perjantai 27. huhtikuuta 2018

Nina George: Pieni bristo Bretagnessa

Kannen suunnittelu: Ceara Elliot LBBG
Kannen kuva: Schutterstock
Kannen kuvitus: Mary Kate McDevitt
Nina George
 

Pieni bristo Bretagnessa

Die Mondspielerin
2010
 
Suomennos: Veera Kaski
 
Bazar Kustannus
 
2018
 
307 sivua
+ Bretagne A:sta Ö:hön
 
Kirjastolaina
 
Nina Georgen kirjassa Pieni bristo Bretagnessa on karmiva alku. 60-vuotiaalla Mariannella on aikomus tappaa itsensä. Tehdä itsemurha ja vieläpä romanttisessa Pariisissa.
 
Hän asetteli kengät vierelleen penkille tarkasti rinnatusten. Tuli sitten toisiin aatoksiin ja laski ne maahan. Ei hän halunnut, että penkki likaantuisi, joku kaunis nainen saisi tahran hameeseensa ja joutuisi häpeämään.
Hän yritti riisua vihkisormusta. Se ei lähtenyt. Hän työnsi sormen suuhun, ja viimein sormus irtosi. Alta paljastui vaaleaa ihoa. (mts. 8).

... Ei ollut muuta riisuttavaa. Hänellä ei ollut koruja. Ei hattua. Ei mitään. Kaihtuneen käsilaukkunsa, jossa oli Pariisin matkaopas, pari suola- ja sokeripussia, hiussolki, henkilöpaperit ja kukkaro, hän pani kenkien ja sormuksen viereen.
Marianne lähti kipuamaan kaiteelle. Ensin hän pääsi vatsalleen, veti toista jalkaa perässä ja oli vähällä luiskahtaa takaisin alas. Sydän jyskytti, syke kiisi kiivaana, karkea hiekkakivi hiersi polven verille. (mts.11)

Marianne hyppää Pont Neufin sillalta Seinen pyörteisiin! Mutta miksi? Hän oli ollut avioliitossa 41 vuotta Lothar Messmannin kanssa. Tuo liitto, joka oli nyt - no olihan liitto. Marianne ei tuntenut itseään  siinä sellaiseksi kuin olisi halunnut - rakastetuksi.

Mieheni ei ole koskettanut sieluani eikä hurmannut ruumistani. Miksi minä suostuin sellaiseen miksi? (mts. 29)
Se oli vienyt Mairiannen epätoivoiseen tilaan.
 
Marianne löydetään Seinestä. Hän on hengissä. Hänet viedään paikalliseen sairaalaan. Tässä sairaalassa hän näkee kaakelilaatan, jossa on käsinmaalattu merellinen maisema. Tuo maisema on bretagnelaisesta kylästä nimeltään Kerdruck. Se veti Mariannea puoleensa kuin karhua mehiläspesän hunaja.

Marianne löytää kuin löytääkin Kerdruckin ja siellä olevan briston Ar Mor. Siinä samalla hän löytää itsensä tutustuttuaan Kerdruckin ihmisiin ja kokee sen vahvasti omakseen. Mutta sitten tv:ssä luetaan uutinen:
"Kadonnut on nimeltään Marianne Messmann. Kuusikymmenvuotias saksalainen on henkisesti sekavassa tilassa ja tarvitsee lääkärin hoitoa. Aviomies näki Messmannin viimeeksi pariisilaisessa sairaalassa, josta hän kahden itsemurhayrityksen jälkeen on ilmeis4esti kadonnut."  (mts. 198) 
Tämän kirjan on lukenut myös Kirjarouvan elämää  19.huhtikuuta, ja olenpa hänen kanssaan yhtä mieltä monesta asiasta. Kirjarouvan mielestä "henkilöhahmoja oli liikaa". Samaa mieltä. Samaa mieltä olen myös tuosta suomennoksesta. Häntä on kiukuttanut "liiat suomentamattomat lausahdukset". Nämä tarttuivat myös minun korvaani. Ranskaan ei minun kieleni kannat taivu - vielä, joten ranskalainen kulttuuri ihan henkilönimineen oli minulle haastavaa tässä kirjassa. Tämä on mielenkiintoinen aspekti, sillä kyseessähän on alunperin saksaksi kirjoitetusta romaanista. Olisi mielenkiintoista nähdä alkuperäinen teksti ja tutkia sitä, miten ranskaksi kirjoitetut lausahdukset ovat istuneet siihen kokonaisuuteen. Se voisi selittää paljon....

Vaikka tähän kirjaan ei suosikkipisteitä kovin montaa riittäny, niin Helmet-listalle se kuitenkin saadaan. Kirja löytyy vuoden 2018 listalla kohdasta 4. Kirjassa on jokin paikka... Pieni bristo Bretagnessa!

 

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Kansi Sanna-Reeta Meilahti
Anna-Liisa Ahokumpu

Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa


Gummerus

2018

175-sivua
 
 
Kirjastolaina

 
 
Tämä kirja on viime kirjastovierailun satoa, tuolloin käsissäni oli vielä napakasti Rileyn seitsemän sisaren Allyn tarina, jossa musiikki on vahvasti mukana. Niissä tunnelmissa kuljin kirjaston avaraa salia ja tulin  uutuustelineen luokse. Sieltä löysin Stanislauksen ja hänen kolmetoista sinfoniaansa.

Tämä pienoisromaani on molliin sävelletty teos, jonka teemana ovat perhoset ja suvun salaisuus. Sen luvut on kirjotettu sinfonioiksi, jotka koostuvat päiväkirjamerkinnöistä ja haastatteluaineistosta kuvineen sekä  muistiinpanoista ja  kirjeistä. Kokonaisuutena sen sointi on sangen täyteläinen.

Max Halma on perhostutkija. Perhosista on löytynyt hänen intohimonsa ja elämänuransa. Kuolleen äidin, Silvian, jäämistössä on myös perhonen, joka alkaa askarruttaa Maxia. Mikä se on - uusi tulokaslajiko? Samoin äidin jäämistöstä löytyy muutakin mielenkiintoista: avioliittohakemus ja niukat tiedot miehestä - isästäkö? Max tietää hänen olleen saksalainen, Erik Stanislaus, mutta tämä mies on ollut Luftwaffen sotilas - hävittäjälentäjä, joka on ollut Lapissa komennuksella vuosien 1941 - 1942. Kuka hän oikeastaan on? Onko hän Maxin isä ja mitä hänelle on tapahtunut ja missä hän on? Suomalainen nainen ja saksalainen sotilas, siihen suhteeseen on kätkeytynyt monen suvun salaisuus!

Max alkaa tutkia molempia? Toinen, tämä saksalainen mies, johdattaa hänet Ouluun maakunta-arkistoon tutkimaan, josko sieltä saataisiin edes jonkinlaista osviittaa vastauksen hahmottamiseksi. Asiakirjoissa on informaatio, jonka mukaan saksalainen sotilas olisi kuollut hukkumalla Koitisjärvellä viikko Maxin syntymän jälkeen, mutta ruumista ei ole koskaan löytynyt. Huhut kuuluuvat erityisesti sota-aikaan ja yksi niistä liittyy Erik Stanislaukseen ja sotilaskarkulaisuuteen. Mikä on totuus? Sen Max kuulee lopulta Hampurissa, kun "sinfonian  finaali" soi kuuluisan pianistin konsertissa!

Entpä se perhonen... Sekin tunnistettiin ja se informaatio on sinfonian kantaatissa, joka soi Fis-mollissa!

Kiva ja onnistunut esikoinen!


torstai 19. huhtikuuta 2018

Lucinda Riley: Myrskyn sisar



Kannen sarja-asu: Evaliina Rusanen
Kannen kuvat: Shutterstock

Lucinda Riley

Myrskyn sisar

The Storm Sister
2015

Suomennos: Hilkka Pekkanen

Bazar Kustannus
2018

717 sivua
+ kiitokset, saatesanat, lähteet ja kirjailijan haastattelu

Kustantajan näytekappale  - Kaunis kiitos siitä!


Lucianda osui taas allekirjoittaneeseen napakasti, ja lukiessani hyrisin hymyäni kilpaa kevätauringon kanssa. Se osui niin kuin se kuuluisa kuuma veitsi voihin...Näin kävi minulle myös kirjasarjan ensimmäisen osan, Maian tarinan, kanssa. Siinähän Riley vei lukijansa Brasilian auringon alle Rion Corcovadovuoren juurelle.

