L. T. Shearer: Kissa, joka pyydysti tappajan

 L. T. Shearer: 

Kissa, joka pyydysti tappajan

The Cat Who Caught The Killer

Suomennos: Pirjo Lintuniemi

Ennakkokappale

365 sivua

Kirja ilmestyy 23.1.2024

Bazar Kustannus

"Viiksekäs Conrad saapuu rikospaikalle"

Joulun alla kaiken jouluhässäkän keskellä postilaatikkooni kilahti Shearerin teos Kissa, joka pyydysti tappajan. Sisälle lumihangesta palattuani jäin kääntelemään pehmeäkantista kirjaa, ja lukemaan takakantta, joka sai pienen hymyn kasvoilleni mietiskellen, miten muka kissa kykenisi paljastamaan murhaajan. Tiedän, että koirat ovat korvaamattomia rikostutkinnassa, mutta itsenäinen ja itseriittoinen kissa?

L. T. Shearer on pseudonyymikirjailija. Kukaan ei tiedä, tai tunnusta tietävänsä salanimen taakse kätkeytyvää kirjailijaa. Kirjan sisäkansi kertoo, että hän rakastaa kissoja ja jokilaivoja, ja siinähän on alkutahdit tälle mielenkiintoiselle tarinalle.

Pseudonyymikirjailijan tarinassa eläköitynyt poliisi Lulu Lewis asustaa Lontoon kanaalissa jokilaivassa. Hän on äskettäin menettänyt miehensä auto-onnettomuudessa, jossa yliajanut autoilija pakeni onnettomuuspaikalta. Tuo onnettomuus vei Lulun elämän pois raiteiltaan, ja samalla mureni unelman leppoisista eläkepäivistä jokilaivalla yhdessä miehensä kanssa, kunnes viiksekäs kissa Conrad ilmestyy jokilaivan liepeille.

Lulun päivät ovat kuluneet, ennen Conradin tuloa, hissukseen edunvalvontahommista iäkkään anopin asioista huolehtien. Nyt anoppi kuolee hämärissä olosuhteissa hoivakodissa, ja Lulun poliisivaistot heräävät. Hän päättää selvittää, mitä on tapahtunut, että Alzheimerin tautia sairastanut anopin kunto niin yllättäen romahti. Onneksi hänellä on Conrad-kissa apuna, josta on tullut Lululle korvaamaton apuri.

L.T.Shearer on kirjoittanut ihan mukiinmenevän tarinan, jos ei anna Conradin olemuksen häiritä. Murhatutkinta on vaiherikas, jossa tutkijan oma henkikin on vaarassa. Herkullinen tarina, jolle annan ison lukusuosituksen!

Kale Puonti Fadi

Kannen kuva iStockphoto

 Kale Puonti

Fadi

Bazar Kustannus

271 sivua

Kirjastolaina

Tuottelias Kale Puonti on tullut ryminällä muutaman vuoden sisällä dekkariväen tietoisuuteen. Eläköitynyt rikosylikonstaapeli Puonti, Helsingin huumepoliisin yksiköstä, on nähnyt ja kokenut omalla poliisiurallaan sen totuuden, kun rauhalliselle kotomaaperällemme ovat levittäytyneet huumerikollisuus monimuotoisine lonkeroineen ja ilmiöineen.

Tällä kertaa Puonti tuo Pasilan myrkky -dekkarisarjaan Kaartamon ryhmälle tutkinnankohteen, jonka lonkerot saavat kansainvälisen ulottuvuuden. Fadi Mohammed on nimi, joka on myös suojelupoliisikin noteerannut omissa viritelmissään. Tuo mies yhdistetään Pariisiin ja vuoden 1982 terrori-iskuun. Nyt irakilaissyntyisen Fadin hämäriä liikkeitä on seurattu Suomessa Helsingin Kalliossa sijaitsevassa parturiliikkeen uumenissa. Fadin verkosto on vastus, jonka murtamiseen poliisin keinot ovat rajalliset, ja viranomaisyhteistyö täytyy viritellä lähes laillisuuden rajoja koitellen, jotta tarvittavat todisteet saadaan kyhättyä kokoon. Toimeen tarvitaan peitemies, poliisikoulusta juuri valmistunut, Ali Yasin. Kun "keltanokan" vastapelurina on kokenut murhaaja ja huumediileri, jolla on myös humaanielämä lapsenlapsineen, on Kaartamon porukalla melkein kummisetämäinen tehtävä ratkottavana.

Fadi on taattua Puonnin tuotantoa. Minä olen viihtynyt näiden teosten äärellä verrattain mainiosti. Niin tälläkin kertaa.

Fadi on mainio dekkari, jonka tiivis kerronta on helppoa ja notkeaa luettavaa. Sen juoni kestää lukijan mielenkiinnon kohteena ihan viimeiselle riville asti. Tälle Pasilan myrkky -setille ja sen viidennelle osalle toivoisin kansainvälistä menestystä, jos vain markkinoijat osaisivat ne myydä.  

Arttu Tuominen: Vapahtaja

 Arttu Tuominen:

Vapahtaja

WSOY

2023

366 sivua

Kirjastolaina

Arttu Tuominen on laittamassa Suomen dekkariseuran vaikean valinnan eteen kysymyksellään, kenelle kuuluu  Vuoden johtolanka - niin uskallan ennustaa. Tässä on hyvä ehdokas putsaamaan jälleen kerran tuo suomalaisen dekkariväen arvostaman kirjallisuuspalkintopöydän. Tuohon palkintoon sormenjäljet otettiin jo kertaalleen kirjailijalta teoksellaan Verivelka, joka ilmestyi 2019. Tämä uusin Vapahtaja on Delta-sarjan 5. osa. Tästä setistä ollaan kovaa vauhtia tekemässä kansainvälistä läpimurtoa kaikkine mahdollisine herkkuineen, sillä oikeudet on myyty jo seitsemään eri maahan. Ihan syystä. 

Vapahtaja kulkee porilaisia raitteja bensiinikanisterin kera. Isonmäen kuntoradalta löytyy poltetun miehen jäänteet. Poliisi kohdistaa epäilynsä nuorisojoukkoon, joka on aiemminkin tiedetty häiriköineen laitapuolenkulkijoita. Kun valvontatallenteisiin ilmestyy toinen polttomurha, joutuu poliisi ottamaan tutkinnan tosissaan. Kaduilla puhutaan yhä selvemmin huppupäisestä Vapahtajasta, joka tarjoaa ikuisen elon toivoa vaikean todellisuuden vaihtoehdoksi.

Kuka on tämä Vapahtaja, ja voiko näillä kuolemantapauksilla olla yhteyksiä toisiinsa, sitä Tuominen laittaa selvittämään Jari Paloviitan, Henrik Oksmanin ja Linda Tovosen. Yksikön päälliköllä Mannerillakin on oma dilemma katujen laitapuolenkulkijoissa. Hänen poikansa on erehtynyt seurasta ja jäänyt kiinni kioskiryöstöstä. Jäljet johtavat Dragan Valenskin johtamaan huumekauppaan. Mannerta kiristetään - miten pitkälle kestää äidinrakkaus lapseen?

Vapahtajan juoni kulkee monitahoisena, mutta taitavasti taustoitettuna se pysyy mainiosti luojansa näpeissä.  Teoksen kieli on soljuvaa ja sulavaa sekä tarkkanäköisesti ympäristöä haravoivaa, josta kuitenkin turhat jorinat on suodatettu pois. Tekstin raakuudesta ja sen todentuntuisesta luonteesta huolimatta sitä on nautinnollista lukea.

Huikea dekkari!

Ernest Hemingway: Kuolema iltapäivällä

Ernest Hemingway

Kuolema iltapäivällä

Death in the Afternoon

1932      

Suomennos: Tauno Tainio

5. painos

Tammi

2012

338 sivua + sanasto

Kirjastolaina

Vuosi 1932 oli Ernest Hemingwaylle merkityksellinen, sillä muutama vuosi aiemmin vuonna 1929 hän oli saanut julkaistuksi romaaninsa Jäähyväiset aseille -teoksen, joka oli arvostelumenestys Yhdysvalloissa, ja sen ensipainos myytiin loppuun muutamien viikkojen aikajanalla. Vuonna 1932 tuosta teoksesta tehtiin myös elokuva, joka ei ollut Hemingwayn mieleen. Noihin aikoihin kirjailija tutustui myös härkätaisteluun Espanjassa käydessään.  Kuolema iltapäivällä on kirja härkätaistelusta ja kauan sitten kadonneesta Espanjan toisesta tasavallasta. Sitä voisi luonnehtia autofiktiiviseksi tutkielmaksi "taiteen lajista" - kuolemantanssista, jonka nautinnon tuleva nobelisti koki esteettiseksi taidemuodoksi. Hän oli sen vankkumaton kannattaja eli aficionado.

Minulle lukijana kirja on ollut todella haastava luettava. Kuolema iltapäivällä ei ole ollut lainkaan mukavuusalueen ytimessä. Ensinnäkin ei ollut ihan hyvä ratkaisu aloittaa Hemingway tuotantoon tutustuminen juuri tästä kirjasta. Kuolema iltapäivällä -teoksen keskeisimmät teemat ovat urheus, pelko, kunnia ja kuolema. Tätä kirjaa en pysty lukemaan kritiikittä. En jaa kaikkea sitä, mitä Hemingway pitää suurena taidenautintona ja näkemäänsä visuaalista balettia espanjalaiseen kulttuuriin kuuluvana ilmiönä, mutta kun yrittää ymmärtää kirjaa Hemingway henkilöhistorian kautta, voi saada jonkinlaisen käsityksen siitä, miten hän näki härkätaistelun tapahtumat ja sen piirtämän ilmiön kokonaisuuden merkityksen.

Erikoista tässä kirjassa on sen vangitseva, pilke silmäkulmassa oleva kerrontatapa epämieluisasta aiheesta huolimatta. Hemingway kertoo kuin vereslihalla lukijalleen, mitä kaikkea härkätaisteluun kuuluu ja mitä tuo taide pitää sisällään. Hän on syvällisesti tämän tematiikan sisällä ja osaa myös ymmärtää niitä, jotka tulevat näkemään tämän kuolemantanssin yhden ainoan ja viimeisen kerran elämänsä aikana, ja eivät hyväksy näkemäänsä näytelmää.

Myös kuoleman teema on vahva käsite, joka on kiehtonut Hemingwaytä, ja jota hän on ilmiselvästi  kaivannut sotakokemuksensa sisäistyksessä. Hän kaipasi kuoleman läsnäoloa, niin uskallan todeta. Hän koki sodassa jotain samaa, mitä pikadori tekee esivalmisteluissaan hevosen kanssa areenalla, ja mitä matadori niittää esityksen lopulla kaikkien silmien alla. Se on ollut hänelle suuri tragedia.

Lukukokemuksena voisin todeta Kuolema iltapäivällä -teoksen olleen hyvä valinta epämieluisan aiheen reunalla olosta, mutta epämieluisasta aiheesta huolimatta kirjan kerronnan mestarillinen kuvaus vie väkisin lukijan kiehtovalle matkalle, jota ei voi jättää yksinkertaisesti kesken. Jotain kiehtovaa tässä teoksessa selvästi on...

Tiina Pihlajamäki: Sitä ei voi kertoa

 Tiina Pihlajamäki

Sitä ei voi kertoa

Atena

2003

Saatu kirjailijalta

Kaunis kiitos!

Lukisitko kirjani? Niin alkoi Tiina Pihlajamäen sähköpostiviesti Luetut kirjat -blogin postilaatikossa. Tuossa viestissä Tiina kertoi halustaan luettaa bloggaajalla esikoisteoksensa - Haluaistiko lukea? Pian postilaatikkoon kolahtikin paketti, jossa oli Sitä ei voi kertoa -teos.

Paketista paljastui kovakantinen teos, jossa oli jo puupitoisen painopaperin tutut kellertävät sivut. Nuo sivut kätkevät tarinan, joka pysäyttää lukijan heti alkumetreillä. Kirja kertoo Euroopan kolkassa riehuneesta sodasta, mitään kaunistelematta tai peittelemättä, vaikka teos on fiktiivinen kaikilta osin.

