perjantai 31. toukokuuta 2019

Sofie Sarenbrandt: Avoimet ovet

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

Sofie Sarenbrant

Avoimet ovet

Visning pågår
2014

Suomennos Veijo Kiuru

Wsoy
2019

434 sivua

Arvostelukappale kustantajalta
Kiitos!

Tässäpä on oiva, ja makustelujenkin jälkeen mielenkiintoisen jälkimaun jättänyt dekkari. Alussa minulla oli vaikeuksia hahmottaa sitä, millaiset ovat kirjan henkilöiden väliset kytkökset. Sen kun sain vihdoin selville, alkoi kirjakin näyttää omia kasvojaan ihan uudella tavalla. Vaikka jutun juoni oli "laiskanpuoleisesti" kirjoitettu, ja tapahtumat tuntuivat verkkaisesti ilmaantuvan, on tarina silti varsin vetävä ja mielenkiintoinen. Minua ilahdutti tässä kirjassa lyhyet luvut. Ne rytmittivät hyvin muuten verkkaista kerrontaa.

Mutta sitten jo kansien sisälle. Tässä tarinassa on tuttua tutumpi tapaus, kun väkivalta on sotkenut perherauhan. Cornelia on saanut miehestään tarpeeksi, ja pelkääkin häntä. Hänellä ja miehellään Hansilla on tytär, joka on kuudenikäinen Astrid. Tilanne on kehittynyt perheessä siihen pisteeseen, että asunto on laitettu myyntiin ja tytär äitinsä kanssa on muuttamassa yhteisestä kodista pois. Asuntonäytön jälkeisenä aamuna Astrid näkee sen, mitä kukaan ei halua nähdä todeksi. Isä on tapettu.

Asiaa lähtee tutkimaan rikospoliisi Emma Sköld, joka huomaa piahkoin tutkinnan edetessä, että hänestä on tulossa äiti. Sarenbrant on loihtinut poliisihahmon, joka ei ole tyypillinen ruotsalaisdekkarreiden henkirikoksia tutkiva poliisi. Emma on 36-vuotias, ja hänellä on myös menneisyys, josta Sarenbrant on löytänyt henkilön nimeltä Hugo (hänelläkin ovat omat sormensa likaantuneet jutun yhteydessä). Muutenkin Emman perhe on näyttävästi esillä, ja heillä on kaikilla tavallaan myös omat juttunsa ja näkemyksensä tutkinassa mukana.

Tässä kirjassa minua kosketti erityisesti tuon Astrid-tyttösen asema. Jotenkin hän sai minussa tuntemuksia, joita ei haluaisi kenenkään kuusivuotiaan ikinä kokevan. Siinä on meille kaikille mietittävää miten kertoisi sen asian lapselle, kun oma äiti on poliisien käsissä kuulusteltavana ja osaksi epäiltynä isän kuolemasta. Muutenkin Astrid on kirjassa hahmo, joka jäi vahvasti minun mieleen kaikkine piirteineen ja hyvineen.

Hieno dekkari tältä kirjailijalta, ja odotan kovasti jo seuraavaa kirjaa eteeni. Sen on kustantaja luvannut jo täksi syksyksi nimeltään Kerjäläinen. Sitä ennen täytyy kirjaston listoja selata, jos vaikka jossain välissä saisi käsiinsä tuon Osasto 73. Sen verran kutkuttava kirjailijan olen nyt löytänyt! Hienoa!


sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Meri Kuusisto: Vuosi tavaratalossa


Meri Kuusisto

Vuosi tavaratalossa


Otava

345 sivua

Kirjastolaina


Mari Kuusisto on kirjoittanut kompaktiin kokoon ympätyn romaanin Franzista tavaratalon uumenissa. Minut tämän kirjan pauloihin vei mielikuva Maija Tervon kirja Huimaavat korot, Atena 2010  (jos et ole sitä kirjaa lukenut niin suosittelen). Tässä kirjassa oltiin kenkäkaupassa valtameren toisella kolkalla Manhattanin pikkuisella saarella paremman väen piirissä. Se kirja on kirjoitettu ikään kuin etnografisen tutkimuksen siivittämänä, sillä Tervo itse oli mukana kenkäkaupan myyjänä.

Mutta tähän kirjaan... Tässä kirjassa on Franz, joka on autokoulunopettajana saanut potkut työstään. Syy on ollut lähempi tuttavuus ajamaan opetelevan autonkuljettajaraakileeseen. No, jollain täytyy päivät täyttää, liekö kirjailijalla ollut jo aktiivimallihajatelma tiedossa - mene ja tiedä. Tuo tapaus on saanut Franzin sieluun kolauksen, ja särki  samalla "hauraan" miehen itsetuntoa.

Uusi työpaikka löytyi tavaratalosta, johon Franz pestautuu harjottelijaksi. Nyky meiningin tapaan, harjottelu on pätkitetty kuukaudeksi kerrallaan vuoden ajaksi. Tästä kaikesta on Kuusisto rakentanut kirjan. Franz on milloin lastenosastolla, paketointiosastolla, leivänpaistossa, naistenosastolla...  Kohtalonoikkukin löytyy Kuusiston kirjasta. Tämä sama oppilas, jonka vuoksi Franz joutui lähtemään autokoulunopettajan pestistä, löytyy nyt samasta työpaikasta tavaratalon sisuksista. 

En oikein tiedä pidinkö kirjasta. Kirjan idea on hyvä, mutta jotain jäi minusta puuttumaan. Kirjassa kyllä kuvataan niitä samoja haasteita, mitä kukin meistä kohtaa työelämässä. On suorituspaineita, dynaamisuuden tavoittelua, uudistumiskykyä ehkä myös kateutta, jos toisen osaamispääoma on jotain sellaista, mitä itsellä ei ehkä ole. Henkilögalleria on kyllä hieno ja siitä olisi saanut ehkä irti vielä enemmän. Olisin halunnut lukea heistä enemmän särmää hiovia kommelluksia. Ehkä tämän vuoksi kirja ei saanut minussa suupieliä kääntymään ylöspäin, vaikka aihetta olisi ollut vaikka mihin.

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä

Kannen suunnittelu: Perttu Lämsä
Louise Penny

Kuolema kiitospäivänä


Still Life
2005

Suomennos: Raimo Salminen

Bazar Kustannus

2019

367 sivua

Julkaistu aiemmin nimellä:
 Naivistin kuolema (WSOY 2008)

Kustantajan lähettämä ennakkokappale, Kiitos!
Julkaistaan 4.6.2019

Louise Penny on luonut pieneen kanadalaiseen Québecin kaupungin liepeille ihanaan Tree Pinesin kylään kuolemantapauksen, jota ovat tulleet tutkimaan Sûreté du Québecin henkirikosporukka Armand Gamachen johdolla. 

Tree Pines on kylä, jossa naapurit tuntevat toistensa asiat melkeinpä paremmin kuin kyläläinen itse omansa. Sen väki on heterogeeninen joukko ihmisiä, jotka ovat tunteneet toisensa vuosikymmenien ajan. Talojen ovet ovat aina avoinna jokaiselle kylänraittia kulkevalle - öisinkään niitä ei ole ollut tarvetta lukita. Kylän elo on rauhallista, ennen kuin kiitospäivän iltana lumous särkyy. Pidetty eläköitynyt opettaja Jane Neal löytyy metsästä kuolleena nuolen lävistämänä. "Eihän Janella ollut vihamiehiä, eihän?" tuumataan porukalla, kun saadaan tietää, että kyseessä on ken ties murha. Entä missä on Daisy, ilman koiraa ei Jane kyllä kulkisi metsässä - onhan metsästyskausi par'aikaa käynnissä. 

Louise Penny on tehnyt dekkarin, joka on mielestäni lunastanut hyvin paikkansa dekkariaatelistoon. Hän luo monta mahdollisuutta lukijan eteen, kuka on mahdollinen surmatyöntekijä, ja mitä löytyy kuoleman taustalta. Vaihtoehtoja on, ja niillä "herkutellaan". Oikeastaan Penny heittää lukijalle oman mahdollisuuden ratkaista kuolemantapaus, ennen kuin hän kertoo omansa -  ainakaan minä en voinut  sitä ennalta arvata.

Mielenkiintoinen dekkarisarjan avaus kirjailijalta, jonka teoksia en ole ennen lukenut.

lauantai 4. toukokuuta 2019

Winston Graham: Poldark - vihan vuorovedet

Winston Graham

Poldark - Vihan vuorovedet

The Angry Tide
1977

Suomennos: Lauri Sallamo ja Heidi Tihveräinen

Gummerus
2019

659 sivua

Kirjastolaina



Vihan vuorovedet on Poldark-kirjasarjan seitsemäs osa, ja on samalla yksi parhaimmista. Se käsittää vuosien 1798 - 1799 Cronwallin elämää. Maailmalla kuohuu. Battle of the Nile l. Abukirin taistelu oli Ranskan vallankumoussotien meritaistelu, joka käydään kirjan taustalla, ja jonka jylinät kuuluivat aina Cronwallin kallioiselle rannikolle asti. Tässä taistelussa amiraali Nelsonin johtama englantilainen Välimeren laivasto tuhosi ranskalaisen laivasto-osaston, joka suojasi ranskalaisten maayhteyksiä kotimaahan.

Tämän kuin muidenkin Poldak-sarjan osien kohdalla juuri aikakausi on se, mikä minua kiehtoo. Tähän tulokseen taas tulin, kun luin tekstiä. Siinä välittyy jotenkin taitavasti rakennetun kerronnan henki, joka minuun puree - osuu ja uppoaa. Edellä kerrotut tapahtumat soljuvat tekstin lomaan saumattomasti, joiden ympärillä kirjailija punoo oivat juonenkäänteet.

Tämän kirjan juonenkäänteet ovat napakoita, ja ne johtavat hyvin uusiin tilanteisiin, joiden ennalta arvattavuus on kaikkea muuta kuin selvää. Kirjassa on monen monta kohtausta, jotka jäävät mieleen. Ehkä tämä kirja on traagisin osa tähän meneessä. Monta menetystä tulee lukijan eteen eri henkilön kohdalla. Ehkä kaikkein traagisin on Carolinen ja Dwight'n. Kirja myös päättyy yllättäen targediaan, joka koskettaa niin Warleggania kuin Rossia. Tässä ajattelin, että tällä naisella olisi ollut vielä paljonkin sanottavaa. Hänen kohtalostaan tuli jotenkin kaihoisa olo. Tuntuu kuin hän olisi poistunut tarinan estraadilta turhan aikaisin. Toisaalta kiusankappaleistakin päästiin, ja Morwenna voi aloittaa nyt oman elämänsä ihan uudestaan. Se millaiseksi uusi elämä luonnistuu, jää uusien osien kerronnan varaan. Toivottavasti uusia suommennoksia vielä tehdään!