Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet

Ilmestyy 26.1.2021

 Pirkko Soininen 

Valosta rakentuvat huoneet

Bazar kustannus

2020

369 sivua + liitteet

Ennakkokapppale

Kiitos kustantajalle!

Pirkko Soinisen parin vuoden tutukimusmatka "wiviin" on tuonut mukanansa hienon dokumenttiromaanin. Minulle henkilökohtaisesti tämä suomalainen, joka voidaan sanoa olevan ensimmäinen, jota todella voidaan naisena kutsua arkkitehdiksi, on ollut tuttu juttu, mutta hänen elämänsä on jäänyt allekirjoittaneelle vieraaksi. Nyt lukijana sain ennakkoon tutustua häneen paremmin. 

Innoitus lähteä seuraamaan Wiviä on tullut Bazarin kustannuspäälliköltä Ilpo Jäppiseltä. Hän oli pyytänyt Soinista "kiehtovalle matkalle" Wivin jalanjäljille. Parin vuoden ajan matka oli kestänyt ja se kyllä näkyy kirjassa. Kirjan lähdeluettelo on kattava ja monipuolinen. Voin kuvitella tutkimuskohteen tutustumisen ja lukuprosessin ns. "opiskeluvaiheen" olleen sellainen, johon on todella uppouduttu. Siinä on ehkä aika ja paikka menettänyt merkityksensä, on vain ollut kahden tutkittavan henkilön kanssa. Se on ikään kuin imaissut "jalat alta" ja alkanut elämää tutkijan mielessä ihan omaa elämäänsä.

Wivi oli mielenkiintoinen henkilö. Wivi, oikeammin Olivia Mathilda Lönn, syntyi Tampereella 20.5.1872 ja kuoli Helsingissä 27.12.1966. Hänen omasta mielestään Wivi sopi hänelle nimeksi paremmin kuin Olivia. Hänestä Olivia on soman nukkemainen nimi. Ei häntä varten.

Soinisen kirja Valosta rakentuvat huoneet noudattelee kronologisesti Wivin elämää. Se on kuin päiväkirja, johon merkitykselliset tapahtumat on kirjattu dialogiksi. Mielestäni tämä sopii mainiosti juuri tähän romaanityyppiin ja erityisesti kertomaan Wivin elämästä - olematta kuitenkaan elämänkerta.

Wivin elämä on ollut täynnä tapahtumia. Kirjassa Soininen on hienosti kuvannut niitä samoja ongelmia, jotka ovat tuttuja vielä sata vuotta myöhemminkin suomalaisten naisten elämässä. Wivin nuoruuden aikoihin valmistuttuaan arkkitehdiksi, häntä ei otettu lainakaan todesta - tyyliin eihän nainen voi suunnitella mitään kestävää ja kaunista rakennuksista nyt puhumattakaan - eihän hän voi olla mitenkään pätevä. Hänen rautaista ammattitaitoaa vähäteltiin ja iskuja "lasikattoihin" oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Hän osallistui moniin arkkitehtikilpailuihin ja voitti mieskolleegat mennen tullen, mutta ilmenneeseen jälkipyykkiin hän ei  "korviaan lotkauttanut" . Sitä kuultiin monen monituista kertaa. Wiivin ansioluetteloon on merkitty lukuisia huviloita ja kouluja niin Jyväskylässä kuin Helsingissä. Hän sai ansioistaan professorin arvonimen 1959, architecta.

Wivin henkilökohtainen elämä on ollut sekin poikkeava tuon ajan normiin verrattuna. Varhainen isän menetys jätti jälkensä myös Wiviin. Usko omiin kykyihin ja itsetunnon kehittymiseen jäi äidin kannustuksen varaan. Ilmeisesti tästä syntyi eräänlainen kiltin tytön synrooma. Monet hyvät mahdollisuudet jäivät juuri äidin "tarpeiden" vuoksi.

Wivin elämässä oli muutamia tärkeitä ihmisiä, jotka uskoivat häneen pätevänä arkkitehtina. Hän ei juuri viihtynyt seurapiirien karkeloissa, Wivi harvoin päästi ketään lähelle. Tällainen ihiminen oli kuitenkin Hanna Parviainen, merkittävän teollisuussuvun tytär. Tämä läheinen ihmissuhde puhutti ihmisiä selkien takana monin kielin. Hannan kanssa lukuisat ulkomaan huvittelumatkat on Soininen mainiosti saanut talletettua kirjan sivuille. Heidän yhteinen kaupunkinsa oli ehdottomasti Pariisi, vaikka muutkin eurooppalaiset pikkukaupungit pääsivät heidän matkakohteiksi.

Wivin suunnittelun kulta-aika oli viime vuosisadan alkupuolella. Tultua 1930-luvulle hänen luomistyönsä alkoi hiipua arkkitehtuurin tyylimuutosten vaihtuessa. Elämä Hannan kanssa tuntui oikealta ja yhteinen kotikin saatiin vihdoin Jyväskylään NNKY:n talolle, jonka Wivi suunnitteli.

Sinulle, joka viihdtyt hyvin henkilöhistorian pauloissa, Pirkko Soinisen kirja Wivi Lönnistä on ehdottomasti suosittelun arvoinen.

Jeffrey Archer: Kruuna vai klaava

 Jeffrey Archer

Kruuna vai klaava

Heads you win

2018

Suomennos: Saana Rusi

Sitruuna kustannus

2020

509 sivua

Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!

Jeffrey Archerin uusin suomennettu teos Kruuna vai klaava on mielenkiintoinen teemaltaan ja ennen kaikkea rakenteeltaan. Tämä Archerin teos on paljon puhuva ja se ottaa vahvasti kantaa siirtolaisuuteen ja Neuvosto-Venäjän poliitiseen historiaan. Kirja kertoo tapahtumia kolmelta vuosikymmeneltä kolmesta kaupungista: Leningrad, Lontoo ja New York. 

Vuonna 1968 kirjan päähenkilö Alexandr Karpenko elää Leningradissa perheessä, jossa äiti, Jelena, on kokki ja isä, Konstantin, töissä satamassa. Hänellä on paloa parantaa satamatyöntekijöiden työoloja.

Konstantin käykin kirkolla puhumassa salaa ammattiyhdistystoiminnasta. Kerran tuolla reissulla hän saa varjon selkänsä taakse ja "Juudaksena" toimii Alexandrin hyvä ystävä Vladimir. Tämä ei tiedä hyvää, sillä KGB murhaa isän ja lavastaa kuoleman satamaonnettomuudeksi. Jelenalle on heti selvää, että heidän on päästävä pois Leningradista ja Neuvostoliitosta, jos he haluavat jäädä henkiin.

Äidin veli, Kolja, on myös lankonsa tavoin satamatyöläinen. Hän on järjestänyt asian niin, että satamassa on kontti, johon äidin ja pojan tulisi piiloutua. Itse laivan miehistössä on henkilö, joka auttaisi pakolaisia eteenpäin. Tullessaan satamaan siellä onkin kaksi konttia, yksi on menossa Iso-Britanniaan ja toinen Yhdysvaltoihin. Kumpaan astua? Sen päättää arpa  - kruuna vai klaava.

Tästä vasta Archerin varsinainen tarina alkaa. Kirjailija kertoo lähes vuoroluvuin kahta elämää: Alexin Yhdysvalloissa New Yorkissa ja Sashana Iso-Britanniassa Lontoossa. 

Jos olet lukeanut aiempia Archerin kirjoittamia teoksia, niin tässä kohden tulet tapaamaan tuttua tutumpia elementtejä ja tapahtumia kirjailijan aikaisemmista teoksista. Alex saa Yhdysvalloissa vastaansa pankkimaailman ja yritysvaltaukset sekä taidepiirit kolhuineen ja petkutuksineen, kun taas Sasha kokee poliittisen ja akateemisen maailman kiemurat kanaalin rannoilla. Heitä molempia yhdistää äiti Jelena Karpenko jolla ruoanvalmistusosaamista valtameren molemmin puolin. Niin ja tietysti Alexilla ja Sashalla molemmilla on palava halu palata takaisin kotimaahan, ja järjestää maan asiat demokraattisen hallinnon alle.

Nautin suunnattomasti Archerin tavasta punoa juonta. Se koukutti lukijaansa, ja kerronta on hyvin elävää, jonka avulla tapahtumat piirtyivät helposti mielikuviksi. 

Teoksen lopussa Archer kirjoittaa rohkeasti Neuvostoliiton loppupuolen tapahtumista. Yllättävänkin reippaalla ja terävällä kynällä. Onhan kirja omistettu yhdelle Venäjän opposition murhatulle vaikuttajalle Boris Nemtsoville - Kunpa olisin yhtä rohkea kuin hän - kirjoittaa Archer omistuskirjotuksessa.

Kirjan lukemista edesauttaa se, jos olet itse elänyt tuon ajan ja seurannut naapurimaan kehittymistä siksi, mikä se on tänään. Mutta Sinulle, jolle nuo 1990-luvun tapahtumat ovat tuttuja historiankirjan sivuilta, kirja on hieno kuvaus siitä maailmasta, josta niin moni halusi karkuun.

Suosittelen tämän teoksen lukemista, jos olet tykästynyt ennestään Archerin tuotantoon!

Bloggarin huomatus marginaalissa

Kirjan luvussa 40 Alex Boston Leningrad Alex on pakenemassa Leningradista Helsinkiin Aeroflotin lennolla...  Hämmästykseni notkahti ja esitän tässä vahvan epäillyksen, että moinen olisi mitenkään mahdollista... vai?Archer kirjoittaa kahteen kappaleeseen, joka kuuluu seuraavasti (mts. 440):

Kun kone laskeutui Helsinkiin. Alexin syke oli palautunut miltei normaalille tasolle ja hän oli ehtinyt laatia suunnitelmankin.

Päästyään passijonon kärkeen hän noudatti ensihoitajalta saamaansa neuvoa ja ujuttanut passinsa sisään sadan dollarin setelin siihen kohtaan, missä olisi kuulunut olla viisumi. Virkailija piti kasvot peruslukemilla, veti Benjamin Franklinin ulos ja iski leiman tyhjälle sivulle.

Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun

 Lisa Wingate

 Ennen kuin olimme sinun

Before We Were Yours

2017

Suomennos: Hilla Hautajoki

Sitruuna kustannus

2020

473 sivua

Saatu kustantajalta yllättäen arvosteluun

Kaunis kiitos!

Lisa Wingaten kirja Ennen kuin olimme sinun on karmean väkevä kirja teemaltaan. Näin on. Se vaati hetken jos toisenkin, ennen kuin voin tehdä teille koosteen omista lukutunnelmista. Kirja on hirveä dokumenttiromaani, jonka pohjalla on tarina 12-vuotiaasta Rill-nimisestä tytöstä. 

Rill asui 1930-luvun lopulla neljän sisaruksen ja vanhempien kanssa jokilaivalla Mississippi-joella Memphisissä. Perheeseen odotetaan uuta lasta, mutta tällä kertaa odotus ei menekään niin kuin toivotaan, vaan myrskyn pyyhkiessä joen rantoja isän on vietävä äiti sairaalaan. Vastuu nuoremmista sisaruksista sysätään Rillin kontolle. Yöllä jokilaivalle tulee yllättäen vieraita, jotka pakottavat sisarusparven mukaansa lastenkotiin. Tuota 'Tennesee Children's Home Society' -lastenkotia pyörittää pahamainen Georia Tann, nainen joka "adoptoi" 1930 - 1950 -luvuilla rikkaisiin perheisiin kauan kaivattuja vauvoja ja pieniä lapsia kyseenalaisin keinoin jäämättä itse vastuuseen teoistaan.

Kirjan toinen aikavyöhyke on nykyaika, jossa Avery Stafford selvittää vauraan sukunsa historiaa. Miten tämä kaikki liittyy hänen mummiinsa. Nämä kaksi aikatasoa vuorottelevat, jossa nykyajan kuvaukset "pakollisine" hempeyksineen, veivät omassa maussani pohjaa muuten mielenkiintoiselta tarinalta.

Tuo Rillin aikataso on vahvaa kuvausta adoptiojärjestön arjesta. Se on niin vahvaa, että mietinkin kirjan rakenteessa sitä, olisiko kirjan sittenkin voinut jakaa kahteen erilliseen teokseen - toiseen, jossa kuvataan Rillin ja sisarusten kohtalot. Toiseen osaan, jossa Saffordin perhe löytää oman todellisuutensa. 

Minun lukemista sotki esimerkiksi sellainen onneton yksityiskohta, nimittäin tässä lastenkodissa oli tapana että lapset nimettiin uudelleen tultuaan Tannin hoiviin. Tämä siksi, koska heidän oma biologinen historiansa oli tarkoitus hävittää mahdollisimman tarkoin. Kun kirjassa on kaksi aikatasoa osittain samoine ihmisineen, minun oli vaikeaa välillä seurata, kenestä tällä kertaa on kyse, kun puhe on esimerkiksi May-nimisestä naisesta, joka on kirjan toisessa aikatasossa löydettävissä ihan toisella nimellä.

Tämä on kirja, joka menee vielä joskus uudelleen lukuun. Suosittelen sen lukemista ajankohtaan, jolloin voit sen lukea kerralla. Se voisi olla hyvä lukuseura pitkille matkoille. Suosittelen.

Max Manner: Kipuraja

 Max Manner

Kipuraja

Bazar kustannus 

2020

415 sivua

Saatu kustantajalta!!!

Kiitos kivasta ja odottamattomasta yllätyksestä!!!

Tuoreimmassa Hirvikallio-romaanissaan Manner on asettanut virkavapaalla Turun poliisista olevan  rikospoliisi Harri Hirvikallion uuden ongelman eteen. Europolin agentti Anette Faber tupsahtaa kaupunkiin, ja pyöräyttää Harryn eteen kaappaustapauksen, jossa jälkiä on kotikulmilla asti. Nimensä mukaisesti tämä kirja koetteli kipurajaa monella tavalla, niin lukijassaan kuin kirjan henkilöhahmoissa itsessään. Näin on. Itse kipurajasta  muuten Manner kirjoittaa kirjan ensilehdillä osuvan analyysin:

Kipuraja on yksilöllinen ja samalla pienin ärsykkein aiheuttama hetki, jolloin alkaa tuntua. Sen ylittäminen aiheuttaa useinmiten kestämättömiä fyysisiä, psyykkisiä tai taloudellisia ongelmia.

Tätä kirjaa on luettu jo paljon - todella paljon, ja paljon on puhetta ollut dekkareiden ystävien Facebook-ryhmässäkin. Itselläni oli siis jo jonkinlainen ennakkokäsitys, mitä omalta lukukokemukseltani voisin odottaa- tähän en pettynyt. Kirja joutuikin joustamaan lukuvuorossa monen kirjastolainojen edessä. Kun se vihdoin oli avoinna edessäni, oli lukukokemus kaikin puolin kivun siivittämä.

Itse en kestä kipua, joten kipukynnykseni on lähes tulkoon olematon. Tässä kirjassa on väkivaltaa ja tapahtumia, joissa kipu on syy ja seuraus. Elin vahvasti Harrin matkassa, ja niissä tunnelmissa, jossa kipua koettiin. Useampaan otteeseen juuri lukemani  kivun takia jouduin pitämään taukoa, vaikka kirjan tarina itsessään oli mielenkiintoinen. Se piti hyvin otteessaan! Suosittelen, jos et ole vielä lukenut!

Åsa Hellberg: Hotelli Flanagans

Päällys: Eveliina Rusanen
Nainen/ Shutterstock

Hotelli Flanagans

Välkommen till Flanagans

2019

Suomennos: Anu Koivunen

Bazar kustannus

2020

352 sivua

Kirjastolaina

Ruotsalaisen Åsa Hellbergin romaani Hotelli Flanagans on lontoolaisen loistohotellin elämästä ja sykkeestä kertova triologian ensimmäinen osa.

Hellbergin opus on ihan laadukas hömppäkirja ja suhteellisen viehättävä tarina. Helppo luettava, jonka avulla voi unohtaa kaikki arjen rasitteet, ja antaa kevyen tarinan viedä mennessään. Lukiessani  tuli mieleeni monet tv-sarjat. Vahvimmat muistikuvat ovat muutama vuosi takaperin esitetty Naisten paratiisi ja Mr. Selfridge. Muistattehan? Muuten tuo Selfridgen tavaratalon on myös Hellberg saanut mahdutettua tämänkin kirjan osaksi. Tämä kirja varmasti viehättää Sinua, jos noita edellä kerrottuja sarjoja satuit seuraamaan ja pidit. Siis, mikset viihtyisi Hotelli Flanagansin vieraana, jossa on vahvoja naisia ja yleellisiä ympäristöjä juonikkaiden tapahtumien tapahtumapaikkoina?

Hellberg on kirjoittanut tarinansa kahteen tasoon vuosille 1949 ja 1960 Lontooseen. Kirjassa seurataan Linda Lansingin elämää Flanaganissa. Hänen isänsä poismenon jälkeen loistohotelli saa Lindasta päättäväisen naisen johtajakseen, mutta mutkia on heti matkassa - Isän sisko ja hänen lapsensa. Tädin mielestä hotelli kuuluisi hänen ja poikiensa omistukseen, sillä eihän tällaista instituutiota johda nainen ja vielä vailla aviomiestä. Hotelli tulisi myydä heille, ja Lindan muuttaa takaisin Ruotsiin. Linda on isän asianajajan kanssa tyystin toista mieltä  nurkanvaltaajista.

Linda ei ole ainut päähenkilö tässä teoksessa. Emma ja Elinor pyörivät talon alakerrassa ja ovat brittiläiseen tyyliin toisen kerroksen väkeä. Mutta mielenkiintoinen hahmo on Lindan ystävätär Mary, joka tuntuu olevan ja tuntevan maailman naisen olemuksen ja tavat kuin omat taskunsa. Osuvatkohan aina Maryn ohjeet oikeaan ... kun niitä jaellaan mennen tullen.

Ihan mukiinmenevä hömppä, kun sellaista haluat lukea. Minuun tämä nyt ei kolahtanut. Toivon, että Sinä kuitenkin löydät tästä sen koukun, joka vie ja sieppaa Sinut paremmin mukaansa hotelli Flanaganin loisteliaaseen elämään.

Terttu Autere: Sen edestään löytää

Tertttu Autere

Sen edestään löytää

Karisto

243 sivua

Kirjastolaina

Terttu Autere on tullut ihan sattumalta osaksi omaa kirjagalleriaani - niitä kirjoja, joita etsiskelen lukulamppuni alle luettavaksi - mitä ja mistä milloinkin. Nämä Autereen kirjat erottuvat edukseen vintagehenkisen etukantensa ansiosta siitä massasta, jotka komeilevat painotuoreina kirjastojen uutuustelineissä. Ne saivat minutkin aikanaan tutkailemaan kansien sisältöä, ja tykästyin. Tälläkin kertaa hienostunut ilmapiirin ja leppoisan tunnelman sisällä on selvitettävänä selittämäntön kuolemantapaus, enkä valintaani lainkaan pettynyt

Uusimmassa teoksessaan kirjailija on laittanut lääninetsivä Juhani Kuikan pohtimaan ja ratkomaan apteekkioppilas Elias Sorrin kuolemaa. Onko tässäkin ollut suunniteltu murha kaiken takana? Tarina on sijoitettu jonnekin 1930-luvun lopun pienelle pääradan paikkakunnalle ilmiselvästi matkan päässä Viirpurin kaupunkia. Taaskaan Autere ei ilmianna paikkakuntaa - niin kuin ei aikaisemmissakaan Kuikka-kirjoissa.

Kun hienostunut nuorehko herrasmies Elias Sorri astelee ensimmäisen kerran pienen paikkakunnan apteekkiin apteekkioppilaana, se on jo tapaus sinällään. Tiskin takana ja edessä on ihastunutta hyrinää molemmin puolin, ja apteekkiin tulee asiaa muutenkin kuin lääkärin kirjottaman reseptin täytäntöönpanoa takia.

