Kate Morton
 |
| Kannen suunnittelu: Eduado Ruiz Kannen kuva: Hulton Collection/Getty Images (auto) Hulton Collection/Getty Images (tyttö) |
Paluu Rivertoniin
Suomennos: Helinä Kangas
Bazar Kustannus
2011
613 sivua
Pienen kyläkirjaston laina
Paluu Rivertoniin on sanottu Kate Mortonin läpimurtoteokseksi, joka sai kovat kantensa ympärilleen 2006. Englanninkieliset versiot tarinastaan Morton julkaisi nimillä The house at Riverton ja The Sifting Fog. Julkaisuoikeudet Morton on kirjastaan myynyt jo yli 36 maahan. Vuonna 2011 se löysi ensimmäiset suomenkieliset lukijansa. Nyt se osui vihdoin omiin näppeihini.
Morton vie tässä tarinassa lukijansa aikamatkalle brittiläiseen aateliskartanoon, jossa 98-vuotias Grace Bradley oli toiminut ensin sisäkkönä Bradfordien perheessä ja myöhemmin lordin vanhimman tyttären kamarineitona hänen avioiduttuaan. Gracen arki hoivakodissa häiriintyy pahemman kerran, kun Rivertonin tragediasta, joka tapahtui puutarhajuhlissa vuonna 1924, halutaan tehdä elokuva. Grace olisi elokuvaan tärkeä avaininformantti - ainut vielä elossa oleva Rivertonissa tulloin asunut henkilö. Mutta repiikö se liikaa muistoja Grecen mieleen?
Kokonaisuudessaan Mortonin tarinassa ajankuvaus kehystää kauniisti ja uskottavasti Rivertonin kartanon arkea ja Gracen kertomusta. Itseäni Paluu Rivertoniin ei jostain syystä napannut, vaikka juuri tämä historian ajanjakso on itselleni kaikkein antoisin. Ehkä odotin teokselta enemmän, olittehan jo monesssa blogeissanne ennen minua suitsuttaneeet kovastikin tätä Mortonin teosta.
Itse tarinankerronta alkoi mielestäni kovin yskähdellen. Ikään kuin kirjailijan kerrontasammossa olisi ollut vielä testiasetukset päällä. Alkuvaikeusien ja tyhjäkäynnistä päästyään, kun kirjan tärkeimmät henkilöt oli esitelty, Mortonin ote Gracen ja Rivertonin asukkaisiin saa uutta puhtia.
Morton kirjoittaa tarinansa kahteen eri tasoon. Ensimmäinen taso on Gracen muistelua vuosisadan toisen ja kolmannen vuosikymmenen taitteesta, jossa ensimmäisen maailmansodan alkutahdit ja jälkimainingit näkyvät Rivertonin kahden kerroksen väessä. Tarinan toinen aikakausi on kiinni nykyajassa, jossa Grace on kertomassa ääninauhalle tyttären pojalleen omaa tarinaansa. Tämän oheen on Morton myös kirjoittanut elokuvaohjaaja Ursulan käynnit Gracen luona. Kun kirjassa oli selvästi havaittavissa kaksi eri aikakautta, jossa tarinaa kerrottiin ja joiden oli kait tarkoitus keskustella keskenään, niin minua häiritsi se, että kesken kaiken kerronnassa hypättiin vuosikymmeniä edestakaisin yhdessä luvussa. Gracen tarina olisi ollut antoisaa lukea toisenlaisessa rytmityksessä. Samoin kävi kerronnan kulminaatiopisteiden kanssa. Nyt ne tuntuivat jääneen yleisen massan alle. Sääli.
Visuaalisesti kirjan kannet ovat osuneet tarinaa paremmin napakymppiin - huikaisevan kauniit, eikö totta? Kehystettynä julisteena ne kenties voisivat löytää oman paikkasa omalla seinälläni. Nämä kuvat antavat jo hyvän tuikahduksen siitä, mille aikakaudelle lukija halutaan nyt viedä. Nämä ja muutikn Bazarin kustantamat kirjat, jotka olen lukenut, ovat kutkutelleet kauneudentajuani ja antaneet odottaa lupaavia lukuhetkiä ja osaltaan antaneet oman alkusysäyksen tarttua heidän kirjoihinsa.
Paluu Rivertoniin oli Salaisuuden kantajan jälkeen toinen teos, jonka luin Kate Mortonilta. Tästäkin kirjasta löysin paljon sitä samaa kuin Salaisuuden kantajasta. On kuolemantapausta ja salaisuutta, kypsään ikään ehtinyt rouvashenkilö... mitähän se lupaamani Hylätty puutarha pitäneekään sisällään? Toivoa sopii, että kirjailija ei ala toistaa itseään, kun yksi kultajyvä on pellosta löytynyt. Mutta joku pikantti pirskahdus tästä teoksesta kyllä nyt puuttui...
Vaikka Helmet-lukuprojektissa kauniit kirjan kannet on jo varattu Hirvisaaren Hiljaisuus-teokselle, niin haluan siihen samaan syssyyn asettaa myös tämän kirjan. Siis, osuma on tälläkin kertaa kohdassa 10, kirjan kansi on mielestäsi kaunis.
Morton vie tässä tarinassa lukijansa aikamatkalle brittiläiseen aateliskartanoon, jossa 98-vuotias Grace Bradley oli toiminut ensin sisäkkönä Bradfordien perheessä ja myöhemmin lordin vanhimman tyttären kamarineitona hänen avioiduttuaan. Gracen arki hoivakodissa häiriintyy pahemman kerran, kun Rivertonin tragediasta, joka tapahtui puutarhajuhlissa vuonna 1924, halutaan tehdä elokuva. Grace olisi elokuvaan tärkeä avaininformantti - ainut vielä elossa oleva Rivertonissa tulloin asunut henkilö. Mutta repiikö se liikaa muistoja Grecen mieleen?
Kokonaisuudessaan Mortonin tarinassa ajankuvaus kehystää kauniisti ja uskottavasti Rivertonin kartanon arkea ja Gracen kertomusta. Itseäni Paluu Rivertoniin ei jostain syystä napannut, vaikka juuri tämä historian ajanjakso on itselleni kaikkein antoisin. Ehkä odotin teokselta enemmän, olittehan jo monesssa blogeissanne ennen minua suitsuttaneeet kovastikin tätä Mortonin teosta.
Itse tarinankerronta alkoi mielestäni kovin yskähdellen. Ikään kuin kirjailijan kerrontasammossa olisi ollut vielä testiasetukset päällä. Alkuvaikeusien ja tyhjäkäynnistä päästyään, kun kirjan tärkeimmät henkilöt oli esitelty, Mortonin ote Gracen ja Rivertonin asukkaisiin saa uutta puhtia.
Morton kirjoittaa tarinansa kahteen eri tasoon. Ensimmäinen taso on Gracen muistelua vuosisadan toisen ja kolmannen vuosikymmenen taitteesta, jossa ensimmäisen maailmansodan alkutahdit ja jälkimainingit näkyvät Rivertonin kahden kerroksen väessä. Tarinan toinen aikakausi on kiinni nykyajassa, jossa Grace on kertomassa ääninauhalle tyttären pojalleen omaa tarinaansa. Tämän oheen on Morton myös kirjoittanut elokuvaohjaaja Ursulan käynnit Gracen luona. Kun kirjassa oli selvästi havaittavissa kaksi eri aikakautta, jossa tarinaa kerrottiin ja joiden oli kait tarkoitus keskustella keskenään, niin minua häiritsi se, että kesken kaiken kerronnassa hypättiin vuosikymmeniä edestakaisin yhdessä luvussa. Gracen tarina olisi ollut antoisaa lukea toisenlaisessa rytmityksessä. Samoin kävi kerronnan kulminaatiopisteiden kanssa. Nyt ne tuntuivat jääneen yleisen massan alle. Sääli.
Visuaalisesti kirjan kannet ovat osuneet tarinaa paremmin napakymppiin - huikaisevan kauniit, eikö totta? Kehystettynä julisteena ne kenties voisivat löytää oman paikkasa omalla seinälläni. Nämä kuvat antavat jo hyvän tuikahduksen siitä, mille aikakaudelle lukija halutaan nyt viedä. Nämä ja muutikn Bazarin kustantamat kirjat, jotka olen lukenut, ovat kutkutelleet kauneudentajuani ja antaneet odottaa lupaavia lukuhetkiä ja osaltaan antaneet oman alkusysäyksen tarttua heidän kirjoihinsa.
Paluu Rivertoniin oli Salaisuuden kantajan jälkeen toinen teos, jonka luin Kate Mortonilta. Tästäkin kirjasta löysin paljon sitä samaa kuin Salaisuuden kantajasta. On kuolemantapausta ja salaisuutta, kypsään ikään ehtinyt rouvashenkilö... mitähän se lupaamani Hylätty puutarha pitäneekään sisällään? Toivoa sopii, että kirjailija ei ala toistaa itseään, kun yksi kultajyvä on pellosta löytynyt. Mutta joku pikantti pirskahdus tästä teoksesta kyllä nyt puuttui...
Vaikka Helmet-lukuprojektissa kauniit kirjan kannet on jo varattu Hirvisaaren Hiljaisuus-teokselle, niin haluan siihen samaan syssyyn asettaa myös tämän kirjan. Siis, osuma on tälläkin kertaa kohdassa 10, kirjan kansi on mielestäsi kaunis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti