 |
| Alkuperäkansi: Lauren Peters-Collaer Kannen maalaus: Paul Reska, The Reeds 1969 (yksityiskohta) |
Paperipalatsi
The Paper Palace
2021
Suomennos: Tuulia Tipa
Tammi
2022
400 sivua + kirjailijan kiitokset
Arvostelukappale
Kiitos kustantajalle!
Tästä Miranda Cowley Hellerin Paperipalatsista kohistiin alkukeväästä siihen tyyliin, että minunkin piti ottaa se lukulistalle - onhan sitä markkinoitu New York Timesin Bestseller - listaykkösenä kesällä 2021. Voisinpa sanoa, että tuskin tähän kirjaan olisin tarttunut, ellen olisi nähnyt siihen kohdistunutta ennakkomarkkinointia, ja lukenut muutamia jo enemmän lukijakuntaa saavuttaneita kirjablogeja, ja niihin tiivistettyjä lukutunnelmia. Odotukset siis ovat olleet alkuun odottavia ja varsin korkeita.
Ensimmäisiä lukuja lukiessani hämmennyin tyystin, ensinnäkin olenkohan ihan oikea kohderyhmää tälle opukselle?' Kirjan alku sokeerasi minut täysin, sillä siinä kirjailija kertoo kirjan päähenkilön Ellenin muistelua aamu-uinnista, jossa mieleen ovat tulleet edellisen yön herkät hetket. Onkohan käsissä nyt jotain chick lit - kamaa mietiskelin, josta en oikein enää jaksa innostua. Elle, kirjan päähenkilö, oli pettänyt miestään puutarhan katveessa pimeyden turvassa ensirakkautensa kanssa. Kivenheiton etäisyydellä ovat aviomies ja muut vieraat sisätiloissa.
Toki pidemmälle päästyäni huomaan, että kyseessä onkin sukutarina, jossa suvun jäsenten henkilökemiat ja menneisyys synnyttävän herkullisen liiman, jota on mielenkiintoista seurata.
Kirjan nimi Paperipalatsi on ränsistyvä Cape Codissa sijaitseva leirikylä, joka on Ellen isoisän rakentama kompleksi. Tässä paikassa ovat syntyneet Ellen kaikki rakkaimmat kesämuistot eväsretkiltä merenrantamaisemiin, jossa perämetsä ja majoitusmökkeineen antavat mielenkiintoiset puitteet Cowley Hellerin tarinalle.
Ehkä liian paljon on lukulistalle tullut eteen teoksia, joissa hypitään aikakausien välillä, vai onko se nyt jokin nykypäivän kirjallisuuteen ja elokuvateollisuuden tarinoihin liittyvä hype. En tiedä, mutta en itse oikein pidä tästä tarinankerronnallisesta puolesta. Tässäkin Cowley Hellerin Paperipalatsissa nykyaika on yhden päivän pituinen, joka erottuu tarkkojen kellon aikojen avulla mennestä. Mutta muuten liikutaan niissä Ellenin lapsuuden aikakausissa, joissa "avioero" on paljon muutakin kuin seitsemänkirjaiminen sana. Vaikka en itse pidä aikatasojen välillä hyppivästä kerronnasta, siitä huolimatta Cowley Heller osaa verrattain hienosti pitää lankoja tarinankerronnallisesti kasassa kirjan viimeiselle riville asti.
Toisaalta tässä kirjassa on ja olisi paljon myös tiivistämisen varaa enemmän kuin runsaasti, sillä tarina alkoi imaista vasta mukaansa, kun kirjasta oli toinen puolisko vielä lukematta.
Voin hyvin yhtyä Publishers weeklyn toteamukseen Paperipalatsista: "Vangitseva romaani. Loppuratkaisua saa jännittää viimeiselle sivulle saakka."