Pihlajamäki kertoo esikoiskirjassaan 14-vuotiaan tytön Mirjanan tarinan. Tuo tarina on taltioitu kahteen aikakauteen, toisaalta ollaan ajassa, jossa Mirjana kokee äitinsä ohella omat kauheudet Srednican vankileirillä, toisaalta sota on jäänyt jo taakse, ja arki on astunut Mirjanan elämään uudenlaisena. Elo äidin ja pienen Lean kanssa on omat hankaluutensa, koska muistot vankileirin tapahtumista  tulevat nuoren naisen uniin. Äiti seuraa tytärtään huolestuneena, mutta Mirjana ei halua kertoa.

Tuo sodanjälkeisen ajan kohtaaminen on kirjan parasta antia - samalla se kosketti ja järkytti lukijaa yhtälailla. Se kuvaa Mirjanan elämää Toisessa kaupungissa, ja hänen käyntejään psykologin luona. Hän joutuu oikeudenkäyntiin todistajana Srednican vankileirin tapahtumista. Hän on avaintodistaja. Tässä aukeaa lukijalle se todellisuus, millainen on naisen asema sotatilanteessa. Oikeuden istunnossa hän kohtaa silmästä silmään syytetyt, joissa löytyy myös yliluutnantti  Milan Radovic, joka kertoo oman näkemyksensä vankileirin tapahtumista. Mirjana on nähnyt ja kokenut jotain sellaista, millaista kenenkään nuoren aikuistuvan ei tulisi elää todeksi.

Tiina Pihlajamäen esikoisteos on jälleen niin ajankohtainen teos nykyeurooppalaisessa kontekstissa. Keskellä Eurooppaa käydään sotaa, jonka loppuselvitys on vielä kaukana edessä. 

Suosittelen!

John Boyne: Kaikki särkyneet paikat

 John Boyne

Kaikki särkyneet paikat

All the Broken Places

2022

Suomennos: Kari-Pekka Toivonen

Bazar kustannus

2023

368 sivua

Arvostelukappale

Kiitos kustantajalle!

John Boynen kirja "Poika raidallisessa pyjamassa" on kirja, jota en pysty tai halua unohtaa - ikinä. Se julkaistiin suomeksi Bazarin kustantamana 2008. Tuo teos sai suuren suosion ympäri maailmaan kaikenikäisten keskuudessa. Se on ollut suosittu lukuromaani kouluissa kautta maailman. Kirjan tarina taipui myös valkokankaalle. Poika raidallisessa pyjamassa on kertomus Brunosta, keskitysleirin komentajan kuopuksesta, pojasta, joka ystävystyy leiriaidan toisella puolella vankeudessa elävän Shmuelin kanssa. Tuolla ystävyydellä on kauhea loppu.

Boynelle oli selvää heti Poika raidallisessa pyjamassa -teoksen viimeistelyn yhteydessä, että sisar Gertelin tarina tulisi saattaa lukijoiden tietoisuuteen, kunhan aika olisi siihen kypsä. Hänellä oli tarkoitus ryhtyä tähän kirjoitustyöhön vasta vuosikymmenten päästä, mutta onneksi kävi toisin. Tuli maailmanlaajuinen epidemia ja kaikki sulkeutui. (mts. 366) Joko olisi aika Gertilin tarinalle? Onneksemme kävi näin!

Gertelin tarina kulkee useammassa ajanjaksossa rinnan. Tällä kertaa varsin onnistuneesti. Boyne kuvaa Gertelin elämää teinikäisen Saksasta paenneen nuoren tytön vaiheita Pariisissa, ja nuoren naisen eloa ja kohtalokkaita käänteitä Australian Sydneyssä rinnan oman elämänsä ehtoota viettävän leskirouvan askareisiin, joka asuu Mayfairissa Lontoon kartanokorttelissa. Hänellä on keski-iässä oleva  poika, joka vierailee satunnaisesti äitinsä luona. Pojan elämä ei ole löytänyt pysyviä uomia. Samassa rapussa vuosia on myös asunut Heidi, jolla alkaa varhainen muistisairaus esittää omia ensioireitaan. Kunnes alakerran asuntoon muuttaa uutta väkeä. Perhe, jossa vanhempien lisäksi on mukana 9-vuotias poika Henry, ja kohtalo näyttää Gertilille uudemman kerran sormensa pelissä. Onko tässä hänellä mahdollisuus sovittaa omat syyllisyyden tunteensa?

Kirjan rakenne on myös mielenkiintoinen, sillä sen kerronta on rinnakkaista. Lukija saa olla tarkkana, missä ajassa kulloinkin kerronta kulkee. Kolmiosainen tarina on jakautunut kahteen välinäytökseen, jossa on heijastumia Poika raidallisessa pyjamassa -teokseen. Jälkimmäisessä väliosassa eletään vuotta 1943 Puolassa, tuo Välinäytös näyttäytyy sisällysluettelossa Se Poika -nimellä, mutta tekstin sisällä on vain otsakkeena Poika. Suomenkieli tekee tässä mielenkiintoisen tepposen. Olisi mielenkiintoista nähdä alkuperäinen teksti, ja tuon välinäytöksen otsake, millainen artikkeli määrittelee kyseistä "poikaa" The, That, vai This?

Boynen uutukainen on vahva tarina syyllisyyden tunteista ja polkuriippuvaisuudesta. Millaista on kantaa hartioillaan vanhempiensa virheitä, ja voiko niiden aiheuttamaa taakkaa jotenkin poistaa? 

Hieno teos, joka kannattaa lukea!

Heikki Hietala: Hotelli Tulagi

 Heikki Hietala

 Hotelli Tulagi

Tulagi Hotel

2010

Suomennos: Seppo Raudaskoski

Sitruuna Kustannus

2014

Kirjastolaina

Harvoinpa luen samalta kirjailijalta useampaa teosta peräkkäin. Tällä kertaa teen poikkeuksen Hietalan kohdalla, sillä hänen uutukaisensa Tuhkat on teos, joka kirvoitti lukemaan ja tutustumaan kirjailijan tuotantoon paremmin.

Nyt käsillä oleva teos Hotelli Tulagi on siinä suhteessa mielenkiintoinen, että se on suomalaisen kirjailijan esikoinen, ja tehty suoraan kansainvälisille markkinoille, jonka jälkeen se on käännetty, ja sai suomalaiset kannet ympärilleen.

