keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Max Manner: Kipuraja

 Max Manner

Kipuraja

Bazar kustannus 

2020

415 sivua

Saatu kustantajalta!!!

Kiitos kivasta ja odottamattomasta yllätyksestä!!!

Tuoreimmassa Hirvikallio-romaanissaan Manner on asettanut virkavapaalla Turun poliisista olevan  rikospoliisi Harri Hirvikallion uuden ongelman eteen. Europolin agentti Anette Faber tupsahtaa kaupunkiin, ja pyöräyttää Harryn eteen kaappaustapauksen, jossa jälkiä on kotikulmilla asti. Nimensä mukaisesti tämä kirja koetteli kipurajaa monella tavalla, niin lukijassaan kuin kirjan henkilöhahmoissa itsessään. Näin on. Itse kipurajasta  muuten Manner kirjoittaa kirjan ensilehdillä osuvan analyysin:

Kipuraja on yksilöllinen ja samalla pienin ärsykkein aiheuttama hetki, jolloin alkaa tuntua. Sen ylittäminen aiheuttaa useinmiten kestämättömiä fyysisiä, psyykkisiä tai taloudellisia ongelmia.

Tätä kirjaa on luettu jo paljon - todella paljon, ja paljon on puhetta ollut dekkareiden ystävien Facebook-ryhmässäkin. Itselläni oli siis jo jonkinlainen ennakkokäsitys, mitä omalta lukukokemukseltani voisin odottaa- tähän en pettynyt. Kirja joutuikin joustamaan lukuvuorossa monen kirjastolainojen edessä. Kun se vihdoin oli avoinna edessäni, oli lukukokemus kaikin puolin kivun siivittämä.

Itse en kestä kipua, joten kipukynnykseni on lähes tulkoon olematon. Tässä kirjassa on väkivaltaa ja tapahtumia, joissa kipu on syy ja seuraus. Elin vahvasti Harrin matkassa, ja niissä tunnelmissa, jossa kipua koettiin. Useampaan otteeseen juuri lukemani  kivun takia jouduin pitämään taukoa, vaikka kirjan tarina itsessään oli mielenkiintoinen. Se piti hyvin otteessaan! Suosittelen, jos et ole vielä lukenut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti