Juhani Aho: Rautatie

Kannen maalaus: Susanne Gottberg
Valokuva: Jussi Tiainen
Graafinen suunnittelu: Martti Ruokonen

Eli kertomus ukosta ja akasta,

jotka eivät olleet sitä ennen nähneet




Juhan Aho

 

Rautatie

 

Ensipainos 1884

 

WSOY

2017

143 sivua

 



 

 Kirjastolaina

 

Juhani Ahon tuotannon kohtaisin ensimmäisen kerran lukioikäisenä. Silloinen äidinkielen opettajani tahtoi takoa tulevien abiturienttiensa päähän kirjasivistystä oikein olan takaa. Siinä kolmen vuoden  aikana tuli kahlattua  läpi waltarit, linnat ja tämä Aho.  Senkin jälkeen rautatietarina on poltellut mielessäni, josko ottaisin sen taas uudelleen luettavakseni uusin ajatuksin. Kun perhepiirissä tänä kevättalvena kirja tuli sunnuntaipäivän kahvituksessa puheeksi, niin ajattelin, miksipä en lukisi sitä nyt uudelleen hienosti Suomen juhlavuoden kunniaksi.

 

Juhani Aho on tavoittanut, näin historian silmälasien läpi katsottuna, erinomaisesti kirjassaan ajankuvan. Savupirtissään Matti ja Liisa sekä kissa elävät omaa yksinkertaista elämäänsä vuoden kiertoa ihmetelen. Pihapiirissä, tallissa ja navetassa, apettaan jäystävät hevonen ja lehmä. Muuten pihapiirin tapahtumia valvoo variksen valpas silmä. Kunnes kevättalvella tulee Matin aika suorittaa  viljan arentimaksu ja se vie hänet pappilaan rovastin ja ruustinnan luo. Tällä reissulla Matti kuulee ensimmäisen kerran rautatiestä. Se olikin sellainen asia, jota tavallinen tallaaja ei oikein usko ja jaksa ymmärtää.

Kirjaa lukiessani tulin miettineeksi, miten ajaton on kirjan teema uuden ja oudon innovaation pelosta. Muistanpa itse, juuri kirjan ensikosketuksen aikana, kun pienen kunnan lukioon saatiin ensimmäiset tietokoneet. Nämä kolme  suurehkoa pöytäkonetta oli tietysti asianmukaisesti sijoitettu pieneen kopperoluokkaan tiukasti lukkojen taakse. Näitä koneita päästiin harvahkosti ihmettelemään ja hieman hypistelemäänkin. Näissä sessioissa yhden koneen ympärillä oli neljän oppilaan ryhmä, josta yksi oli uskaltanut kirjottaa näyttöön jotain input-tapaista. Aikojen saatossa tämä nykyinen "värkki" on tosin roimasti pienentynyt niistä ajoista ja tullut ainakin minun arkipäiväiseen käyttööni ihan syliinkin asti.

Kun tarkemmin tavaa Ahon Rautatietä, voi huomata kirjassa monia vastakkain asetteluja, joita voi ajatella kirjailijan tarkkanäköisesti tutkivan variksen humoristisena nauruna. Tuohon aikaa pitäjissä oli kaksi ammattikuntaa, vallesmanni ja rovasti (toimeenpanovalta ja uskonvalta), joiden sana oli laki ja siihen sokeasti uskottiin. Ahon sarkasmi kukkii niin sivistyneisyyden ja kansanviisauden kuin edistyksellisyyden ja vanhollisuudenkin kesken. Aho asettaa osuvasti kansan syvienrivien edustajat, Matin ja Liisan, ihmettelemään ja kiinnostuneen epäilevästi tarkastelemaan edistyksen uusinta askelta.

Kirjan kieli on vuosien saatossa saanut kokea monenlaista käsittelyä. On harmi, että puhekielen osalta korjauksia nykykieleen on tässä 2017 painoksessa surutta tehty kielioppisääntöjen mukaisiksi. Sen vielä ymmärrän, että runkotekstiä muokataan näin, mutta harvapa meistä näin murteiden muodikkuuden aikakautena haluaa nykyajan yleiskielistä puheenparttaan käyttää asioitaan hoitaessaan. Minusta murteet ovat kansakunnan yksi suurimmista rikkauksista, joita kannattaa ja on syytä vaalia. Ja toisaalta, miksi yleensä kirjan dialogia tulisi muuttaa/päivittää. Kirja on aina mielestäni aikansa lapsi. Kieli, jos mikä, ilmentää aikaansa enemmän kuin hyvin. Hyvän oman murteensa taitaja antaa myös kanssaihmisille mielenkiintoisen ilmentymän hänen persoonallisista piirteestään. Se, jos mikä, on hyvä itsetunnon mittari, jos voit retoorisesti esittää sitä, mistä tulet ja mitä oikeastaan olet.

 

Minua ilahdutti Ahon niukalla sanoilla piirtämä maisemankuvaus. Kirjailija loihti muutamalla tarkalla siveltimen vedolla lukijan mieleen metsiköiden maisemalliset rakenteet. Voiko olla parempaa tuoksua kuin raikas havumetsä? Sen voi melkein aistia lukiessaan Liisan kulkua kengät kainalossaan (,ettei ne vaan kulu,) Mattinsa kanssa katsomaan, millainen on se huone, joka liikkuu puuta syömällä.

Tässäpä on hyvä osuma Lukuhaasteessa. Helmet-osuudessa kirja löytyy kohdasta 3. Suomalainen klassikkokirja.