Hietala kirjoittaa Hotelli Tulagiin hävittäjälentäjä Jack McGuiren elämän. Kirjasta valtaosan vie II maailmansodan vaiheet, kun Yhdysvallat on liittynyt sotaan liittoutuneiden puolelle, kun japanilaiset olivat tehneet tuhoisan hyökkäyksen Yhdysvaltojen laivastotukikohtaan Pearl Harboriin. 

Hotelli Tulagi on kirjoitettu kolmeen eri aikatasoon. Sen nykyaika on 1950-lukua, jolloin Jack on palannut Salomoninsaarelle Tyynellemerelle Hotelli Tulagin isännäksi. Muut ajanjaksot ovat tarinoita tarinoiden sisällä - Jackin lapsuus- ja nuoruusvuodet ja edellä mainittu sodan julma olemus japanilaisia kamikazeja vastaan.

Minä odotin toisenlaista tarinaa luettavakseni, Tarinaa, jossa sotaveteraani kestittää hotelissaan vieraita, jotka ovat tulleet tutustumaan autenttisiin tapahtumapaikkoihin. Nuo mainiot ja paljon sivuja saaneet sodanaikaiset lentotunnelmat olisivat olleet niitä tarinoita, joita hotellivieraiden kestittämisen yhteydessä olisivat tulleet esiin. Onhan kirjan nimi Hotelli Tulagi. Nyt nuo hotellivieraat  ja hotelli sinällään jäävät lähes marginaaliin, mutta näissä vieraissa herra Wallance on kyllä niin koskettava, että pieni tauko luennassa oli  tuolloin paikallaan hänen vierailunsa päätteeksi.

Mietin myös lukiessani sitä, olisiko toinen aikajärjestys ollut sittenkin parempi: Jackin elämä kronologisessa järjestyksessä - kukin omassa osassaan.

Kirjan tunnelma on kyllä käsin kosketeltava ja tiivis. Se piti hyvin otteessaan. Hietalan kerronta on sulavaa, ja siinä on elokuvamaisia piirteitä. Tästä voisi saada aikaiseksi hienon elokuvakäsikirjoituksen! 

Mainio teos, joka kannattaa lukea.

Heikki Hietala: Tuhkat

 Heikki Hietala

 Tuhkat

Sitruuna Kustannus

318 sivua

Saatu kustantajalta

Kaunis kiitos yllätyksestä!

Yllättävien sattumuksien jälkeen kylätien varrella oli postiauto jättänyt laatikkoomme paketin, joka sisälsi Heikki Hietalan uusimman teoksen Tuhkat. Kääreet poistettuani, kääntelin opusta mielenkiinnolla, ja lueskelin takakannen tekstiä. 

Availin kansia ja se oli menoa sitten kertalaakilla, jota ei olisi halunnut millään muotoa jättää käsistään. Teksti on liukasta ja nautittavaa luettavaa, jossa hymynkare väkisin yritti karata äänekkäämpään naurahdukseen asti.... hyvää ja antoisaa kesäpäivien täytettä ehdottomasti.

Kirjan päähenkilö on Pekka Haarakoski, syyttäjä, joka on urautunut vuosien varrella rötösjahtiin, ja tavannut monen moista lainkirjaimen unohtanutta rötöstelijää lakituvan syytettyjen penkeiltä...  Kunnes erään päivänä puhelin soi, ja Pekka vastaa. Isä soittaa sairaalasta elonsa viimeisen suoran alkutaipaleeltaan kaukana espanjalaisesta sairaalasta, ja pyytää poikaa tulemaan luokseen. Olisi pikkuisen juteltavaa.

Pekan välit isään eivät ole häikäisevää laatua, ja Pekka miettii, onko reissu eteläisen auringon alle sen väärti. Joku kuitenkin inttää Pekan mielessä, että reissuun on lähdettävä, ja uhrattava ne kasatut lomapäivät vuosien varrelta tähän reissuun. Perillä Espanjassa Pekkaa odottaa tieto isän poismenosta, paperiton kodinhoitaja, eläkeläisjengin ylläpitämä seurakunnan korttirinki, kassillinen outoa käteistä pääomaa sekä sotkuinen kuolinpesä ja keskeneräinen käsittämätön Rojekti. Mitä tämä kaikki on, sen tietää isän ystäväpiiri ja Heikki Hietala, joka alkaa selvittää lukijalle, mitä kaikkea Jaakko-isän jäämistö pitää sisällään ja millaiseen myllytykseen ja pyöritykseen Rojekti vie lukijan keskelle Eurooppaan, kun islantilainen tulivuori purkautuessaan tekee omat tepposensa Pekan paluumatkasuunnitelmiin.

Hieno teos, jonka parissa viihtyi. Suosittelen

Pam Jenoff: Pariisin vakoojatar

 Pam Jenoff

Pariisin vakoojatar

The Lost Girls of Paris

2019

Suomennos: Katja Blunden

HaperCollins

413 sivua

Sota-aikana totuus on niin kallisarvoinen, että sillä pitäisi

olla aina valheita henkivartijoinaan.

Winston Churchill

Kirjastolaina

Pam Jenoff on tehnyt jälleen viime maailmansodan loppuvaiheisiin sijoittuneen mielenkiintoisen romaanin, joka piti lukijaansa koukussa ihan viimeisille sivuille asti.

Pariisin vakoojattaressa Jenoff vie lukijan  mukaan brittien salaisen erikoisyksikön SOE:n (The Special Operations Executive) toimintaan. SOE koulutti agentteja vakoilu-, radisti-, ja sabotaasitehtäviin viime maailmansodan aikana. SOE perustettiin vuonna 1940 ja hajotettiin 1946.  Pariisin vakoojatar sijoittuu ajanjaksolle 1944 - 1946, jolloin SOE toteutti ehkä menestyksekkäimmän operaationsa Das Reichin kuljetuksen sabotoinnin vuonna 1944. Se oli ratkaiseva takaisku saksalaisdivisionille, jonka ansiosta he myöhästyivät tuntuvalla tavalla Normandian maihinnoususta. 

Brittiläisen sodanjohdon näkökulmasta katsottuna SOE: n toiminta on ollut myös kotirintamalla varsin julmaa. Tuoreita värvättyjä agentteja pestattiin, koulutettiin ja uhrattiin sotarintamille häikäilemättömällä tavalla esimerkiksi juuri Pohjois-Ranskassa mukanaan väärää informaatiota vastarintatoiminnasta odotettavana olevan yhdysvaltalaisen maihinnousun varalta. Tähän saumaan Pam Jenoff on kirjoittanut Pariisin vakoojattarensa. Häntä on innoittanut arkistoista löytynyt tositarina Vera Atkinsista ja hänen naisistaan, jotka palvelivat SOE:ssa tuona aikana.

Pariisin vakoojatar kertoo tarinan kolmen naisen näkökulmasta käsin. Kirjan päähenkilöksi nousee ehdottomasti Marie, joka on konekirjoittaja brittien sotaministeriössä. Hän on sotaleski ja pienen Tess-tyttären äiti. Mariesta tulee Ranskan rintamalle agentti oivan ranskankielensä ansiosta. Hän on yksi silmukka salaisten naisagenttien verkostossa, joka pitää radistina yhteyttä kotirintamalle Lontooseen.

Elenora on agenttien hub. Hän johtaa naisten verkostoa. Hän kouluttaa ja valikoi ne naiset, jotka joutuvat/pääsevät tositoimiin salaisiin agenttitehtäviin vihollisen selustojen taakse ja sisäpiireihin.

Grace on kirjan ulkopuolinen henkilö, joka löytää New Yorkin juna-asemalta omituisen laukun, jossa on tusinan verran nauhalla sidottuja naisten valokuvia? Keitä he ovat, ja kenen on tuo yksinäinen unohdettu laukku?

Siinä keitokset tähän kirjaan, josta Jenoff on suoriutunut mallikkaasti.

Kirjan suomennettu nimi, Pariisin vakoojatar, ei sitä vastoin kuvaa lainkaan sitä, mitä kirja pitää sisällään! Kirjan alkuperäinen nimi on osuvampi The Lost Girls of Paris eli jotenkin tähän tapaan kuin Pariisin hukatut tytöt voisi kenties olla osuvampi. Suosittelen tätä kirjaa lukupinoihin!

Sarah Lark: Toivoa maailman äärissä

Kansi Nic Oxby

 Sarah Lark

Toivoa maailman äärissä

Eine Hoffnung Am Ende der Welt

Suomennos: Sanna van Leeuwen

Bazar kustannus

2022

395 sivua

Kirjastolaina

Sarah Larkin neljäs osa on jatkoa aiemmin julkaistuun trilogiaan, jossa on pääosassa ollut McKenzen ja O'Keefe -sukujen jäsenet.

Olin asennoitunut jo niin, että Larkin Uuteen Seelantiin sijoittunut sukusaga olisi trilogia, kunnes Bazarin kirjakatalogi syksy 2022 kertoi, että trilogia saa jatkoa, joten jäin odotuskannalle. Tällä kertaa tuo odotus oli todella odottamista, sillä en pyytänyt kustantajalta arvostelukappaletta, vaan oma nimeni keikkui kirjaston pitkähkön varauslistan hännillä. Viimein kilahti puhelimeen viesti, että Toivoa maailman äärissä on noudettavissa. No, seuraavan kerran, kun isommalle kylälle oli asiaa, kävin myös kirjastossa, joka muuten sekin on väistötiloissa kauppakeskuksen yläkerrassa, kun kaupunkimme kirjasto on peruskorjauksessa ja on vielä pitkään - mutkia on tullut matkaan....

Tämä Larkin kirjasarja on ollut mielenkiintoinen tuttavuus. Tykästyin todella sen ensimmäisen osaan Valkoisen pilven maa. Siinä on jotain sellaista, joka koukutti ja jonka juoni on vaiherikas ja henkilöhahmot sellaisia, joissa on riittävästi särmää, johon oli hyvä tarttua. Paksusta tiiliskiviteoksesta huolimatta siinä en kokenut, näin jälkeenpäin muisteltuna vaiheita, joissa olisi ollut tyhjäkäyntiä. 

Setin toinen osa ei ole mielestäni ensimmäisen osan veroinen. Paljon oli myös lukijakunnalla epäselvyyttä siitä suomennetaanko setin kolmas osa enää lainkaan. Onneksi niin tehtiin, ja Kiivilinnun kutsu löysi myös minut. Siinä ollaan Gloria McKenzien matkassa.

Sadan vuoden sukusaagaan mahtuu monenlaisia kohtaloita. Tässä neljännessä osassa eletään II maailmansodan loppuvaiheita. Kirjan pääosaan nousee nuori puolalainen Helena Graborwsky, joka sisarensa Luzyna kanssa ovat Persiassa (nyk. Iranin alueella) pakolaisleirissä. Leirillä ollessaan Helena on kuullut mahdollisuudesta matkustaa kaukaiseen Uuteen Seelantiin. Mutta kohtalo ratkaisee kuitenkin Helenan ongelman katalan yllättävällä tavalla ja matka Uuteen Seelantiin alkaa.

Kirjan toinen päähenkilö on James McKenzie (Gwynin lapsenlapsenlapsen lapsi) hän on lentäjä, jonka halu on päästä vapauttamaan maailmaa Natsi-Saksan ikeen alta. Tässäkin on kohtalon sormet mukana matkassa, ja Sarah Lark asettaa nämä kaksi nuorta kohtaamaan toisensa. Tuo keitos on mielenkiintoista luettavaa kesäpäivien vapaa hetkien täytteeksi.

Mielenkiintoinen kirjasarja, joka täytyy kyllä vielä kertaalleen lukea uudelleen!

Clare Mulley: Hitlerin Valkyriat

Kansi: Tuomo Parikka

 Clare Mulley

Hitlerin Valkyriat

The Women who flew for Hitler; The True Story of Hitlers's Valkyries

Suomennos: Kirsi Luoma

Like Kustannus

2018

505 sivua

Kirjastolaina

"... Täydellinen valinta narratiivisten tietokirjojen ystäville, joita vahvat naiset kiehtovat".

- Library Journal (kirjan takakannessa)

Natsi-Saksan ilmavoimien palveluksessa oli II maailmansodan aikana kaksi arvostettua naislentäjää Hanna Reitsch ja Melitta von Stauffenberg. He molemmat saivat ansioistaan rautaristin ja nauttivat suurta arvostusta natsihallinnossa ollen sen arvostetuimpien naisten joukossa.

