi vastannut hänen vaatimuksiaan: "että se kykenisi koskettamaan ja innostamaan minua - ja näin ollen myös lukijoita - ehkä mahdollisesti muuttamaan meidät hiukan paremmiksi ihmisiksi". (mts 9)

Kunnes vuonna 2017 Sullivan oli ollut luennoimassa Pinosta kotikaupunkinsa Bozemanin rotaryklubilaisille Montanassa. Luennon jälkeen eräs eläkkeellä oleva hammaslääkäri oli tullut Sullivanin juttusille, ja kertoi lyhyesti paikalliselta mieheltä kuulemaansa elämänkertaa. Parin päivän päästä kirjailija oli jo muutaman kilometrin päässä omasta kodistaan ja matkalla kohti uutta tarinaa - Martellin sagaa.(mts. 9)

Kohti Vihreää laaksoa pohjautuu pitkälti tositapahtumiin, ja luo lukijan eteen tarinan, jossa pääosissa on Martellin perhe. Teos kuvaa heidän pakomatkaa halki Ukrainan kohti vapautta - Hitlerin ja Stalinin armeijoiden ristitulessa keskellä operaatio Barbarossaa.

Martellit ovat osa saksalaisyhteisöä, jonka Venäjän tsaari oli kutsunut Ukrainaan vuosisata aiemmin, koska heidän tarvittiin kasvattamaan ja turvaamaan venäläistä ruokahuoltoa. Stalinin aikoina tuo väestö koki kovia, sillä heidät karkotettiin Siperiaan vuosina 1932 - 1933. Tuo nälänhätä on osa myös Martellien perhehistoriaa.

Operaatio Barbarossan alkaessa Martellien klaani päättää, että heidän on lähdettävä ja löydettävä "vihreän laakson" tuoma vapaus itselleen ja perheyhteisölle. Alkaa karu pakomatka vuosina 1941 - 1947.

Niin kuin Palavan taivaan alla -teos meni ihon alle, menee tämä uutukainenkin lähes vastaaviin tunnelmiin. Kirjailija loihtii Martellien evakkotaipaleelle karmeita kohtaloita, ja siinä tuli vastaan kohtauksia, joita täytyi tovi sulatella ennen kuin pystyi taas tarttumaan kirjaan uudelleen. Se on uskottava, julma tarina, jossa kuitenkin loistaa rakkauden valo sekä yhden perheen päättäväinen halu selviytyä vaikeuksista voittajana, ja nähdä unelmiensa toteutuvan.

Suosittelen!

Leah Mercer: Sinä olet arvoitus

 Leah Mercer

Sinä olet arvoitus

The Puzzle of You

2019

Suomennos: Timo Koppi

Bazar Kustannus Oy

2021

365 sivua

Kirjastolaina

Leah Mercerin Sinä olet arvoitus alkaa traagisesti. McKayn perheen äiti Charlotte joutuu auto-onnettomuuteen tytär kyydissään. Tytär selviää vähällä, mutta siinä rytinässä äiti, Charlotte, menettää paljon enemmän - hän menetti neljä vuotta muististaan. Todellisuus, joka hänelle toipumisen yhteydessä kerrotaan, on pyyhkiytynyt tyystin pois mielestä - hän on äiti ja hänellä ja miehellään Davidilla on neljävuotias tytär Anabelle, ja he ovat muuttamassa miehen äidin luo. Kaiken kukkuraksi hän on kotiäiti, miten se on mahdollista, hänellähän oli suunnitteilla pian olla työpaikkansa toimitusjohtaja, Vice President -tittelin seuraava haltija. 

Charlotte on varma siitä, että kun hän näkee tyttärensä, hänen muistinsa palautuu ja kaikki muuttuu taas niin kuin neljä vuotta aiemmin on suunniteltu, mutta toisin käy. Miten niin suurta asiaa kuin äidiksi tuleminen on voinut kadota Charlotten mielestä.

Mercerin kirja on riipaiseva. Toden totta. Aihe on mielenkiintoinen ja vangitseva. Mercer kertoo Charlotten tarinaa ja ongelmia osittain takautumien kautta, toisinaan heijastaen menneitä vaiheita nykypäivään. Mietin lukiessani taas tarinan kerrontatapaa, entäpä jos tarinan olisi kertonutkin lineaarisesti niin että se, mitä kerrotaan lukijalle alkuun olisi ollut kirjan lopputulema.

Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi

Alkuperäkansi: Lauren Peters-Collaer
Kannen maalaus: Paul Reska, The Reeds 1969
(yksityiskohta)

 Miranda Cowley Heller

 Paperipalatsi

The Paper Palace

2021

Suomennos: Tuulia Tipa

Tammi

2022

400 sivua + kirjailijan kiitokset

Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!

Tästä Miranda Cowley Hellerin Paperipalatsista kohistiin alkukeväästä siihen tyyliin, että minunkin piti ottaa se lukulistalle - onhan sitä markkinoitu New York Timesin Bestseller - listaykkösenä kesällä 2021. Voisinpa sanoa, että tuskin tähän kirjaan olisin tarttunut, ellen olisi nähnyt siihen kohdistunutta ennakkomarkkinointia, ja lukenut muutamia jo enemmän lukijakuntaa saavuttaneita kirjablogeja, ja niihin tiivistettyjä lukutunnelmia. Odotukset siis ovat olleet alkuun odottavia ja varsin korkeita.

Ensimmäisiä lukuja lukiessani hämmennyin tyystin, ensinnäkin olenkohan ihan oikea kohderyhmää tälle opukselle?' Kirjan alku sokeerasi minut täysin, sillä siinä kirjailija kertoo kirjan päähenkilön Ellenin muistelua aamu-uinnista, jossa mieleen ovat tulleet edellisen yön herkät hetket. Onkohan käsissä nyt jotain chick lit - kamaa mietiskelin, josta en oikein enää jaksa innostua. Elle, kirjan päähenkilö, oli pettänyt miestään puutarhan katveessa pimeyden turvassa ensirakkautensa kanssa. Kivenheiton etäisyydellä ovat aviomies ja muut vieraat sisätiloissa.

Toki pidemmälle päästyäni huomaan, että kyseessä onkin sukutarina, jossa suvun jäsenten henkilökemiat ja menneisyys synnyttävän herkullisen liiman, jota on mielenkiintoista seurata.

Kirjan nimi Paperipalatsi on ränsistyvä Cape Codissa sijaitseva leirikylä, joka on Ellen isoisän rakentama kompleksi. Tässä paikassa ovat syntyneet Ellen kaikki rakkaimmat kesämuistot eväsretkiltä merenrantamaisemiin, jossa perämetsä ja majoitusmökkeineen antavat mielenkiintoiset puitteet Cowley Hellerin tarinalle.

Ehkä liian paljon on lukulistalle tullut eteen teoksia, joissa hypitään aikakausien välillä, vai onko se nyt jokin nykypäivän kirjallisuuteen ja elokuvateollisuuden tarinoihin liittyvä hype. En tiedä, mutta en itse oikein pidä tästä tarinankerronnallisesta puolesta. Tässäkin Cowley Hellerin Paperipalatsissa nykyaika on yhden päivän pituinen, joka erottuu tarkkojen kellon aikojen avulla mennestä. Mutta muuten liikutaan niissä Ellenin lapsuuden aikakausissa, joissa "avioero" on paljon muutakin kuin seitsemänkirjaiminen sana. Vaikka en itse pidä aikatasojen välillä hyppivästä kerronnasta, siitä huolimatta Cowley Heller osaa verrattain hienosti pitää lankoja tarinankerronnallisesti  kasassa kirjan viimeiselle riville asti.

Toisaalta tässä kirjassa on ja olisi paljon myös tiivistämisen varaa enemmän kuin runsaasti, sillä tarina alkoi imaista vasta mukaansa, kun kirjasta oli toinen puolisko vielä lukematta.

Voin hyvin yhtyä Publishers weeklyn toteamukseen Paperipalatsista: "Vangitseva romaani. Loppuratkaisua saa jännittää viimeiselle sivulle saakka."

Clare Mackintosh: Tummat vedet

 Clare Macintosh

Tummat vedet

The Last Party

2022

Gummerus

2022

472 sivua

Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!

Clare Macintosh on tullut ryminällä dekkariväen tietoisuuteen edellisillä teoksillaan mm. Panttivanki vuonna 2021, oli monien kesälomalukemistossa päällimmäisinä. Tällä kertaa hän tuo dekkariväen luettavaksi Tummat vedet -teoksen, joka aloittaa uuden kirjasarjan, jonka hubina on rikosetsivä Ffion Morgan joukkoineen. 

Muuten Tummat vedet on omistettu juuri Macintoshin omalle kirjakerholle!

Tätä, niin kuin edellistä Panttivanki -teosta, markkinoitiin verrattain voimaperäisesti suomalaisen kirjaväen keskuudessa. Etukannen liepeeseenkin on listattu monia tunnettuja kirjailijoiden mielipiteitä Tummat vedet -teoksesta vahvistamaan markkinointia. Tähän tyyliin tunnetut naiskirjailijat kertovat lukukokemuksestaan:

    Ruth Ware:"Rakastuin rohkeaan, kompleksiseen etsivä Ffifon Morganiin".

    Marian Keyes: "Täydellisen LOISTAVA".

    Karin Slausghter: "Väkevä lukukokemus"

.... ja takakannen huipennuksessa on herkuteltu Patricia Cronwellin kommentilla näin:

 "Herkullisen hauska, pirullisen älykäs, tuo mieleen Agatha Christien. Näistä juhlista et halua jäädä paitsi".

Tämän Tummat vedet -teos vie lukijan brittiläiseen miljööseen: Walesin ja Englannin rajaseuduille, jossa rajajärveltä Llyn Drychiltä löydetään miehen ruumis. Jotta kuolemantapaus saataisiin jonkinlaiseen alkuun, täytyy ensin ratkaista se, mille poliisipirille ja kreivikuntaan kuolinsyyntutkinta sijoittuu. Vastaus löytyy salomonin tuomiolla: tutkija molemmista maista: näin Ffion Morgan ja Leon Bardy joutuvat toistensa työpareiksi - pienet kun on piirit!

