perjantai 16. syyskuuta 2022

Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi

Alkuperäkansi: Lauren Peters-Collaer
Kannen maalaus: Paul Reska, The Reeds 1969
(yksityiskohta)


 Miranda Cowley Heller

 Paperipalatsi

The Paper Palace

2021

Suomennos: Tuulia Tipa

Tammi

2022

400 sivua + kirjailijan kiitokset


Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!


Tästä Miranda Cowley Hellerin Paperipalatsista kohistiin alkukeväästä siihen tyyliin, että minunkin piti ottaa se lukulistalle - onhan sitä markkinoitu New York Timesin Bestseller - listaykkösenä kesällä 2021. Voisinpa sanoa, että tuskin tähän kirjaan olisin tarttunut, ellen olisi nähnyt siihen kohdistunutta ennakkomarkkinointia, ja lukenut muutamia jo enemmän lukijakuntaa saavuttaneita kirjablogeja, ja niihin tiivistettyjä lukutunnelmia. Odotukset siis ovat olleet alkuun odottavia ja varsin korkeita.

Ensimmäisiä lukuja lukiessani hämmennyin tyystin, ensinnäkin olenkohan ihan oikea kohderyhmää tälle opukselle?' Kirjan alku sokeerasi minut täysin, sillä siinä kirjailija kertoo kirjan päähenkilön Ellenin muistelua aamu-uinnista, jossa mieleen ovat tulleet edellisen yön herkät hetket. Onkohan käsissä nyt jotain chick lit - kamaa mietiskelin, josta en oikein enää jaksa innostua. Elle, kirjan päähenkilö, oli pettänyt miestään puutarhan katveessa pimeyden turvassa miestään ensirakkautensa kanssa. Kivenheiton etäisyydellä ovat aviomies ja muut vieraat sisätiloissa.

Toki pidemmälle päästyäni huomaan, että kyseessä onkin sukutarina, jossa suvun jäsenten henkilökemiat ja menneisyys synnyttävän herkullisen liiman, jota on mielenkiintoista seurata.

Kirjan nimi Paperipalatsi on ränsistyvä Cape Codissa sijaitseva leirikylä, joka on Ellen isoisän rakentama kompleksi. Tässä paikassa ovat syntyneet Ellen kaikki rakkaimmat kesämuistot eväsretkiltä merenrantamaisemiin, jossa perämetsä ja majoitusmökkeineen antavat mielenkiintoiset puitteet Cowley Hellerin tarinalle.

Ehkä liian paljon on lukulistalle tullut eteen teoksia, joissa hypitään aikakausien välillä, vai onko se nyt jokin nykypäivän kirjallisuuteen ja elokuvateollisuuden tarinoihin liittyvä hype. En tiedä, mutta en itse oikein pidä tästä tarinankerronnallisesta puolesta. Tässäkin Cowley Hellerin Paperipalatsissa nykyaika on yhden päivän pituinen, joka erottuu tarkkojen kellon aikojen avulla mennestä. Mutta muuten liikutaan niissä Ellenin lapsuuden aikakausissa, joissa "avioero" on paljon muutakin kuin seitsemänkirjaiminen sana. Vaikka en itse pidä aikatasojen välillä hyppivästä kerronnasta, siitä huolimatta Cowley Heller osaa verrattain hienosti pitää lankoja tarinankerronnallisesti  kasassa kirjan viimeiselle riville asti.

Toisaalta tässä kirjassa on ja olisi paljon myös tiivistämisen varaa enemmän kuin runsaasti, sillä tarina alkoi imaista vasta mukaansa, kun kirjasta oli toinen puolisko vielä lukematta.

Voin hyvin yhtyä Publishers weeklyn toteamukseen Paperipalatsista: "Vangitseva romaani. Loppuratkaisua saa jännittää viimeiselle sivulle saakka."




keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Clare Mackintosh: Tummat vedet


 Clare Macintosh

Tummat vedet

The Last Party

2022

Gummerus

2022

472 sivua

Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!

Clare Macintosh on tullut ryminällä dekkariväen tietoisuuteen edellisillä teoksillaan mm. Panttivanki vuonna 2021, oli monien kesälomalukemistossa päällimmäisinä. Tällä kertaa hän tuo dekkariväen luettavaksi Tummat vedet -teoksen, joka aloittaa uuden kirjasarjan, jonka hubina on rikosetsivä Ffion Morgan joukkoineen. 

Muuten Tummat vedet on omistettu juuri Macintoshin omalle kirjakerholle!

Tätä, niin kuin edellistä Panttivanki -teosta, markkinoitiin verrattain voimaperäisesti suomalaisen kirjaväen keskuudessa. Etukannen liepeeseenkin on listattu monia tunnettuja kirjailijoiden mielipiteitä Tummat vedet -teoksesta vahvistamaan markkinointia. Tähän tyyliin tunnetut naiskirjailijat kertovat lukukokemuksestaan:

    Ruth Ware:"Rakastuin rohkeaan, kompleksiseen etsivä Ffifon Morganiin".

    Marian Keyes: "Täydellisen LOISTAVA".

    Karin Slausghter: "Väkevä lukukokemus"

.... ja takakannen huipennuksessa on herkuteltu Patricia Cronwellin kommentilla näin:

 "Herkullisen hauska, pirullisen älykäs, tuo mieleen Agatha Christien. Näistä juhlista et halua jäädä paitsi".

Tämän Tummat vedet -teos vie lukijan brittiläiseen miljööseen: Walesin ja Englannin rajaseuduille, jossa rajajärveltä Llyn Drychiltä löydetään miehen ruumis. Jotta kuolemantapaus saataisiin jonkinlaiseen alkuun, täytyy ensin ratkaista se, mille poliisipirille ja kreivikuntaan kuolinsyyntutkinta sijoittuu. Vastaus löytyy salomonin tuomiolla: tutkija molemmista maista: näin Ffion Morgan ja Leon Bardy joutuvat toistensa työpareiksi - pienet kun on piirit!

Macintoshin kirjan alkuperäinen nimi The Last Party - viimeinen juhla - on minusta parempi kuin tämä suomennetun teoksen nimi Tummat vedet. Se kuvaa kirjaa mielestäni paremmin. Kuollut mies on löydetty uudenvuodenaaton juhlien päätteeksi järven rannalta ja vieraita lomakylästä sekä juomaa on virrannut vuoden taittuessa tuoppitolkulla. Ffion tuntee nuo ihmiset ja pienen paikkakunnan maneerit. Mutta miksi rokkitähti on kuollut, ja mikä on motiivi. Siinä on kerrassaan parivaljakolle tutkittavaa.

Minulle kirjan rakenne on hankala. Tähän kirjaan Macintosh on saanut mahtumaan henkilögalleriaan niin runsaasti väkeä, että niiden kaikkien sisäistäminen on jo haaste sinällään. Toisaalta juonta kirjailija kuljettaa nykyajan lisäksi edellisessä kesän tapahtumissa. Olisiko toinen kerrontatapa istunut paremmin, mietin lukiessani, koska juonikokonaisuus on verrattain oivallinen?

Kirjan ratkaisu on kyllä ihan kelpo, jota lukija tuskin osaasi odottaa.

Mielenkiintoinen kirjasarjan avaus!