Clare Murrey on tehnyt hienon taustatyön ja mielenkiintoisen kaksoiselämänkertateoksen siinä suhteessa, että hän on nostanut esiin kaksi lähes vastakkain ollutta naista, jotka toimivat kolmannen valtakunnan ytimessä. Hanna Reitsch oli vankkumaton natsi, joka säilytti uskollisuutensa natsiaatteeseen sen luhistumiseen asti. Melitta von Stauffenberg oli puolestaan konservatiivinen ja varovainen omien juutalaissukujuuriensa tähden. Hän koki velvollisuudekseen olla uskollinen isänmaalleen Saksalle mutta ei sen natsihallinnolle. Hän oli mukana suunnittelemassa Hitlerin attentaattia sudenpesään 20. elokuuta 1944.

Hieno kirja, joka kannattaa lukea!

Tuire Malmstedt: Lumihauta

 Tuire Malmstedt

 Lumihauta

Aula & Co

2022

301 sivua

Kirjastolaina

Joskus hyppy tuntemattomaan voi tuoda mukanaan mieluista lukemista. Tällainen hyppy on ollut minulle Tuire Malmstedtin uutukainen Lumihauta. Viime kirjastovierailun satoa, ja ensimmäinen malmstedt, jonka sain käsiini. 

Kun tarinaa näin jälkeenpäin muistelee, niin tarinan rakenteessa muistuu mieleeni yliopistoajat ja tutkimusmetodologian kurssin anti. Muistan niin hyvin lehtereillä istuessani, kun proffani ison luentosalin lavalla vertasi ja selvitti tutkimuksen tekemistä Michelangelon David-patsaan luomisprosessiin ja - projektiin tavalla, joka jäi visuaalisesti mieleeni. Se on ollut monesti johtolankana ja -ajatuksena myöhemmin, kun kirjallisia tuotoksia on joutunut tavalla tai toisella tekemään... 

Nimittäin perimätiedon mukaan Michelangelolta oli muinoin joku osannut kysyä, miten hän on pystynyt tekemään noin upean profiilin David-patsaalle? Tuohon kysymykseen Michelangelo oli vastannut kysyjälleen näin:

                           - Siinä on kaikki, mikä kuuluu Daividiin, ei muuta?

Mielestäni tässä Malmstedtin teoksessa on kaikki se, mikä kuuluu Lumihautaan - ei muuta. Se on hillitty ja hallittu kokonaisuus, jossa on napakka, hyvin rakennettu ja rajattu juonikuvio, jota on nautinnollista lukea.

Kirja on kahden perheen tragedia, jossa pahuus ja sen ilmenemismuodot ja tradiot näyttelevät pääroolia, Sivurooli on Matilda Metson ja hänen kollegoiden osa. Uin syvälle lukiessani Matilden hahmoon ja samaistuin. Se tuli iholle asti.

Jyväskylässä kerrostaloasunnossa on löytynyt surmattuna viisihenkinen perhe, jossa pieni tytär on selviytynyt kuin ihmeen kaupalla hengissä pyykkikorista. Matilda kollegansa Elmon kanssa on hälytetty paikalle. Matilda järkyttyy, koska käsittelemättömät muistot omasta lapsuudesta nousevat tuoreen tapauksen nähtyä taas tapetille. Matilda päätyy sairaslomalle, ja palaa kotiseudulle pieneen Angelin kylään - keskelle erämaata, jossa voisi kohdata oman menneisyyden traumat ja parannella mielenhaavat. Elmo rakentaa Jyväskylässä kerrostalosta löytyneen perheen surmatyöntutkintaa.

Tuon tuoreen perhetragedian tutkinnan yhteyteen Malmstedt rakentaa toisen tarinan 1970-luvun pohjoisen erämaamaisemiin ja Angelin kylään, jonka Matilda kohtaa, kun kaivaa menneisyyden haamujen murusia kokoon. Tästä tarinasta kukaan kyläläinen ei halua kertoa paluumuuttajalle, mutta kaikki sen tietävät. Se on Ebban tarina. Miten se liittyy Matildan menneisyyteen?  

Huikean hieno teos, joka ei jättänyt rauhaan, ennen kuin se oli kokonaan luettu!

Ella Räty & Hanna Marttinen, Suomalainen metsäpuutarha

 Ella Räty & Hanna Marttinen

 Suomalainen metsäpuutarha

WSOY

2014

175 sivua

Kirjastolaina

Jo muutaman vuoden ajan, olen miettinyt, millainen olisi minun metsäpuutarhani, jos sellaisen omistaisin? Sellainen mahdollisuus tuli muuten todeksi, kun muutin pari kesää sitten kaupungin sykkeestä maaseudulle keskelle sitä kuuluisaa ei juuri mitään, jossa palvelut eivät ole ihan nurkan takana,.... Täällä tunnen olevani kotona - vihdoinkin.

Metsä ei ole minulle vieras elementti lainkaan, sillä koulutukseni yhtenä kulmakivenä ovat kuuluneet metsätieteet ja -talous puuntuottamisineen, joten tätä kirjaa olen lukenut ja selaillut metsäammattilaisen näkökulmasta käsin. 

Meille suomalaisille jokaiselle käsite metsä tai oikeammin metsikkö tuo omanlaisensa mielikuvanrakenteen sen kuullessaan. Minulle ensimmäinen mielikuva metsästä tai metsiköstä on lehtomainen tuore kangasmetsikkö ns. OMT-metsikkö, (oravanmarja-mustikkatyyppi). Se on tukkimetsäkuvio, jossa kenttäkerroksen  peittää mustikka korkealla varvulla. Valtapuuna on kuusi rauduskoivu sekoituksella kuorrutettuna muutamalla haavalla ja männyllä. Siihen mielikuvaan kuuluu ehdottomasti kalliojyrkänne tai jyrkkä rapakivimäki. Sen alusmetsä on kosteahko painanne, jossa kasvaa sulkasaniainen ja muuta lehdon kasvillisuutta puron/joen vongassa. Tällainen oli kotimetsikkö ennen kuin siihen iskeytyi viheliäinen kirjapainajakuoriainen. 

Tuosta kuviosta jouduttiin kuuset kaatamaan, ja männyt jätettiin muutamien koivujen kanssa pystyyn siemenpuiksi. Alueessa oli myös metsälakikohde, puro, joka asetti omat haasteet. Nyt homma aloitetaan alusta. Kun kuvio rajoittuu kotipihaan mielessä kävi, miksen siitä osaa rakentaisi metsäistä jatkoa pihapuutarhalle. Aloin hakemaan kirjallisuutta aiheesta, mutta suomeksi en löytänyt muita teoksia kuin tämän Räty & Marttisen teoksen Suomalainen metsäpuutarha. Hyvä teos onkin!

Kirjaa lukiessa tulee mieleen se tuttu metsäinen tosiasia, kun kasvuolosuhteet riippuvat  aina vesitaloudesta ja valoisuudesta, se asettaa heti omat rajoitteensa niin puuntuottamiseen kuin metsäpuutarhan luomiseen ja hoidon helppouteen. Kun valitaan oikea puu/kasvi oikeaan paikkaan tuotto ja laatu ovat oikeanlaisia. Sama pätee metsäpuutarhaankin, kun oikeaan kasvupaikkaan istutetaan oikeat kasvit, ne menestyvät lähes itsekseen, eikä suurempia huoltotöitä tarvitse tehdä - enää ei tarvitse leikkiä kuin muotokielillä ja korkeuseroilla! Tähän kirjoittajat ovat tehneet oivan kysymyssarjan, joka vaikutus näkyy läpi koko teoksen. Miten tunnistaa oikea metsätyyppi ja millainen on se oma tontti, johon metsäpuutarhan haluan perustaa. Sellaisen voi perustaa kukkivana lähes minne tahansa.

Kun nuo metsätyypit sanelevat sen, mitä kaikkea voi menestyksellä kasvattaa omalla metsäpuutarhalla, kirjoittajat tuovat suomalaisista metsäpuutarhoista esimerkkejä, joissa ovat esillä lehtomaisen tuoreen sekametsän kuin kuivan mäntykankaan karut olosuhteet - kaikki siltä väliltä. Taustalla näyttäytyy edellä kerrottu idea metsätyyppiin perustuvasta kasvivalinnasta ja vesitaloudesta. Näissä puutarhoissa kaikki näyttävät kukoistavan omalla kauniilla tavallaan.

Erityismaininnan ansaitsevat kirjan sivuilla olevat taulukot, joihin kirjoittajat ovat maininneet eri metsätyyppien opaskasvit ja niissä parhaiten viihtyvät perennat kukinta-aikoineen ja korkeuksineen sekä kasvupaikkavaatimuksineen. Se helpottaa asiaan vähemmän vihkiytyneen kasvivalintaa totisesti. 

Hyvä opaskirja, kun haluat jatkaa omaa pihapuutarhaa metsäisen ympäristön jatkeeksi.

Katsaus Luetut kirjat -blogin kirjahyllyyn/ Haastevastaus Kirjojen pyörteissä Jennyn vastineeseen

Katsaus Luetut kirjat -blogin kirjahyllyyn

Jenny/Kirjojen pyörteissä teki mielenkiintoisen haasteen, jossa hän oli tehnyt selvää olkkarin kirjahyllystä. No, tuon tutkielman minä tein muutama viikko sitten, kun kirjahylly alkoi näyttää täyttymisen merkkejä. Siellä on kirja poikineen, joten kerronpa minäkin mitä hyllyistä löytyy:

Jenny listasi näin:

1. Kirja, jonka sait lahjaksi

Täytyi oikein miettiä, sitten huomasin alahyllyllä kirjan: 

Gösta Knutson  Pekka Töpöhäntä käy koulua vuodelta 1971 K.J. Gummeruksen osakeyhtiö. Suomennos Terttu Liukko. 

Nostalginen kirja, joka on jo koirankorville luettu. Se on ilmiselvästi ollut aikoinaan koululeikeissä tärkeässä osassa, koska läksymerkintöjäkin on tullut tehtyä!

2. Klassikko, josta tykkäsit

Omassa kirjahyllyssä on vähän klassikkokirjallisuutta. Ehkä minulle se kaikkein rakkain on Väinö Linnan Tuntematon sotilas, WSOY, kuudeskymmenesviides painos. 2008 Kirja, jossa on liitteenä Edvin Laineen vuonna 1955 filmatisoitu elokuvan kuvakokoelma. Isäni on kirjan ostanut joskus kirjaston poistomyynnistä. Hän osasi tuon kirjan lähes ulkoa kannesta kanteen. Ainakin kerran vuodessa näin hänen sitä lukevan.

Muistan hyvin, nuo hetket jolloin itse tutustuin Linnan tuotantoon ylä-aste/lukioikäisenä. Noihin ensimmäisiin lukuhetkiin osui myös tuon Laineen elokuvan ensinäkeminen. Silloin sitä ei vielä esitetty itsenäisyyspäivänä yleisessä jakelussa televisiossa, vaan isän kanssa kävin katsomassa sen ihan isolta valkokankaalta elokuvateatterissa. Se jätti jäljen.

3. Kirja, jonka lukeminen on takkuillut

Kirjahyllyssä on muuta muukin klassikko, joiden lukeminen on ottanut aikaa. Ehkä vielä ne luen. Toinen niistä on Boris Pasternakin Tohtori Zivago ja tämä toinen on  Nobel-klassikko John Galsworthyn Forsytein taru. Jälkimmäinen on tullut kyllä elokuvana tutuksi, mutta tuo venäläinen klassikko on vielä arvoitus.

4. Kirja, jota olet lukenut eniten

Tuo ensimmäisenä esitelty Töpöhännän koulunkäynti on kyllä paljon luettu - ehkä se kuuluisi tämän otsikon alle.

5. Kirja, joka on laina

Kirjahyllyssäni en säilytä lainakirjoja. Kirjaston kirjat on erillään omassa korissaan.

6. Kirja, joka tuo sinulle erityistä iloa

Tänä keväänä, kun pölyjä pyyhin kirjoista ja hyllyistä, käsiini tarttui oma diplomityö, joka tuli tehtyä 2010 pienelle metsähoitoyhdistykselle. Tuo ponnistus otti koville, koska tein sen ilman mitään ulkopuolista ohjausta, ainut ohjaus oli Juha T. Hakalan Melkein maisterin niksikirja, joka oli hyvä apu siihen, millainen tutkimus siitä sitten tuli. Oiva tekele oli kuulemma aikanaan - niin siitä sanottiin. 

7. Kirja, joka käsittelee kiehtovaa aihetta

Tähän osuu mielestäni hyvin Juhani Suomen Urho Kekkosen päiväkirjamerkinnöistä rakennettu kirja. Isäni perintönä kirjahyllyssä on tämän elämänuran kirjoista osa, joka käsittelee vuosia 1944 - 1950. Nuo vuodet ovat olleet sodanjälkeistä jälleenrakentamisen vuosia, joissa naapurimaan hallitsija tuppasi sanomaan aina omat mielipiteensä valtakunnan asioihin.

8. Kirja, joka on kuvitettu

Kirjahyllyssäni on myös ihan puhdas kuvateoskin. Tämä Markku Välitalon Hiljaisilla havumailla on kaunis maisemateos vaaramaisemista. Tässä kirjassa on hyvin, kuin varkain, pelkistetysti esitetty suomalaisen metsän ja sen metsälakikohteet. Hieno teos!

9. Kirja, jonka kansi puhuttelee sinua

Winston Grahamin Poldark-kirjasarjan kirjat puhuttelivat minua. Pidin kovasti siitä, että Gummerus teki kulttuuriteon suomentamalla koko Grahamin  Poldark-tuotannon. 

10. Kirja, jonka hahmolla on mielenkiintoinen elämänkaari

Tätä kirjottaessa huomaan, että monesta kirjahyllyn kirjasta olen kirjoittanut tänne Luettujen kirjojen -blogiin oman postauksen, mutta ehdottomasti tähän kymppikohtaan kuuluu Schinderin Lista, Thomas Keneallyn teos, joka on Booker-palkittu kirja. 

Toinen, jonka haluaisin vielä hyllyyni on Mark Sullivanin Palavan taivaan alla. Pino Lellan elämänkaari on ollut niin värikäs, että sen kirjan luen vielä uudelleen tavalla tai toisella.

11. Kirjailija, jonka kirjoja sinulla on eniten

Minulla on paljon Jeffrey Archerin teoksia. Osa on tullut arvostelukappaleina kustantajilta, mutta olen myös haalinut niitä muualta hyllyyni. Olen tykästynyt tämän brittiaatelismiehen värikkääseen kynänjälkeen. Mies, jonka kynä on miekkaa terävämpi. 

12. Kirja, joka on kaukana mukavuusalueeltasi

Suomalaisista dekkarikirjailijoista Kale Puonti on noussut kuin varkain yhdeksi mielenkiintoiseksi kirjailijaksi. Tämä tuottelias entinen poliisi on kynänjäljeltään niin värikäs, että hänen kirjojaan olen harvakseltaan lukenut - oivaa kirjallisuutta, kun lukujumi on päässyt yllättämään. Aihepiireiltään nämä huumerikosdekkarit eivät ihan ole mukavuusalueen ytimessä.

13. Kirja, jonka olit jo unohtanut omistavasi

Kirjahyllyssäni on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -näytelmä. Tuo kirja on isälleni tuotu syntymäpäivälahja, kun hän täytti 50 vuotta. Kirjan antoivat muut "veljekset"  - muutkin olivat omansa saaneet tullessaan miehenikään...

Pienen kyläkoulun äidinkielentunnilla oli ollut luokassa seitsemän poikaa, oma isäni oli yksi noista pojista. Isäni oli joukon nuorin - siis Eero. He olivat lukeneet näytelmän ja jokainen oli lukemut oman vuorosanansa kirjasta ääneen. Luokan tytöt olivat sitten kirjan muut henkilöt, paitsi lukkarina oli toiminut opettaja Unto Liira.

14. Kirja, jonka nimestä pidät

 Waller Robert James, Hiljaiset sillat

15. Kirja, jonka haluat nostaa esiin muuten vain

Hyllyn vanhimpia kirjoja on mummoni ja pappani vihkiraamattu. He avioituivat melkein 100 vuotta sitten kirkossa, jota ei enää ole.

Matti Rönkä: Automiesten kylä

 Matti Rönkä

 Automiesten kylä

Kirjakauppaliitto

2022

Pienoisromaani

186 sivua

Kirjastolaina

Viime kirjastovierailu oli lainaussaaliin puolesta antoisa. Saa sitten nähdä, kuinka monta kirjaa niistä tulee sitten kahlattua läpi, ja postaus kirjoitettua tänne Luetut kirjat -blogin sivuille. Tällä kertaa palautushyllyssä väistötilakirjastossamme oli näyttävästi esillä tämä, jopa pieneksi keräilyharvinaisuudeksikin povattu Automiesten kylä. Syystä että se annettiin Kirjan päivien aikana eräissä  kirjakaupoissa kylkiäisenä yli 15 euron ostosten yhteydessä 11.9.2022 asti, tai niin kauan kuin painosta riittää. Rönkä oli tuolloin päivien nimikkokirjailijana.

Minulle kirjallinen ajelu Matti Röngän kyydittämänä oli mieluista lukemista. Rönkä on selvästi itse armoitettu automies. Hänellä tuntuu olevan tietotaitioa ja mustioja monista autoista. Auto on hänelle paljon muutakin kuin pelkkä kulkupeli, jolla pääsee paikasta A paikkaan B kelillä kuin kelillä. Itselläni ei niin merkillä tai vuosimallilla ollut aikaisemmin väliä - kunhan auto on punainen. Tällä erää tuon värinvaade on vaihtunut asuinpaikan vaihtuessa kaupungista kylämaisemiin siksi, että sillä pääsee lähtemään, vaikka kylänraitti ei olisikaan nähnyt aurauskalustoa ihan hetkeen - näin talvisaikaan!

Rönkä kuljettaa lupsakkaan kerronnan yhteydessä lukijaa kotikulmansa autopiireihin 1950-luvulta aina näihin päiviinsä asti. Lukiessani mietin, miten hyvin autot ja autoistuminen näkyykään maailman muuttuessa ja kehittyessä niin Helsingin metropolialueella kuin viitostien pohjoisosissa. Tuota murrosta Rönkä onnistuu taltioimaan onnistuneesti Automiesten kylä -teokseen. Samalla se on kurkistus kirjailijan omaan henkilöhistoriaan ja luomiensa kirjojen taustoihin.

Mielenkiintoinen pieni romaani. Suosittelen!