Nyt miljöö on vaihtunut, mutta kirjasarjan idean alku on aina sama. Se hetki, kun seitsemän sisaren adoptioisä, Pa Salt, on menehtynyt ja Georg Hoffman, Pa:n lakimies on kutsunut heidät kaikki Genevejärven rannalle Atlantikseen kuulemaan hänen viimeistä tahtoaan. Myrskyn sisar kertoo siis Allyn huikaisevan tarinan.

Ally D´Aplièse on ammattipurjehtija. Hän on onnellisesti vasta rakastunut, ja on valmiina lähtemään rakastettunsa Theon kipparoiman miehistön kanssa kilpapurjehdukselle. Kuin kohtalon oikku, Theo ja Ally näkevät Mykonokselle lähtiessään  Pa:n loistoveneen Titanin edessään... ihmetellään, kun kutsuun ei vastata!, Pa:lla ei ole ollut tapana vuokrata tätä alusta. Miten se voi olla ylipäänsä mahdollista? Pian Ally saa kuulla, että adoptioisä on kuollut. Alkaa murheellinen matka lapsuuden kotiin Sveitsiin.

Muiden sisarusten tavoin Ally saa tilaisuudesssa oman kirjeensä ja armillaarissa olevat koordinaatit sekä evästykseksi kirjan, jossa on pätkä norjalaisen Halvorsenin suvun tarinaa - niin, ja sen pienen sammakkopatsaan. Etsi juuresi, jos tahdot - on Pa:n elämänohje. Alkaa aikamatka naapurimaahamme Norjaan ja sen silloiseen pääkaupunkiin Christianiaan.

Rileyn kirja Myrskyn sisar on kirjakollaasi. Siinä on tarina tarinoiden sisällä. Lucianda kirjottaa tempaavasti Allyn elämästä ja menetyksistä sekä uuden toivon löytämisestä. Hän onnistuu hyvin pitämään lankoja käsissään koko tarinankerronnan ajan. Mehukkaimmat vaiheet kirjasta löytyvät siinä osassa, jossa Riley kertoo Anna Landvikin elämästä suojattinsa helmoissa ja  hänen avioliittonsa alkuvaiheistaan. Tähän ajanjaksoon sisältyy mm. Edward Griegin Pehr Gyntin ensiesitys. Nämä ajanjaksot piirtyivät hienosti mieleeni ihan elävinä kuvina.

Tämä norjalainen säveltäjä Grieg on, niin minun kuin Lucianda Rileyn, yhteinen suosikkimme. Hänet Riely on sijoittanut henkilönä oivallisiin paikkoihin ja käänteentekeviin juonenkohtiin. Niissä on ripaus faktaa sotkettu hyvin fiktioon. Osviittaa siihen, mikä on totta ja mikä tarua, voi lukea kirjan viimeisiltä lehdiltä, joissa on haastateltu kirjailijaa kirjan synnystä ja sen teemoista.

Tätä kirjaa lukiessani mietin monesti kirjasarjan teknistä toteuttamista. Kirjailijalla täytyy olla melkoinen mind map, johon on sisarrusten välistä keskustelua ja kirjeenvaihtoa sisällytetty - jokainen yhteydenpidonmuoto on "todellisuudessa" ollut olemassa ja esitetty aina samalla tavoin, kuitenkin niin, että se ei tunnu toisinnolta missään osiossa! Todella haastavaa! Ei muuten onnistuisi ilman nykyajan tekniikkaa!

Paljon jää vielä sisarien taustoja selvittämättä. Säästeliäästi Riley paljastaa sisarrussarjan ydintä. Sen hän kuitenkin kertoo, että seitsemäs sisar on "Merope" (, joka puuttuu), mutta miksi? Se on edelleen arvoitus. Samoin minua mietitytti tämä varakas adoptioisä Pa Salt. Miksi tämä mies on halunnut nämä kuusi sisarta koota yhteen? Millainen mies hän on ollut ja miten hän on varakkuutensa hankkinut? Toivottavasti kirjasarja saadaan aikanaan kokonaiseksi. Ainakin minä olen jo pahasti tässä liemessä!