Mutta kuinka ollakaan, eräänä sunnuntaina apteekkarin kotiapulainen Maire Holopainen löytää apteekkioppilas Sorrin kuolleena sängystään apteekkirakennuksessa alivuokralaishuoneestaan. Tässä on selvästi tapaus lääninetsivä Juhani Kuikan ratkottavaksi. Vaikka itse en ole innostunut "vatuloivaan" tarinankerrontaan, niin tähän kirjasarjaan se sopii kuin nenä päähän. Kirjan kerronta on jutustelevaa ja tutkinnan ohessa ehditään juoda kupponen kuumaa kahvia apteekkarin kamarissa tai asemapäällikkö Rautamon luona.

Sen edestään löytää on jo viides kirja lääninetsivä Juhani Kuikan tutkimuksissa. Jos et ole vielä ehtinyt perehtyä Kuikan ja kumppaneiden touhuihin, niin tästä on hyvä aloittaa. Nämä Kuikka-kirjat ovat itsenäisiä teoksia, jotka löyhästi ovat sidoksissa toisiinsa. Suosittelen Sinulle tätä kirjasarjaa.

Judy Leigh: Suurenmoinen irtiotto

Kannen suunnittelu: Emma Rougers
Kuvitus: Becky Glass

 Judy Leigh

Suurenmoinen irtiotto

A Grand Old Time

2018

Suomennos: Marja Helanen

HarperCollins

2020

Saatu kustantajalta

Kiitos teille!

Judy Leighin Suurenmoinen irtiotto on ihastuttava kirja. Se sopi kuin kirsikka kakun päälle välipalaksi dekkareiden väliin.  " Sydänmellinen, hulvaton ja hauska". Toden totta, sitä se todella on!

Evie Gallagher on ikinuori 75-vuotias irlantilainen, joka on muuttanut Levonhetken hoivakotiin leskeydyttyään. Kyllä. Tämä ei todellakaan ole Evien mieleen. Se ei tunnu lainkaan kodilta, ei sitten tipan vertaa. Hän ottaa ohjat omiin käsiinsä, ja karkaa Levonhetkestä. Evie tyhjentää pankkitilinsä, ja niin alkaa hänen uusi elämänsä. Matkan alkajaiseksi hän eksyy lyömään vetoa ravimittelöihin, sillä Evie tietää, että nelonen on hänen onnennumeronsa. Sen hyvä tuuri on hänelle monesti näyttänyt. Niin tälläkin kertaa. Nelosella veikattu totopanos toi Evielle suunnattoman voittopotin, jonka turvin oli hyvä aloittaa uusi elämä. On vain saatava luotettava kulkupeli alle. Mutkien kautta sellainen löytyykin Lasnecin autokorjaamolta - fiksattu asuntoauto. Eikun matkaan!

Evien poika jumppamaikka Brandan ja hänen vaimonsa Maura ovat huolissaan Evien poistumisesta niin hyvästä ja turvallisesta paikasta kuin Levonhetki. Yhteyttä yritetään pitää kännyköiden avulla. Evie vain turhan ympäripyöreästi lähettelee tietoja omasta olinpaikoistaan. Pariskunta päättääkin lähteä hakemaan Evie takaisin kotiin - eihän moinen irtiotto sovi Evien ikäiselle naiselle, Perässähiittäjät joutuvat kohtaamaan omalla jäljitysreissullaan ne parisuhteen ongelmat, jotka on kotioloissa lakaistu maton alle.

Suunnattoman ihana juttu. Leighin tarina on vauhdikkaasti ja suurella lämmöllä kirjoitettu tarina, jossa on myös mukana liikuttavia ja elämänmakuisia hetkiä.

Mariette Lindstein: Lahkon lapset

Mariette Lindstein

Lahkon lapset

Lahko 3

Sektens barn

Suomennos: Christine Thorel

Atena Kustannus

2020

Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle

Sofia Bauman on saanut jonkinlaisen irtioton Via Terran lahkolaisiin. On kulunut 15 vuotta siitä, kun Sofia pakeni Dimön saarelta. Nyt hän haluaa jakaa niitä kokemuksia muille. Sofia on perustanut lahkosta paenneille nuorille turvakodin, jossa voisi turvallisin mielin kohdata tuskaisen trauman kokemukset. Perheenkin Sofia on perustanut niin ikään lahkosta paenneen Benjaminin kanssa. Vuosien varrella se on kasvanut Julia-tyttärellä, vaan kuka on Julian isä? Onko hän sittenkin pahamaineinen kulttijohtaja Franz Oswald, ja tytär syntynyt Sofian raiskauksen uhrina.

Syysmyrsky koittelee Ruotsia ja pyyhkäisee samalla omat jälkensä myös Sofian elämäntyöhön. Kuin tuhkasta Fenix-linnun tavoin ilmaantuu myös Franz Oswald julistamaan ympäristönmuutoksen evankeliumia omalla hurmaavalla tavallaan tuhon jättämillä raunioilla. Näiden samojen vuosien kuluessa Franz Oswaldin perhe on myös saanut lisäystä. Hänen kaksospoikansa Vic ja Thor ovat kasvaneet lohkon oppien mukaisesti Via Terran Maan lapsissa.

Tämä Lahkon lapset on paljon puhuva teos. Koko kirjasarjaa on markkinoitu trillereinä.  Itse en kyllä ihan trillereiksi näitä kolmea kirjaa nimittäisi. Paremminkin sijoittaisin ne psykologisten romaanien nimikkeen alle. Henkilökohtaisesti pidin kirjasarjan ensimmäisen osan jännitteestä. Tämä kolmas kirja puhutteli omalla tavallaan. Siinä on paljon skientologisia piirteitä,

Tarinan kerronta jakautuu kahteen osaan. Vuoroluvuin eletään Sofian ja perheen todellisuutta. Toisaalta kerronta etenee Franz Oswaldin toisen kaksospojan, Thorin, näkövinkkelistä Via Terran Dimöllä - osittain toisiaan ristiinvalottaen. Oikeastaan tämä Thorin osa on kirjan parasta antia. Se on toisinajattelevaa ja kyseenalaistavaa ajatusta siitä, onkohan kaikki sitä, miltä näyttää, ja millainen todellisuus on piikkilankojen ja aseistettujen vartijoiden ulkopuolella.

Toisaalta taas samaa ajatusta pyörittelee Sofian tytär Julia mielessään. Hän on kuullut vahempiensa kokemuksista kultin jäseninä. Hän tuntee mielenkiintoa ja uteliaisuutta lahkon toimintaa kohtaan. Kuin onnekas sattuma hän pääsee koulunsa kanssa vierailemaan Via Terran saarella Dimössä, ja saa ensikosketuksen kulttiin ja sen johtajaan Päällikkö Franz Oswaldiin. Miten Julian käy? Saako Franz hurmattua olemuksellaan nuoren naisen pään pyörälle äitinsä tavoin? Alkaako Franz Oswaldin uusi kissa ja hiiri -leikki tällä kertaa Julian kanssa?

Mielenkiintoinen päätös kirjasarjalle. Suosittelen Sinulle tätä trilogiaa, jos pidät psykologisista kirjoista, joissa valta ja patologinen vallanhalu vievät pikkusormen.

Winston Graham: Poldark - Rakkauden malja

 Winston Graham

Poldark - Rakkauden malja

The Loving Cup

1984

Suomennos: 

Lauri Sallamo &

Heidi Tihveräinen

Gummerus

2020

Kirjastolaina

"Amor gignit amorem"

'Rakkaus synnyttää rakkautta'

Iki-ihana Grahamin Poldark-kirjasarja on ehtinyt jo kymmenenteen osaansa, jossa sitataatin mukaisesti rakkaus synnyttää rakkautta. Kirjan kannessa komeilee Geffrey Charles Poldark, jolla onkin merkittävä rooli...

Tämä kirja noudattelee pitkälti tuttua Poldark-latua. Kirjassa eletään vuosia 1813 - 1815, jolloin Napoleonin Euroopan-sota alkaa olla pitkälti sodittu, sillä sotaretki Venäjälle oli liikaa, ja se yllytti liittoutuneet nousemaan Venäjän avustuksella Ranskan keisaria vastaan. Kirjan taustalla käydään tiukasti sotaa lokakuussa 1813 Lepzigin taistelua, jossa on myös Poldarkeja paikalla. Kirjan kannen Geffrey Charles, joka ylennetään kapteenista majuriksi on joukkoineen mukana, ja Jeremey kokee myös tulikasteensa värvätyn sotajoukon aliluutnanttina.

Kolmiosaisen kirjaan Graham on kirjoittanut mielenkiintoisen tarinan. Kirja alkaa oivalla vanhan kertauksella. Jos et vielä ole seurannut kirjasarjaa, niin tämän kirjan alkuun Graham on napakasti esittänyt koko tarinan jujun. Tämä siksi, sillä hän on uusi isäntä Trenevithin Poldark-kartanossa ja armeijan suomalla lomallaan hänellä on mukanaan nuorikkonsa, jolle siis esitellään isiensä kotiseutua ja ihmisiä. Sodan kulkua ja sen eri vaiheita kirjailija kertoo runsaasti - juonen kustannuksella. Se kävi tällä kertaa silmääni.

Poldark - Rakkauden malja -teoksessa rakkaus on teema, joka tuntuu vainoavan niin Poldarkkeja kuin Warlegganien sukuja. Tähän kirjaan Graham on pyöräytellyt mielenkiintoiset rakkauskuviot, jotka hämmentävät vahempia Poldarkkeja ja vasta itsekkin uudelleen avioon astunutta Georg Warleggania. Näissä kuviossa ehkä nautinnollisimmat lukuhetket olivat Valentinen ja Georgin käymissä keskusteluissa, jossa kyseessä oli Georgen suunnittelema Valentinen avioliitto "velipuolen" Jeremyn mielitietyn Cubyn kanssa. Vanha epäilyskin nosti päätään, sillä onko Valentine Warleggan vai sittenkin Poldark? Tätä ei vielä Graham kerro lukijalleen. Herkullinen viritelmä ja keskustelu kuitenkin.

Herkullinen juonenkäänne on myös edellisissä kirjoissa käsitelty postivaunuvarkaus. Tuossa vaunussa oli lastina Warlegganin litteroitujen seteleiden lisäki mm. tina-asiakirjoja, eräs testamentti ja tuo Rakkauden malja. Milloin Warlegganille selviää ryöstösaaliin kohtalo ja tekijät? Markkinoilla kun on jo esiintynyt Georgen pankin seteleitä vaihdannanvälineenä. Kutkuttava juttu, joka odottaa ratkaisuaan varmasti jo seuraavassa kirjassa. Samalla taitaa ratketa myös tuo kohtalokas Rakkauden maljakin, sillä sekin on löytänyt uudelleen tiensä päivänvalon. 

Paljon on  juonenkäänteitä Winston Graham jättänyt arvailujen varaan. Poldark- Rakkauden malja on kepo poldark. Mukaansatempaava teos dekkareiden väliin luettuna.

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

 Alex Michaelides

Hiljainen potilas

The Silence Patient

2019

Gummerus

2019

454 sivua

Kirjastolaina

Alicia Berenson, taidemaalari, on ampunut aviomiestään, jonka seurauksena mies sai surmansa. Surmatyö on ollut julma, sillä ampumahaavoja on ollut useita, ja ne ovat osuneet päänalueelle. Surmatyön jälkeen Alicia sulkeutui ja vaikeni, jolloin teon motiivi jäi vain arvailujen varaan. Arvauksille antaa pohjaa eräs taulu, jonka Alicia oli maalannut. Oikeus pui asiaa, ja Alicia passitetaan alentuneesti syyntakeisena pakkohoitoon Groven oikeuspsykiatriseen laitokseen.

Theo Faber on kuullut Alician murhenäytelmästä ja kiinnostuu asiasta. Hän huomaa avoimen työpaikkailmoituksen Grovessa, ja lähettää työhakemuksensa hoitolaitokseen. Hänellä on vahva halu auttaa Aliciaa avaamaan mielensä maisemaa ja tapahtunutta surmatyötä.

Alex Michaelides on tehnyt kutkuttavan jännittävän psykologisen trillerin. Tämä on juuri sellainen teos, jonka hän olisi halunnut lukea. Minä tykästyin isosti tähän kirjaan. Se on juuri sellainen tarina, jollaisista minäkin pidän. 

Michaelides taustoittaa tarinaa pitkään ja hartaasti - niin Alician kuin Theonkin kohdalla. Alkuun olin enemmän innostunut Alician persoonasta. Sitten Theokin alkoi kiinnostaa... Puolessa välissä kirjaa silmukka alkaa kiristyä juuri sopivasti. Loppua kohden tunnelma tihenee, ja loppuratkaisua en minäkään voinut tässä kirjassa ennalta arvata. Kun olin tarinan lukenut, on tapanani kääntää kirja vielä kerran ympäri, ja tutkia etukantta. Huuomasin vasta tässä vaiheessa naisen kasvot etukannessa, jotka on talletettu kankaalle - hiljainen potilas! -  jolta on viety sanat revityllä kangaspalalla!

Tätä odotin kauan kirjastonvarauslistalla keikkuen. Hyvää kannatti odottaa, ja kiitokset täytyy osoittaa myös facebookin dekkariryhmälle, jotta yleensä päädyin lainatoivelistalle pikän hännän jatkoksi. Se kannatti ehdottomasti lukea, ja odottaa omaa lukuvuoroa. Suosittelen, jos vielä emmit tarttua tähän kirjaan..

Esmeralda Santiago: Sokeriplantaasin valtiatar

        Esmeralda Santiago

Sokeriplantaasin valtiatar

Conquistadaro

2011

Suomennos: Hilkka Pekkanen

Bazar kustannus

2020

560 sivu

Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!

Sokeriplantaasin valtiattaren lukeminen on venynyt venymistään, sillä kesä on ollut allekirjoittaneelle kiireinen, ja mitä parhain kirjakesä aikoihin. Luettua on tullut ihan runsaasti aina kuin vain kaikelta muulta ehdin, ja valtiatar on joutunut väistämään lukuvuoroaan muiden kirjojen edestä useamman kerran. Minulle tämä kirja oli siitä huolimatta silmiäavaava lukuelämys. Nautin suunnattomasti kirjoista, joissa on historian havinoita yhdistetty taidokkaasti fiktiiviseen sukusagaan. Tästä kaikesta Santiago on kyhännyt mitä mielenkiintoisimman keitoksen.

Santiagon valtiatar kattaa noin neljäkymmentä vuotta (1826 - 1865). Tuo valtiattaren, Anan, asuinpaikka Los Gemelos on sokeriplantaasi, joka on ollut Anan miehen ja tamän kaksoisveljen sedän omistuksessa. Sedän kuoleman jälkeen hänen pesäänsä perinnönjaossa kaksoset ja Ana, ynnä appivanhemmat, päättivät lähteä kauas Puerto Ricoon tekemään Anan ajatuksesta totta: viiden vuoden kuluessa Los Gemeloksesta tulee enemmän kuin kannattava sokeriplantaasi. 

Arki asettuu myös Anan elämään, ja se iskeytyy enemmän kuin rajunlaisena. Sokeri on vaativa kasvi ja raskas kasvatettava. Työtä tehdään orjatyönä. Sielut ovat vain orjia, ei niinkää inhimillisiä olentoja. Ajatus, että hän omistaisi nuo sielut, on vaikeaa omaksua. Analla on vahva halu onnistua ja tehdä haaveestaan totta. Se tahto peittää kaiken alleen.

Santiago on tarinallaan luonut Anan elinkaaresta mieltä koukuttavan ja kuohuttavan jounikuvion, jossa on käänteitä, joita ei oikein voinut ennalta arvata. Tapahtumia on yli viidensadan sivun kirjaan tullut runsaasti. Jos Owensin Suon villi laulu upposi siihen lumoavaan suomaisemaan, niin tämä vaipui tapahtumien ja juonikuvioiden viidakkoon. Olisin halunnut päästä Anan sielun sopukoihin jotenkin paremmin sisälle. Hän oli ilmiselvästi vahva itsenäinen nainen, mutta millainen tunteva, herkkä persoona tuon kovan kuoren alta olisikaan löytynyt. Se olisi ollut mielenkiintoista tietää.

Minäkin pidin tästä hienosta kirjasta. Sen sukutarina piti napakasti otteessaan, vaikka sen lomaan tuli luettua dekkareita useampi peräjälkeen. Tarina palautui helposti mieleen, kun otin sen uudemman kerran esille. Se on ehdottomasti yksi kesän mieleenpainuvimmista teoksista. Suosittelen, jos et ole  vielä sitä lukenut!

Delia Owens: Suon villi laulu

 Delia Owens

Suon villi laulu

When the Crawdads Sing

2018

Suomennos: Maria Lyytinen

WSOY

2020

Kirjastolaina

Delia Owensin Suon villi laulu on ollut viime vuonna Yhdysvalloissa myyntimenestys. Se keikkui bestseller-listojen kärkipaikoilla kuukausia. Sen oikeudet on myyty jo yli 40 maahan - elokuvakin on jo suunnitelmissa. Kypsään ikään ehtinyt kirjailija ennen esikoisteostaan on tehnyt monia tietokirjoja elämästään Afrikan mantereella villieläinten elinympäristöissä. Suon villi laulu on vahvasti elokuvamainen, ja sen kansien väliin oli talletettu kaunis pohjoiscarolinalainen suomaisema. Tässä maisemassa kirjan päähenkilö Kya eli, joka saa kontolleen nuoren miehen kuolemasta murhasyytteen.

Tätä kirjaa on bloggareiden ja muiden kirjallisuusharrastajien kesken runsaasti luettu, joten en lähde aukomaan sen tarinallista juonta. Tässä postauksessa keskityn omiin lukutunnelmiin. Minä luin, ja kirjoitan tällä kertaa tätä postausta hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa. Kyllä. Etukannessa komeilee The New York Timesin kirjallisuus katsauksesta sitaatti, jossa kirja kuvataan murhamysteeriksi, joka on samalla kasvukertomus ja villin luonnon ylistys. Toden totta tämä on naisen kasvutarina, jossa on mitä kaunein suomiljöön kuvaus, mutta tuo murhatutkimus jää kyllä tämän kaiken kasvuston alle marginaaliin. Välillä, kun uppoudun lukiessani "maisemaan", en enää muistanutkaan, että taustalla on kuoleman tapaus vailla syytä, miksi tämä "kultapoika"  on saanut surmansa.

Kirjan teemoissa on paljon sitä kaikkea, mikä kestää aikaa ja paikkaa. Minua kosketti tuo Kyan kokema sosiaalinen ulkopuolisuus. Hän kaipasi sitä kontaktia, sosiaalisaatiota, mitä kukin meistä tarvitsee pystyäkseen kasvamaan tuntevaksi ja kokevaksi yksilöksi. Tuo sama kokemus voi nähdä vaikka pienoiskanaloissa, joissa lintujen nokkimisjärjestys voi aiheuttaa jollekin saman Kyan kokeman ulkopuolisuuden tunteen. Samalla se uhriuttaa alistetun, ja antaa muille oivan mahdollisuuden julmaan hyväksikäyttöön.

Vaikka luonto voi olla julma, oli lohduttavaa, että yhteisössä oli kuitenkin henkilöitä, jotka halusivat nähdä Kyan toisin, Minua erityisesti ilahdutti ja kosketti tämä Jumpinin olemus. Hänellä tuntui olevan juuri sitä psykologista silmää katsoa ja tukea nuorta ihmistainta hänen omilla ehdoilla. 