Macintoshin kirjan alkuperäinen nimi The Last Party - viimeinen juhla - on minusta parempi kuin tämä suomennetun teoksen nimi Tummat vedet. Se kuvaa kirjaa mielestäni paremmin. Kuollut mies on löydetty uudenvuodenaaton juhlien päätteeksi järven rannalta ja vieraita lomakylästä sekä juomaa on virrannut vuoden taittuessa tuoppitolkulla. Ffion tuntee nuo ihmiset ja pienen paikkakunnan maneerit. Mutta miksi rokkitähti on kuollut, ja mikä on motiivi. Siinä on kerrassaan parivaljakolle tutkittavaa.

Minulle kirjan rakenne on hankala. Tähän kirjaan Macintosh on saanut mahtumaan henkilögalleriaan niin runsaasti väkeä, että niiden kaikkien sisäistäminen on jo haaste sinällään. Toisaalta juonta kirjailija kuljettaa nykyajan lisäksi edellisessä kesän tapahtumissa. Olisiko toinen kerrontatapa istunut paremmin, mietin lukiessani, koska juonikokonaisuus on verrattain oivallinen?

Kirjan ratkaisu on kyllä ihan kelpo, jota lukija tuskin osaasi odottaa.

Mielenkiintoinen kirjasarjan avaus!

Jori Reijula:Lattesamurai

Jori Reijula

Lattesamurai

Bazar kustannus

2022

Ennakkokappale

"Pokkari"

350 sivua

Kiitos kustantajalle!

Minulle kulunut kevät on ollut lukujumin täyttämä. Monia hyviä kirjoja on odottanut lukuvuoroon pääsyä, mutta kaikkeen ei aina yksinkertaisesti ole ollut aikaa ja voimavaroja. Joskus täytyy ladata akkuja, ja tällä erää se sattui tähän saumaan. Samaan syssyyn täytyy todeta, että oma lähikirjastoni on tullut remontti, ja osan aikaa tämä kirjasto oli kokonaan käytöstä pois, koska koko komeus sisältöineen siirrettiin paikalliseen kauppakeskukseen. No, ei hullumpi ajatus ollenkaan, että kirjasto on osa kauppakeskusta. Onhan siellä jo sijainnut ennestään tämän  kaupungin teatteri näyttämötiloineen sekä elokuvateatterin useampi sali sekä nyt pääkirjasto. Tästä isohkosta kauppakeskuksesta on tullut nimensä mukaisesti melkein koko kansan olohuone - varsinainen kulttuuurihub.

Tämä Jori Reijulan Lattesamurai tulla tupasahti postilaatikkoon kevään korvalla yllättäen, kun edellä kuvaamani lukujumi oli pahimmillaan. Sitä en osannut edes odottaa. Tietysti se mielessä poltteli, että sauma kun tulee eteen, niin miksikäs ettei, ettenkö ottaisi sitä luettavakseni. No, nyt Bazarin kustantaja oli lukenut ajatukseni, ja kas kumma Lattesamurai oli jo lukupinossa.

Lattesamurai on Jori Reijulan esikoiskirja. Se kertoo dippainssi Jan Petter -nimisen miehen eli Jiipeen elämästä. Hän on akateemisesti koulutettu reppana - selvästi itse lattesamurai. Minulle hän ilmentyi kirjasta vätyksenä, josta puuttui se jokin, joka tekee minulle miehestä miehen. Tämä söi myös intoa tutustua tämän samurain elämänarkeen.

Jiipee on mies, jolla on ollut epäonnea naismaailmassa. Hän on iältään joko ruuhkavuosiin pian osuva äidin pikku mussukka tai siinä iässä, missä niin monet hänen kaltaisensa parhaillaan ryömivät. Jiipeeltä vain on elämästä puuttunut se, mikä elämästä tekee heteroparisuhteesta elämisen arvoista. Lattesamurailla ei ole naista. Toki naissuhteita Jiipeellä on ollut, yleensä jotain Maija-nimisiä, mutta ei niissä ole ollut sellaista koukkua, joka olisi vienyt miehen ihan uusille ulottuvuuksille.

Kunnes jälleen on käynyt niin, että Maija-niminen suhde on tullut taas siihen pisteeseen, että hackmannit on laitettu uusjakoon ja nenät osoittavat uutta osoitetta molemmilla osapuolilla. Kaverit onneksi tulevat apuun, ja Jiipee raahataan kosteanhuuruiselle reissulle keskelle ei juuri mitään, susirajan toiselle reunalle Savon sydämeen. Kuopiossa vastaan tulee Raija. "Pamelaanderssoninnäköinen"  upea daami koboltinsinisineen silmineen katsoo Jiipeetä ja jalat on menneet alta tyystin. Samurai on mennyttä miestä - taas kerran.

Jori Reijulan Lattesamurai -kirjan teksti ja kieli on värikästä ja muhevaa osittain jopa pirskahtelevaa, jota oli antoisaa lukea. Tällä kertaa kävi vain niin, että Jiipee ei ollut oikein mies minun makuuuni, joten se söi kovastikin intoa seurata miehen värikäänpuoleista ihmissuhdedraamaa, kun Raija laittaa samurain uuteen ojennukseen, sitähän mammampojat ehdottomasti vaativat selviytyäkseen arjesta.

Hyvä kirja lomalukemistoon. Kirja, joka pitää lukea kieliposkessa!

Lissie Pook: Helmenkalastajan tytär

Lissie Pook

Helmenkalastajan tytär

Moonlight and the Pearl's Daughter

2022

Suomennos: Timo Korppi

Bazar Kustannus Oy

383 sivua

Ennakkopainos

 "pokkari"

2022

Ilmestyy 22.8.2022

Kiitos kustantajalle lähettämästään ennakkokappaleesta!

Bazar kustannuksen Syksy 2022 -katalogissa komeilee kaunis kansilehti. Tuo kansi on muuten Lissie Pookin kirjan kansikuva, jonka on taidokkaasti suunnitellut Satu Kontinen. Se on huimaavan kaunis kuva siitä rikkaasta fauna- ja flooramaailmasta, jota Pookin kirjan kannet pitävät sisuksissaan. Se kutsuu hyvin ottamaan tämän kirjan luettavakseen. Enkä usko, ettetkö pitäisi siitä mielenkiintoisesta tarinasta, joka tempaa helposti lukijan mielikuvituksineen mukaansa viime vuosituhannen taakse Australiaan.

Kirja alkaa tapahtumista, kun yksinäinen troolari saapuu kuvitteelliseen Bannin Bayn satamaan länsilounaiskolkkaan Australian mantereelle. Tuota satamaa suojaa mangrovesuo ja punaruskeiden kallioiden varjo. Troolari tuo Australiaan Brightwellin perheen Eliza tytärineen. Maassa on jo aiemmin koettu kultaryntäys, ja merten aarteet tuovat jatkuvasti uutta väkeä kokeilemaan omaa onneaan kovassa ympäristössä.

Kun Brightwellin perheen elämä on asettunut omiin uomiinsa, kirjailija jatkaa tarinaa kymmenen vuotta myöhemmin. Miehet laivoineen on merellä sukeltamassa helmisimpukoita, ja heidän aluksiaan alkaa näkyä aavan meren horisontissa sataman edustalla. Ensimmäisten alusten tullessa satamaan alkaa kyläläisten kesken kiertää huhu, jotka kertovat murhasta tai kapinasta, joiden keskuksena olisi Elizan isä ja isän alus. Eliza odottaa isää ja hänen alustaan miehistöineen, mutta turhaan. Eliza vaistoaa, että hänen on saatava tietää, mitä isälle on käynyt, ja kuka on tämän kaiken takana.

Tutkiessaan asian totuudenperäisyyttä Eliza huomaa, että  Bannin Bayn upean miljöön ja helmien tuoman vaurauden alla piilee todella mätä sisäpiiri, joka on puollollaan korruptiota, ennakkoluuloja ja kiristystä petoksineen. Saadakseen selville isän kohtalon, hän joutuu kohtaamaan perheen peitellyt salaisuudet. Hän on tilanteessa, jossa hän joutuu punnitsemaan, miten pitkälle hän on valmis menemään, jotta isä ja isän kohtalo ratkeaisi, ja totuus vihdoin tulisi selville. Ja tietysti Eliza toivoo, että kaiken tämän takana isä olisi vielä elossa sittenkin.

Lissie Pook on tehnyt mielenkiintoisen esikoisteoksen. Jos Sinua puraisi Delia Owensin Suon villi laulu (WSOY, 2020), niin uskon, että tämäkin kirja luo lähes samanveroisen viehätyksen. Suosittelen sitä lukupinoonne!

Torey Hayden: Aavetyttö

 Torey Hayden

Aavetyttö

Ghost Girl

1991

Suomennos: Seppo Raudaskoski

301 Sivua

Otava

2007

Löytö kirjaston poistokärrystä!

Viime kirjastokäynnillä kirjakoriini tarttui minulle todellinen löytö, nimittäin Torey Haydenin Aavetyttö. Muistan hyvin sen kerran, kun uunituoreena kirjastolainana sain sen käteeni. Tuo lukukokemus ravisutti silloin tavalla, jolla on ollut pitempiaikaisia vaikutuksia kiinnostuksen kohteiksi. Nyt vuosien takaa aavetytön tarina oli poistokärryssä - ilmaiseksi - kirjaston tuloaulan uumenissa. Enpä aikaillut sen mukaan ottamisessa.

Tuosta aiemmasta lukukerrasta on siis jo vierähtänyt kesä toisensa jälkeen. Maailma on muuttunut ja minä sen myötä. Siis mielenkiinnolla availin kirjan kansia, mitä ja millaisen lukukokemuksen Aavetyttö tuo tällä kertaa eteeni. Muistan edellisestä lukurupeamasta herkän lapsen, jonka minäkuva huusi apua ongelmaansa, jota ei pystynyt itse nimeämään, mutta tunsi dilemman pelottavuuden, että tämä ei ole oikein ja normaalia elämää. Mieleen oli myös jäänyt edelliskerrasta tuo luokkahuoneen perällä ollut ikkunaton, kahden lukittavan oven naulakkokomero, joka samalla toimi Haydenin omana työpisteenä, jossa oli opettajantyöpöytä tuntisuunnittelun tekemistä varten. Tuo paikka on myös Jadien turva, jossa ongelmat alkoivat avautua, yksi toisensa jälkeen Sasha-nukkien kanssa leikkiessä. - Jadie tuli kuulluksi, ja hänen dilemma nähdyksi, kun ovet oli laitettu lukkoon.