Helmet-kirjaksi tämä Myrskyn sisar sopii mainiosti. Tässä listauksessa olisi niin monta kohtaa, joihin sen voisi kohdistaa. Oma valinta on tällä kertaa kohdassa 23. Kirjassa on mukana meri - onhan kirjan nimikin jo Myrskyn sisar! 

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu



Leena Lehtolainen

Viattomuuden loppu

Tammi
2017
 
455 sivua
 
 
Kirjastolaina
 
 
Leena Lehtolainen on ollut minulla samalaisessa luentapaitsiossa kuin brittien dekkarikuningatar Agatha Christie. Olen tiennyt, että he ovat luettuja, mutta minun käsiini ne ovat harvemmin eksyneet. Muutama vuosi takaperin Lehtolainen tuli kotikaupunkini kirjastoon luennoimaan suurelle väkimäärälle omasta tuotannostaan. Minäkin siihen tilaisuuteen menin ja tykästyin kuulemaani - kirjailijan jutustelevaan tarinankerrontaan. Ajattelin passiivisesti, että jospa sittenkin löydän itseni tämän kirjailijan teosten parista. Nyt tässä onnekkaasti kävi näin!
 
Suuhygienisti Tuula Lahti-Haapala vapautui vankilasta alaikäisten poikien seksuaalisesta hyväksikäytöstä saamansa tuomion kärsittyään. Saman päivän iltana Tuula löytyy jo kuolleena liikennepuistosta kuristettuna. Onko tässä kyseessä näiden hyväksikäytettyjen poikien kosto? Sitä joutuvat puntaroimaan ja tutkimaan Maria Kallio joukkoineen. Silmukkakuvion hahmottuessa esiin nousevat myös iskelmälaulaja Tarmo Mättö ja hänen ex-vaimonsa Hannele sekä nykyinen hehkeä Samantha-rouva. Heidän ja muutaman muun henkilöln lisäksi Lehtolainen on mielestäni saanut luotua oivan tarinan, jota oli helppoa lukea. Vaikka kirjaa en lukenutkaan kertaistumalta, pienet tauot eivät haitanneet. Tarina muistui hienosti mieleen taukojenkin jälkeen.
 
Minulla ei, kuten kerroin, ole aikaisempaa kokemusta Maria Kallion tiimin toiminnasta. En tunne heidän tapojaan tai maneereitaan. Siis ei ole peiliä mihin heijastaisin heitä. Siksipä mieleeni tuli tästä naiskomissaarioista saksalaisten tv-dekkaristien hurmaava die Komissarin. Ensi alkuun ajattelinkin tätä Maria Kalliota täksi tiukassa kynähameessa stilettokorkokengillä rikoksia ratkovaksi Hannelore Elsnerin lookin omavaksi naiseksi - tunnustan, en ole myöskään katsonut ainuttakaan filmattua Maria Kallio -tarinaa. Pahoin kyllä erehdyin. Maria kallio on naimisissa ja parin lapsen äiti sekä hänen jaloksissaan kahdeksikkoa pyörivät itsetietoiset kissat. Siis tuikitavallinen virkaatekevä suomalainen nainen.
 
Team Kallio  on mielestäni muutenkin ihan kelvonoloinen rikospoliisin "palapelipalojen"  osasia sovitteleva ryhmittymä. Taidokkaasti Lehtolainen esittelee kirjan alkuun tiimin jäsenet niin, että tällainen ensisilmäyksiään heihin heittävä lukija pääsee hyvin käsiksi. Tähän kirjaa kirjailija on tuonut Kallion porukkaan kaksi uutta jäsentä: tositelevisiotähtenäkin loistanut Kristo Pohjola ja Englannista paluumuuttanut Johanna Al-Sharif. Vanhempaa kalustoa edustaa itse Ville Puupponen.

Ensimmäinen loikkaus Maria Kallion tutkimuksiin ei minulle tuottanut pettymystä, vaan koin sen herkullisena lukukokemuksena. Kirjan teema oli rankanpuoleinen. Aina kun lapsia kohdellaan kaltoin, se saa oman niskakarvani nousemaan kiukkukertoimenomaisesti pystyyn. Siksi Helmet-haasteessa tämä kirja on itseoikeutetusti kohdassa  21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi.