perjantai 23. huhtikuuta 2021

Karin Slaughter: Vaikeneva vaimo

  

Kansikuva: Shutterstock
Karin Slaughter

Vaikeneva vaimo

The Silent Wife

2020

Suomennos: Päivi Paju

HarperCollins

2021

651 sivua


Arvostelukappale

kiitos kustantajalle!


Yhdysvaltalainen luettu kirjailija Karin Slaughter on tänä keväänä jo pitkään keikkunut lukupinossani. Näin on. Se on joutunut tekemään tilaa kirjastolainoille, joilla on ollut halukkaita lukijoita minunkin jälkeen ihan letkaksi asti. Nyt vihdoin sain tämän mahtiopuksen kahlattua läpi, ja se tulikin aloitettua useamman kerran alusta.

Vaikeneva vaimo on minulle hankala, mutta mielenkiintoinen luettava. Ensinnäkin Slaugterin tuotanto on ollut kokonaisuudessaan minulle täysin vieras. Tämä vaikeneva vaimo on ensimmäinen kirja, jonka häneltä luin. Ei ollut ihan paras idea hypätä keskelle laajaa kirjagalleriaa. Tämän kirjailijan tuotanto on ehkä niitä, joita kannattaa lukea kirja ilmestymisjärjestyksessä, jos haluaa perehtyä tarkemmin Sara Lintonin ja Will Trentin puuhiin.

Karin Slaughterin kirja Vaikeneva vaimo on kirjoitettu kahteen vuorottelevaan aikajänteeseen. Toisaalta kirjailija kuljettaa juonta kahdeksan vuotta aiemmissa tapautumissa, kuin silloisessa reaaliajassa, jossa Saran entinen mies Jeffrey tutkii kadonneiden ja kuolleiden naisten tapauksia tiiminsä kanssa. Toisaalta taas kirjailija kertoo tilanteita nykyajassa, jossa Sara kumppaneineen nostaa Jeffreyn tutkimuksia päivänvaloon osin risitiinvalottaen. Onko vanha tuomio väärä, kun tapahtumia on jatkunut vielä tuomion julistamisen  jälkeenkin?

Kirjailijan 20. teos Vaikeneva vaimo on osa Will Trent -sarjaa, jossa tarina alkaa kohdasta, jossa nuori nainen löytyy metsästä eläinten raatelemana. Naisen ruumiissa on havaittavissa niskassa pistojälki, joka vie tutkimukset menneesseen kahdeksan vuoden taakse. Toisaalta keskellä vankilamellakkaa Will Trent jututtaa vankia, joka haluaa kertoa menneistä ajoista...

Vaikka lukijana en pienistä hätkähdä, tämä lukukokemus oli inhorealistinen. Karin Slaughter kirjoittaa vahvasti alleviivaten amerikkalaisesta naisiinkohdistuvasta väkivallasta ja sen raa'asta olemuksesta, eikä jätä yhteiskunnan epäkohtia huomioimatta. En suosittele tätä kirjaa ihan herkemmille lukijoille, jotka kuitenkin nauttivat dekkareiden lumosta.

Kirja on juonivedoltaan todella verkkaisesti käynnistyvä, mutta yllättävä, joten jos olet viihtymyt aiempien Karin Slaughterin hengentuotteiden ja kirjojen parissa, uskon, että tämäkin kirja kuuluu Sinulle kastiiin  ihan luettava

maanantai 12. huhtikuuta 2021

Lisa Jewell: Joka askeleen, jonka otat

 Lisa Jewell

Joka askeleen, jonka otat

Wacthing you

2018

Suomennos: Karoliina Timonen


WSOY

2020

446 sivua

Kirjastolaina


Oi, mikä jännäri on tämä Lisa Jewellin "Joka askeleen, jonka otat". Olinpa heti ensi lehdeltä lähtien koukussa, enkä millään muotoa olisi halunnut laskea kirjaa kädestäni. En, vaikka unijukka vei lukijansa jo kokonaan uusien ulottuvuuksien pariin....

Askel askeleelta Lisa Jewell vie lukijansa yhä syvemmälle trillerin uumeniin, ja pian huomaat, että Joey, Tom ja Freddie ovat tulleet tututksi. Helposti Jewell pyöräyttää jännitteen lukijan eteen esitellessään värikkääksi maalattuja vanhoja viktoriaanisia taloja ja asuinalueen elämää. Kirjan keskeisin henkilö on mielestäni Josephine siis tämä Joey, joka asustaa veljensä ja hänen vaimonsa talossa miehensä kanssa. Jotta suhdesolmu on valmis, täytyy Joyen löytää silmänpalonsa jostain muualta kuin omasta ihanasta miehestään Alfiesta. Ja löytyyhän se naapuri-Tomista. Rehtori Tom Fitzwiliam, jolla on omat luurankonsa menneisyyden verhojen takana. Kun luin, mieleeni jäi hetimiten Tomin poikkeavanlaatuinen poika, joka tuntui tarkkailevan vähän kaikkea turhankin tarkkaan, mikä liikkui kylän raitilla. Jotta hässäkkä olisi lukijan mielestä melkein valmis, tarvitaan joukkoon vielä joku, jolla on jokin kytkös salaliittoteoreihin...

Vaikka lukijalle paljastuu heti kirjan alussa, että joku on kuollut ja luurankoja on menneisyydessä, se ei vie jännitystä todellakaan mennessään - oikeammin päin vastoin. Pikku hiljaa lukija pääsee sopivien vihjeiden johdosta juonen jäljille, ja jännitystä on ihan loppumetreille saakka.

Huikean hyvä lukukokemus. Suosittelen.

perjantai 9. huhtikuuta 2021

Winston Graham: Poldark - kaksiteräinen miekka

"Eleanor Thmlinson ja maisema"
Graig Hardie
Mammoth Screen Limited 2019
Shutterstock
 

Winston Graham

Poldark

Kaksiteräinen miekka

The Twisted Sword

1990

Suomennos: Lauri Sallamo 
& Heidi Tihveräinen

Gummerus
2021

710 sivua

Kirjastolaina


Poldark kaksiteräinen miekka on Poldark kirjasarjan 11. osa. Cronwallin tuulisella Atlantin rannikolla eletään vuotta 1815. Napoleon on lähtenyt Elban saarelta tavoitteenaan syrjäyttää Ranskan Bourgon-hallitsijasuku. Napoleonin vastainen liittouma on pitänyt Itävalta Unkarin pääkaupungissa Wienissä omaa "tanssivaa kongressiaan", jossa tarkoituksena oli palauttaa uusvanhat rajat takaisin voimaan Eurooppassa. Ross Poldarkin saa oman tehtävänsä tähän vielä tulenarkaan tilanteeseen. Hänet lähetetään Pariisiin tarkkailemaan ranskalaista kansan ja sotilaiden ilmapiiriä, ja raportoimaan siitä mahdollisuuksien mukaan kanaalin toiselle puolelle kotipuoleen alahuoneelle. 

Rossin mukaan matkaan lähtevät myös Delmeza, Rossin ja Delmezan tytär Bella ja perheen kuopus Henry sekä rouva Kemp. Tarkoituksena on viettää mukavia lomapäiviä. Alku näyttää lupaavalta, ja suunitelmissa on, että Pariisissa tavattaisiin hyvä ystävä lääkäri Dwight Enys ja Caroline tyttärineen, mutta kohtalo on päättänyt toisin. Viestit Napoleonin etenemisestä alkavat tavoittaa Pariisin seurapiiriä. Tarkkailijana maassa oleva Rosskin joutuu pidätetyksi epäiltynä vakoilusta. Delmeza ja lapset pakenevat Belgiaan.

Poldark kaksiteräinen miekka on todella kaksipuolinen teos. Siinä on paljon sotakuvausta niistä vaiheista, joista historian kirjojen sivut kertovat Napoleonin matkasta kohti kohtalokasta Waterloon taistelua. Minua ne kuvaukset eivät tässä teoksessa napanneet, vaan enemmän olin kiinnostunut niistä vaiheista, joita Poldark/Warleggan akselilla kohdattiin.

Tämä kaikki muu on mitä parhainta poldarkia! Juonenkäänteet ovat napakoita ja kohtalokkaita, joiden ratkeamista jään innolla odottamaan kirjasarjan viimeisessä osaassa. Tuo Poldark Bella -kirja julkaistiin vuosi ennen kirjailijan kuolemaa vuonna 2002.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Markku Välitalo: Hiljaisilla havumailla


 Markku Välitalo

 Hiljaisilla havumailla

Markku Välitalo
2020
 
175 sivua




Saatu tekijältä

Kaunis kiitos!


Hiljaisilla havumailla kirjan tekijä Markku Välitalo kilautti viestillään blogin postilaattikkoon, ja kyseli kiinnostusta kommentoida hengentuotteensa tuloksia. Mielenkiintoni heräsi oitis, joten innolla odottelin pakettia pohjoisemmasta Suomesta tänne toisaalle melkein keskelle ei juuri mitään. Siinä menikin pienoinen tovi, että tuo paketti tavoitti allekirjoittaneen. Noita kotimaamme postilaitoksen suosittuja ja näppäriä automaatteja ei ihan joka kulma ole vielä tavoitanut. Tämän paketin sisältö toimitettiin minulle reilun 20 kilometrin päähän kotoa -  lähelle. Joten kun isommalle kylälle tuli seuraavan kerran asiaa, toivoin, että paketti vielä odottaisi saajaansa. 

Vuosittain Suomen WWF järjestää kilpailun, johon kuka tahansa voi lähettää oman teoksen kisaamaan vuoden luontokirja -palkinnosta. Vuoden 2020 kisassa Markku Välitalo oli mukana, ja tämä omakustanneteos Hiljaisilla havumailla oli kuuden parhaimman luontokirjan joukossa. Onnittelut! Kirja on vahva kunnianosoitus posiolaiselle, karuhkoille tunturimaisemille, joissa kulman takana on kuitenkin löydettävissä se rehevä lehtolaikku - rotkon pohja tai jyrkänteen alusmetsä. Kirja keskittyy oikeastaan viiden ympärille: mökkiin, metsään, tunturiin, rotkoon ja järveen.

Hiljaisilla havumailla kirjan alkuun Välitalo kertoo värikkään metsämökkitontin etsinnästä. Tuo on niin tuttua monille meistä. Lopulta Välitaloa on onnistanut, ja oma saareke löytyi Posiolta Suolijärveltä paikasta, jossa on niemenkärki ja kaksi hehtaaria maata - ei naapureita. Sinne hartiapankilla rakentui tukipaikka - paikka, johon tulla ja josta lähteä.

Muuten Välitalon teos esittelee perinteisen luontokirjan tapaan  pohjoisia metsiä ja sen reunostoja niin kasvien kuin eläintenkin elinpiiristä. Uskaltaapa hän muutaman mietteen lausua vallitsevasta metsänhoidon menetelmistäkin ja niiden "turmiollisuudesta". Niistä voisin olla jossainkohdin kyllä erimieltä, sillä paikkassa kuin paikassa ei se laatumäntykään kasva sorvipuuksi, niin kuin monesti 1970 - ja 1980-luvuilla ajateltiin kasvupaikan suhteen. Räkämänniköitä on viime vuosikymmenenä ollut harvennushakkuissa paljon - liiaksikin. Virheitä on tehty ja niistä opitaan puolin ja toisin. Metsää Suomessa voi kasvattaa monesta näkökulmasta käsin. Siihen lainsäädäntö antaa hyvän mahdollisuuden. Laki ei velvoita tekemään metsässään mitään hakkuita niin halutessaan, mutta jos haluat saada tuottoa ja viedä metsääsi seuraavalle omistajasukupolvelle, kannattaa tarvittaessa tehdä hakkuitakin. Siihen metsälaki ja sen "kymppipykälä" antavat hyvät reunaehdot. Aikaa vain tarvitaan usein enemmän kuin se yksi sukupolvi.

Tässä kirjassa on muuten moni kuvauskohde juuri tuon metsälain "kymppipykälän" statuksen alla oleva kuvio! 

Hieno kirja, johon kannattaa tutustua!