Torey Haydenin Aavetyttö kertoo Jadie Ekdahlin tarinan. Tämä tarina on kirjailijan mukaan totta, mutta yksityisyyden suojelemiseksi henkilöiden nimet on muutettu - luonnollisesti.

Aavetytön tarina pysäytti lukijansa taas kerran. Samalla tavoin se on pysäyttänyt Torey Haydeninkin aikoinaan miettimään sitä, voiko ja mihin Jadien kertomiin kammottaviin tapahtumiin luottaa, vai ovatko ne 8-vuotiaan hajonneen sielun mielikuvituksen sairasta kerrontaa? Niin lukijana kuin kirjailijakin tunsimme molemmat voimattomuutta Jadien kokemien ongelmien edessä. Hayden kuvaa Jadien arjen uskottavasti sellaiseksi, jollaiseksi hän on sen 8-vuotiaan kohdalla kokenut.

Vaikka Aavetyttö on raskas ja haastava luettava, niin helpottavan tiedon Hayden kuitenkin kertoo kirjan lopussa: Jadie kasvaa vaikeasta alkutaipaleestaan huolimatta pärjääväksi naiseksi, jolla on tulevaisuudelleen lupaavia suunnitelmia. 

Suosittelen kirjaa luettavaksenne!

Marie Benedict: Lady Churchill

 Marie Benedict

Lady Churchill

Lady Clementine

2020

Suomennos: Hanni Salovaara

Sitruuna kustannus

2022

416 sivua +Kirjailijan jälkisanat ja Kiitokset

Kirjastolaina

Äidin elämässä tärkein, toiseksi tärkein ja kolmanneksi tärkein asia oli isä.

Mary Soames os. Churchill

Minulle nimestä Churchill tulee väistämättä mieleeni kuva historian oppikirjasta lukioajoiltani. Tuossa legendarisessa kuvassa kolme miestä istuu penkillä mantteleihinsa kääriytyneenä huvilan edessä esikuntiensa kanssa neuvottelutauolla. Kyseessä on Jaltan konferenssi Krimin niemimaalla Mustanmerenrannalla. Tuo trio oli tekemässä pesänselvitystä ja piirtämässä tulevia suuntaviivoja äskettäisestä maailmanpalosta helmikuussa 1945. Yksi heistä oli Winston Churchill, Yhdistyneitten kuningaskuntien pääministeri, jonka habitukseen kuului paksu sikari ja Homburg-hattu yhtä kiinteästi kuin hänen sormissaan vast'ikään lanseeraamansa voitonmerkki.

Marie Benedict on tarttunut rohkeasti mielenkiintoiseen teemaan - Clementine Churchill os. Hozier (1.4.1885 - 12.12.1977). Lady Churchill  on ollut vahva merkittävä tahtonainen valtiomiehen taustalla.

Clementine Churchillista kirjoittamansa elämäntarinan Benedict on kirjoittanut päiväkirjamuotoon. Se alkaa tapahtumista syyskuun 12. pnä 1908, jolloin Winstonin ja Clementinen, ("Mopsin ja Mirrin") yhteiselämä alkoi avioliiton solmimisella. Kirjan viimeiset tapahtumat sijoittuvat toukokuun 12. päivään vuonna 1945, jolloin oli vietetty muutamaa päivää aiemmin ns. Voiton päivää - liittoutuneiden voittoa Natsi-Saksasta.

Marie Benedict loihtima kuva Clementinestä on uskottavanoloinen kaikkine henkilökohtaisine heikkouksineen ja vahvuuksineen. Kirja on ikään kuin dramatisoitu kuvaus Clementinen ja Winstonin nuorimmaisen tyttären tekemästä äidin elämänkerrasta  (Soames M.: Clementine Churchill the biography of a marriage. Doubleday, 1979 / 2002.)

Mielenkiintoinen romaani. Suosittelen.

Pam Jenoff: Nainen ja sininen tähti

 Pam Jenoff

Nainen ja sininen tähti

The Woman with the Blue Star

2021

Suomennos: Katja  Blunden

HaperCollins

2022

357 sivua

Kirjastolaina

Pam Jenoffin uusi romaani Nainen ja sininen tähti vie lukijansa holokaustin syvimmille hetkille Puolaan Krakovan kaupunkiin, jossa tavataan vuonna 1943 19-vuotias juutalaisnainen Sadie Gault. Natsit ovat valloittaneet Puolan, ja juutalaiset ovat joutuneet ei-toivottuun asemaan. Heitä "evakuoidaan" massoittain työleireille, ja yllätysratsioita tehdään ghettoihin, jotka on jo tyhjennetty yksi toisensa jälkeen. 

Sadie piilottelee äidin ja isän kanssa juutalaisten asuttamassa korttelissa. Äiti on raskaana ja synnytys on pian alkamassa. Tunnelma kaupungissa on painostava. Jokainen juutalainen pelkää pahinta. Gautin perhekin etsii turvaa. He pakenevat maan alle - kaupungin viermäriverkostoon, josta löytyy uusi "koti". Viemäriverkostossa on myös Rosenbergin perhe: Saul vanhempineen ja dementoituva isoäiti. Heidän kaikkien turvanaan on viemärin työmies Pawel, joka toimii kontaktina ulkomaailmaan mahdollisuuksien mukaan. Mukanaan hän tuo satunnaisesti tiedot vallitsevasta tilanteesta kaupungissa ja niukkoja tarpeita elämiseen karuissa olosuhteissa.

Eräänä päivänä Sadie katsoo ylös viemäriverkoston ritiläkannen raosta yläpuolelle aukeavalle torille ja näkee ikäisensä varakkaan puolalaisnaisen Ella Stepanekin. Ella asuu äitipuolensa kanssa isänsä talossa, joka kuuluu nyt äitipuolelle. Isä on kuollut, ja miesystävä on rintamalla. Ellan elämä on lähes siedettävää sodasta ja miehityksestä huolimatta. Hän pääsee suhteellisen turvallisesti liikkumaan kaikkialla kaupungilla - tarkastuspisteistä huolimatta. Äitipuolella on läheiset suhteet natsimiehittäjiin. Siitä Ella ei pidä ja saa kuulla paheksuntaa ystäviensä taholta äitipuolen toiminnasta. 

Ella vaeltaa kaupungilla asioillaan ja näkee outoa liikettä tien viemärinkannen alla. Tutkittuaan viemäriä, hän huomaa Sadien alhaalla viemäriverkoston uumenissa. Heidän välilleen syntyy ystävyyssuhde, joka joutuu kovalle koetukselle...

Pam Jenoff on tehnyt mielenkiintoisen romaanin, jossa on tositarinan sävyjä. Nämä tositarinat ovat peräisin Ukrainasta, jossa Lvivn kaupungissa eräs juutalaisyhteisö asui kaupungin viemäriverkostossa II maailmansodan aikana. (mts. 358)

Nainen ja sininen tähti on karusta aiheesta huolimatta aidontuntuisesti kirjoitettu. Se menee ihon alle lähes väkisin ja juonen käänteet ovat kohtalokkaita. Pitkästä alustuksesta ja tarinan pohjustamisesta huolimatta kirja on hyvin koukuttava ja koskettava, jonka loppuhuipennus kääntää tarinan mielenkiintoisesti vielä kerran kokonaan ympäri.Suosittelen luettavaksenne!

Nita Prose: Huonesiivooja

 Nita Prose

Huonesiivooja

The Maid

Suomennos: Katriina Kallio

Bazar kustannus

2022

332 sivua + Kiitokset

Arvostelukappale

Kaunis kiitos

Nita Prose on pseudonyymi - taiteilijanimi, joka kuuluu kanadalaiselle Simon & Schuster -kustantamon varatoimitusjohtajalle ja kustannuspäällikölle Nita Pronovostille. Pronovost on pitkän uran kirjallisuuskentässä tarponut kirja-ammattilainen, jonka ihka ensimmäinen oma teos on Huonesiivooja. Jatkoa on tulossa niin lupaa kirjan suojakannen lieve, jossa tämä kirjailija on näyttävästi esitelty. 

Kun sain käteeni Bazarin Kevät 2022 -esitteen kiinnostuin oitis Huonesiivoojasta. Ihan siitä syystä, että halusin tietää ja tutustua siihen, millaista kirjallisuutta tekee pitkään alalla ollut kustantaja itse: millainen on se kirja, joka ylittää sen kuuluisan kynnyksen, että tuotos pääsee markkinoille muidenkin lukuhalukkaiden silmien eteen ja selailtavaksi, ja saa kovat kannet ympärilleen, Siis katsotaanpas ja tutustutaan...?

Huonesiivooja on sanoisinko kepeä dekkari tai niin kuin takakansi kertoo suljetun paikan murhamysteeri. Kuitenkaan en oikein osannut sitä lukiessani dekkariksi mieltää. Näin on. Enkä oikein osaa sitä mieltää myöskään suljetun paikan mysteeriksikään, sillä sitä mielikuvaa, mikä minulla on ns suljetun paikan -mysteereistä ei istu tähän romaaniin oikein mitenkään päin. 

Tämän kirjan ehdoton huomio kiinnittyy hotellin huonesiivooja Molly Grayhin, jonka käden jälki näkyy kaikkialla mutta joka muuten ei ole tai halua olla näkösillä. Molly on poikkeava yksilö, sen hän tietää ja tuntee itsekin. Prose pukee hänet autismin asuun, jossa on aspergerin oireyhtymän piirteitä. Henkistä turvaa ja varmuutta antaa työasu ja siivouskärry. Joka aamu roikkuu uusi, puhdas työasu pukuhuoneen henkilökohtaisten koppien ovessa, ja lähistöllä on siivouskärry valmiiksi täydennettynä odottamassa Mollyä päivän askareisiin.

Tuo autismi on mielenkiintoinen käsite psykologisesti katsottuna. Tällaisella ihmisellä on vaikeaa hahmottaa sosiaalisia ihmissuhteita ja lukea niihin rakennettuja sanomattomia viestejä: katseita, silmäniskuja, hymyjä ja naurahduksia, kun niillä on tilannnesidonnaisia sävyeroja. Näitä vivahde-eroavaisuuksia Mollyn on haastavaa erottaa toinen toisistaan. Kun arki on selvää, ja hommat sujuvat kuin ne on kirjoitettu ohjeisiin, Molly toimii kuin huippuosaaja. Sosiaalisen elämän ohjeet ovat mummin aukikirjoittamia, niillä Molly on pärjännyt, mutta nyt kun mummikin on kuollut, Molly on yksin omillaan sosiaalisten tilanteiden keskellä. Mollyn onneksi Regency Grand Hotel portierina on Preston, leskeksi jäänyt hotellin pitkäaikaisin työntekijä, jolla on sydän paikallaan. Lukiessani näin silmissäni hänet Charles Carsonin hahmoon puettuna. Tiedättehän hänet? Downton Abbeyn tyylikkään  hovimestarin!

Mollyn elämä järkyttyy pahemman kerran, kun hän löytää varakkaan ja vakituisen hotellivieraan herra Blackin sviittinsä sängystä kuolleena. Molly joutuu pyörteeseen, jossa hän tulkitsee tilanteita väärin. Pian hän huomaa, että hän on poliisin pääepäilty, vaikka hän sisimmässään tietää, että hän ei ole tehnyt mitään väärää, vaan hoitanut työnsä niin hyvin kuin vain osaa ja noudattanut pilkun tarkkaan hotellin johtajan ohjeita ja mummin neuvoja. Mutta kuinkas sitten lopulta käykään?

Mielenkiintoinen teos omalla psykologisella tavallaan, jota Mollyn mielenkiintoinen persoona hyvin kannattelee!

Jeffrey Archer: Matka maailman katolle

 Jeffrey Archer

 Matka maailman katolle

Paths of Glory

2009

Suomennos: Virpi Kuusela

375 sivua + henkilöhistoriakollaasi vuoden 1924 tapahtumien jälkeen

Saga Egmont

2021

Kirjastolaina

Matka maailman katolle on tosipohjainen romaani George Mallorystä (1886 - 1924), brittiläisestä vuorikiipeilijästä, jolla oli palo olla ensimmäinen ihminen maailman katolla - Mount Everestin huipulla. Elettiin varhaisia viime vuosisadan alkukymmeniä, ja Mount Everest oli vielä niin monen kiipeilijän saavuttamaton unelma.

 Jeffrey Archerin kirja alkaa hetkestä, joka on vuonna 1999 vapunpäivä, jolloin yhdysvaltalainen kalliokiipeilijä Conrad Anker löytää Malloryn jäätyneen ruumiin 8 230 metrin korkeudelta Mount Everestin rinteiltä. Malloryn ruumiin löydyttyä, Anker oli kaivanut todisteita henkilöllisyydestä esiin hauraiden vaatekerrosten lomasta. Takin taskusta löytyi mm. käsin ommeltu pussi, jossa oli: tulitikkurasia, kynsisakset, tylppä kynä, kirjekuoreen tehty merkintä happipullojen riittävyydestä, maksamaton Gamagesin lasku sekä Ruth-vaimon kirje, joka oli päivätty 14.4.1924. Anker etsi valokuvaa Ruthista, mutta sitä ei ollut. Perimätiedon mukaan sen Mallory oli sanonut haluavansa jättää muistoksi käynnistään maailman katolle. Oliko Mallory käynyt vuoren huipulla ennen kohtalokasta putoamista Everestin rinteiltä? Tuo kysymys on ollut monen vuorikiipeilystä ja kasitonnisten viehätystä pohtineitten harrastelijoiden huulilla jo useamman vuosikymmenen ajan.

Archer on luonut kiinnostavan ja tasapainoisen tarinan kiehtovasta vuorikiipeilijästä ja opettajasta George, Herbert, Leigh Mallorystä. Kirja huokuu sitä paloa, jonka kiipeilijä kohtaa, kun vuoristokärpänen on purrut tavalla, jota ei voi ymmärtää ennen kuin itse on käynyt pienemmänkin kukkulan laella. Kirja ei ole pelkkää kiipeilyn kuvausta. Siihen Archer ei ole sortunut, vaan sivujen väliin pääsevät niin opiskeluajat ja sen kommellukset kuin ihana rakkaus Ruth-vaimoon kaikkine kirjeineen, jotka huokuvat sitä omantunnon tuskaa, kun kahdessa paikassa ei voi olla yhtä aikaa.

Vaikka Archerin kirja on totuuspohjainen romaani, olisin kaivannut edes jotain lähdemateriaalia siihen, miten hän on kirjansa koonnut.

Matka maailman katolle on mielestäni yksi onnistuneimmista kirjoista, joita Jeffrey Archer on koonnut. Sitä suosittelen mitä suuremmalla sydämellä lukulamppujen alle! Upea teos!

EDIT:

Tällä videolla Conrad Ancker kertoo Malloryn löytymisestä Mont Everetin huipun juurelta.

https://youtu.be/UFr1KdY6aiw?feature=shared

Jeffrey Archer: Vankilapäiväkirja osa I Helvetti

 Jeffrey Archer

Vankilapäiväkirja

 osa I 

Helvetti

A Prison Diary I Hell

                                                    2002

Suomennos Laura Ala-Kokko

Saga Egmont

267 Sivua

Kirjastolaina

Monelle lukijalle Jeffrey Archer on tullut tutuksi Clifton-sukukronikan tekijänä. Se setti vei minutkin tämän kynäilijän jäljille. Lukiessani Archerin tuotantoa läpi, aloin kiinnostua yhä enemmän tästä brittikirjailijasta. Ensimmäisiä kirjoja lukiessani en vielä silloin ollut selvillä, millainen henkilö on näiden menestyskirjojen takana. Mitä enemmän olen kirjailijan tuotantoa lukenut ja selvitellyt hänen henkilöhistoriaansa, joka on värikäs, sitä enemmän olen myös koukuttunut hänen tapaansa punoa juonia sivujen täytteeksi. Monet hänen kirjoistaan löytävät omat kaikunsa eletystä henkilökohtaisesta elämästä ja kiinnostuksen kohteista sekä tavasta jäsentää omaa maailmankuvaansa. Ihailen hänen tervää kynänjälkeänsä, jota olen useamman kerran verrannut olevan "miekkaa vahvempi".

Nämä vankilapäiväkirjat, joista nyt käsissäni on ollut ensimmäinen osa (II osa Kiirastuli ja  III osa Taivas), on kirjotettu parikymmentä vuotta aiemmin vuosituhannen alussa. Vuosituhannen vaihteessa Archer oli mukana tiukasti brittipolitiikassa parlamentin konservatiivisessa puolueessa mm. varapuheenjohtajana, ja hänestä oli kovaa vauhtia nousemassa Lontoon pormestari vuoden 1999 lopussa. Toisin kuitenkin kävi. Hän sai syytteen mm. väärästä valasta ja sai neljän vuoden ehdottoman tuomion. Kokonaan tuota neljää vuotta Archer ei kiven sisällä ollut, vaan hänet vapautettiin kahden vuoden jälkeen heinäkuussa 2003. (Archer about, https://www.jeffreyarcher.co.uk/about/, 16.1.2022)

Moni vanki järjestelee oman vankirutiininsa kakkunsa aikana mahdollisuuksien mukaan. Kirjailija on kirjailija vankeusaikanaankin. Se näkyy selvästi tässä teoksessa Tämä Vankilapäiväkirja osa I Helvetti on Archerin kolme ensimmäistä viikkoa korkean turvatason vankilassa Belmarshissa - torstaista 19. heinäkuuta 2001 - torstaihin 9. elokuuta 2001.

Kirja on hyvin henkilökohtainen tiivistys vangitun päivän tapahtumista lähes tunnin tarkkuudella - noin kymmenkunta merkintää päivää kohden. Nopeasta selailusta voi jo päätellä, että päiväkirjaa rakentanut henkilö on ollut varsin varhain jo jalkeilla, sillä päivän ensimmäiset merkinnät ovat jo ennen kukonlaulua - pari ensimmäistä tuntia ennen kuin sellin ovi avataan. Tämän ajan kirjailija käyttää tiukasti itselleen ja paneutuu kirjoitustyöhön kynän ja paperiarkkien täyttämiseen, koska häiriötekijöitä on vielä vähän. Päivän viimeiset kirjaukset ovat lähempänä puolta yötä. 

Kun kansallisesti tuttu henkilö asetetaan tuomitun moodiin, ja tulee vankilaan suorittamaan oikeuslaitoksen asettamaa rangaistusta, aiheuttaa se muille vangeille ja tietysti vankeihoitolaitoksenkin ihan uuden tilanteen eteen, jotta kaikien turvallisuus voidaan tuomitun vankeusaikana turvata. Archer on nimi, jonka nimikirjotuskin on jo käypää kauppatavaraa muiden vankien kohdalla. Kirjailija itse tututustuttaa lukijan muihin vankeihin pikku hiljaa nimen ja sulkuihin merkityn rikostuomion avulla. Kirjailijan vankeusajan asuintilaan voi perhehtyä vaikka täällä.

Kirja on myös mielenkiintoinen kurkistus monarkisen vankeinhoidon rutiineihin ja maneereihin ja vankien turvaluokituksiin. Suosittelen kirjaa Sinulle, jota henkilöhistoria kiinnostaa. Kirja on myös mielenkiintoinen Archerin kirjojen taustalle luettavaksi. Muun muassa Yhdeksänhäntäisen kissan  tarinat on novellinippu, jonka lähteet löytyvät juuri näiltä kirjailijan vankeusvuosilta.