lauantai 27. huhtikuuta 2019

Therry Lentz: Hitlerin Kotkanpesä ja Berghof 1922 - 1944


Graafinen ulkoasu ja taitto: Yliveto Oy
Therry Lentz

Hitlerin Kotkanpesä ja Berghof 1922 - 1944



Le diable sur la montagne. Hitler auf Berghof 1922 - 1944
2017

Ranskan kielestä kääntänyt 
Pertti Jokinen 

Minerva kustannus 
2018

263 sivua + lähteet

Kirjastolaina


Ihminen unohtaa pahan hämmästyttävän nopeasti.
Se on luonnon suurin ihme.

Adolf Hitler


Ranskalainen kirjailija ja historioitsija  Therry Lentz on kirjoittanut mainion kirjan "natsighettosta", Hitlerin ja hänen lähipiirinsä lomanviettopaikasta. Kirja kertoo elävästi sen, millaista arkea on vuorenrinteellä vietetty Saksan kohtalonhetkinä. Kirjan lähdeaineisto on mielenkiintoinen kattaus. Siinä on dokumenttifilmejä, yleisteoksia ja muistelmia sekä autenttisia asiakirjoja. Tapahtumat on kirjattu asiallisin viittauksin tekstin yhteydessä. Tutkivasta kirjoitusasusta huolimatta tekstin kuvaus on hienosti rakennettu. 

Adolf Hitlerin ghetto on ollut kirjan mukaan vaikuttava kompleksi, jossa nykyisin vierailee tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä vuosittain. Ennen kolmannen valtakunnan tuloa paikka oli ollut saksalaisten suosioissa. Siellä on aina haluttu nauttia maisemista ja raikkaasta vuoristoilmasta. Kun Hitler nousi valtaan, muuttui myös arki Obersalzbergissa. Idyllin rikkoivat turvatoimet, jotka tulivat mukaan kuvioihin. Ympäröiviä taloja ostettiin natsihallinnon tarpeisiin lähes pilkkahintaan. Alueella liikkuivat vain natsijohtajat omine seurueineen.

Hitler itse viihtyi paikkakunnalla ja oleili usein sotavuosien aikana - niin kuin myös muut natsijohtajat. Omat pytinkinsä olivat hankkineet vuorenrinteeltä niin Himnler, Göring, Göbbels kuin Speer. Iltaa istuttiin Hitlerin isännöimissä kekkereissä Berghofissa. Ne kestivät pitkälti yli puolenyön, kun vieraat joutuivat kuuntelemaan isännän monologeja tuttujen ja toistuvien aiheiden ympärillä. Elokuviakin toki Berghofissa katseltiin. Näitä filmejä olivat mm. Disneyn Mikki Hiiri -animaatio ja Merian C. Cooperin King Kong.

Kun Hitler täytti viisikymmentä, Martin Bormann lahjoitti hänelle Kehlsteinhausin - Kotkanpesän. Talo valmistui etuajasssa. Se oli suhteettoman kallis, ja sen rakentaminen vei useamman rakentajan hengen. Taloon johtava tie louhittiin seitsemän kilometrin pituiseksi vuorenseinämään aina huipulle asti. Kuin kohtalon oikku, Hitler ei itse viihtynyt näin korkealla, sillä hän kärsi akrofobiasta, korkean paikan kammosta. 

Berghofin tienoo joutui II maailmansodan loppunäytöksissä pommitusten kohteeksi. Brittien ilmavoimat moukaroivat raivokkaasti Obersalzburgia. Moni rakennus tuhoutui, mutta Kotkanpesä säästyi tuholta. 

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Emma Rous: Au pair


Emma Rous

Au pair

Au Pair
2018

Suomennos Sisko Ylimartimo

Minerva Kustannus
2019



Kirjastolaina


Au pair on tiheäjuoninen mysteeri synkistä perhesalaisuuksista. Arvoitus, joka pitää hellittämättä otteessaan yllättävään  loppuratkaisuun saakka. (Kirjan takakansi)

Voinpa mielihyvin yhtyä tuohon kirjan takakannen mainoslauseeseen: tiheäjuoninen arvoitus, joka pitää otteessaan ihan loppumetreille asti.

Niin kuin Neverendlinglyn bloggari Miraa, minuakin vaivasi kirjan nimi Au pair. Minäkin miellän au pairin juuri ulkomailla, vieraanmaan kansalaisena, lasten- ja kodinhoidon parissa työskenteleväksi opiskelijaksi, joka on tyypillisesti parikymppinen nuori naimaton nainen. Tässä kirjassa Au pair on Laura, joka viettää välivuottaan paremminkin lastenhoitajana varakkaanpuoleisessa perheessä - lähes kotikaupungissaan.

Pidin kirjan rakenteesta. Rous on kirjoittanut kirjansa kahteen tasoon. Kirjan nykyisyyden päähenkilön Seraphinen ja parivuosikymmentä aikaisempiin tapahtumiin, jossa Laura on mukana Mayesin perheen arjessa. Nämä ajanjaksot "keskustelevat" mielenkiintoisesti toistensa kanssa, ja ne luovat hienosti punotun kirjan kehykset.

Kirjan juoni on kiinnostava, joka nappasi minut vähitellen. Mitä enemmin luin, sen paremmin olin tarinassa mukana. En kuitenkaan pidä tätä kirjaa varsinaisena jännärinä. Mysteerikirjallisuuden genreen sen saan mainiosti mahtumaan. Se on varsin monimutkainen, kuin tuhannen palan palapeli, jossa ratkaisu saa odottaa, jos on tarpeeksi kärsivällinen. Täytyy kyllä tunnustaa, että muutamaan otteeseen jouduin palamaan tarinassa takaisin päin jo aiempiin lukemiini kohtiin. Tietysti tämä olisi ollut helpommin sisäistettävissä, jos olisin saanut lukea kirjan kerralla loppuun. 

Kirjaa kannatti odottaa kirjaston varauslistalla tovin. Sen verran hyvästä kirjasta on tällä erää kyse.





sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija


Heather Morris

Auschwitzin tatuoija

The Tattooist of Auschwitz
2018

Suomennos: Pekka Tuomisto

Aula & co

2019

270 sivua + 
epilogi  + kirjailijan huomautus + lisätiedot + jälkisanat + 
kirjailijan kiitokset

Kirjastolaina


Auschwitz-Brinkenaun tuhoamisleiri on tuottanut jälkeensä monenlaista ja monentasoista kirjallisuutta. Tämän kirjan luettuani jäin hämmentyneeseen olotilaan. 

Kirja kertoo Lale Sokolovin ja Gita Furmannin kauniin rakkaustarinan, joka on syntynyt karua kaurimmissa oloissa. Siinä voi heti todeta rakkauden alkuvoimaisen "kovalenttisen" sidoksen. Ilman sitähän ei oikein ole mitään, vai mitä?

Auswitzin tatuoija on juonivetoinen teos. Siinä on elokuvamaisia piirteitä, ainakin minä aistin monet kohtaukset niin, kuin olisin katsonut elokuvaa valkokankaalta. Kunnioitan syvästi näitä ihmisiä, jotka tulivat elävinä ulos näiltä kammottavilta leireiltä. Gita ja Lale ovat olleet tässä suhteessa hyvin onnekkaita. Hyvä, että heidänkaltaisistaan puhutaan ja kirjoitetaan. Olkoon nämä kirjat varoitusmerkki sille kauheudelle, ettei tällaista ajanjaksoa enää kohdattaisi.

Tuo postauksen alussa kertomani hämmennys voimistui, kun eksyin Paulan blogiin "Kirjanmerkkinä lentolippu". Hänen postauksessaan on linkki The Guardian -lehden artikkeliin 7. joulukuulta 2018.  Tuon mukaan tarinasta 95 prosenttia on totta, muu on kirjailijan dramaturgiaa. Jäin miettimään tarinaa ihan uudella tavalla. 

Silmiini pisti kirjaa lukiessani myös esimerkiksi tuo lääkeaine penisiliini, jota Lale hankki Gitalle. On totta, että sitä käytettiin yhdysvaltalaisten sotilaiden hoidossa sodan loppuvaiheissa 1943. En myöskään ihmettelisi sitä, etteikö sitä olisi mustasta pörssistä saanut, jos oli arvokkaita jalokiviä vaihdannan välineeä. Mutta vielä tuossa vaiheessa yleisessä käytössä ei penisiliini toki vielä voinut olla. Mene ja tiedä miten oikein oli?  

Kirjana ja romaanina Auschwitzin tatuoija on mielenkiintoinen, mutta tositarinaan pohjautuvana dokumenttiromaanina se on jo paljon sanottu.

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Rafel Nadal Farreras: Palmisanon kirous

Kansi: Laura Noponen
Kuva: Shutterstock
Rafel Nadal Farreras

Palmisanon kirous


La maledicció dels Palmisan
2015

Suomennos: Satu Ekman

Bazar Kustannus

2019

375 sivua + kirjailijan loppusanat ja kiitokset

Kustantajan arvostelukappale
Kiitos!

Katalonialaisen kirjailijan Rafel Nadal Farrerasin Palmisanon kirous on yksi mieleenpainuvimmista ja samalla koskettavimmista teoksista, joita olen vähään aikaan lukenut. Kiehtova eeppinen kertomus, jossa on todellisiin historian tapahtumiin kirjoitettu unohtumaton tarina.

Puglian alueella, Italian saappaan kannassa, on kuvitteellinen Bellotondon pikkukaupunki ihastuttavine trullokorttelein. Siinä kaupungissa alun kertoja-Minä on vaimonsa Annan kanssa vierailulla helteisenä iltapäivänä 24. elokuuta 2012. 
Maisema Itrian laakson suippokattoisten trullotalojen yli rannikolle oli sanoin kuvaamaton, ylivoimaisesti upein näky koko matkamme aikana. Mutta ilma seisoi silläkin puolella aukiota. 
Anna jäi ottamaan vakokuvia laaksossa välkehhtivästä oliivipuumerestä. Minä palasin keskemmälle aukiota katsomaan ensimmäisen maailmansodassa kuolleiden sotilaiden muistomerkkiä. Monumentin kivilaattaan oli kaiverrettu kaatuneiden kyläläisten nimet. Laskin, että uhreja oli neljäkymmentä kaksi, ja tarkemmin keskittyessäni hengitykseni salpautui: puolet kaatuneista oli todennäköisesti sukua keskenään, sillä laatassa toistui sama suku Palmisano.
Riensin vaistomaisesti toiselle monumentille, joka oli pystytetty toisessa maailmansodassa kaatuneiden sotilaiden muistoksi. Laatan nimissä ei ollut yhtään Palmisanoa, joten otaksuin, että ensimmäinen maailmansota oli koitunut koko suvun ja sukunimen kohtaloksi. Luettelo oli silti hätkähdyttävä, sillä kaatuneista puolet oli Convertinien sukua.(Mts. 11)
Näiden monumenttien läheisyydessä oli kaksi puupenkkiä, joista toisella nuokkui vanha mies koira jaloksissa maaten. Vanhuksen herätessä matkalaiset siirtyivät hänen luo, ja mies kertoi heille Palmisanojenn kirouksesta.

Nämä kaksi sukua - Palmisanot ja Convertinit- ovat Etelä-Italian Apulian maakunnan alkuperäissuvut. Kahden pojan,  köyhemmistä oloista oleva Vito Oronzo Palmisano ja varakkaamman suvun jäsen Antonio Convertin, lähes samanaikainen kuolema suuren sodan viimeisenä päivänä sotakentällä kietoo nämä kaksi sukua tiukasti toisiinsa. Heistä molemmat olivat naimisissa serkusten, Vito Oronzo Donatan ja Antonio Francecan kanssa. Molemmat naiset olivat leskeksi jäädessään myös raskaana. Lapset syntyivät lähes samanaikaisesti,  vain muutaman tunnin oli Dontatan poika, Vitantonio Francecan Giovannaa vanhempi.

Heidän ollessa neljän vuoden ikäisiä, lasten syntymäpäivänä, Franceca sairastuu tuberkuloosiin ja kuolee sairauden murtamana. Hän oli tehnyt huoltotestamentin Giovannasta Donatan hyväksi, niin että hän kasvattaisi lapset kaksosina. 

Pojan äiti tekee kaikkensa suojellakseen lastaan kuoleman kiroukselta. Hän on valmis elämään valheessa, joka liittää lapset erottomasti toisiinsa. Mutta kun toisen maailmansodan synkät pilvet kerääntyvät taivaalle salaisuuden paljastuminen uhkaa repiä yhdessä kasvaneet nuoret kauaksi toisistaan. (takakannen teksti) 

Uusi sota jo kolkuttelee, ja maailmalla alkaa olla levotonta. Sota vie "sisarukset" kauaksi toisistaan. Vitantonio piiloutuu rintamakarkurina luvattuaan äidilleen, ettei tartu aseeseen. "Sisar" Giovanna lähtee Espanjan ja Ranskan rintamille taistelemaan fasismia vastaan.

Palmisanon kirous on teos, jossa juonen käänteet ja henkilöhahmot ovat keksittyjä, ja ne kumpuavat kirjailijan mielikuvituksen hedelminä. Sota ja sen tapahtumat perustuvat historian faktoihin. Mieleenpainuvimmat kohdat kirjassa ovat eittämättä kuvaukset Materan kansannoususta, sakasalaisten Luftwaffen ilmahyökkäyksestä Bariin ja yhdysvaltalaisen John Harvey -aluksen räjäyttämisestä satama-altaaseen sinappikaasulastissa.

Teos on hieno kuvaus Etelä-Italian trulloissa asuvien sukujen elämästä. Sitä voi lukea monesta perspektiivistä. Siinä on vaikuttava kuvaus sodan mielettömyydestä ja perhekeskeisyyden tärkeydestä yksilön kehityksessä. Se on vahva kirja äidin kaikkivoivasta rakkaudesta lastaan kohtaan. Se on myös hieno kuvaus ystävyydestä ja mahdottomasta rakkaudesta toiseen, joilla on palava halu uskoa, että ovat sisar ja veli. Voi vain ihailla sitä tapaa, jolla Rafel Nadal Ferreras kuvaa Etelä-Italian kansaa ja sen tapaansa elää. Se on niin uskottavaa, että on vaikeaa sisäistää sitä, ettei hän ole lainkaan italialainen.

Toivosin, että häneltä suomennetaan pian lisää tuotantoa, sillä kirjailija on aikaisemmin julkaissut kirjat El fill de L´Italia (Italian poika), La senyora Stendhal (Rouva Stendhal)  ennen Palmisanon kirousta!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...