lauantai 21. joulukuuta 2019

Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija

Ruth Hogan

Kadonneiden tavaroiden vartija

The Keeper of Lost Things
2017

Suomennos: Susanna Tuomi-Giddings

Bazar Kustannus 

335 sivua



Ennakkokappale ilmestyy
16.1.2019

Saadessani Bazarin kevätkatalogin hyppysiini, olin lukiessani käännellyt esitteen sivujen kulmia niistä teoksista, jotka saattaisivat kiinnostaa. Yksi kulma oli esitteessä käännetty myös tämän kirjan kohdalla. Se tuntui vievän minut sellaiseen ympäristöön, josta saattaisin pitää. Minä nautin kieltämättä vanhojen tavaroiden ympärille kietoutuvista tarinoista. Ne yksinkertaisesti kiehtovat. Ne henkivät jotain menneistä ajoista. Erityistä mielenkiintoa herättävät ne esineet, joiden omistaja on jotenkin linkittynyt minuun.

Tässä kirjassa Ruth Hogan vie lukijansa Paduan taloon Lontoossa, jota ympäröi tuoksuva ruusutarha. Sen on istuttanut iäkäs kirjailija Anthony Peardew, joka kaipaa edesmennyttä nuorikkoaan. Hänen apunaan on Laura, jolla on takanaan rankanpuoleinen ihmissuhde. Hänelle Padua on pakopaikka "pysähtyneeseen aikaan".

Anthony on kirjailija, jolla on lukitun huoneen hyllyjen ja kaappien uumenissa lukuisia löytötavaroita vailla omistajaa. Jokaisesta esineestä on dokumentoitu löytöpaikka ja -aika. Näiden esineiden taakse kätkeytyvät lukuisat tarinat.. Anthonyn kuoltua, tuon löytötavara-aarteiston ja Paduan talon, hän on testamentannut Lauralle sillä ehdolla, että hän jatkaa kadotettujen tavaroiden omistajien etsintää.

Kirjan toinen aikakausi sijoittuu niin ikään Lontooseen pieneen kustantamoon, jossa Anthonyn novellikollaasi on lojunnut vuosien ajan paitsiossa. Kustantamoa johtaa mies, nimeltään Pommikone ?!  avustajaan Eunice, joka toivisi suhteensa Pommikoneeseen olevan muutakin kuin vain platonista työkaveruutta. Kirjan takaumasta nousee myös dilemma kuolleen kustantajan kadonnesta uurnasta tuhkineen.

Bloggarin "Anun ihmeelliset matkat" tavoin minäkin tykästyin kirjan oivaan dialogiin, joissa kukkii tahaton tilannekomikka. Se sai ainakin minun suupieleni kaartumaan kohti korvia kerran, jos toisenkin. Päivänpaisteen ihana luonnollisuus oli piristävä henkilöhahmo tähän tarinaan.

Minäkin kiitän kustantajaa yllättävästä "joululahjasta", joka saapui mielenkiintoisella tavalla. Yllätyin kovasti, kun postin "pulla-auto" tuli pihalle ja kuski toi kotiovelle pienen pussukan, joka sisälsi tuon Anunkin saaman pieninen suklaalevyn. Myöhemmin saapui toki sen kaveriksi tarkoitettu kirja. Kaunis kiitos!

Jään  uteliaana odottamaan Hoganilta uutta suomennettua kirjaa: "The Wisdom of Sally Red Shoes", ilmestyy syksyllä 2020! 

perjantai 13. joulukuuta 2019

Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen

Kannen typografia: 
Sanna-Reeta Meilahti
Päällyksen kuva (kukat kannessa):
Svante Sjöstedt (Sofien isä)

Sofie Sarenbrant


Kerjäläinen

Tiggaren

2016

Suomennos Helene Bützow

WSOY
2019

404 sivua


Saatu kustantajalta
Kiitos!

Voi Sofie, minkä teit, minä totean. Olen tykästynyt isosti Sarenbrantin teoksiin ihan ensi kosketuksesta, ja sivun käännöstä lähtien. Tälläkään kertaa en pettynyt, vaan koukun väkänen oli vahvasti kiinni koko lukusession ajan. Tämä oli todellakin riemukas yllätys kustantajalta, kun kysyitte haluaisinko lukea Kerjäläisen. Tietysti, totta kai! Olen siitä enemmän kuin otettu, sillä se oli vahvasti lukusuunnitelmissa!!

Tämä on tiukasti sidoksissa edellisiin teoksiin (Avoimet ovet ja Osasto 73). Samoja kytköksiä on, mutta tässä kirjassa nuo ongelmat lopulta ratkeavat, ja saavat - ainakin minun mielestäni - varsin uskottavan lopun. Mielestäni tällainen tapaus voisi hyvin olla mahdollista - miksikäs ei?  Mieleen painuvin henkilö on tällä kertaa tämä Emman eläköityneen isän viran uusi haltija - Gunnar! Hänestä Sarenbrant on saanut paljon irti. Mielekiintoinen henkilöhahmo toden totta!

Tätä Sarenbrantin kirjaa voi lukea monesta näkökulmasta. Ensinnäkin kirja kuvaa hienosti sen raadollisen todellisuuden johon nykypäivän maahanmuuttajat voivat joutua ruotsalaisessa kansankodissa. Moni tulee etsimään omaa onneaan "hyvinvointivaltioon", jossa leipä olisi leveämpää kuin kotimaassa. Siinä samassa yritetään pitää huolta kotimaassa eläviin sukulaisiin ja perheen jäseneihin. Se on karua luettavaa ja varsinkin koettavaa!

Toisaalta kirjaa voi lukea myös viranomaisten toiminnan näkökulmasta. Sarenbrant kysyy, ja kuvaa rivien väliin, ajankohtaista ajankohtaisemman avoimen kysymyksen, voiko poliisiin vielä luottaa? Pelottavan ajankohtainen näkökulma, vai mitä?

Toisaalta taas sitä voi lukea vain vaivattoman kerronnan näkökulmasta, ja nauttia sen tuomasta jännitteestä.  Kirjakaapin kummituksen tavoin minäkin nautin tästä kirjasta. Mitä enemmän luin, sitä vahvemman otteen se sai minusta. Alkuun tosin pelkäsin, että muistuuko mieleeni nuo aikaisemmat kirjat, ja niiden tapahtumat. Ei hätää, alkuun kirjailija palauttaa hienovaraisesti ja taidokkaasti ne lukijan mieleen. 

Jos vain mahdollista, niin suosittelen Emma Sjöldin tapauksen lukemiseen kirja toisensa perään ketjussa. Toivottavasti kustantaja suomennuttaa  myös kirjasarjan kaksi ensimmäistä osaa. Uuttakin on jo tulossa: Syntipukki (ilmestyy kesäkuussa 2020, sen jäljille pääset vaikka täältä). Hyvä juttu! Se menee kyllä luettavaksi! Odotan jo innolla!

Tämä ja ne muut Sarenbrantin kirjat ovat oivia Joulupukin toivelistan kirjoja. Niistä kannattaa ainakin tehdä pieni ehdotus, jos vaikka pukki muistaisi! Suosittelen!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...