Tähän kirjaan Owens on kuin varkain kuvannut omanlaisensa amerikkalaisen unelman. Heikoista lähtökohdista, ja pienellä onnella kansakunnan kaapin päälle. Minulle kirja oli juonellisesti pienoinen pettymys. Odotin kirjallta enemmän, mitä siltä sitten sainkaan.

Susan Heikkinen: Pullopostia Seilinsaarelta - Potilas numero 43

 Susan Heikkinen

Pullopostia Seilinsaarelta

 - Potilas numero 43

Suomalaisen kirjallisuuden seura

247 sivua 

(sis. kuvasivut, käytetyt lähteet, hakemisto jne)

Kirjastolaina

Korkin virkaa toimitti tuppo heinänkorsia ja niiden ympärillä kääräisty sinivalkoinen kangastilkku. Sisällä oli homeen pilkuttamia papereita. Kirjoituskin erottui, tavuja sieltä täältä. Pienellä lapulla pullon vieressä luki, että se oli viesti potilaalta Seilin saarelta. Ei muuta. Heinäkorkki näytti siltä, että kukaan ei ollut koskaan avannut sitä. ... Joku puhui pullon sisällä...

(mts.9)

Eräänä kesäkuun päivänä vuonna 2010. Turun yliopiston professori Ilppo Vuorinen oli Seilin saarella tutkimusasemallaan. Hän oli kävellyt siellä tuttua tutumpaa polkua, joka kulki kallioylängon juurella. Onnekseen auringon säteet osuivat kallio-onkaloon juuri oikeassa kulmassa, jolloin Vuorinen oli nähnyt kalliossa ruosteista peltiä. "Geokätkö" - tuumasi Vuorinen. Pian professori huomasi, että löytö oli vanhempi kuin nyt muodissa oleva geokätköily. Hän otti löytönsä mukaan ja palasi laitokselle. Rasian avattuaan se sisuksissa oli kolme lasipulloa. Niissä oli selvästi jonkun potilaan kirjoittamia lappusia, jotka eivät kuitenkaan muodostaneet mitään järkevää kokonaisuutta. Professori ilmoitti löydöstään Kansallisarkistoon. (mts. 10 - 11)

Kahdeksan vuoden päästä professori Vuorinen sai ilmoituksen Kansallisarkistolta, että oli ilmaantunut toimittaja, joka halusi  kirjottaa niistä artikkelin. Lehti oli lupautunut kattamaan kulut. (mts 11)

Tuo toimittaja on Susan Heikkinen, joka 2018 lähti Seilin arvoituksen jäljille. Matka on ollut enemmän kuin mielenkiintoinen. 

Kallionkoloon haudattut muistot on kirjoittanut Saima Rahkonen, Seilin potilas numeroolla 43. Saima oli Seilin saarella kahdessa eri vaiheessa. Sinne hänet on myös haudattu.

Saiman elämä on ollut varsin karu. Hän vietti lähes koko aikuisikänsä mielisairaaloissa, poissa yhteiskunnan silmistä. Heikkinen peilaa oivasti toisiinsa Saiman elämää suhteessa kohtalonvuosien ja psykiatrisen terveydenhuollon kehittystä Suomessa. 

Vaikka Saiman elämänkaari on kirjoitettu mitään kaihtamatta auki potilasasiakirjoista, Heikkisen kirjoitusote on ollut tutkimuskohteelleen varsin kunnioittava. Työtään hän perusteleekin seuraavasti kirjan ensi lehdillä näin:

"Kuule Saima. Saaks mie haastaa siust vähä  toisellekkii? Mie oon Heikkisen rouva Helsingist. Mie tiiän nyt siust enemmä ko kukkaa , eikä kukkaa muu juur mittää tiijäkkää. Mie en siult ennää vastauksii saa, mut mie kyl silviisii aattelin jot et sie harmistuis. Joku sannoo, et ei miul oo mittää oikeutta levitellä tuntemattoma viipurlaise vainaa kaikist kippeimpii asjoi pitki maailmaa. Mut sehä onkii nii päi, et ei miul oo mittää oikeutta olla levittelemättäkää. Siinhä mie vääryyven tekisin, jos mie nyt työntäsinkii siut takasii historia komeroihi. Jos mie nyt kuitenkin mielummi koittasi tehä siul sitä oikeutta. Siin koittamises mie siult viel usjastkii kyselen kaikkee. Vaik et sie vastaakkaa" (mts 14)

 

Saiman tarina puhuttelee lukijaa omalla karulla tavallaan. Se on koskettava kertomus, kun mieli särkyy tai olosuhteiden pakosta se joutuu särkymään.

A.M. Frost: Kohtalokas ystävä

 A.M. Frost

Kohtalokas ystävä 

Aula & co

419 sivua

Kirjastolaina

A.M.Frostin Kohtalokas ystävä on ollut minulle hyppy tuntemattomaan. Kirja valikoitui luettavakseni ihan kirjan kannen ja nimen perusteella -  hyvä nimi ja kuva kauniista kohtalokkaasta naisesta, jonka katse on verhoutunut lierikon alle. Kun vielä kirjan takakannessa on maininta, että kirjassa on agentteja, romantiikkaa ja salajuonia maamme kohtalon hetkillä - siinä on sytykettä minulle ihan riittämiin. Onhan vielä hyvässä muistissa kesän mittaan lukemani kirjat Sankarittaresta ja Metsästäjättärestä.

Tämä A,M Frost on minulle tuiki tuntematon kirjailija. Sitä nimeä makustelin kansia avatessani. Etukannen lieve kertoo, että kyse on pseudonyymikirjailijasta. Salanimen takaa paljastuu savonlinnalaiset kirjailijat Anne ja Matti Hakkarainen.

Mielenkiintoista kirjaa muutamia sivuja lukiessani huomasin, että tämähän ei ole yksittäinen kirja, vaan kirja jostain minulle tuntemattomasta kirjasarjasta. Siis nettiä taas selaamaan ja lisää infoa löytyikin. Teos on osa dekkarisarjasta, joka kuljettaa lukijan viime sotavuosien läpi. Tässä kirjasarjassa Näkymätön kuolema avaa Peder Jangin tähdittämän setin. Siinä ollaan talvisodan syksyssä jouluun saakka ja Likainen peli peilaa talvisodan kevättä ja sodan päättymistä. Tässä Kohtalokkaassa ystävässä vallitsee välirauha.

Tuo välirauha ei kuitenkaan ole rauhallista aikaa majuri Peder Jangille. Tämän miehen ns. "kummisetä" itse marsalkka Mannerheim, joka nettitietojen mukaan voisi hyvin olla myös Pederin isäehdokas, on passittanut miehen työtehtäviin Saksanmaalle Hampuriin. Onneksi ihana Helle Haaga, joka on Valtiollisen poliisin agentti lähtee mukaan matkalle. Hellen mies kun sai aiemmin surmansa Hampurissa lento-onnettomuudessa hyvin epäselvissä olosuhteissa. Hellellä on halua tietää, mitä miehelle on todella tapahtunut. Hän pukeutuu valeasuun, jossa hän näyttäytyy Jangin sihteerinä.

Vaikka kotimaassa vallitsee välirauha ei se ole kuitenkaan rauhallista aikaa majuri Jangille. Savonlinnassa varastetaan trotyyliä armeijan ammusvarastolta. Myöhemmin varkaita käy myös Lappeerannassa Rakuunamäen varuskunta-alueella, jossa korjaillaan par'aikaa pommitusten vaurioittamia kasarmin rakennuksia. Nämä varkaudet huolestuttavat armeijan majuria.

Tässä kirjassa on monia kiinnostavia hahmoja. Tapetille tietysti nostan Peder Jangin ja hänen lähettinsä Aulis Rasilan - ja tietysti Adolf, voi miten ihastuttava..... Paremmin heistä tietysti pääsisi perille, jos olisi lukenut sarjan aiemmat osat. 

Tätä Kohtalokas ystävää ja koko kirjasarjaa voin hyvin suositella Sinulle, jolle on mielenkiintoa sotakirjallisuuteen. Tämän kirjan kansi on kyllä vetävän kaunis, mutta ei ehkä pure sitä lukijasegmenttiä, jotka ovat tämän kirjallisuusgenren heavy userit. 

Mielenkiintoinen kirjasarja, joka kannattaisi ehkä kuitenkin lukea järjestyksessä!

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmen sydänkesä

Kirsi Pehkonen

Jylhäsalmen sydänkesä

Karisto

263 sivua 

Kirjastolaina

Olen jo useampana kesänä päässyt tutustumaan itäsuomalaiseen maalaiskylän Jylhäsalmen rantamaisemiin ja sen lossarin kupeen kuppilan elämään Pehkosen kertomana. Tämäkään kesä ei ole poikkeus, vaan pitkähkön kirjaston varauslistan uumenista se tipahti vihdoin ja viimein. Siis hyvä asento kesäkeinuun ja kahvikupponen seuraksi. HyppyJylhäsalmelle alkakoon.

Pehkonen on jo tehnyt lukijoilleen tutuksi Jylhäsalmen kallioisia rantamaisiemia muutaman kirjan verran. Tällä kertaa vuorossa on tarina Reunamäen talosta, joka on ollut jo vuosia tyhjillään. Reunamäen talo on perikunnan omistuksessa. Talon kohtalosta on aikansa riidelty. Nyt sopu on vihdoin löytynyt, ja se on ajateltu myydä. Myyntiä varten paikka on putsattava ja puunattava. 

Maiju on lupautunut raivuutöihin ja saa serkkunsa Hennan avukseen. Yhdessä naiset aloittavat urakan.Raivuun alta alkaa pihapiiri paljastua. Viikate heiluu milloin tienposkessa ja rantapolulla. Upeenkasvun kätköistä löytyy rantasauna ja pihavajat viinimarjapuskineen. Siistiä jälkeä saadaan myös talossa aikaiseksi. Vedet menevät ja tulevat taas talossa, ja sähkökin saadaan virtaamaan...

Siivousurakan sivussa tulevat tutuksi niin naapurit kuin lossarin kupeessa muutkin kylän asukkaat. Sydän sykähti ja tunsi sielunsisarruutta Maijuun kun luin hänen soittavan haitaria. Itsellenikin tuttua tutunpaa soittopeliä - ja vieläpä Giuliettia. Voi että... 

Tässä kirjassa, kun verrataan sitä edellisiin osiin, on uutta se, että kerrontan on tullut mukaan uusi taso. Rinnan kulkee nyt sivujuoni viime sotavuosilta. Venäläinen sotavanki Ivan Grigorjev on määrätty Jylhäsalmelle eräälle maatilalle avuksi. Hän saa vangin vaatekerran, jossa on iso valkoinen V-kirjain selässä. Ivan osaa jokusen sanan suomea ja oppii sitä siinä sivussa lisää. Kanssakäyminen talon isännän ja perheen kanssa käy saumattomasti. Pian radiossa luetaan tiukat rauhanehdot, ja sotavankeja palautetaan takaisin Neuvostoliittoon. Mutta miten käy Ivanin ja muiden kylän sotavankien?

Tästä historiallisesta tarinalinjasta minä olisin halunnut lukea enemmän. Nyt se jäi vain pikaiseksi pieneksi tarinaksi ikään kuin marginaaliin. Sillä olisi mielestäni ollut sijaa suurempaankin osaan. Olihan se omana lenkkinä Rantamäen tilan tapahtumissa, ja naapurissa asuvan Uudispihan Taunon tarinoissa.

Kirsi Pehkosen Jylhäsalmen sydänkesä on kesäkirja, mitä suuremmissa määrin. Se kuuluu hellepäivään samoin kuin hellehattukin. Hyvää, rentoa luettavaa, jossa on kirsikkana kakun päällä pieni romanssin poikanen. Kuitenkin niin, että se ei lukiessa tuntunut liian imelältä.

Kiva kirja kesäisen päivän välipalaksi.

Imogen Kealey: Sankaritar

Imogen Kealey

Sankaritar

Liberation

2020

Suomennos: Maikki Soro

Minerva Kustannus

2020

382 sivua

Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle

Tämä tarina on dokumenttiromaani Nancy Wakestä. Hän syntyi Wellingtonissa Uudessa-Seelannissa vuonna 1912 ja kuoli 2011 Lontoossa. Äidinpuoleisen tädin lahjoitusvaroin hän matkusti Yhdysvaltojen kautta Lontooseen päätyen lopulta Pariisiin, jossa oli kirjeenvaihtajana Hearstin sanomalehdessä 1930-luvulla. Olleessan juttumatkalla Wienissä ja Berliinissä hän oli nähnyt natsien hirmutöitä juutalaisia kohtaan. Noissa näyissä oli syntynyt halu taistella itse natsiaatetta vastaan, jos vain saisi siihen mahdollisuuden.

Kealeyn Sankaritar on hyvä kuvaus Nancyn elämästä vastarintaliikkeessä ja sen johtajana hetkeä ennen  liittoutuneiden nk. D-daytä, Normandian maihinnousua. Kealey kertoo mm. huikean elävästi Nancyn paosta, kun Gestapo alkoi epäillä häntä, ja hän joutui mustalle listalle. Hänen päästään luvattiin viiden miljoonan frangin palkko. Nancy sai myös toiminnastaan lempinimen "Valkoinen hiiri", sillä hänellä oli ilmiömäinen taito läpäistä natsien asettamat esteet ja tiesulut jäämättä kuitenkaan kiinni. 

Vuonna 1944 Nancystä tuli Lontoon ja Kapteeni Henri Tardvatin maquis-ryhmän yhdyshekilö. Hän koordinoi vastarintaliikkeen toiminnasta ennen D-daytä. Samalla Nancy rekrytoi liikkeeseen uutta jäsenistöä. Nancy oli myös luontainen johtaja. Hän johti attentaatteja saksalaisia asemia vastaan, ja oli mukana hyökkayksessä, jossa tuhottiin Gestapon Montluconissa sijainnut päämaja.

Kirjan vahva elokuvamainen kerronta saattaa järkyttää herkempiä lukijoita. Minullekin muutamien lukujen jälkeen oli pakko vetää henkeä, ja viedä ajatusmaailma ihan muihin asioihin, ennen kuin taas pystyin sisäistämään sitä maailmaa, jossa Nacy eli.

Sankaritar on "henkeäsalpaavan jännittävä viihderomaani naisesta, jonka rohkeus ja neuvokkuus tekevät hänestä yhden maailmansodan suurimmista sankareista"(kirjan takakansi.) Suosittelen sitä Sinulle, jos viihdyt agenttitarinoiden seurassa tai Sinua kiinnostaa II maailmansodan melskeet ja tapahtumat.

Kale Puonti: Manni

Kale Puonti

Manni

Bazar kustannus

2020

270 sivua

Ennakkokappale, 

saatu kustantajalta!

Ilmestyy 11.8.2020

Kiitos kustantajalle

kivasta yllätyksestä!

Tässäpä on kutkuttava uutukainen, huikean taidokkaasti rakennettu esikoisdekkari. Se on oiva aloitus kirjasarjalle, joka raottaa lukevalle yleisölle mielenkiintoisen näkymän Helsingin huumepoliisin, Myrkyn arkeen.

Kirjan yhdeksi päähenkilöksi nousee espoolainen opiskelija Manni, joka rahoittaa omia opintojaan yövartijana lääkkeiden maahantuontifirmassa. Mannin työ on rentoa. Hyvää vastapainoa opiskelulle, ja samalla irtiottoa äidin ryyppyjengin majailusta heidän Jakomäen kaksiossaan. Tarvittaessa makuusoppi löytyy myös lääkefirman tiloista, kunnes eräänä yönä toimiston vieressä ammutaa joku. Tuo joku on järjestäytyneen rikollisryhmän jäsen. Tapausta alkaa tutkia Helsingin huumepoliisi.

Tässä dekkarissa on, uskaltaisin niin sanoa, kaikki, mitä hyvältä dekkarilta odotan ja toivon: hyvä juoni, vetävä kerronta, moninaiset ja uskottavanoloiset henkilöhahmot sekä ammattimainen, napakka ote kirjottamiseen. Voiko lukija enempää uskaltaa enää toivoa!' Tuskinpa!

Suosittelen suurella sydämellä tätä dekkaria, jos tästä kirjallisuusgenrestä pidät!

Kate Quinn: Metsästäjätär

Kate Quinn

Metsästäjätär

The Huntress

2019

Suomennos: Päivi Paju

HaperCollins

2020

669 sivua

Saatu kustantajalta!

Kaunis kiitos teille!

Metsästäjätär on toinen teos, joka on suomennettu Quinnin tuotannosta. Se tuli sattumoisin eteeni. Olin ottanut HaperCollinsiin yhteyden Scheppin Jaakko kulta -teoksen tiimoilta. Pyysin sitä arvostelukappaleen tänne Luettujen kirjojen - blogiin arvioitavaksi. (Tuo postaus löytyy muuten täältä). Kustantaja tarjosi kylkeen luettavaksi myös Metsästäjätärtä. Olin enemmän kuin otettu, sillä keväällä kirjakatalogeja kun selailin, Metsästäjätär kävi mielessäni. Se oli lukusuunnitelmiin sijoitettu, mutta ajattelin  silloin sen lainaavani lähikirjaston laarista myöhemmin. Nyt siihen tarjoutui hieno mahdollisuus, ja se kannatti. Metsästäjätär on viihdyttävää luettavaa, vaikka sen luenta meni pitkähköksi, sillä tämän kirjan luekemisen väliin tuli muutama muukin kirja. Nopeasti Metsästäjätären tapahtumat palautuivat mieleeni, kun uudemman kerran tartuin siihen lukulamppuni alla.

Metsästäjättäressä on kolme kertojaa. Nina Markova, siperialainen voimakastahtoinen nuori nainen, jonka unelma löytyy taivaalta hävittäjän ohjaamosta. Hänellä on unelma taistella äidinmaan puolesta Natsi-Saksaa vastaan toisessa maailmansodassa. Niinan tahto viekin hänet Neuvostoliiton ilmavoimiin ja hänestä tulee naislentolaivueen suunnistaja ja myöhemmin myös yöpommittaja - saksalaisten pelkäämä die Nachthexen.

Kaksi muuta kertojaa löytyvät toisen maailmansodan jälkeisiltä vuosilta, kun sotaoikeutta on istuttu ja sotarikolliset ovat löytäneet oman kohtalonsa, mutta kaikkia ei ole saatu kiinni - vieläkään. Yksi etsityistä rikollisista on die Jägerin, Metsästäjätär. Häntä etsii Ian Graham, sotakirjeenvaitaja. Hänellä on henkilökohtainen syy löytää hänet, ja saada hänet vastuuseen teoistaan. Apuna on Nina Markova, edellä kerrottu nainen, joka on katsonut silmästä silmään Metsästäjätärtä.

Jordan McBride on nuori bostonilainen nainen, jolla on valokuvaajan ura suurena haaveena. Hänen äitinsä menehtyi jo vuosia sitten. Hän on asunut yhdessä isänsä ja ihastuttavan koiransa kanssa. Nyt isä on löytänyt uuden rakastettun elämäänsä, vaimon, jolla on Ruth-niminen tytär. Jordan on alkuun onnelinen isänsä onnesta, mutta pian hän vaistoaa, että kaikki ei ole siltä, miltä näyttää. Leica-kamera alkaa ikuistaa tarkkoja havaintoja ja vahvistaa omia epäilyksiä.

Entäpä kuka on tuo Metsästäjätär, die Jägerin:

Kirjoittanut Ian Graham, huhtikuu 1946.

"Tuo kuuden ihmisen yöllinen teurastus sodan ollessa kiihkeimmillään oli yksi hänen tekemistään rikoksista. Hän teki muutakin. Hän jahtasi puolalaisia työläisiä sankassa metsässä huvikseen. Hän murhasi sodan jo lähestyessä loppua nuoren englantilaisen sotavangin, joka oli paennut vankileiriltä. Kukaan ei tiedä, mitä muita rikoksia hänen omallatunnollaan on."

"Häntä kutsuttiin die Jägeriniksi - Metsästäjättäreksi. Hän oli erään SS-upseerin nuori rakastajatar Saksan miehittämässä Puolassa, järvellä järjestettyjen hohdokkaiden juhlien emäntä, innokas ampuja. Ehkä hän oli rusalka, jonka mukaan järvi oli saanut nimensä - vaarallinen häijy vedenhenki."

 

Metsästäjätär on minun mieltäni kiehtonut tarina. Vaikka tarina on kolmen henkilön kertomaa, jotka osittain myös ristiinvalottavat tapahtumia, kirja on verrattain helppoa luettavaa ja juonen seuraaminen vaivatonta. Kirjan tapahtumat ovat enemmän kuin elokuvallisia. Ehkä parhaimmat kohtaukset löytyvät Ninan yölennoista, joissa saksalaiset Luftwaffen Messerschmittit kohtasivat vihollisen Nachthexen lentolaivueen.

Kirjassa on melkein seitsemänsataa sivua. Mahtiopus siis - lähes kilon kirja. Se ehdottomasti kannattaa lukea sähköisessä muodossa, jos hakee vähänkin leppoisempaa lukuasentoa. Tässäkin kirjassa on kyllä runsaasti tiivistämisen varaa. Joutokäyntiäkin havaitsin. Näin ollen se ei pahemmin käynyt silmään, kun oma lukuprosessi venyi pitkähköksi. Toista olisi ehkä ollut, jos olisin lukenut kirjan yhtä mittaa. Viimeiset parisataa sivua olivat ehkä kirjan parasta antia.

Ei ole lainkaan huono valinta, jos sijoitat omaan lomalukemistoosi Metsästäjättären. Se on vahva kertomus pelottomista naisista ja julma kertomus sodan seurauksista sekä totuuden etsimisestä ja etsijöistä.

Suosittelen sitä Sinulle seuraavaksi luettavaksi!

Jill Mansell: Kaikki alkaa salaisuudesta

Jill Mansell

Kaikki alkaa salaisuudesta

It Started with a Secret

2020

Suomennos: Pirjo Ruti

Bazar Kustannus

2020

430 sivua

Ennakkokappale

Ilmestyy 16.7.2020

Saatu kustantajalta

Kaunis kiitos!

Minulle Jill Mansell on tuiki tuntematon kirjailija siis alkuun muutama sananen kirjailijasta itsetään on paikallaan. Kustantajan kertoman mukaan bristollilainen Mansell on työskennellyt terveydenhoidon piirissä ennen kuin aloitti kirjailijan uransa. Tämä Kaikki alkoi salaisuudesta -kirja on ensimmäinen häneltä suomennettu teos. Maailmalla hänen kirjojaan on myyty lukuisia, ja  tykätty kautta linjan - nuorisoasteelta vähän kypsempiin lukijoihin asti.

Toden totta tämä on rentoa kesälukemistoa. Sen kirjan takakansikin mainostaa: "hauskaa, romanttista, nokkelaa ja lämminhenkistä." Odotukseni ovat nyt korkealla, kun availin pokkarimoodiin koottua pehmeäkantista nidettä.

Kirjan tarina sijoittuu tuolle brittikirjallisuuden ikoniselle kalliolliselle rannikolle Crownwalliin. Nuo jylhät rannikot ovat tulleet allekirjoittaneelle tutuiksi Poldark-kirjasarjan tiimoilta. Tuossa sukusagassa vilahtaa tuon tuosta Truron-kaupunki. Sama paikka löytyy tässäkin kirjassa tosin varmasti ihan toisenlaisena kuin Poldarkin aikoin.

Muutakin yhteistä Poldarkeihin löytyy sillä tämäkin tarina on tavallaan sukutarina. Hyvin mielenkiintoinen sakki - sekamelska Menhenick House -tyyliin. Kirjan alkuteema voisi olla vaikka näin: "Jokaisella on jokin salaisuus - emmekä tiedä mitä tapahtuu, kun nuo salaisuudet alkavat paljastua.., et voi kuin arvata, mitä seurauksia on tulossa...."

Tämä ei ehkä ollut kuitenkaan minun kirjani. En oikein osaa sanoa miksi? Kirjan perhe on riemastuttavan hauska: vanha miesnäyttelijä ja hänen perikuntansa. Heidän luokse Lainey ja Kit tulevat talonmiehiksi pitämään ruodussa tätä kaikkea sekamelskaa, joka on salaisuuksilla kuorrutettu. Minulle tämä oli jotenkin pliisu - ehkä vähän liian ennalta-arvattava, vaikka hömppäkin on ihan varteenotettava vaihtoehto vakavempien kirjallisten tuotosten väliin  upotettuna.

Toivottavasti Sinä löydät sen auringonpaisteen, jonka alle voi hyvillä mielin asettaa aurinkovarjon. Vielä on kesää jäljellä!

Heather Morris: Cilkan tarina

Heather Morris

Cilkan tarina

Cilka's Journey

2019

Suomennos Pekka Tuomisto

Aula & Co

2020

Kirjastolaina

Cilkan tarina on itsenäinen jatko-osa Auschwitzin tatuoijalle. Sitä odottelin kauan omassa kotikirjastossani, ja odotukseni vihdoin palkittiin. Se tuli lukuun pikamuotoisena, sillä omassa kirjastossani on systeemi, jossa normivaraus on kahden viikon pituinen (neljän sijaan), jos varauksia on jäljempänä enemmän kuin viisi. No,, tällä kirjalla on ja on ollut lukuisia. Nyt se siis vihdoin saapui omiin hyppysiini. 

Morrisin kirjan Cilka on kuusitoistavuotias, kun hänet viedään Auschwitzin tuhoamisleirille. Siellä kaunis nuori nainen herättää komentajan huomion, ja joutuu vastoin omaa tahtoaan "leikkikaluksi".  Venäläisten vapauttaessa leirin 19-vuotias Cilka passitetaan Siperiaan, sillä perusteella, että hän on vehkeillyt natsisotilaiden kanssa. Siperiassa vanhat tutu jutut tulevat uudelleen vastaan: nälkä, kylmä, kuolema ja inhat seksuaaliset häirinnät. Ystävyys vankileirin naislääkärin kanssa tuo kaivatun helpotuksen leiriarkeen. Hän oppii sairaanhoidon perusteet ja pääsee hoitamaan vankisairaalan väkeä. Samalla Cilkan asema leirihiearkiassa kohenee huomattavasti.

Kirja on pääosin sijoitettu Siperiaan, mutta aika ajoin takautumien mudossa Cilkan elämää kuvataan Auschwitzin tuhoamisleirissä. Cilkan tarinassa on tuttuja henkilöitä, joita jo Auschwitzin tatuoijassa tavattiin, mutta se osa, mitä siinä kirjassa kerrottiin Cilkasta, jää tästä kirjasta onneksi pois - sitä ei kerrata.

Tälläkin kirjalla on todellisuuspohjaa. Siinä on paljon dokumentaarisia ja elokuvamaisia kohtauksia, jotka lukiessa muuntuivat helposti mielikuviksi. Morrisin Cilkassa tapahtumat ovat tiheätunnelmaisia, mutta niistä jäi lukijalle ohut mielikuva. Olisin kaivannut näin herkulliselta aiheelta vielä hitusen syvällisempää tarinankerrontaa. 

Morrisin Cilka on hyvä valinta lukulampujen alle, jos pitää tästä kirjallisuusgenrestä.

Emilie Schepp: Jaakko kulta

Kansi: Charlotta Paulson

Emilie Schepp

Jaakko kulta

Broder Jakob

2019

Suomennos: Meri Ala-Tauriala

HaperCrime

2020

Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!

Jaakko Kulta on Emilie Scheppin Jana Berzelius -dekkarisetin viides kirja. Minä hyppäsin Janan matkaan kesken kaiken, mutta tuo hyppy oli mielenkiintoinen. Tässäpä taitaa olla kirjasarja, joka täytyy, - todella täytyy - kahlata ihan alusta asti. Minä viihdyin sen parissa enemmän kuin hyvin. 

Jana Berzelius on syyttäjä. Hän saa esitutkintaansa tapauksen, jossa kaksi naista on löytynyt Norrköpingissa Motolavirrasta. Nämä naiset on löydetty ikään kuin merenneitoasuun puettuna, sillä heidän jalkansa on ommeltu ylhäältä alas asti yhteen. Tässäpä oli heti yksi syy, joka aiheutti sen, että kirja tarttui Haperin katalogista mieleeni. Millainen on tämän tapauksen motiivi, kun murhaaja jättää tällaisen "nimikirjoituksen" jälkeensä? Uteliaisuuteni on herätetty.

Tässä kirjassa Emilie Schepp on kirjoittanut tarinan, jossa on koukku, joka pitää lukijansa hyvin otteessaa. Se mitä dekkareissa eniten inhoan (että jotain asiaa jäädään vatvomaan ja kertaamaan sivu toisensa jälkeen), en tässä kirjassa kokenut. Kerronta on jouhevaa. Scheppin koukussa lukija pääsee hyvin ratkomaan itse motiivia ja onnistuukin ennen tutkintatiimiä. Täyt ovat mielenkiintoisia ja onnistuneita. Emilie on oiva jännityksen kehittäjä. Kirjan loppu on ihan huikean jännittävä. Oi, sentään! Tässä on selvää elokuva-ainesta!

Ehkä vielä enemmän henkilöistä olisin saanut irti, jos olisi ollut historiallista taustaa, mihin peilata. Tämä pakkohoidossa oleva Danilo on henkilö, joka jäi erityisesti mieleeni. Mitä kaikkea tämän miehen takaa löytyykään, kun on pakkohoitoon joutunut, ja Janan isäkin on ollut tekemisissä tämän miehen kanssa? Nämä selvinnevät varmasti aikaisemmista kirjasarjan osista. Itsenäisenä kirjana Jaakko kulta on ihan kelpo teos.

Jos et ole vielä päässyt Janan tiimin matkaan, niin tee se korjausliike hetimiten. Uskon, että se kannattaa. Kirjan henkilökaarti on sopivan heterogeeninen ja jännityskin on ihan kohdallaan, joten mitä muuta voi dekkarilta odottaa?

Ehdottomasti kesäisten dekkareiden top-listalle!

Joanne Harris: Mansikkavaras

Joanne Harris

Mansikkavaras

Stawberry Thief

2019

Suomennos: Satu Leveelahti

Otava 2020

380 sivua + kiitokset

Kirjastolaina

Kun Joanne Harris vuonna 1999 julkaisi Chocolatin (Pieni suklaapuoti), se oli maailmalla jo ilmiö sinällään. Vuotta myöhemmin tuo ihana suklaatarina filmatisointiin, jossa hurmaava Juliette Binoche esitti Vianne Rocheria, joka suklaantekotaidoillaan järkytti silloista Lansquenet-sous-Tammesin konservatiivista elämänmenoa. Parikymmentä vuotta myöhemmin suklaatarina on saanut jatko-osan, neljännen sellaisen: "Mansikkavaras", joka tarjoaa meille Vianne Rocherin faneille uuden tarinan makuelämyksineen.

Mansikkavaras on päiväkirjamuotoon kirjoitettu teos. Siinä päivittaiset merkinnät on kirjoitettu niin, että riistiinvalotus on tehty Viannen, hänen nuorimman tyttärensä Rosetten ja Reynaud-papin merkinnöistä.

Nyt tässä kuvitteellisessa kylässä Viannen tytär Anouk on lentänyt pois pesästä, ja äidinsydän kaipaa ja kantaa huolta aikuistuneesta lapsestaan. Lohtua tuo hänen nuorempi tytär, joka tuskin koskaan jättää omaa äitiään. Rosette on poikkeava lapsi monella tapaa - hän on iältään kuudentoista, mutta puhuu harvoin (tosin toki omalla tavallaan). Hänen paras luottoystävänsä on Bam-apina. Bam on "mielikuvitusleikkitoveri", joka ilveilee ja elehtii, ja jota muut eivät voi aistia sen tempauksia. Viannen sydäntä riipii se, että hän tietää poikkeavan lapsen aiheuttavan selän takan ilkeämielistä puhetta. Toisinajattelijoitakin on. Yksi heistä on Narcisse (kukkakauppias), joka ymmärtää nuorta ihmistainta. Hänen kanssaan Rosette on solminut poikkeuksellisen lämpimän ystävyyssuhteen.

Nuoren Rocherin maailma mullistuu, kun Narcisse kuolee, ja hän testamenttaa arvometsän Rosettelle. Ahneet ja ahdasmieliset Narcissen sukulaiset tulevat nyt noukkimaan murusia Narcissen tilalta. Narcissen liiketila on vuokrattu, ja sinne on tullut uusi yritys. Tatuoija, joka järkyttää samoin kuin Vianne kylän harmoonista järjestystä parikymmentä vuotta aiemmin. Suuren osan kirjasta saa Narcissen kirjallinen tunnustus papille, joka on hänen testamenttinsa toimeenpanija. Tunnustus ravistaa omalla erikoisella tavalla arkirytmiä kylänraitilla.

Mansikkavaras on monella tapaa ihana kirja ja tarina. Siinä on vahvoja universaalisia teemoja. Vahvimpana ehkä esiintyvät äidin tunteet rakkaudesta lapseen, ja samalla sen vaikeudesta päästää lasta irti, kun on sen aika - aika antaa kokeilla omien siipien kantavuutta. 

Kirja on kiehtova itsenäinen jatko-osa suklaapuodin ystäville. Suosittelen suurella lämmöllä!

Keigo Higashino: Uskollinen naapuri

Keigo Higashino

Uskollinen naapuri

Kannen kuva: Petri Artturi Asikainen

Suomennos Raisa Porrasmaa

Punainen silakka

2020

288 sivua

Kirjastolaina

Tästä dekkarista kuulin taas kaikuja facebookin dekkariryhmästä. Kiinnostuin oitis, ja sillä istumalta kirjavarauspyyntö lähti lähikirjastooni. Pian sainkin kirjan käsiini, ja innostuneena aukaisin kannet. Alkuun kirjan sisälle pääseminen oli hankalaa, sillä länsimaisen kirjallisuuden kuluttajalle japanilaiset nimet tuottivat oman hankaluuden. Siinä tosin alkulehtien henkilöhakemisto joudutti sisuksiin sukellusta. Muutenkin kirja on mielenkiintoinen hyppy japanilaiseen kulttuuriin.

Kirja ei ala niin kuin dekkarit yleensä, vaan lukijalle Higashino esittelee oitis kuolemantapauksen. Lukija on välittömsti mukana silmukassa, jossa väreet kulkevat yhä vahvempina tutkinnan edetessä ja jännityksen kiristyessä: milloin tekijä jää kiinni. Se on vain ajan kysymys.

Kirjassa ei ole tyhjäkäyntisyyttä, vaan tapahtumat etenevät joutuin. Sitä oli miellyttävä lukea. Loppu oli todella yllättävä, jota en osannut edes odottaa. Ehdottomasti yksi kevään helmeistä dekkarikentässä. Suosittelen lämmöllä Sinulle, jos tästä gemrestä pidät.

Dense Rudberg: Kuuden metrin syvyydessä

Denise Rudberg

Kuuden metrin syvyydessä

På sex meters djup

2016

Kansi: Emmi Kyytsönen

Suomennos: Anu Koivunen

Into Kustannus

2020

274 sivua

Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!

Tämä kirja tuli eteeni ns. sattumalta. Teiltä kirjablogien ystäviltä ja itse kirjabloggareilta saa hienoja vinkkejä kirjoista, joita ei ehkä niin osaisi etsiäkään. Tästä kirjasta tuli vihjauksia monelta taholta. Kuiskauksia kuulin Annelin Kirjojen kuiskeesta, jossa hän tuntui pitävän kovasti kirjasta. Facebookin dekkariporukka on kirjan noteerannut, joten olihan se saatava käsiin, ja tehtävä hyppy "kuuden metrin syvyyteen".

Minulle tämä Denise Rudbergin on tuiki tuntematon kirjailija. Hänen tuotantoaan on Ruotsissa luettu innokkaasti - eikä ihme. Tulenpa toisenkin kerran avaamaan hänen kirjojensa kannet. Tämä lukemani kirja "Kuuden metrin syvyydessä" on jo sarjan kuudes osa. Mielenkiintoinen viritelmä kirjailijan tuotannossa on se piirre, että setin kirjojen järjestys on sisällytetty nimiin. Kuitenkaan tämä minun hyppyni noihin metriin ei tuonut ongelmia, en ainakaan kokenut niin, vaan pääsin porukan tutkimuksen kyytiin kuin varkain kesken kaiken. Tuntui, etten menettänyt mitään oleellista. Sitä tuki oiva henkilölistaus luonnekuvuksineen kirjan alussa.

Tässä kirjassa syyttäjän sihteeri Marianne Jidhoff tutkii rikossumaa yhdessä kolleegoidensa Torstenin ja Augustinin kera. Talvinen keli on tehnyt omat tepposensa ja viima on vieraillut Tukholman kaduilla. Ruotsin eliittinen kerma on kerääntynyt kuninkaallisen oopperan helmoihin, jossa esitetään maailman ensi-ilta kohutusta oopperasta. Kuninkaalisesta loistosta huolimatta luvassa on myös kiusallisia poliittisia paljastuksia arkisista suhmuroinnista ja lehmänkaupoista.

Tämän oopperan on luonnostellut Kaavermanin pariskunta, joka katoaa illan jälkeen jälkiä jättämättä. Tämä aiheuttaa pienen kohinan kuningaskunnan eliitissä, sillä Kaavermanin pariskunnalla on suunnitteilla oopperan jatkoksi kirja, jossa paljastukset olisivat vielä räikeämpiä. Onko kyseessä suunniteltu mediatemppu vai liittyykö tapaukseen rikollisia piirteitä. Siitä Rundberg on saanut aikaan mehukkaan alun kirjalleen.

Eikä siinä vielä kaikki. Pari viikkoa myöhemmin iäkäs rouva menettää henkensä palvelutalossa. Tässä taitaa olla kyseessä murha, sillä surmatyön tekijä jättää viestin, joka vie tutkijatiimin yhä syvemmälle sotkuun, jossa on selviä viitteitä vallanhalusta ja poliittisesta pelistä. Oivasti Rundberg saa aikaan illuusion, että lukija olisi yksi tutkimustiimin jäsenistä, jotka yhdessä alkavat pohtiä niitä linkkejä, jotka voisivat yhdistää taiteilijapariskunnan ja vanhuksen murhan toisiinsa. Mistä ihmeestä tässä kaikessa on kyse?

Tätä kirjaa oli mielyttävää lukea. Vaikka kirjassa on kuolemantapauksia, en kokenut sitä raa'aksi kirjaksi, vaan tässä kirjassa on tuotu tutkijayhteisön yhteisöllisyys vahvasti tapetille. Se on raikas tuulahdus omaan dekkarinälkääni. Kirja ei ollut ummehtunut, vaan kieli on sujuvaa ja dialogi on luontevaa, ja sitä on runsaasti. Hyvä juttu! Siitä pidän, ja se joudutti ja samalla koukutti yhä napakammin sisälle itse tarinaan. Teksti visualisoitui helposti omiin mielikuviini, joten huomaa helposti, että kirjailijalla on entuudestaan elokuva- ja dramaturgisia opintoja takana. Tästäkin jutusta tulisi helpohkosti mielenkiintoinen tarina valkokankaalle kuvatuksi. Kirjan takaliepeessä kerrotaankin, että kirjan elokuvaoikeudet on myyty ruotsalaiselle tuotantoyhtiölle, joten mielenkiinnolla odotan tarinaan elokuvana esitettäväksi.

"Kun kuolema tulee vierailulle" (kirjan takakannen teksti)... siitä huolimatta suosittelen tarinaa Sinulle luettavaksi.